Miksi 80-luvulla joka kylässä oli poliisi, verotoimisto ym palvelut?
Ruokakauppojakin oli vaikka miten paljon. Leipomoita, kahviloita ym ym.
Miksi Suomesta on tehty kehitysmaa?
Kommentit (528)
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä että suomen väki ikääntyy ja siirtyy kasvukeskuksiin. Miksi jossain paikassa missä väki vähenee ja ikääntyy pitäisi olla samat palvelut kuin 1980 luvulla?
Palvelut on lähteneet niistäkin paikoista joissa väkimäärä kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky aikana pankkiin viedessä rahoja olet kuin joku rikollinen.Ennen kunnioitettiin ja kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä ja sai palvelua.
Eikös sitä ennen pitänyt juuri nöyristellä ja lakkia käsissä pyöritellen mennä anomaan pankinjohtajalta lainaa.
1980-luvulla elettiin voimakasta nousukautta, ja pankinjohtajat suorastaan tyrkyttivät lainaa. Toisinaan turhankin avokätisesti, minkä satoa sitten korjattiin 1990-luvun lamassa ja pankkikriiseissä.
Posti ja joku kauppa oli joka kirkonkylässä mutta pankkeja tai poliisia ei välttämättä eikä verotoimistoja ollenkaan. Vaikka olen stadilainen niin sen verran on tullut maaseutua kierreltyä myös 80- luvulla että voin vahvistaa asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko siksi kun kyseiset palvelut pystyttiin 80-luvun jälkeen viemään enenevissä määrin internetiin? Persupöhlöt jaksavat öyhöttää jostain ma_muista ja vassuista.
Mutta miten silloin oli varaa ylläpitää nuo palvelut kun nykyään ei ole?
Lainoista maksettiin pankeille korkoa joiden turvin ne toimivat. Korot kannustivat maksamaan velkoja pois, inflaatio taas söi velkaa myös. Ei ollut välistävetäjiä, sijoittajia ja pörssikeinottelijoita. Elintaso ja infra olivat paljon alemmalla tasolla.
Ei ollut kotikadulla asfalttia eikä katuvaloja ja talviairauksetkin oli niin ja näin. Oli asukkaita ja firmoja monta. Nyt ei kotikadulla asu ketään vakituisesti, on asfaltti ja valot ja hienosti aurattu ja vain me muutama jotka käydään kotimökeillä silloin tällöin ja yksi paja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky aikana pankkiin viedessä rahoja olet kuin joku rikollinen.Ennen kunnioitettiin ja kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä ja sai palvelua.
Eikös sitä ennen pitänyt juuri nöyristellä ja lakkia käsissä pyöritellen mennä anomaan pankinjohtajalta lainaa.
1980-luvulla elettiin voimakasta nousukautta, ja pankinjohtajat suorastaan tyrkyttivät lainaa. Toisinaan turhankin avokätisesti, minkä satoa sitten korjattiin 1990-luvun lamassa ja pankkikriiseissä.
pankkitoimintaa vapautettiin 1987 ja alkoi nopea lainojen syytäminen kuka vain lainaa kysyi, jälki oli sitten aika rumaa, skop kaatui, kop ja syp yhdistyivät ja sitten monien fuusioiden kautta nordeaksi, valtio myi postipankkinsa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa tuota suurten lapsiperheiden ihannointia jonkinlaisena oikeana ja alkuperäisenä perhemallina. Mä väitän että se on stressireaktio ja häiriötila ja ennemminkin oireilua siitä kuinka kauas luonnosta ihminen on ajautunut. Mikään muu kädellinen ei pukkaa uutta poikasta vuoden välein kun aiempi poikanen on vielä ihan avuton. Orankiäiti hoitaa poikastaan n. 6 vuotta (ihmisen jälkeen pisin aika) ja tekee uuden vasta kun edellinen on maailmalla. Ihmisten lisääntyminen kiihtyy kurjuuden keskellä ja mullistusten jälkeen. Hyvinä aikoina keskitytään laatuun eikä määrään.
