Poliisi havittelee lisää valtuuksia - lakiesityksissä ehdotetaan esim salaisten kotietsintöjen sallimista
IS:
^^Salaisella pakkokeinolla tarkoitetaan pakkokeinoa, jota voidaan käyttää esitutkinnan aikana salassa sen kohteelta. Tällaisia ovat esimerkiksi telekuuntelu ja -valvonta.
Salaisiin pakkokeinoihin ehdotetaan lisättäväksi salainen paikkaan kohdistuva etsintä ja osallistuvan tietolähteen käyttö. Ampuma-aserikos halutaan lisätä ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaksi perusterikokseksi.
Lisäksi työryhmä ehdottaa vangitsemisen edellytysten selkeyttämistä ja uutta yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvaa vangitsemisperustetta.^^
-Suomeksi tämä tarkoittaa, että poliisin ei enää tarvitsisi kertoa asukkaalle, että ovat tehneet kotietsinnän. Kotietsinnän tekeminen on tähänkin asti ollut sallittua asukkaan poissaollessa, mutta siitä on täytynyt ilmoittaa asukkaalle 2 vuoden kuluessa kotietsinnästä. Ymmärtääkseni tämä uusi laki voi tarkoittaa vain sitä, ettei kotietsinnästä tai -etsinnöistä tarvitsisi ilmoittaa asukkaalle koskaan myöhemminkään.
Mutta mitä tarkoittaa osallistuvan tietolähteen käyttö? Osallistuvan? Edelliseen skenaarioon viitaten; naapuri oikeutetaan käymään asunnossa osallistuvana tietolähteenä? Onhan tietolähdetoiminta nytkin sallittua, mikä tämä osallistumislisäys nyt tässä on?
Ihmetyttää myös että yleisen järjestyksen vaarantumisen UHKA, ei siis itse vaarantuminen, jo olisi vangitsemisperuste. Vankilaan jostain epämääräisestä järkestyshäiriön uhasta - jonka vain poliisi tietää?
Miksi poliisi haluaa tällaisia oikeuksia? Saadakseen jälkikäteen lailliseksi kaiken mitä tähänkin mennessä ovat salaa puuhanneet?
Kommentit (551)
Edes 1984 kirjan kirjoittaja ei osannut kuvitella näin pitkälle menevää painajaisyhteiskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Edes 1984 kirjan kirjoittaja ei osannut kuvitella näin pitkälle menevää painajaisyhteiskuntaa.
En muista juonta tarkasti, mutta *Isovelihän* se valvoi tuossa yhteiskunnassa. Oliko se sama kirja, jossa kaikki söivät *somaa*, onnelliseksi tekevää pilleriä jotta pysyivät tyytyväisinä täysin ulkoapäin kontrolloidussa yhteiskunnassa, jossa Isoveli tiesi kaikesta kaiken? Saatan sekoittaa Huxleyn kirjaan Uusi uljas maailma, jommassakummassa ihmisiä pidettiin onnellisina ja hyvällä tuulella pillereillä. Jokainen joutui syömään niitä. Noita pillereitäkään ei ollut silloin vielä keksitty kun nuo kirjat kirjoitettiin. Ensimmäisiä uuden polven masennuslääkkeitä kutsuttiin juurikin onnellisuuspillereiksi.

Philip K. Dick: Hämärän vartija
Kirjavinkki
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edes 1984 kirjan kirjoittaja ei osannut kuvitella näin pitkälle menevää painajaisyhteiskuntaa.
