Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.

Vierailija
20.11.2025 |

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460

Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.

Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.

Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.

Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.

Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.

Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.

Kommentit (1981)

Vierailija
1581/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

Olitko siis paikalla, vai mistä tiedät, mitä noissa tapaamisiin ja millaisia puheita isosisko yritti hillitä?

Vierailija
1582/1981 |

No miksei hän sitten sanonut sitä ääneen? 

Kyllä hän sanoi niin omissa kuulemisissaan, että mitään tuollaista ei ole tapahtunut.

No tästäkin on varmasti olemassa mustaa valkoisella, kun tuollaiset tapaukset kirjataan ja dokumentoidaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1583/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä ikäisiä Kukan lapset  olivat?

Vierailija
1584/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhin lapsista lähti sijaisperheestä lähes heti. Toiseksi vanhin halusi lähteä myös, mutta hänet manipuloitiin jäämään.

Tämäkin varmasti tulee käsittelyn myötä julki, halusiko ihan itse lähteä, vai katsottiinko sosiaalitoimen puolelta, että hänet on parasta siirtää muualle. Sosiaalitoimihan määräsi yhteydenpitokiellonkin koskemaan mm. tätä vanhimpaa tytärtä, joten tuskin ihan viaton ja väärinymmärretty on tuolloin ollut. 

Sinä mielessä viaton, kun hänet leimattiin sijaiskodissa aivan mahdottomaksi, niin mitään tuollaista käytöstä ei ollut ryhmäkodissa eikä aiemmissa sijoituspaikoissa. Kun tämä vanhin kertoi olosuhteista ryhmäkodissa niin hoitaja otti yhteyttä sosiaalityöntekijään. Nämä on kirjattu ryhmäkodin kirjauksissa, mutta sos.toimi ei ryhtynyt toimenpiteisiin.

Vanhin sisar (A ) oli huolissaan pikkusisaruksistaan, koska he esim perheterapiassa syyttivät häntä koko ajan monenlaisista asioista. A koki jääneensä täysin yksi, terapeutit eivät ollenkaan tulleet hänen puolelleen tai eivät yrittäneet hillitä heitä. Tämä kaikki tulee ilmi uusimmassa Ulvila-kirjassa. Mäkinen-Rämö: Oikeusmurha, Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen.

Vierailija
1585/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

No miksei hän sitten sanonut sitä ääneen? 

Kyllä hän sanoi niin omissa kuulemisissaan, että mitään tuollaista ei ole tapahtunut.

No tästäkin on varmasti olemassa mustaa

Tottakai, siitähän on videohaastattelut sekä oikeuspsykologeilta että poliisilta.

Vierailija
1586/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

Olitko siis paikalla, vai mistä tiedät, mitä noissa tapaamisiin ja millaisia puheita isosisko yritti hillitä?

Onhan ne dokumentoitu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1587/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

No miksei hän sitten sanonut sitä ääneen? 

Kyllä hän sanoi niin omissa kuulemisissaan, että mitään tuollaista ei ole tapahtunut.

No tästäkin on varmasti olemassa mustaa valkoisella, kun tuollaiset tapaukset kirjataan ja dokumentoidaan.

Tietenkin on. Ainakin poliisin kuulustelut toki pitäisi olla kaikki tallessa. Samoin lääkärikäyntien kirjaukset. Voi olla toki muuallakin kirjauksia ja sanomisia, niistä en tiedä.

Vanhin, Amandahan on koko ajan johdonmukaisesti kertonut samoin. Tästähän ei ole mitään risitriitaa edes syyttäjällä kenenkään kanssa.

Amanda on ollut jo lapsena ilmeisen vahva ja oikeudentuntoinen sekä rohkea tyttö. Poliisin epäilyksen alla ja paineessa, tai lääkärin tentatessa, hän on aina kertonut selvästi samoin. Mitään tällaista ei ole tapahtunut, eikä hän ole mitään tällaista koskaan nähnyt.

Häntä sen sijaan asian tiimoilta lapsena, nämä jotkut viranomaiset ovat kohdelleet ala-arvoisesti.

