Vaimon vieminen alusvaateostoksille
Hei kaikki,
Olen vähän yli 30-vuotias mies ja haluaisin tehdä vaimolleni jotain erityistä. Hän on aina hankkinut alusvaatteensa itse, mutta nyt haluaisin viedä hänet yhdessä asuostoksille ja maksaa kaiken. Toivoisin että hän kokisi sen hemmotteluna ja kivana yhteisenä kokemuksena.
Tiedän, että alusvaatteet voivat olla monelle henkilökohtainen ja herkkäkin aihe, joten haluaisin tehdä päivästä mahdollisimman miellyttävän vaimolleni. Siksi ajattelin kysyä teiltä naisilta:
Mikä saisi teidät tuntemaan olonne arvostetuksi ja kauniiksi tällaisessa tilanteessa? Entä mikä tuntuisi vaivaannuttavalta tai muuten negatiiviselta?
Kaikki vinkit, kokemukset ja ajatukset ovat tosi tervetulleita.
Kommentit (333)
Minusta tuo olisi mukava lahja. Inhoan rintaliivien ostamista, koska ne maksavat paljon ja monesti ostoksilla joutuu pettymään. Yleensä ostan siksi vain ne pakolliset perusliivit vaikka tykkäisinkin, että olisi myös sellaisia alusvaatteita, jotka saavat olon tuntumaan hyvältä. En ehkä haluaisi miestä sinne katsomaan, kun äherrän sovituskopissa.
Ehkä olen sitten poikkeuksellinen nainen, kun koen laadukkaiden ja istuvien alusvaatteiden olevan seksikkäät. Puen mieluusti perust-paitaliivien sijaan vähän spicympaa vaikka töihin mennessä ja saatan jopa vilauttaa niitä ennen töihin lähtöä miehelle.
Sä siis haluat mennä istumaan johonkin liiviliikkeeseen kun vaimo valitsee ja sovittelee myyjän avustuksella rintsikoita.
Jo on melkoista hemmottelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana mies! Lopputuloksena on hyvää mieltä molemmille. Jos oma mieheni haluaisi toimia näin, niin toivoisin, että hän antaa yksityisyyttä sovituksessa. Ei mitään flirttailu, todellakaan! Olet mukana lompakkona. Etukäteen voit tietysti ilmaista toiveesi, ja vaimosi mielellään huomioi ne. Tosin alusasuissa on kyse funktionaalisuudesta, joten mukavuus ennenkaikkea. Sitten menette illalliselle tai lasilliselle ja kotona saat nähdä ostokset.
Muista sensitiivisyys liiviliikkeessä, muut asiakkaat eivät välttämättä pidä, jos satut katselemaan, mitä he valitsevat sovitukseen.
Ai vähän sama kuin veisi vaimon kultasepänliikkeeseen ja sanoisi, että saat valita minkä tahansa kaulakorun kunhan se on tämä, josta minä pidän?
Minulla oli kyllä ajatuksena, että vaimoni saisi valita alusvaatteensa itse
Ap
Ja olet yhä tätä mieltä siinäkin kohtaa, kun ostoskoriin tippuu beigeä ja korutonta t-paitaliiviä tai urheiluliivejä, sekä samaa värisarjaa olevia perus puuvilla-alushousuja?
Hyvä ottaa vaimo mukaan neuvonantajaksi, kun menee ostamaan rakastajattarelle alusvaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lahjakortti ja anna vaimon mennä yksinään. Se on vain noloa ja vaivaannuttavaa jos menet mukaan.
No ei se käy, koska ap ei saa siitä haluamaansa tyydytystä. Johan tässä on käynyt sen vastauksista ilmi ketä tässä todellisuudessa halutaan ilahduttaa.
Tietyylle mammaporukalle unelmalahja olisi ilmeisesti lahjakortti rintojen poistoon.
Ikinä ei ole ollut ongelmaa mennä vaimon tai tyttöystävän kanssa erikoisliikeisiin etsmään niitä täydellisiä rintaliivejä ja niihin sopivia kalsareita.