En muista juonta tarkasti, mutta *Isovelihän* se valvoi tuossa yhteiskunnassa. Oliko se sama kirja, jossa kaikki söivät *somaa*, onnelliseksi tekevää pilleriä jotta pysyivät tyytyväisinä täysin ulkoapäin kontrolloidussa yhteiskunnassa, jossa Isoveli tiesi kaikesta kaiken? Saatan sekoittaa Huxleyn kirjaan Uusi uljas maailma, jommassakummassa ihmisiä pidettiin onnellisina ja hyvällä tuulella pillereillä. Jokainen joutui syömään niitä. Noita pillereitäkään ei ollut silloin vielä keksitty kun nuo kirjat kirjoitettiin. Ensimmäisiä uuden polven masennuslääkkeitä kutsuttiin juurikin onnellisuuspillereiksi.Philip K. Dick: Hämärän vartija
Kirjavinkki
Kiitos, täytyy yrittää saada käsiinsä. Tämähän on mennyt todella oudoksi tämä maailma, kun kaikki varoitukseksi tarkoitetut kuvitteelliset ja kammottavat tulevaisuusvisiot alkavatkin mystisesti toteutua. Ihmisille vain lähinnä ilmoitetaan että nyt muuten poliisi saa oikeuden lukea terveystietojasi. Nyt poliisi voi tulla asuntoosi eikä sen tarvitse kertoa siitä sinulle koskaan. Jos hermostut, poliisilla on keino tähänkin: mielentilaasi käytetään vangitsemisperusteena.
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
Vierailija kirjoitti:
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Ei varmaan ihan aina, riippuu asiasta, mutta tuossakin naapuririidassa, jossa oli osallisena poliisi, paikallinen kihlankunnan syyttäjä oli lyöttäytynyt poliisin kanssa samalle puolelle. Jos tämä olisi ideaali maailma, nuo molemmat olisi pitänyt potkaista viroistaan.
Vierailija kirjoitti:
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
Algoritmi kertoo että aiot 300 vuoden päästä kulkea päin punaisia valoja, niinpä pidätämme teidät jo nyt ennakolta loppuiäksenne että rikos jää varmuudella tapahtumatta.
Vierailija kirjoitti:
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
"The Minority Report" is a 1956 science fiction novelette by American writer Philip K. Dick
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Minority_Report
Vierailija kirjoitti:
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
No niin, tännehän jo linkitettiin tällainen dystopia, elokuvan Minority report kuvaus. Siinä tietynlaisen algoritmin perusteella ennustetaan tulevia rikoksia, ja ihmiset pidätetään ennen kuin niitä ehtii tapahtua. Elokuvassa poliisi käytti pienenpieniä drooneja jotka havaitsivat ihmisen mistä tahansa mm ruumiinlämmön perusteella ja lukivat väkisin hänen iiriksensä, jolloin tietokantaan lähti haku ja saivat selville, kuka tämä henkilö oli.
Nykyään on kasvojentunnistus käytössä Kiinassa ja esimerkiksi ihan täälläkin käytössä olevissa puhelimissa. Jotkut mallit jopa kieltäytyvät toimimasta jos peität kasvojen tunnistukseen tarkoitetun linssin, vaikka et ole ottanut kasvojentunnistusta edes käyttöön. Applelle piti antaa sormenjäljet kuten myös henkilökorttia varten. On vain ajan kysymys, milloin kaikki nämä tiedot virallisestikin annetaan poliisin vapaaseen käyttöön.
Samaan aikaan sekä helvetillisen mittaluokan rikokset (esim Epstein jenkeissä) että pienet, tylsät internet-huijaukset, hakkeroinnit, kunnianloukkaukset, tappouhkaukset ym. jäävät enimmäkseen tutkimatta. Tämä on aivan naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus kysymykseesi 477/477. Olen ollut silminnäkijä ja on muitakin silminnäkijöitä. On todisteita tällaisesta ilmiöstä vaikka kuinka paljon kertynyt mitä tietyllä alueella tälläkin hetkellä tapahtuu.
Oletteko yrittäneet ilmoittaa siitä mihinkään? Varmaankaan ainakaan samalle poliisilaitokselle ei kannata. Mutta entä sisäministeriöön? Jos sinne soittaa, kannattaa äänittää puhelu. Ehkä viisainta olisi ilmoittaa medialle, jos tuollaiselle toiminnalle onkin jokin yleinen hyväksyntä.
Olen ilmoittanut muille viranomaisille. Ei varmaan ketään kiinnosta tällainen ilmiö, koska ilmiö on ja pysyy tietyllä alueella. Vaikka kyse on hyvin vakavasta asiasta, järjestäytynyt rikollisuus jossa useita työntekijöitä mukana.

