Poliisi havittelee lisää valtuuksia - lakiesityksissä ehdotetaan esim salaisten kotietsintöjen sallimista
IS:
^^Salaisella pakkokeinolla tarkoitetaan pakkokeinoa, jota voidaan käyttää esitutkinnan aikana salassa sen kohteelta. Tällaisia ovat esimerkiksi telekuuntelu ja -valvonta.
Salaisiin pakkokeinoihin ehdotetaan lisättäväksi salainen paikkaan kohdistuva etsintä ja osallistuvan tietolähteen käyttö. Ampuma-aserikos halutaan lisätä ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaksi perusterikokseksi.
Lisäksi työryhmä ehdottaa vangitsemisen edellytysten selkeyttämistä ja uutta yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvaa vangitsemisperustetta.^^
-Suomeksi tämä tarkoittaa, että poliisin ei enää tarvitsisi kertoa asukkaalle, että ovat tehneet kotietsinnän. Kotietsinnän tekeminen on tähänkin asti ollut sallittua asukkaan poissaollessa, mutta siitä on täytynyt ilmoittaa asukkaalle 2 vuoden kuluessa kotietsinnästä. Ymmärtääkseni tämä uusi laki voi tarkoittaa vain sitä, ettei kotietsinnästä tai -etsinnöistä tarvitsisi ilmoittaa asukkaalle koskaan myöhemminkään.
Mutta mitä tarkoittaa osallistuvan tietolähteen käyttö? Osallistuvan? Edelliseen skenaarioon viitaten; naapuri oikeutetaan käymään asunnossa osallistuvana tietolähteenä? Onhan tietolähdetoiminta nytkin sallittua, mikä tämä osallistumislisäys nyt tässä on?
Ihmetyttää myös että yleisen järjestyksen vaarantumisen UHKA, ei siis itse vaarantuminen, jo olisi vangitsemisperuste. Vankilaan jostain epämääräisestä järkestyshäiriön uhasta - jonka vain poliisi tietää?
Miksi poliisi haluaa tällaisia oikeuksia? Saadakseen jälkikäteen lailliseksi kaiken mitä tähänkin mennessä ovat salaa puuhanneet?
Kommentit (551)
Itä-uudenmaan alueella työskentelee lainvastaisesti toimivia poliiseja.
Täällä mietittiin mitä tuo yleistä järjestystä uhkaava toiminta tarkoittaa, nyt se selkisi kun luin artikkelin äärioikeistosta. Siinä mainittiin yleinen järjestys ja että he ovat uhka sille.
"Maailmalla Active Club -verkoston on katsottu edustavan jopa akselerationismia ideologiaa, joka tähtää yhteiskunnan romauttamiseen terrori-iskuilla. Suojelupoliisin (supo) arvion mukaan Active Club ei kuitenkaan muodosta Suomessa terroristista uhkaa. Kyse on supon mukaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavasta ekstremistisestä toiminnasta."
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa siltä että nyt haluttaisiin käyttämällä kaikkea saatavilla olevia tietoja (omakanta yms rekisterit) ja salaisia tietolähteitä/keinoja yms alkaa profiloimaan kansalaisia ja antaa niille uhka luokituksia?
Todennäköisesti näin. Kai tätä on aina tehty jossain määrin, mutta nyt yhteiskunnan tilanne on mennyt niin pahaksi, että pitää päästä ihmisten koteihin ja kuuntelemaan heitä kotonaankin 24/7 jos sattuvat sanomaan pahoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Niin, ja miten haet tai saat oikeutta, kun kuka vaan esim. oikeuslaitoksesta voi joutua tähän samaan prosessiin? Ja siis ilman syytä.
Nyt jos joku vielä kannattaa muuta kuin vasemmistoa tai vihreitä, niin sillon ilmeisesti hyväksyy tämän.
Vierailija kirjoitti:
poliisi ei noita lakeja noudata juuri muutenkaan, puoltavia lausuntoja ohittaa lakipykälät antaa joku tuomari automaattisesti 24/7 jos tarve vaatii
Poliisi etsii näin kohteita, joita ei pidä merkittävinä ja käyttää tietoa hyväkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Niin, ja miten haet tai saat oikeutta, kun kuka vaan esim. oikeuslaitoksesta voi joutua tähän samaan prosessiin? Ja siis ilman syytä.
Nyt jos joku vielä kannattaa muuta kuin vasemmistoa tai vihreitä, niin sillon ilmeisesti hyväksyy tämän.
Vihreät nimenomaan täyttivät poliisin omilla poliittisilla virkanimityksillä. Näistä kuuluisin tapaus lienee Taponen, joka mä-dätti poliisin imagoa ja suomalaista oikeiskäytäntöä mielivaltaisesti twiiteillään. Hän on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä muut tekijät eivät näy peruskansalaiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
Algoritmi kertoo että aiot 300 vuoden päästä kulkea päin punaisia valoja, niinpä pidätämme teidät jo nyt ennakolta loppuiäksenne että rikos jää varmuudella tapahtumatta.
Samaan aikaan jo toteutuneita vakavampia henkirikoksia tai raiskauksia ym. jätetään tutkimatta. Tai jos tutkitaan niin mitään vankeusrangaistusta niistä ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Niin, ja miten haet tai saat oikeutta, kun kuka vaan esim. oikeuslaitoksesta voi joutua tähän samaan prosessiin? Ja siis ilman syytä.
Nyt jos joku vielä kannattaa muuta kuin vasemmistoa tai vihreitä, niin sillon ilmeisesti hyväksyy tämän.
Sosiaalidemokraatit vielä miettivät kantaansa, eivät siis ole sanoneet puoltavansakaan. Hyvin negatiivinen yllätys tämä.
Eivät ole ennenkään ilmoittaneet jälkikäteen, että kotona on käyty tai puhelinta kuunneltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Niin, ja miten haet tai saat oikeutta, kun kuka vaan esim. oikeuslaitoksesta voi joutua tähän samaan prosessiin? Ja siis ilman syytä.
Nyt jos joku vielä kannattaa muuta kuin vasemmistoa tai vihreitä, niin sillon ilmeisesti hyväksyy tämän.
Vasemmisto ja vihreät ajaa tätä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa siltä että nyt haluttaisiin käyttämällä kaikkea saatavilla olevia tietoja (omakanta yms rekisterit) ja salaisia tietolähteitä/keinoja yms alkaa profiloimaan kansalaisia ja antaa niille uhka luokituksia?
Todennäköisesti näin. Kai tätä on aina tehty jossain määrin, mutta nyt yhteiskunnan tilanne on mennyt niin pahaksi, että pitää päästä ihmisten koteihin ja kuuntelemaan heitä kotonaankin 24/7 jos sattuvat sanomaan pahoja asioita.
Pahoja asioita? Eli käy kakalla vessassa tai imuroi päiväsaikaan niin se on riittävän paha asia.