Vierailija
1588/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole tavatonta, että lapset satuilevat asioita. Turhaa poika syyttää itseään. Tuomarit ja syyttäjät tästä ovat vastuussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1589/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

No miksei hän sitten sanonut sitä ääneen? 

Kyllä hän sanoi niin omissa kuulemisissaan, että mitään tuollaista ei ole tapahtunut.

Tässä olikin kyse siitä, miksei Amanda puhunut asiasta niissä perhetapaamisissa 2011. 

Vierailija
1590/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tavatonta, että lapset satuilevat asioita. Turhaa poika syyttää itseään. Tuomarit ja syyttäjät tästä ovat vastuussa.

Lisäksi myös poliisi sekä sijaisvanhemmat, joilta satuilu ja sadut olivat pääosin peräisin.

Järjestelmä on pettänyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1591/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

No miksei hän sitten sanonut sitä ääneen? 

Kyllä hän sanoi niin omissa kuulemisissaan, että mitään tuollaista ei ole tapahtunut.

Tässä olikin kyse siitä, miksei Amanda

Nuo tapaamisethan oli järjestetty siksi, että nuorimmat syyttivät vanhinta monenlaisista asioista. A on sanonut, että häntä ei kuunneltu, vaan nuorimmat vaan haukkuivat häntä. Yhdessä tapaamisessa heti alkuun tämä toiseksi vanhin (poika) otti tuolinsa ja käänsi A:lle selkänsä ja pienemmät sisaret matkivat veljeään kääntämällä tuolinsa samalla tavalla kuin veli. 

Vierailija
1592/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Vanhin sisar (A ) oli huolissaan pikkusisaruksistaan, koska he esim perheterapiassa syyttivät häntä koko ajan monenlaisista asioista. A koki jääneensä täysin yksi, terapeutit eivät ollenkaan tulleet hänen puolelleen tai eivät yrittäneet hillitä heitä. Tämä kaikki tulee ilmi uusimmassa Ulvila-kirjassa. Mäkinen-Rämö: Oikeusmurha, Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen."

Juurihan tässä oikeudenkäynnissä tuotiin esille, että perhetapaamisten tarkoitus oli paitsi hoidollinen myös tiedollinen. Lastenpsykiatri ja sairaanhoitaja antoivat lasten puhua asioista spontaanisti. Samalla he tietysti tekivät havaintoja lasten väleistä. Minkä vuoksi heidän olisi pitänyt asettua Amandan puolelle ja hillitä toisten puheita? Amanda oli tuolloin jo 13-vuotias ja olisi ihan hyvin voinut jo sanoa oman näkemyksensä. Hänestä on tehty kirjaus, että hän oli "hämmentynyt ja surullinen". Oliko hän sielläkin puhjennut itkuun? Ainakin kesäkuun 2011 perhetapaamisessa Amandan läsnäolo sai muut lapset panikoimaan. 

Amanda puhui nyt todistajana oikeudessa, että psykiatri vaan antoi toisten lasten haukkua häntä. Juuri tuollaisen tulkinnan ovat esittäneet tilanteesta puolustuksen psykologit Santtila ja Finnilä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä. Mikä asiantuntijalausunto se on, että mennään valmiiksi tytön puolelle? Ihan samalla lailla kritiikittömästi myös Miettinen ja Rämö kirjaavat ylös auerilaisia näkemyksiä asioista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1593/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin". 

En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.

Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.

No miksei hän sitten sanonut sitä ääneen? 

Kyllä hän sanoi niin omissa kuulemisissaan, että mitään tuollaista ei ole tapahtunut.

Tässä olikin kyse siitä, miksei Amanda puhunut asiasta niissä perhetapaamisissa 2011. 

En ihan saa kiinni, miksi tämä yksityiskohta olisi jotenkin oleellinen seikka. Nyt oikeudessa kuulemisessaan kertoi noista tapaamisista mielestäni kokonaisuuden ja sisarusten välisen yhtäkkisen muuttumisen kannalta hyvin. Kerro ihmeessä, jos jotain löytyy tarkemmat puheet noista tapaamisista. 