Järkyttävää. Jos teitä on useampia, ottakaa yhteyttä mediaan. Muuten tämä jää pimentoon. Ainakin yksi rikostoimittaja voi olla kiinnostunut tuosta, jos useille soitatte. Voisitte parhaassa tapauksessa saada puututtua näiden uusien, dystooppisten lakiehdotusten läpimenoon, kun kävisi ilmi, että poliisi tekee tällaisia täysin laittomia tekoja jo ilman lupaakin.
Perusoikeuksien kaventaminen kaventaa aina legitimiteettiä, joka näkyy edelleen mm. väkivallan lisääntymisenä. Tämä johtaa poolisien määrän lisäämiseen sekä väkivallasta johtuvien vammojen hoitotarpeen lisääntymiseen ja edelleen valtion menojen lisääntymiseen.
UK MoJ crime prediction algorithms raise serious concerns
Data-based profiling tools are being used by the UK Ministry of Justice (MoJ) to algorithmically predict peoples risk of committing criminal offences,
https://www.computerweekly.com/news/366623117/UK-MoJ-crime-prediction-a…

Käytännössä poliisi siis pyrkii lisäämään rikollisuutta tekemällä rikoksia, jotka eivät olisi enää rikoksia.
Vierailija kirjoitti:
UK MoJ crime prediction algorithms raise serious concerns
Data-based profiling tools are being used by the UK Ministry of Justice (MoJ) to algorithmically predict peoples risk of committing criminal offences,
https://www.computerweekly.com/news/366623117/UK-MoJ-crime-prediction-a…
Iso-Britannian rikoksia ennustavat algoritmit herättävät vakavaa huolta
Dataan perustuvia profilointityökaluja käytetään Iso-Britannian puolustusministeriössä ennustamaan algoritmeitse ihmisten riskiä syyllistyä rikoksiin
(Suomensin huvikseni tämän linkin)
Kunhan pääsevät ensin laumanvartijoista läpi😆 Meidän pihaan ei niin vaan tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
UK MoJ crime prediction algorithms raise serious concerns
Data-based profiling tools are being used by the UK Ministry of Justice (MoJ) to algorithmically predict peoples risk of committing criminal offences,
https://www.computerweekly.com/news/366623117/UK-MoJ-crime-prediction-a…
Iso-Britannian rikoksia ennustavat algoritmit herättävät vakavaa huolta
Dataan perustuvia profilointityökaluja käytetään Iso-Britannian puolustusministeriössä ennustamaan algoritmeitse ihmisten riskiä syyllistyä rikoksiin
(Suomensin huvikseni tämän linkin)
Tarkoitit varmaan oikeusminsteriötä "UK Ministry of Justice (MoJ)"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa siltä että nyt haluttaisiin käyttämällä kaikkea saatavilla olevia tietoja (omakanta yms rekisterit) ja salaisia tietolähteitä/keinoja yms alkaa profiloimaan kansalaisia ja antaa niille uhka luokituksia?
Tuolla aiemmin mainittu amerikkalainen massavalvontaan erikoistunut yritys tekee juuri tuota. Sen palveluita voidaan ostaa muihinkin maihin.
Muistelisin myös, että muutama suurempi suomen kaupunki (esim Tampere) on ostanut ja käyttää erään kiinalaisyhtiön kameroita. Sama yhtiö muuten kameroineen ja muine laitteineen tunnistaa/profiloi uiguureja ja valvoo. Puhumattakaan mitä ne laitteet tekee "uudelleenkoulutusleireillä".
Huolestuttavaa, ettei kehitystä haluta huomata saati estää.
Löysin tämän aiemman viestin. Onkohan tässä kyse samasta asiasta kuin mistä äsken kirjoitettiin uudestaan? Jos teitä on useampi todistaja, soittakaa johonkin mediaan. Tietenkin hyvin vaikeaa jos itse sattuu olemaan laittoman puhelinkuuntelun ja laittomien kotikäyntien kohteena.