Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset päästävät itsensä lihomaan?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makoilu ja herkuttelu on liian mukavaa.🥹ja liikunta raskasta ja tylsää.🥺
Ennen hyvin vaativaa ja surullista elämänvaihettani kävin kuntosalilla 4-5 kertaa viikossa, uin kerran viikossa ja kävin keskimäärin 2 kertaa viikossa 1,5 tunnin lenkillä. Nyt ei ole pariin vuoteen yksinkertaisesti aika eikä voimat tähän riittäneet ja kiloja on tullut.
Kommenttisi kertoo siitä, että olet joko todella vähän kokenut tätä elämää tai sitten et kykene muuhun kuin itsekkäästi ja kusipäisesti tuijottamaan omaan napaasi.
Siis olin tosissani. Itse olen vain laiska ja perso herkuille. Uiminen on ainut liikunta, josta tykkään.😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämässä voi olla ajanjaksoja, jolloin muut asiat kuin oma terveys tai ulkonäkö voivat olla prioriteettilistalla korkeammalla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vauvavuosi, läheisen kuolemaa seuraava suruaika tai kriisin laukaisema itsetuhoisuus. Näissä tilanteissa yleensä tärkeintä on vain selvitä. Edes jotenkuten.
Olen jo elämäni loppupuolella, joten tässä on ehtinyt olla mukana monenlaisessa kriisissä ja suruprosessissa. En siltikään ihan ymmärrä, miksi vaikeina ajanjaksoina pitäisi kuormittaa itseään vielä sillä, että syö mitä sattuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi. Kiire. Teen täyttä työviikkoa vaativalla alalla, opiskelen yliopistossa maisteriksi. Hoidin kuolemansairasta isääni hautaan asti, jonka jälkeen olen hoitanut kuolemansairasta äitiäni. Kaikki nämä yhtä aikaa useamman vuoden ajan. Vapaat ja lomat ovat menneet näihin asioihin vuosikausia. Ja sinun mielestä olen laiska ja huono ihminen?
Ei stressi ja kiire lihota! Lihominen eli läskin kerryminen johtuu yksinomaan liiallisesta syömisestä kulutukseen nähden.
Erilaiset turvotukset ja nesteen kertyminen on eri asia. Voi olla sairaudesta johtuvaa, joten hoidetaan pois. Mutta lihavilla rasvakudosta liikaa, ja se on tullut ihan syömällä.
Stressi ja kiire lisää elimistön kortisolipitoisuuksia ja sitä kautta pistää syömään yli tarpeen, jotta olo helpottuu. Ja helpottuuhan se
Toiset taas raportoivat, että stressaantuneena ruoka ei maistu ja kiireessä ei ehdi syödä.
Lääkitsin työstressiä syömällä herkkuja, myös huonot yöunet lihotti lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä voi olla ajanjaksoja, jolloin muut asiat kuin oma terveys tai ulkonäkö voivat olla prioriteettilistalla korkeammalla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vauvavuosi, läheisen kuolemaa seuraava suruaika tai kriisin laukaisema itsetuhoisuus. Näissä tilanteissa yleensä tärkeintä on vain selvitä. Edes jotenkuten.
Olen jo elämäni loppupuolella, joten tässä on ehtinyt olla mukana monenlaisessa kriisissä ja suruprosessissa. En siltikään ihan ymmärrä, miksi vaikeina ajanjaksoina pitäisi kuormittaa itseään vielä sillä, että syö mitä sattuu?
Tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkitsin työstressiä syömällä herkkuja, myös huonot yöunet lihotti lisää.
Tässähän se tulee. Eri ongelmiin haetaan ratkaisua/helpotusta/lohtua ylensyömällä.
Elän kiireistä elämää ja helpotan usein arkea hakemalla valmista ruokaa/syömällä ravintolassa.
Lisäksi nautin hyvänmakuisesta ruuasta ja juomasta, eli silloin kun kokkaan tykkään tehdä herkkuruokia.
Ruoka on myös sosiaalinen asia itselleni, on kiva järjestää illalliskutsuja ja viipyillä hyvien ruokien ja juomien äärellä hyvässä seurassa.
Jos ja kun sen seurauksena on ylipainoa, niin sen hinnan olen valmis maksamaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina, koko ikänsä laihduttanut täällä. Nykynuorison laivan kokoiset vartalot hätkähdyttävät. Aloin herkuttelemaan. Nykyisin lievästi ylipainoinen. Liikun päivittäin. Urheilullinen menneisyys. En välitä ylikiloista enää. Näillä mennään. Syön hyvin ja herkuttelen, jos siltä tuntuu. Nykynuoriso kuolee pystyyn tai sohvaan kiloineen. Minulla hautaikä jo lähempänä. Ei täällä loputtomiin tarvi elää 'ikinuorena', onneksi.
Usein syy on psykologinen, elämässä ei ole paljon muuta sisältöä kuin se syöminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken hädän, pelon, ahdistuksen ja surun keskellä eläessäni ja pyrkiessäni olemaan läheiseni tukena, saan vielä tuntemattomilta ihmisiltä tällaista paskaa niskaani. Elämässä on ihan riittävästi tuskaa ilman ulkopuolisten arvostelua ja paskanjauhantaa. Kyllä, jaksaminen ei ole riittänyt nyt pitämään itsestä huolta, kun läheisellä on hengenhätä.
Muuta en toivo kuin, että karma tekee tehtävänsä.