Riippuu varmaan siitä mistä roikkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vastaa ehkä kysymykseesi, mutta minä vein mieheni mukanani alusvaateostoksille Stockmannille. Kuvittelin, että mieheni voisi toimia makutuomarina ja valitsisimme yhdessä minulle kauniita rintaliivejä ja alushousuja. Valikoima oli valtava ja toinen toistaan ihanampia vaatekappaleita oli tarjolla. Mutta eihän mieheni voinut tulla lähellekään sovituskoppeja, että olisin voinut näyttää niitä hänelle. Joten minä ähräsin hikisenä varmasti tunnin yksinäni kopissa sovittelemassa liivejä ja mieheni näpytti puhelinta odotuspaikan virkaa toimittavassa tuolissa sovituskoppien ulkopuolisessa tilassa. Ja sivuhuomautuksena yksikään myyjä ei missään vaiheessa kysellyt edes tarviiko apua. Sokoksessa olikin sitten jo parempi palvelu ja ostin sieltä liivini ja alushousuni.
Joten kannattaa valita paikka huolella, ehkä jkn pienempi liike jossa saa palvelua halutessaan.
Mikään, ei mikään, ole vastenmielisempää, kuin jonkun ukko kyyläämässä siinä sinun sovituskoppisi nurkalla. Ja sitten tulee se avulias myyjä tarkastamaan, että istuuko ne sinun liivisi varmasti ja joudut keskustelemaan henkilökohtaisista asioistasi sen ukon kuullen. Meinasin vähän aikaa sitten ostaa oikein rahalla jotkut kivat liivit Funky Ladystä, mutta pakko oli lähteä pois, kun siinä oli joku saamarin pariskunta pyörimässä. Liike on niin pieni, että siellä kuulee ja näkee kaiken. Helvetti sentään. Pitäkää ne ukkonne pois naisten alusvaateosastoilta!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ottaa vaimo mukaan neuvonantajaksi, kun menee ostamaan rakastajattarelle alusvaatteita.
Ja vaimo toteaa, että mennään vaan, mennään sinne samaan minne menin viime viikolla miesyst..... siis kävin yksin. Löytyi kivat, juu en ole käyttänyt niitä kotona kun... tuota ovat olleet muualla.
"Ja olet yhä tätä mieltä siinäkin kohtaa, kun ostoskoriin tippuu beigeä ja korutonta t-paitaliiviä tai urheiluliivejä, sekä samaa värisarjaa olevia perus puuvilla-alushousuja?"
Itse en ole mikään vaatteilla koreilija ja alusvaatteeni ovatkin juuri tuota linjaa. Silti mieheni on minulle ihan tyytyväisenä tuollaisia ostanut joskus lahjaksi, uskokaa tai älkää!
Makuuhuoneen puolella mieheni katselee muutenkin minua mieluummin alasti kuin hepenissä. Tämäkin on varmaan joidenkin muumimammojen mielestä creepyä ja ällöttävää, hah!
Vierailija kirjoitti:
"Ja olet yhä tätä mieltä siinäkin kohtaa, kun ostoskoriin tippuu beigeä ja korutonta t-paitaliiviä tai urheiluliivejä, sekä samaa värisarjaa olevia perus puuvilla-alushousuja?"
Itse en ole mikään vaatteilla koreilija ja alusvaatteeni ovatkin juuri tuota linjaa. Silti mieheni on minulle ihan tyytyväisenä tuollaisia ostanut joskus lahjaksi, uskokaa tai älkää!
Makuuhuoneen puolella mieheni katselee muutenkin minua mieluummin alasti kuin hepenissä. Tämäkin on varmaan joidenkin muumimammojen mielestä creepyä ja ällöttävää, hah!
Juu, uskotaan. Olet palvottavan kaunis ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja olet yhä tätä mieltä siinäkin kohtaa, kun ostoskoriin tippuu beigeä ja korutonta t-paitaliiviä tai urheiluliivejä, sekä samaa värisarjaa olevia perus puuvilla-alushousuja?"
Itse en ole mikään vaatteilla koreilija ja alusvaatteeni ovatkin juuri tuota linjaa. Silti mieheni on minulle ihan tyytyväisenä tuollaisia ostanut joskus lahjaksi, uskokaa tai älkää!
Makuuhuoneen puolella mieheni katselee muutenkin minua mieluummin alasti kuin hepenissä. Tämäkin on varmaan joidenkin muumimammojen mielestä creepyä ja ällöttävää, hah!
Juu, uskotaan. Olet palvottavan kaunis ja sitä rataa.