Perhetapaamiset taisi olla muutenkin ennenkuin noita seri-syytteitä oli nostettu, tai varsinaisia tarinoita seri-rikoksista oli vielä kerrottu. Muuta mustamaalaamista, demonisointia ja pelottelua kyllä oli toki ainakin jo ollut Amandasta ja Annelista. Mielikuvitukselliset murha- ja seri-kertomukset seurasivat tätä muuta aiempaa mustamaalaamista.

Vierailija
1594/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tavatonta, että lapset satuilevat asioita. Turhaa poika syyttää itseään. Tuomarit ja syyttäjät tästä ovat vastuussa.

Näin on, nämä lapset olivat niin traumatisoituneita isän väkivaltaisen kuoleman takia, vaihtuvien asuinpaikkojen, lööppien ja jatkuvan tutkinnan ja silmätikkuna olemisen takia, että on kyllä ollut niin kohtuuton tilanne. Poika suurimpana osasi varmaan jo seurata lehtiäkin ja jatkuvaa uutisointia liittyen isän murhaan.

Aikuiset ovat siitä vastuussa, että uskoivat juttuihin ja tietysti aikuiset myöskin syöttivät näitä tarinoita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1595/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Vanhin sisar (A ) oli huolissaan pikkusisaruksistaan, koska he esim perheterapiassa syyttivät häntä koko ajan monenlaisista asioista. A koki jääneensä täysin yksi, terapeutit eivät ollenkaan tulleet hänen puolelleen tai eivät yrittäneet hillitä heitä. Tämä kaikki tulee ilmi uusimmassa Ulvila-kirjassa. Mäkinen-Rämö: Oikeusmurha, Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen."

Juurihan tässä oikeudenkäynnissä tuotiin esille, että perhetapaamisten tarkoitus oli paitsi hoidollinen myös tiedollinen. Lastenpsykiatri ja sairaanhoitaja antoivat lasten puhua asioista spontaanisti. Samalla he tietysti tekivät havaintoja lasten väleistä. Minkä vuoksi heidän olisi pitänyt asettua Amandan puolelle ja hillitä toisten puheita? Amanda oli tuolloin jo 13-vuotias ja olisi ihan hyvin voinut jo sanoa oman näkemyksensä. Hänestä on tehty kirjaus, että hän oli "hämmentynyt ja surullinen". Oliko hän sielläkin puhjennut itkuun? Ainakin kesäkuun 2011 perhetapaamisessa Amandan läsnäolo sai muut lapset panikoimaan. 

Amanda puhui nyt todistajana oikeudessa, että psykiatri vaan antoi toisten lasten haukkua häntä. Juuri tuollaisen tulkinnan ovat esittäneet tilanteesta puolustuksen psykologit Santtila ja Finnilä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä. Mikä asiantuntijalausunto se on, että mennään valmiiksi tytön puolelle? Ihan samalla lailla kritiikittömästi myös Miettinen ja Rämö kirjaavat ylös auerilaisia näkemyksiä asioista. 

Olet kyllä pihalla kuin lumiukko, toivottavasti märkä ilma auttaa sinun kaltaisia. Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia.

Vierailija
1596/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Tietenkin on. Ainakin poliisin kuulustelut toki pitäisi olla kaikki tallessa. Samoin lääkärikäyntien kirjaukset. Voi olla toki muuallakin kirjauksia ja sanomisia, niistä en tiedä.

Vanhin, Amandahan on koko ajan johdonmukaisesti kertonut samoin. Tästähän ei ole mitään risitriitaa edes syyttäjällä kenenkään kanssa.

Amanda on ollut jo lapsena ilmeisen vahva ja oikeudentuntoinen sekä rohkea tyttö. Poliisin epäilyksen alla ja paineessa, tai lääkärin tentatessa, hän on aina kertonut selvästi samoin. Mitään tällaista ei ole tapahtunut, eikä hän ole mitään tällaista koskaan nähnyt.

Häntä sen sijaan asian tiimoilta lapsena, nämä jotkut viranomaiset ovat kohdelleet ala-arvoisesti."

