Pitäisikö kannustaa kaveria vai kertoa sille totuus sen laulutaidoista?
Mulla on yksi kaveri tai ehkä pikemminkin tuttu, joka on tosi innostunut laulamisesta. Se on laulanut karaokea melkein joka viikko jo vuosikausia, ja sen mukaan sitä on kehuttu kovasti. Se on ylpeä saamistaan kehuista ja kuvittelee olevansa hyvä laulamaan, mutta oikeasti se ei osaa muuta kuin vetää kunnon lavashow'ta. Se hoilottaa usein kovalla äänellä ihan nuotin vierestä tosi innoissaan eikä huomaa omassa laulamisessaan mitään vikaa.
Kaverini tahtoisi kovasti päästä yhteen kuoroon, johon on suhteellisen helppo päästä vaikka sinne onkin laulukoe. Kuoron johtava on tuntenut jollain tasolla kaverini jo pidemmän aikaa ja tietää, kuinka tärkeää laulaminen sille on ja kuinka epärealistiset käsitykset sillä on omasta osaamisestaan. Kaverini kävi syksyllä laulukokeessa ja tuli heti tyrmätyksi, mutta sehän ei sitä lannistanut.
Kaverini on nyt opetellut laulutekniikkaa netissä melkein päivitttäin ja käynyt laulutunneillakin. Sen ääni kuulostaa vähän paremmalta, mutta nuotissa pysyminen tuntuu tuottavan ihan yhtä pahoja vaikeuksia kuin ennenkin. Eikä se edelleenkään tajua yhtään, kuinka pahasti väärin se hoilottaa. Sen sijaan se on varma siitä, että se on kehittynyt tosi paljon ja sillä on nyt hyvät mahdollisuudet päästä siihen kuoroon.
Tuntuu tosi pahalta nähdä, kuinka innoissaan kaveri on ja kuinka se heittää aikaansa ja rahaansa hukkaan samalla kun se elättelee toivoa ihan turhaan. On myös tosi raskasta tsempata sitä sen toivottomassa pyrkimyksessä, koska se tulee varmasti pettyymään sitä pahemmin mitä enemmän se on nähnyt vaivaa ja käyttänyt vähiä rahojaan laulutunteihin. Olisiko mun sittenkin parempi alkaa vihjailemaan varovasti, että ehkä se ei sittenkään ole niin hyvä laulaja kuin se kuvittelee ja ehkä sen olisi parempi keskittyä karaokeen ja unohtaa haaveet sellaisista kuoroista joissa täytyy laulaa suht puhtaasti?
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna tyypin harrastaa. Mitä se nyt haittaa? Ei kai sen ulina sinua nolaa?
Niipä. Tunnen tosi monia koko ikänsä skeitanneita, jotka tekee sitä vaan koska tykkää, mutta eivät ole kummoisia. Eivät ole kehittyneet mihinkään teini-iästä asti viisikymppisyyteen.
Samaa rämpylöintiä. Harrastukset on sosiaalinen juttu ja sellainenn missä viihtyy.
Ei tarvitse olla mestari. Ap ei ymmärrä harrastuksen ideologiaa.
Mun äiti on harrastanut ruotsin kieltä koko ikänsä ja osaa sitä samalla tavoin kuin seiskaluokkalainen. Suurin osa ei koskaan kehity vaikka harjoittelisi kovasti.
Ihmiset on keskinkertaisia kyvyiltään. Elämä on sellaista ettei omalla työllä ja kovalla harjoittelulla tulla kummoiseksi. Todellisus on sellaista.
Osa uskoo kristillisesti että on vapaa tahto ja kovalla työllä kehittyy. Ei se niin mene.
Jokainen
Kaikista ei tule lääkäriä lukemallakaan ahkerasti, mutta jokaisesta voi tulla potilas, jos on varaa.
On tärkeää että lahjakkuudesta ei palkita taloudellisesti liikaa, koska muuten ei löydy asiakkaita.