Kyllä jokaisen miehen tulisi katsoa vaimoaan sillä silmällä, että tämä on palvottavan kaunis ja seksikäs.
Minusta oliis noloa jos mieheni tulisi maksamaan alusvaate ostokseni. .Ihan kuin itselläni ei olisi rahaa.Tälläinen alistava käytös ei vaan sovi tasa-arvoiseen Suomeen.
Ehkä jossain päin maailmaa on niin, ettei nainen voi liikkua edes liiviostoksilla ilman mukana kyttäävää mietsään. Ja rahat ovat mys miehellä, joka kontrolloi ostokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja olet yhä tätä mieltä siinäkin kohtaa, kun ostoskoriin tippuu beigeä ja korutonta t-paitaliiviä tai urheiluliivejä, sekä samaa värisarjaa olevia perus puuvilla-alushousuja?"
Itse en ole mikään vaatteilla koreilija ja alusvaatteeni ovatkin juuri tuota linjaa. Silti mieheni on minulle ihan tyytyväisenä tuollaisia ostanut joskus lahjaksi, uskokaa tai älkää!
Makuuhuoneen puolella mieheni katselee muutenkin minua mieluummin alasti kuin hepenissä. Tämäkin on varmaan joidenkin muumimammojen mielestä creepyä ja ällöttävää, hah!
Juu, uskotaan. Olet palvottavan kaunis ja sitä rataa.
Kyllä jokaisen miehen tulisi katsoa vaimoaan sillä silmällä, että tämä on palvottavan kaunis ja seksikäs.
Miehestäsi en tiedä, sinulle kun nyt oli ongelma, että muumimammat eivät pitäisi sinua seksikkäänä. En kyllä tiedä miksi sitä stressaat, mutta tyylinsä kai kullakin.
Vaikka tuo yksi viesti olikin selkeää irstaan miehen kirjoittavaa provosointia niin itselleni todella olisi unelma, jos saisin rintani poistettua. Olen aina vihannut liian isoja ja nyt ikääntyessäni pahoin jo roikkuvia rintojani ja monesti olen unelmoinut ja nähnyt unta, jossa rintani ovat poistuneet. Paha pettymys onkin sitten ollut herätä kun paikoillaan ne ovat. Toki ei terveitä rintoja noin vaan ei transsukupuoliselta poisteta, enkä uskalsi leikkaukseen mennä, eikä ole rahaakaan leikkaukseen. En myöskään tietenkään toivo sairastuvani rintasyöpään, mutta se rintojen menetys olisi tuossa se pienin pelko. Molemmat rinnat saisi poistaa tuossa tapauksessa kokonaan ja sen lääkärille sanoisin. Olisin vihdoin paljon onnellisempi. Mitään terveitä sisäelimiä en kuitenkaan suostuisi poistattamaan, koska en vaikuttavat kehon toimintaan, mutta rinnat ovat vain esteettinen tekijä. Keho toimii normaalisti ilman rintojani.
En ole halunnut huomiota, mutta isot rinnat sitä tuovat. Olenkin joutunut aina edes yrittämään rintojeni piilottamista. Vaikeaa se kuitenkin on. Pystyn käyttämään pelkästään väljää mallia olevia miesten paitoja ja siltikin tunnen paljastavampia liikaa. Joudun kesälläkin käyttämään takkia peittääkseni itseäni, enkä kulje koskaan julkisella paikalla hihattomissa tai lyhythihaisissa. Ne rintojaan esittelevät ja paljastelevat isorintaiset naiset, joiden perään miehet kuolaavat tekevät oikeasti todella paljon haittaa muille naisille. Miehet kuvittelevat kaikkien naisten olevan tuollaisia ja että naisen pitää vaan miellyttää miestä. En ole halunnut isoja rintoja, mutta siitä huolimatta sellaiset itselläni nyt on ja ansaitsen oikeuden olla rauhassa varsinkaan kun en mitenkään provosoi.
Juu ei miehiä naisten alusvaatekaupoille. Eikä kyllä vaatekaupoillekaan. Mä haluan sovittaa vaatteeni aina niin että näen ne myös kopin ulkopuolisista isoista peileistä ja kuinka vaatteet istuu liikkuessa. Ärsyttää sitten sovitella mitään kun siinä on jonkun ukko "makutuomarina" pyörimässä.