No maaseudulla kylät tyhjenee jos ei joka talossa ole kymmentä ipanaa. Ei riitä palveluiden rahoittamiseksi että mökin mummo ostaa kerran viikossa kaffepullat.
Jos haluat asua taajamaympäristössä palveluiden äärellä, niin muuta taajamaan. Sieltä löytyy kaupat ja koulut ja pankkikonttorit ja juna-asemat. Kaikki se minkä perään itket.
Eupakotuin saneluin ja huonojen poliittisten päätösten lopputulos.

Sama palvelujen kutistumisen meno se on kaupungeissa ollut jo pitkään, vaikka väki lisääntyy.
En ole huomannut. Väitän että palvelut ovat lisääntyneet pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky aikana pankkiin viedessä rahoja olet kuin joku rikollinen.Ennen kunnioitettiin ja kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä ja sai palvelua.
Eikös sitä ennen pitänyt juuri nöyristellä ja lakkia käsissä pyöritellen mennä anomaan pankinjohtajalta lainaa.
1980-luvulla elettiin voimakasta nousukautta, ja pankinjohtajat suorastaan tyrkyttivät lainaa. Toisinaan turhankin avokätisesti, minkä satoa sitten korjattiin 1990-luvun lamassa ja pankkikriiseissä.
Vasta 80-luvun lopulla ja juhlat eivät kauaa kestäneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä että suomen väki ikääntyy ja siirtyy kasvukeskuksiin. Miksi jossain paikassa missä väki vähenee ja ikääntyy pitäisi olla samat palvelut kuin 1980 luvulla?
Palvelut on lähteneet niistäkin paikoista joissa väkimäärä kasvaa.
Väkimäärä kasvaa pääkaupunkiseudulla, turussa, tampereella, jyväskylässä ja oulussa. Kaikkialla muualla suomen väkimäärä vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa tuota suurten lapsiperheiden ihannointia jonkinlaisena oikeana ja alkuperäisenä perhemallina. Mä väitän että se on stressireaktio ja häiriötila ja ennemminkin oireilua siitä kuinka kauas luonnosta ihminen on ajautunut. Mikään muu kädellinen ei pukkaa uutta poikasta vuoden välein kun aiempi poikanen on vielä ihan avuton. Orankiäiti hoitaa poikastaan n. 6 vuotta (ihmisen jälkeen pisin aika) ja tekee uuden vasta kun edellinen on maailmalla. Ihmisten lisääntyminen kiihtyy kurjuuden keskellä ja mullistusten jälkeen. Hyvinä aikoina keskitytään laatuun eikä määrään.
No maaseudulla kylät tyhjenee jos ei joka talossa ole kymmentä ipanaa. Ei riitä palveluiden rahoittamiseksi että mökin mummo ostaa kerran viikossa kaffepullat.
Sama palveluj
En ole huomannut. Väitän että palvelut ovat lisääntyneet pk-seudulla.
On vähentyneet myös pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa tuota suurten lapsiperheiden ihannointia jonkinlaisena oikeana ja alkuperäisenä perhemallina. Mä väitän että se on stressireaktio ja häiriötila ja ennemminkin oireilua siitä kuinka kauas luonnosta ihminen on ajautunut. Mikään muu kädellinen ei pukkaa uutta poikasta vuoden välein kun aiempi poikanen on vielä ihan avuton. Orankiäiti hoitaa poikastaan n. 6 vuotta (ihmisen jälkeen pisin aika) ja tekee uuden vasta kun edellinen on maailmalla. Ihmisten lisääntyminen kiihtyy kurjuuden keskellä ja mullistusten jälkeen. Hyvinä aikoina keskitytään laatuun eikä määrään.
No maaseudulla kylät tyhjenee jos ei joka talossa ole kymmentä ipanaa. Ei riitä palveluiden rahoittamiseksi että mökin mummo ostaa kerran viikossa kaffepullat.
Jos haluat asua taajamaympäristössä palveluiden äärellä, niin muuta taajamaan. Sieltä löytyy kaupat ja koulut ja pankkikonttorit ja juna-asemat. Kaikki se minkä perään itket.