Nuorena alle 40-vuotiaana oli painoindeksini juuri ja juuri 18. Sitten paino alkoi vähitellen nousta. Nyt painoindeksi noin 25-26. Ihmettelin painon lisäystä ja aloin rajoittaa syömistäni mitä minun ei ollut tarvinnut koskaan ennen tehdä. Jätin mm. pullat, kakut, jäätelön pois. Mutta paino vain nousi. Minulta löydettiin syöpä, se hoidettiin, nyt olen oireeton. Mutta paino ei ole juurikaan laskenut. En syö kevyttuotteita, en ruokia, jossa on lisättyä sokeria, en käytä alkoholia. Mutta edelleen syön ilmeisesti liikaa. Ei tämä kovin helppoa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on helppoa. Lihominen. Ylitarjontaa kaikessa epäterveellisesti. Itsekurin puute. Ei kaikki lihavat käy vaikeita ajanjaksoja läpi, joskus sitä vaan lihoo.
Ei ehkä ulkoisesti mitattuja vaikeita ajanjaksoja, mutta jostakin syystä ruokailutottumukset ovat vääristyneet terveyttä tuhoaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Stressi. Kiire. Teen täyttä työviikkoa vaativalla alalla, opiskelen yliopistossa maisteriksi. Hoidin kuolemansairasta isääni hautaan asti, jonka jälkeen olen hoitanut kuolemansairasta äitiäni. Kaikki nämä yhtä aikaa useamman vuoden ajan. Vapaat ja lomat ovat menneet näihin asioihin vuosikausia. Ja sinun mielestä olen laiska ja huono ihminen?
Mulla oli vähän vastaava elämänjakso ja laihduin silloin kun en edes ehtinyt lounasta/päivällistä syödä kun oli kiire seuraavaan hommaan. Illalla kun pääsi kotiin niin halusi vaan nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä voi olla ajanjaksoja, jolloin muut asiat kuin oma terveys tai ulkonäkö voivat olla prioriteettilistalla korkeammalla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vauvavuosi, läheisen kuolemaa seuraava suruaika tai kriisin laukaisema itsetuhoisuus. Näissä tilanteissa yleensä tärkeintä on vain selvitä. Edes jotenkuten.
Olen jo elämäni loppupuolella, joten tässä on ehtinyt olla mukana monenlaisessa kriisissä ja suruprosessissa. En siltikään ihan ymmärrä, miksi vaikeina ajanjaksoina pitäisi kuormittaa itseään vielä sillä, että syö mitä sattuu?
Oletko ikinä kuullut lohtusyömisestä? Toiset ei jaksa laskea jokaista suupalaa ja kaloreita. Oishan tää maailma helkkarin täydellinen ja valmis, jos jokainen söisi yhtä paljon kuin kuluttaa. Monet ei tiedä missä tämä raja kulkee.
Vierailija kirjoitti:
Makoilu ja herkuttelu on liian mukavaa.🥹ja liikunta raskasta ja tylsää.🥺
Sitten kannattaa normittaa mielensä uudelleen siinä, mitä pitää mukavana ja hauskana.
Jotkut lääkitykset lihottaa.
Tuttu lihoi aina kortisonikuurien aikana, joita joutui syömään valitettavan usein. Välissä laihdutti ja sit taas kortisonia.
Mäkin söin kerran astman takia suurta annosta kortisonia jonkun aikaa. Kasvot muurtui pyöreiksi tuona aikana ja oli pitkään "lapsenpyöreät" 30v:nä. Sitä ennen oli kapeahkot.
Kortisonikuurin aikana keho huusi ruokaa kuin nälkäkuolemassa. Oli oikeesti pakko syödä enemmän, jottei hajonnut pää. Tais pari kiloa tulla painoa, mutta todellakin ymmärrän niitä, jotka lihoo enemmän ko aineen takia. Mä söin noin 50% enemmän kuin normaalisti, vaikka yritin hillitä syömisiä ja kaapit oli lähes tyhjät ruuasta, mutta sitä söi sit melkein mitä vaan, että kehon nälkäsignaali rauhoittui.
Jaa-a, itselläni se vaati järjettömän väsymyksen ja kolme välilevyn pullistumaa että entinen salipirkko on nyt pulla. Onneksi nyt sain lääkärin selvittämään väsymyksen syytä ja salillekin olen taas päässyt. Ei elämä ole aina niin mustavalkoista, että vaan makaa ja vetää sontaa kitusiin
Vierailija kirjoitti:
Aina, koko ikänsä laihduttanut täällä. Nykynuorison laivan kokoiset vartalot hätkähdyttävät. Aloin herkuttelemaan. Nykyisin lievästi ylipainoinen. Liikun päivittäin. Urheilullinen menneisyys. En välitä ylikiloista enää. Näillä mennään. Syön hyvin ja herkuttelen, jos siltä tuntuu. Nykynuoriso kuolee pystyyn tai sohvaan kiloineen. Minulla hautaikä jo lähempänä. Ei täällä loputtomiin tarvi elää 'ikinuorena', onneksi.
Tätä olen miettinyt että moni keski-ikäinen pyöreä on ollut aktiivinen ja laiha nuorena. Mutta nyt tilanne on se että nuoretkin ovat passiivisia ja pyöreitä, mitä heille tulee tapahtumaan kun ovat parin vuosikymmenen päästä keski-ikäisiä?
Kiitos.