Pitäisikö kannustaa kaveria vai kertoa sille totuus sen laulutaidoista?
Mulla on yksi kaveri tai ehkä pikemminkin tuttu, joka on tosi innostunut laulamisesta. Se on laulanut karaokea melkein joka viikko jo vuosikausia, ja sen mukaan sitä on kehuttu kovasti. Se on ylpeä saamistaan kehuista ja kuvittelee olevansa hyvä laulamaan, mutta oikeasti se ei osaa muuta kuin vetää kunnon lavashow'ta. Se hoilottaa usein kovalla äänellä ihan nuotin vierestä tosi innoissaan eikä huomaa omassa laulamisessaan mitään vikaa.
Kaverini tahtoisi kovasti päästä yhteen kuoroon, johon on suhteellisen helppo päästä vaikka sinne onkin laulukoe. Kuoron johtava on tuntenut jollain tasolla kaverini jo pidemmän aikaa ja tietää, kuinka tärkeää laulaminen sille on ja kuinka epärealistiset käsitykset sillä on omasta osaamisestaan. Kaverini kävi syksyllä laulukokeessa ja tuli heti tyrmätyksi, mutta sehän ei sitä lannistanut.
Kaverini on nyt opetellut laulutekniikkaa netissä melkein päivitttäin ja käynyt laulutunneillakin. Sen ääni kuulostaa vähän paremmalta, mutta nuotissa pysyminen tuntuu tuottavan ihan yhtä pahoja vaikeuksia kuin ennenkin. Eikä se edelleenkään tajua yhtään, kuinka pahasti väärin se hoilottaa. Sen sijaan se on varma siitä, että se on kehittynyt tosi paljon ja sillä on nyt hyvät mahdollisuudet päästä siihen kuoroon.
Tuntuu tosi pahalta nähdä, kuinka innoissaan kaveri on ja kuinka se heittää aikaansa ja rahaansa hukkaan samalla kun se elättelee toivoa ihan turhaan. On myös tosi raskasta tsempata sitä sen toivottomassa pyrkimyksessä, koska se tulee varmasti pettyymään sitä pahemmin mitä enemmän se on nähnyt vaivaa ja käyttänyt vähiä rahojaan laulutunteihin. Olisiko mun sittenkin parempi alkaa vihjailemaan varovasti, että ehkä se ei sittenkään ole niin hyvä laulaja kuin se kuvittelee ja ehkä sen olisi parempi keskittyä karaokeen ja unohtaa haaveet sellaisista kuoroista joissa täytyy laulaa suht puhtaasti?
Kommentit (143)
Huomentapäivää. [Piste. Vaikka
otsikkoon ei sitä tule, niin palstateksteissäni
päätän ekan lauseeni pisteeseen. Jos loisin
aloitusotsikon Vauva.fi - ei pistettä siihen].
En käynyt tarkastamassa, onko
omani kiusaliputettu pois. Totesin,
etten ole ollut kuoroihmisiä.. kun en ole
ryhmäihmisiä. Olen introvertti assilainen.
Tarvittaessa otrovertti hetken aikaa.
En koskaan tapaa luritella/
lauleskella kotonani ohuiden paperiseinien
takia, vaikka musiikkinroni kouluaikana
tosiaan olikin täydet 10. Karaokea en ole
kuunaan harrastanut. Muutama visiitti
karaokeraflaan kavereiden kännilaulua
katsellen. En siellä viihtynyt, vaikka
hauska tuokin laivareissu ystävien kesken
oli kokonaisuudessaan. Ostin muuten useita
ranskalaisia tuoksuja muiden kahmiessa
olusia ja nuuskaa..
Rakastin, rakastan musiikkia. Yhä.
Eräs suosikkiopettajani oli
rinnakkaismusiikkiluokan pääopettaja.
[Musiikkiluokat olivat: vuotta minun
vuosikertaani nuorempi -
sekä vuotta vanhempi. Muutoin olisin
musiikkiluokan oppilas varmastikin ollut].
Tämä musakkiope sitten testasi minut
huolellisesti päätyen diagnoosiin
'erittäin lahjakas vokalisti,
jolla absoluuttinen sävelkorva.' Sama
opettaja ylisti englannin ääntämiseni
stratosfääriin.
Off topic, mutta kerroinpa nyt kumminkin.
OgE
Laulaminen on taiteenlajina siitä aika raadollinen, että monilla ei kovakaan treeni auta edes ihan mukiinmenevän perustason saavuttamiseen. Toki äänihuulet voimistuu treenin myötä, mutta eipä se paljoa laulua paranna, jos nuotissa pysyminen jää ikuisesti alkeistasolle, tai ääni kuulostaa valittavalta eläimeltä.
Niin kauan on minusta ok, kun toinen on innoissaan ja ehkä vähän höpsönä mutta hyväntahtoisena pyrkimässä tavoitteeseensa.
Ikävä kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee usein se mainittu katkeruus, kun ei homma etenekään. Sitten aletaan syytellä siitä muita ja käyttäytyä ikävästi. Silloin onkin jo paljon vaikeampaa pysyä neutraalina, jos aletaan syyttää vaikka riittävän tuen puutteesta. Samalla kun oma moraali ei vain salli kovin näkyvää hehkutusta ja kannustamista, vaikka ihminen sinällään olisi tärkeäkin.