Niinhän ihmiset tekee. Jos olisitte oikeasti huolestuneita maaseudun autioitumisesta niin muuttaisitte sinne ja pukkaisitte ulos 10 ipanaa per talo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
silloin ei elätetty 610000 vieraskielistä...
80-luvun lopussa Suomessa oli 800 000 eläkeläistä ja promille, kaksi vieraskielisiä.
Nyt eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja 610 000 vieraskielistä.
Jos veikataan yläkanttiin, että puolet vieraskielisistä on töissä, niin silti meillä on nyt 1,1 miljoonaa elätettävää enemmän kuin 80-luvulla.
Jatkan tätä yhtälöä vielä lisäämällä työttömyysasteen. 80-loppupuolella työttömyysaste oli 3%. Nyt 2025 mitälie oikea jotain 12-14%?
1,1 miljoonan lisäelätettävän päälle abut 200 000 työtöntä lisää. Tekee 1,3 miljoonaa elätettävää enemmän kuin 80-luvulla.
Silloin oli enemmän työpaikkoja, kuten ne pankkien, postien ja kauppojen henkilökunnat.
Samoin tietotekniikka on vähentänyt huomattavasti erilaisten toimistosihteerien ja kanslistien ennen tekemää työtä kuten paperisten asiakirjojen arkistointia ja kirjoituskoneella kirjoittamista. Virallisiin asiakirjoihin lyötiin kunnon siniset leimat ja kirjaston kirjat löytyivät pahvikortistojen avulla.
Vierailija kirjoitti:
Olisko siksi kun kyseiset palvelut pystyttiin 80-luvun jälkeen viemään enenevissä määrin internetiin? Persupöhlöt jaksavat öyhöttää jostain ma_muista ja vassuista.
Tätä syytä ennen myös useita muita syitä. Toki kulutusjuhlat huipentui 90luvun alun lamaan, jonka mainingeissa valtionyhtiöitä myyty pois yhä enenevästi. Siinäpä suuri syy valtion palveluitten alasajolle, kun valtiolla ei ole kuin verotulot. Ne meneekin sitten yksityisille teollisuus- ja yritystukiin, ei siihen että jokaisille riittäisi palveluita.
Myös EU:n rooli ja sitä kautta lisääntynyt hintojen nousu, ja eniten ehkä lisääntynyt vapaakauppa maailmanlaajuisesti, joka tuo ulkomaisia yrityksiä ja investoijia maahan kilpailemaan kaikesta, joka nostanut hintoja ja tehnyt valtion palveluista lähes olemattomia. Hyvinvointiyhteiskuntako?!? Hah !!!
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa, että ihmisiä silloin oli vähemmän, mutta palveluja enemmän. Miten se oli mahdollista, miten kaikkeen oli varaa?
Ahneus on pilannut suomalaisen yhteiskunnan.
Ihmiset asuivat tasaisemmin ja enemmän maaseudulla kun tilat olivat pieniä. Maaseutu työllisti useampia. Kun työpaikat on nykyään kaupungissa niin kaupoissakin käydään siellä. Ihmisiä asui ennen suhteellisesti vähemmän kaupungeissa. Asutus keskittyy koko ajan. Monet asiat hoituu netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa tuota suurten lapsiperheiden ihannointia jonkinlaisena oikeana ja alkuperäisenä perhemallina. Mä väitän että se on stressireaktio ja häiriötila ja ennemminkin oireilua siitä kuinka kauas luonnosta ihminen on ajautunut. Mikään muu kädellinen ei pukkaa uutta poikasta vuoden välein kun aiempi poikanen on vielä ihan avuton. Orankiäiti hoitaa poikastaan n. 6 vuotta (ihmisen jälkeen pisin aika) ja tekee uuden vasta kun edellinen on maailmalla. Ihmisten lisääntyminen kiihtyy kurjuuden keskellä ja mullistusten jälkeen. Hyvinä aikoina keskitytään laatuun eikä määrään.
No maaseudulla kylät tyhjenee jos ei joka talossa ole kymmentä ipanaa. Ei riitä palveluiden rahoittamiseksi että mökin mummo ostaa kerran viikossa
En ole huomannut. Väitän että palvelut ovat lisääntyneet pk-seudulla.