Onhan tämän aloituksen sävy tosi outo. Sinänsä en pidä outona, jos joku mies haluaa antaa puolisolleen lahjaksi alusvaatteita, mutta skenaario jossa alusvaatteiden hankkimisesta tehdään yhteinen "kokemus" ja vaimo "viedään" niitä ostamaan, kuulostaa kieltämättä kummalliselta. Ainakin esitettynä tällä tavalla kuin aloittaja on tehnyt, koska aika harvalle nykyihmiselle shoppailu kuitenkaan on suurikaan elämys. Itse ottaisin mielelläni lahjakortin alusvaatekauppaan vastaan. Annan myös usein puolisolleni (miehelle) lahjaksi lahjakortteja vaatekauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et vie vaimoa meikkiostoksille? Siellä saa aika ripeästi 600 euroa kulumaan ja lopputuloksena on myös vaatteet päällä hyvältä näyttävä vaimo.
Voisin viedäkin :) Ehdotankin tuota jos vaimo ei innostu noista alusvaatteista.
Toki tarkoitus ei ole kuluttaa mahd. paljon rahaa vaan hankkia jotain mistä vaimoni tulee oikeasti iloiseksi
Ap
Hieno juttu! Mietin vaan, kuinka olet päässyt naimisiin asti tietämättä, mistä vaimosi tulee oikeasti iloiseksi. Ehkä teillä ei ole sama äidinkieli? Tai muunlaisia kommunikaatio-ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauran räkäisiä nauruja täällä naisten selittelyille.
nimim. vaimoltaan lahjakortin Plantageniin saanut mies
Palasin lukemaan ja nyt naurattaa vielä enemmän :D
Varsinkin, kun ko. lafka on ollut konkurssissa jo kotvan aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wiipurin korsettia suosittelen Helsingissä.
Tamperelainen Funky Ladyn kävijä kiittää vinkistä!
Iso suositus tälle. Ei ehkä siinä mielessä perinteinen liike, että siellä ei pääse kiertelemään ja hypistelemään liivejä itse, vaan liivit olivat piilossa. Mutta valikoima on todella laaja ja myyjän ammattitaito loistava. Löytyi juuri toiveiden mukaiset liivit, eikä ostaminen ikinä ole ollut niin helppoa ja nopeaa. Monesti olen jopa lähtenyt ilman liivejä kaupasta pois.
Lisäksi heillä on mahdollisuus muokata liivejä, jos sopivaa ympärysmittaa ei löydy. Tämä oli ainakin itselleni todella iso juttu, kun monesti tarpeeksi pientä ympärysmittaa ei minun koossani ole.
Aivan loistava liike!!!! Menin naimisiin vuonna 1989, hääpuvussa oli selkä avoin ristiselkään asti. Olen kapeavyötäröinen, mutta isorintainen, joten hääpukumyymälässä suositeltiin menemään ko. liikkeeseen. Hääpukumyymälä piirsi tussilla selkääni mekon ääriviivat ja Viipurin korsetti rakensi sopivan korsetin. Aivan mahtavaa ammattitaitoa.
Kaikissa alusasuliikkeissä missä olen asioinut, on ollut todella aggressiivisia myyjiä, jotka eivät paljoa kuuntele asiakkaan mielipidettä. Minulle yritettiin väkisin myydä jykeviä, topattuja push-uppeja, vaikka olisin halunnut kevyet pitsiset liivit. Väitti vaan että juuri ne ovat niin ergonomiset hartioille. Joo, varmasti (vaikka puristivatkin makkarat rinnanympäryksen kohdalle olemattomista läskeistäni), mutta mulla on jo ennestään sporttiliivejä jos haluan mukavuutta. Myöskin värimieltymyksistä on pitänyt vängätä. Miellyttämishaluisena tuollaiset myyjät olisi kauhistus, ja sitten vielä mies siinä vieressä, todennäköisesti myötäilemässä myyjää.
Kuulostaa kivalle. Tykkään itse kauniista alusvaatteista. Tämä selkeästi kuitenkin jakaa mielipiteitä joten hyvä jos ehdotat ja vaimo päättää sitten itse tykkääkö ajatuksesta.
Ja vielä vinkiksi että jos on jotain erityiskokoja käyttävä niin selvitettävä etukäteen mistä liikkeistä saa.