Eikä se asiakkaan vika ole ettei ole varaa ja ei ollut lukupäätä.
Jokainen elämässä yrittää parhaansa ja jokainen pitää ottaa mukaan toimintaan.
Sano perustulo, kun tahdot hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, ettei kaverisi ole ja aiemmin ottanut laulutunteja. Jokainen kyllä oppii laulamaan; toisilla vaatii enemmän treeniä kuin toisilla
Ja paskat oppii.
On olemassa oikeasti nuottikorvattomia ihmisiä, jotka eivät erota edes nousevaa sävelkulkua laskevasta. Heitä voi kouluttaa ihan miten paljon tahansa, mutta eivät aivan varmasti opi ikinä laulamaan. Ei tämä ole mikään suuri illuminaatin salaisuus.
No entäs sitten? Jos kyse on harrastuksesta, niin onko se oikeasti niin kauheaa jos ajattelee olevansa siinä hyvä?
Tai siis, mitä se on ap:lta niin pois, että pitäisi päästä kaveria asiasta näpäyttämään?
En ottanut kirjoituksessani mitään kantaa ap:n ongelmaan. Kunhan korjasin väärän väitteen siitä, että "jokainen kyllä oppii laulamaan", joka on väärä väite. Internetissä kun on sellainen sääntö, että jos joku on väärässä, häntä pitää ystävällisesti korjata.
Vierailija kirjoitti:
Harva ihminen laulaa siksi, että kuvittelee olevansa siinä hyvä. Ihmiset laulavat siksi, koska tykkäävät laulamisesta.
Voit suositella tuttavallesi laulutunteja. Myös harrastelijakuoro on hyvä paikka kehittää laulutaitoa.
Yleensä kaikille avoimissa kuoroissa keskitytään laulamisen iloon ja jätetään tekniikka sikseen tai korkeintaan hyvin pieneen sivuosaan. Ja koska opetus on ryhmämuotoista, yksittäiselle laulajalle annetaan parhaassakin tapauksessa vain hyvin vähän henkilökohtaista ohjausta.
Laulutaidon kehittämiseen on paljon parempiakin vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Ollessani aikoinani ulkomailla töissä eräässä työpaikassani sattui olemaan iso hyvä kuoro. Kollegani kertoi, että oli piinaa laulaa siellä erään epämusikaalisen vieressä. Tämä tyyppi oli kuitenkin otettu kuoroon koska kaikille piti antaa mahdollisuus. Ihmettelimme kollegani kanssa kylläkin että miksi täysillä nuotin vierestä koko ajan laulava halusi kuoroon? Ehkä saadakseen opiskelua varten harrastuspisteitä?
Tai ehkä oli niin sävelkorvaton, ettei tajunnut laulavansa nuorin vierestä. Näitäkin oikeasti on, ja silloinhan teko ei ole edes tahallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi miettisin mistä tuo ajatus tulee päähäsi, että laulaa nuotin vierestä, oletko itse musiikin ammattilainen yms. Eli vähän pohjaa mihin perustaa edes näitä ajatuksia. Sitten antaisin ajan kulua, koska kuulostaa tosi oudolta, että käy laulutunneilla eikä siellä tätä asiaa tuotaisi ilmi. Jos nyt jostain syystä koet olevasi vastuussa hänen laulamisestaan niin sanoisin suoraan, että äänitetään sinun lauluasi ja kerro mahdollisimman analyyttisesti mitä mieltä siitä olet.
Summa summarum, olisin itse kannustava ja iloinen hänen puolestaan, että tekee jotain mistä tykkää mutta en antaisi elää harhoissa liian kauaa. Paljonko tuo aika on, en tiedä, täysin riippuvainen siitä kauanko tätä on jatkunut mutta itse pysyisin vuosien sijaan kuukausissa.
Mulla on absoolluttinen sävelkorva, joten kuulen kyllä hyvin että kaverini laulaa vääriä nuotteja. Sen kuule
Miksi käyt kuuntelemassa karaokea, jos sinulla on absoluuttinen sävelkorva, ja nuotin vierestä laulaminen tuntuu sinusta pahalta? Eikö lähes kaikki karaokelaulajat laula enemmän tai vähemmän nuotin vierestä?