Ja sitten moralisoi näitä. Väärin imuroitu. Väärin kakattu. Kirjoitan tästä tietoverkko suolikakskutoseen peitetoiminnan nimissä.
Ei olla aikaisemminkaan ilmoitettu jälkikäteen (eikä etukäteen), että kotona ollaan käyty, kotiin ollaan piilotettu mikkejä ja kameroita, henkilökohtaista vapaa-ajan puhelinta ollaan kuunneltu, henkilökohtaisia vapaa-ajan sähköposteja ollaan luettu. Saan tästä lukea itse lähinnä lehdistä ja keskustelupalstoilta.

En usko että monikaan on löytänyt kotoaan kameroita. Kai tästä tulisi valtakunnan uutinen kaikkiin tiedotusvälineisiin, jos olisi. Se on nykyisellään laitonta.
Pitiväthän nuo kotietsinnän. Sitten oli jätetty lappu pöydälle, jossa ilmoitettiin että täällä on suoritettu kotietsintä. Minulta oli määrätty takavarikoitaviksi kaikki älylaitteet ja lisäksi kiinniottomääräys. Asuin siihen aikaan kahta asuntoa. Olisivat soittaneet, niin olisin kertonut, missä heidän etsimänsä tavarat ovat. No asiat selvisi ja minulle pidettiin vain lyhyt kuulustelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutun johdannosta:
Mikäli lakiesitys etenee nykyisessä muodossaan, poliisi saisi jatkossa tiedon esimerkiksi näpistyksestä epäillyn sairaalakäynneistä.
Periaatteessa puhelinkuuntelulla saadaan jo nyt sairaalakäynnit kirjattua. Kuka jättää puhelimen kotiin lääkäri, psykologi- tai psykiatriakäynnin ajaksi? Ainakin puhelimet pingaa bluetoothilla ja wifillä, joihin liittyy uniikki laitetunnus, joten he tietävät myös kun olet siellä.
Telekuuntelu tai seuranta ei koske pelkästään puhelunaikaisia keskusteluja, vaan linja on tarvittaessa auki iänikuisten sim-korttien teknologian vuoksi, jota edes e-simit ei poista, eikä teknologiajäteillä ole kiinnostusta korjata asiaa, koska he myyvät keräämäänsä dataa ja hyötyvät siten itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että sen huomaa jos poliisi on penkonut joka paikan. Ja sitten tekee rikosilmoituksen asiasta tietämättä, että poliisi on syyllinen.
Jos nuo menee läpi, niin voi olla, ettei kukaan ole enää poliisiin yhteydessä missään asiassa, jollei ole aivan pakko.
Toisaalta harva haluaa enää myöskään millekään poliisin mustalle listalle, mikä voi vähentää monenlaista rikollisuutta.

Mille ihmeen poliisin mustalle listalle? Poliisilla ei saa olla minkäänlaisia epävirallisia listoja ihmisistä, ja ainakin kysyttäessä ovat kieltäneet jyrkästi.
Tuollainen mu
Näin on 🎯
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että sen huomaa jos poliisi on penkonut joka paikan. Ja sitten tekee rikosilmoituksen asiasta tietämättä, että poliisi on syyllinen.
Jos nuo menee läpi, niin voi olla, ettei kukaan ole enää poliisiin yhteydessä missään asiassa, jollei ole aivan pakko.
Toisaalta harva haluaa enää myöskään millekään poliisin mustalle listalle, mikä voi vähentää monenlaista rikollisuutta.
Toisaalta harva haluaa enää myöskään millekään poliisin mustalle listalle, mikä voi vähentää monenlaista rikollisuutta.
Mille ihmeen poliisin mustalle listalle? Poliisilla ei saa olla minkäänlaisia epävirallisia listoja ihmisistä, ja ainakin kysyttäessä
Miten näin on? Näin, että poliisilla ei saa olla tuollaisia mustia listoja vai että näin on, että on kkai järjestelmää, virallinen ja epävirallinen?
Poliisit jotka käyttävät laittomia keinoja kerätäkseen tietoja kansalaisista= eivät ole poliiseja, vaan rikollisia.
Mikä tämä alue on, voitko kertoa? Onko pks vai joku muu?