On vähentyneet myös pk-seudulla.
Kerroppa konkreettisesti mikä täällä on vähentynyt. Uusia ostoskeskuksia on pukannut kuin sieniä sateella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
silloin ei elätetty 610000 vieraskielistä...
80-luvun lopussa Suomessa oli 800 000 eläkeläistä ja promille, kaksi vieraskielisiä.
Nyt eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja 610 000 vieraskielistä.
Jos veikataan yläkanttiin, että puolet vieraskielisistä on töissä, niin silti meillä on nyt 1,1 miljoonaa elätettävää enemmän kuin 80-luvulla.
Jatkan tätä yhtälöä vielä lisäämällä työttömyysasteen. 80-loppupuolella työttömyysaste oli 3%. Nyt 2025 mitälie oikea jotain 12-14%?
1,1 miljoonan lisäelätettävän päälle abut 200 000 työtöntä lisää. Tekee 1,3 miljoonaa elätettävää enemmän kuin 80-luvulla.
Silloin oli enemmän työpaikkoja, kuten ne
Samoin tietotekniikka on vähentänyt huomattavasti erilaisten toimistosihteerien ja kanslistien ennen tekemää työtä kuten paperisten asiakirjojen arkistointia ja kirjoituskoneella kirjoittamista. Virallisiin asiakirjoihin lyötiin kunnon siniset leimat ja kirjaston kirjat löytyivät pahvikortistojen avulla.
Turhaa työtäkö pitäisi tehdä ja palkata lossivahti vahtimaan olematonta lossia kuten Neuvostoliitossa? Se kuule romahti jo ysärillä omaan mahdottomuuteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu siitä että suomen väki ikääntyy ja siirtyy kasvukeskuksiin. Miksi jossain paikassa missä väki vähenee ja ikääntyy pitäisi olla samat palvelut kuin 1980 luvulla?
Palvelut on lähteneet niistäkin paikoista joissa väkimäärä kasvaa.
Tämä on niin jännä kun mä en ymmärrä mitä palveluita te kaipaatte. Pankkikonttoria? Mitä ihmettä te teette siellä konttorissa? Mä olen 40-vuotias työssä käyvä ihminen, enkä muista koska olisin viimeksi käynyt pankkikonttorissa. Jos mulla on pankille asiaa, laitan viestiä nettipankissa omalta kotisohvalta. Luen vastauksen kun se tulee, vaikka bussissa työmatkalla. Omat muistot pankkikonttoreista on stressaavia. Ensin pitää yrittää ehtiä sinne virastoaikana. Matkoihin kuluu aikaa. Sitten istutaan vuoronumero kourassa 30min. Siten jutellaan virkailijan kanssa 5 min ja sitten mennään takaisin kotiin. Siihen mihin ennen kului aikaa 2h menee nyt 4 min. Sama pätee verotoimistoon, Kelaan ja VRn lipun ostoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jaksa tuota suurten lapsiperheiden ihannointia jonkinlaisena oikeana ja alkuperäisenä perhemallina. Mä väitän että se on stressireaktio ja häiriötila ja ennemminkin oireilua siitä kuinka kauas luonnosta ihminen on ajautunut. Mikään muu kädellinen ei pukkaa uutta poikasta vuoden välein kun aiempi poikanen on vielä ihan avuton. Orankiäiti hoitaa poikastaan n. 6 vuotta (ihmisen jälkeen pisin aika) ja tekee uuden vasta kun edellinen on maailmalla. Ihmisten lisääntyminen kiihtyy kurjuuden keskellä ja mullistusten jälkeen. Hyvinä aikoina keskitytään laatuun eikä määrään.
No maaseudulla kylät tyhjenee jos ei joka talossa ole kymmentä ipanaa. Ei riitä palveluiden raho
Kerroppa konkreettisesti mikä täällä on vähentynyt. Uusia ostoskeskuksia on pukannut kuin sieniä sateella.
Nyt on kyse palveluista eikä kaiken maailman rätti-kaupoista, joissa myydään kilpaa kiinavaatetta ja kiinatavaraa.
tästähän liberaalipuolue on puhunut pitkään