Minulla ei ole likikään absoluuttinen sävelkorva, mutta huomaan kyllä, että moni ammattimaisesti esiintyvä laulajakin laulaa välillä "nuotin vierestä".
Miksi tilanteeseen pitää puuttua? Jos hänellä on kunnollinen laulunopettaja niin hän ohjaa, ja antaa myös rehellistä ja rakentavaa palautetta. Ei sinun tarvitse mitään sille tehdä. Laulamisessa voi lahjatonkin kehittyä nuotissa pysymisen suhteen sen verran, että jopa jonkinlainen ura on mahdollista, jos kaikki muut palaset loksahtaa oikein kohdalleen. Kaikki pinnalla olevat artistit ei todellakaan ole mitään lahjakkaita ja taitavia laulajia, vaikka useimmilla lähtökohta ei ole tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi miettisin mistä tuo ajatus tulee päähäsi, että laulaa nuotin vierestä, oletko itse musiikin ammattilainen yms. Eli vähän pohjaa mihin perustaa edes näitä ajatuksia. Sitten antaisin ajan kulua, koska kuulostaa tosi oudolta, että käy laulutunneilla eikä siellä tätä asiaa tuotaisi ilmi. Jos nyt jostain syystä koet olevasi vastuussa hänen laulamisestaan niin sanoisin suoraan, että äänitetään sinun lauluasi ja kerro mahdollisimman analyyttisesti mitä mieltä siitä olet.
Summa summarum, olisin itse kannustava ja iloinen hänen puolestaan, että tekee jotain mistä tykkää mutta en antaisi elää harhoissa liian kauaa. Paljonko tuo aika on, en tiedä, täysin riippuvainen siitä kauanko tätä on jatkunut mutta itse pysyisin vuosien sijaan kuukausissa.
Mulla on absoolluttinen sävelkorva, joten kuulen kyllä hyvin
Olen eri, mutta käyn silloin tällöin karaokessa hyvän seuran vuoksi. Ja myös siksi, että porukalla on kiva naureskella huonoimmille esityksille jälkikäteen... (Ja jottei kuulostaisi niin ylimieliseltä, jollain tavalla ihailen niitä jotka uskaltaa mennä nolaamaan itsensä vaikkei ole niin kännissä että seuraavana päivänä kaduttaa. Mua ei saisi laulamaan karaokea, vaikka olen käynyt musiikkiluokan ja ottanut laulutunteja ja olen ihan kelpo laulaja.)
Oman tuttavani herätti aikoinaan singstar peli. Hänellä ei ole itsellä sävelkorvaa, ei kuullut kuinka vääriä nuotteja lauloi. Peli auttoi ymmärtämään ja hylkäämään musikaaliin hakemisen (oli teatteritoiminnassa mukana).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi miettisin mistä tuo ajatus tulee päähäsi, että laulaa nuotin vierestä, oletko itse musiikin ammattilainen yms. Eli vähän pohjaa mihin perustaa edes näitä ajatuksia. Sitten antaisin ajan kulua, koska kuulostaa tosi oudolta, että käy laulutunneilla eikä siellä tätä asiaa tuotaisi ilmi. Jos nyt jostain syystä koet olevasi vastuussa hänen laulamisestaan niin sanoisin suoraan, että äänitetään sinun lauluasi ja kerro mahdollisimman analyyttisesti mitä mieltä siitä olet.
Summa summarum, olisin itse kannustava ja iloinen hänen puolestaan, että tekee jotain mistä tykkää mutta en antaisi elää harhoissa liian kauaa. Paljonko tuo aika on, en tiedä, täysin riippuvainen siitä kauanko tätä on jatkunut mutta itse pysyisin vuosien sijaan kuukausissa.
