Huomaan siitä tulleeni vanhaksi, että olen alkanut kannattaa kuolemantuomiota
Joskus lukion jälkeen tuntui itsestäänselvältä puolustaa ihmisoikeuksia, enää ei.
Kommentit (101)
Laajennettu itsemurha. Avustettavan hätätila tähän ei käy, siis kun saattavat vetää auttajan mukanaan kuolemaan.
Riippuu kai millaisista rikoksista kyseisen tuomion langettaisit, yllättävän moni antaisi tuon pelkästä roskaamisesta.
Minä olen ollut kuolemanrangaistuksen kannalla jo teinistä lähtien. Eipä katso ikää. Toki todisteiden pitää olla hyvin vahvat, että tuollainen laitettaisiin täytäntöön.
Minulla toisinpäin. Nuorena näkymykset olivat ehdottomia ja luotin oikeusjärjestelmään. Nyt näen sen, että oikeusjärjestelmä ei ole luotettava. Suomessakin maksetaan vuosittain korvauksia 500 henkilölle syyttömänä tuomituksi tulemisesta. Yhdysvalloissa monesti selviää vasta kuolemantuomion täytäntöönpanon jälkeen, että henkilö olikin syytön.
Kai se riippuu eletystä elämästä. Isoisä oli nuorena karski metsämies ja huoletta hankki ruokansa metsästä. Sodan jälkeen se ei enää halunnut edes kaloja tappaa, oli nähnyt tarpeeksi kärsimystä ja kuolemaa. Söi kyllä lihaa ja kalaa, ei vain halunnut itse ottaa niitä hengiltä. Toiset pehmenee vanhetessa ja toiset kovenee.
Pian löydät Jumalan tai oikeastaan Hän sinut <3
Mulla taas toisinpäin. Olisin teininä ja parikymppisenä ollut valmis heittämään melkein kenet tahansa roviolle, mutta vanhemmiten olen alkanut leppyä ja ymmärtää, että ihmiset saattavat tehdä virheitä tarkoittamatta sillä pahaa tai olematta sielultaan pahoja.
Tällä ikää kuolee kohta ilman tuomiotakin... PersKokkreet lakkauttaneei ikäihmisten hoidot.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas toisinpäin. Olisin teininä ja parikymppisenä ollut valmis heittämään melkein kenet tahansa roviolle, mutta vanhemmiten olen alkanut leppyä ja ymmärtää, että ihmiset saattavat tehdä virheitä tarkoittamatta sillä pahaa tai olematta sielultaan pahoja.
Niin, mutta sellaiset rikokset, joista pitäisi rankaista kuolemantuomiolla, eivät ole virheitä ja ne edustavat nimenomaan pahuutta. Ihan heittämällä sanon tähän Vilja Eerika, Śàrjàkuríštàjà ja Jammu Siltavuori.

Näitä pidetään ns. selvinä tapauksina eli varmasti syyllinen. Sitten tapahtuukin tyyliin Anneli Auer, jota pidettiin pitkään selvänä tapauksena, mutta kuinkas sitten kävikään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla toisinpäin. Nuorena näkymykset olivat ehdottomia ja luotin oikeusjärjestelmään. Nyt näen sen, että oikeusjärjestelmä ei ole luotettava. Suomessakin maksetaan vuosittain korvauksia 500 henkilölle syyttömänä tuomituksi tulemisesta. Yhdysvalloissa monesti selviää vasta kuolemantuomion täytäntöönpanon jälkeen, että henkilö olikin syytön.
Ai että oikein monesti. Annapas esimerkkejä. Lähteitä kehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas toisinpäin. Olisin teininä ja parikymppisenä ollut valmis heittämään melkein kenet tahansa roviolle, mutta vanhemmiten olen alkanut leppyä ja ymmärtää, että ihmiset saattavat tehdä virheitä tarkoittamatta sillä pahaa tai olematta sielultaan pahoja.
Niin, mutta sellaiset rikokset, joista pitäisi rankaista kuolemantuomiolla, eivät ole virheitä ja ne edustavat nimenomaan pahuutta. Ihan heittämällä sanon tähän Vilja Eerika, Śàrjàkuríštàjà ja Jammu Siltavuori.
Näitä pidetään ns. selvinä tapauksina eli varmasti syyllinen. Sitten tapahtuukin tyyliin Anneli Auer, jota pidettiin pitkään selvänä tapauksena, mutta kuinkas sitten kävikään.
Anneli Aueria ei kyllä ole missään vaiheessa pidetty selvänä tapauksena.
Mutta siis mä en nyt varsinaisesti kommentoinut tuota, vaan sitä, että on aikamoista sinisilmäisyyttä puhua "virheistä" ja siitä, että "ei tarkoita pahaa", kun on oikeasti olemassa aivan hirvittäviä rikoksia ja rikollisia niiden takana.
Kyllähän kuolemantuomion kannattajat ovat lähtökohtaisesti itsekin potentiaalisia mur haajia.
Jos haluamme olla aprempia kuin tämän rikoksen tekijät, ei kukaan aivot päässä oleva voi kannattaa kuolemantuomiota.
Loppuelämän linnatuomio on paljon pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas toisinpäin. Olisin teininä ja parikymppisenä ollut valmis heittämään melkein kenet tahansa roviolle, mutta vanhemmiten olen alkanut leppyä ja ymmärtää, että ihmiset saattavat tehdä virheitä tarkoittamatta sillä pahaa tai olematta sielultaan pahoja.
Niin, mutta sellaiset rikokset, joista pitäisi rankaista kuolemantuomiolla, eivät ole virheitä ja ne edustavat nimenomaan pahuutta. Ihan heittämällä sanon tähän Vilja Eerika, Śàrjàkuríštàjà ja Jammu Siltavuori.
Näitä pidetään ns. selvinä tapauksina eli varmasti syyllinen. Sitten tapahtuukin tyyliin Anneli Auer, jota pidettiin pitkään selvänä tapauksena, mutta kuinkas sitten kävikään.
Niin? En usko, että kovin moni ehdottaisikaan kuolemantuomiota Auerille. Ei liity mitenkään aiheeseen.
Kuolemantuomio ei vain yksinkertaisesti kuulu sivistyneeseen länsimaahan. Barbarismin aika on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän kuolemantuomion kannattajat ovat lähtökohtaisesti itsekin potentiaalisia mur haajia.
Jos haluamme olla aprempia kuin tämän rikoksen tekijät, ei kukaan aivot päässä oleva voi kannattaa kuolemantuomiota.
Loppuelämän linnatuomio on paljon pahempaa.
Sinun kyökkipsykologialla olet sitten itsekin rikollinen kun haluat suojella näitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuolemantuomio ei vain yksinkertaisesti kuulu sivistyneeseen länsimaahan. Barbarismin aika on ohi.
Jos kuolemantuomio ei kuulu sivistyneeseen länsimaahan, ainakin tässä meidän sivistyneessä länsimaassamme sopisi sitten alkaa jakamaan hieman kovempia tuomioita tietynlaisissa rikoksissa.
Mikäli olet nainen, niin ota puheeksi seuraavan kerran lääkärissä mahdollinen estrogeenikorvaushoito. Psyk.sh.