Mulla on absoolluttinen sävelkorva, joten kuulen kyllä hyvin
Minulla ei ole likikään absoluuttinen sävelkorva, mutta huomaan kyllä, että moni ammattimaisesti esiintyvä laulajakin laulaa välillä "nuotin vierestä".
Joskus live-esitykset on tosiaan vähän hämmentävää kuultavaa, kun jälki on ihan erilaista kuin levytettynä.
Mutta eipä heitäkään pois lavalta buuata.
Tuo kaverin lavashow voi olla juuri se hänen juttunsa. Ja ilmeisesti saa kehujakin? Niin häiritseekö se siis ap sinua?
No minä olen ottanut kaikessa sen linjan, että ystävänä tehtäväni on olla kannustaja ja/tai olkapää eikä makutuomari.
En tietenkään tietoisesti ohjaa ketään mielestäni lahjatonta nolaamaan itseään. En siis ehdottaisi kenellekään nuotin vierestä laulavalle ystävälle, että hei, mitä jos osallistuisit Idolsiin. (Tiedän sellaisiakin ikäviä ihmisiä, jotka huvittavat itseään yllyttämällä muita nolaamaan itsensä.)
Mutta jos ystävälläni on unelma, jonka eteen tekee töitä, ei ole minun osani tyrmätä tuota unelmaa millään tavalla.
Vaikka tarkoituksesi olisi kuinka hyvä, se ei edes toimi. Pahimmassa tapauksessa ystävä luulee sinun olevan esim. kateellinen. Parhaimmassakin tapauksessa siitä jää paha maku suuhun, kun ystävä tajuaa, että olet koko ajan nähnyt hänen innostuksensa nolona.
Jos ystävä liian korkeaan kuuseen kurkottaa, niin eiköhän se kriittinen palaute jostain lopulta tule ja palauta maan pinnalle. Silloin roolisi on olla olkapäänä.
Olen joskus antanut aloittelevalle kirjoittajalle rehellistä palautetta romaaniin, koska minulla on siltä alalta kokemusta. Palaute ei ollut mitään haukkumista vaan päinvastoin: otin tämän vielä alkutekijöissään olevan romaanin tosissani ja annoin sekä kehuja hyvistä puolista että kehitysehdotuksia osista, jotka eivät oikein toimineet. Kaveri tarttui vain kritiikkiin, kiisti kaiken kritiikin, haukkui minut ja katkaisi välit.
Ei kiitos enää koskaan.
Ääliö, tietenkin ystäviä tuetaan ja kannustetaan.
Vierailija kirjoitti:
Ääliö, tietenkin ystäviä tuetaan ja kannustetaan.
Jossain menee varmasti raja, milloin kannustaminen on syytä vaihtaa järjen ääneen. Tai ainakaan minusta hyvä ystävä ei kannusta täysin laulutaidotonta esim. minkään laulukilpailun koelauluihin, jonka mehukkaimmat munaukset näytetään TV:ssä. Siinähän tyyppi vaan nolaisi itsensä kaikkien silmissä ja video jäisi ikuisiksi ajoiksi nettiin.
Kehota häntä jatkamaan käymään laulutunneilla ja karaokessa. Sano kuitenkin, että ehkä se kuoro ei ole kuitenkaan sopiva häntä varten. Luikauta vaikka valkoinen valhe, että olet enemmän sooloartistin oloinen, kun olet hyvä esiintyjä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääliö, tietenkin ystäviä tuetaan ja kannustetaan.
Jossain menee varmasti raja, milloin kannustaminen on syytä vaihtaa järjen ääneen. Tai ainakaan minusta hyvä ystävä ei kannusta täysin laulutaidotonta esim. minkään laulukilpailun koelauluihin, jonka mehukkaimmat munaukset näytetään TV:ssä. Siinähän tyyppi vaan nolaisi itsensä kaikkien silmissä ja video jäisi ikuisiksi ajoiksi nettiin.
Millä kanavalla nämä ap:n kertomat kuorolaulun laulukokeet näytetään?
Minullakin oli vastaavanlainen ystävä. Kuuntelin kohteliaasti hänen lauluaan, hän halusi myös esiintyä sukutilaisuuksissa...
Jos ihmisellä ei ole sävelkorvaa, hän ei itse huomaa laulavansa väärin. Mutta mitäpä siitä huomauttamaan, hän käy karaokessa ja ottaa tunteja, se on hyvä harrastus. Sinuna olisin ihan hiljaa vain, eihän sun tarvitse asiaa mitenkään kommentoida.
Vierailija kirjoitti:
Oman tuttavani herätti aikoinaan singstar peli. Hänellä ei ole itsellä sävelkorvaa, ei kuullut kuinka vääriä nuotteja lauloi. Peli auttoi ymmärtämään ja hylkäämään musikaaliin hakemisen (oli teatteritoiminnassa mukana).
Ja nyt varmaan mietit, miten saada tajuamaan miten nololta roolityönsä näyttää?
Kertokaahan, jos olisi joku joka ei ole hyvä missään, niin hänenkö sitten kannattaa vapaa-ajallaan vain katsella telkkaria jottei "luule itsestään liikoja"?
Vierailija kirjoitti:
Olet hiljaa koska et selvästikään tajua aiheesta mitään. Laulamaan opitaan. Joillakin harvoilla on hyvä ääni luonnostaan.
Vaikuttaa pikemminkin siltä, ettet sinä tajua aiheesta mitään. Jos siis kuvittelet, että kuorolaulussa tärkeintä on se miltä ääni kuulostaa.
Harrastajatason kuoroissa ääni on sivuseikka. Tärkeintä on se kuinka puhtaasti laulaa. Toiseksi tärkeintä on pystyä sovittamaan äänenvoimakkuutensa sopivaksi, jottei kenenkään ääni hallitse kokonaisuutta liikaa. Hyvä ääni voi olla plussaa, mutta myös huonompi ääni riittää oikein hyvin, kun sen saa sulautumaan osaksi kokonaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi miettisin mistä tuo ajatus tulee päähäsi, että laulaa nuotin vierestä, oletko itse musiikin ammattilainen yms. Eli vähän pohjaa mihin perustaa edes näitä ajatuksia. Sitten antaisin ajan kulua, koska kuulostaa tosi oudolta, että käy laulutunneilla eikä siellä tätä asiaa tuotaisi ilmi. Jos nyt jostain syystä koet olevasi vastuussa hänen laulamisestaan niin sanoisin suoraan, että äänitetään sinun lauluasi ja kerro mahdollisimman analyyttisesti mitä mieltä siitä olet.
Summa summarum, olisin itse kannustava ja iloinen hänen puolestaan, että tekee jotain mistä tykkää mutta en antaisi elää harhoissa liian kauaa. Paljonko tuo aika on, en tiedä, täysin riippuvainen siitä kauanko tätä on jatkunut mutta itse pysyisin vuosien sijaan kuukausissa.
Mulla on a
Olen eri, mutta käyn silloin tällöin karaokessa hyvän seuran vuoksi. Ja myös siksi, että porukalla on kiva naureskella huonoimmille esityksille jälkikäteen... (Ja jottei kuulostaisi niin ylimieliseltä, jollain tavalla ihailen niitä jotka uskaltaa mennä nolaamaan itsensä vaikkei ole niin kännissä että seuraavana päivänä kaduttaa. Mua ei saisi laulamaan karaokea, vaikka olen käynyt musiikkiluokan ja ottanut laulutunteja ja olen ihan kelpo laulaja.)
Okei. Olet siis ilmeisest niitä samoja, kuin ne jotka kehuvat puhuvansa englantia lähes natiivitasoisesti, mutta jotka tositilanteessa jäätyvät. Muistavat toki sitten jälkikäteen pilkata sen asian hoitaneen "rallienglantia".
Olet hiljaa koska et selvästikään tajua aiheesta mitään. Laulamaan opitaan. Joillakin harvoilla on hyvä ääni luonnostaan.