Seuraatko sinä ollenkaan oikeudenkäyntiä? Siellähän on käsitelty jo sosiaalitoimenkin kirjauksia. Lapsista on todella kattavat kirjaukset kaikissa tilanteissa joissa sosiaalityöntekijöitä on ollut läsnä. 

Auerin kannattajat ovat luoneet tytöstä sankarillisen kuvan, johon ei kuulu minkäänlaista kränää sisarusten kanssa. Äidin synnyttämässä valemuistossa pitäytyminen nähdään rohkeutena. Tytön huppis muisto on kuitenkin selkeä valemuisto, koska se on koko ajan saanut uutta ja uutta sisältöä ympärilleen. Viranomaiset ovat aina kohdelleet tyttöä hyvin, ainoastaan tuossa 2009 kuulustelussa tyttö rupesi niskoittelemaan haastattelijoille ja turvautui lopulta itkuun. Tilakuuntelussa hän puhui juttuja, joita ei voi kovin korkeamoraalisina pitää.

Tässä oikeudenkäynnissä kävi ilmi hänen tapansa puhua pahaa toisista ja esittää asiat itselleen edullisina. 

Vierailija
1597/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

MITÄ MENI VALEHTELEMAAN.

Ihan oma syy. Vastaus otsikkoon. 

Vierailija
1598/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

He olivat lapsia. Tukholma syndrooma koskee aikuisia. 

Vierailija
1599/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Vanhin sisar (A ) oli huolissaan pikkusisaruksistaan, koska he esim perheterapiassa syyttivät häntä koko ajan monenlaisista asioista. A koki jääneensä täysin yksi, terapeutit eivät ollenkaan tulleet hänen puolelleen tai eivät yrittäneet hillitä heitä. Tämä kaikki tulee ilmi uusimmassa Ulvila-kirjassa. Mäkinen-Rämö: Oikeusmurha, Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen."

Juurihan tässä oikeudenkäynnissä tuotiin esille, että perhetapaamisten tarkoitus oli paitsi hoidollinen myös tiedollinen. Lastenpsykiatri ja sairaanhoitaja antoivat lasten puhua asioista spontaanisti. Samalla he tietysti tekivät havaintoja lasten väleistä. Minkä vuoksi heidän olisi pitänyt asettua Amandan puolelle ja hillitä toisten puheita? Amanda oli tuolloin jo 13-vuotias ja olisi ihan hyvin voinut jo sanoa oman näkemyksensä. Hänestä on tehty kirjaus, että hän oli "hämmentynyt ja surullinen". Oliko hän sielläkin puhjennut itkuun? Ainakin kesäku

En ihmettele yhtään, jos A on ollut "hämmentynyt ja surullinen". Olihan tuo pienempien sisarten käytöksen muuttuminen varmaan A:sta hämmentävää. Hän tunsi olonsa varmaan aika voimattomaksi. Jos hän itki, niin velihän oli sanonut, että se on tekoitkua.

Vierailija
1600/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"En ihan saa kiinni, miksi tämä yksityiskohta olisi jotenkin oleellinen seikka. Nyt oikeudessa kuulemisessaan kertoi noista tapaamisista mielestäni kokonaisuuden ja sisarusten välisen yhtäkkisen muuttumisen kannalta hyvin. Kerro ihmeessä, jos jotain löytyy tarkemmat puheet noista tapaamisista. 

Perhetapaamiset taisi olla muutenkin ennenkuin noita seri-syytteitä oli nostettu, tai varsinaisia tarinoita seri-rikoksista oli vielä kerrottu. Muuta mustamaalaamista, demonisointia ja pelottelua kyllä oli toki ainakin jo ollut Amandasta ja Annelista. Mielikuvitukselliset murha- ja seri-kertomukset seurasivat tätä muuta aiempaa mustamaalaamista."

Voisit varmaankin lukea viestiketjun ensimmäisen viestin, jotta saisit käsityksen siitä, mistä puhutaan. Oikeudenkäynnissä on esitetty kirjaukset perhetapaamiskäynneistä tammi-kesäkuussa 2011. Niissä on tuotu esiin, mitä muut lapset kertoivat Amandasta. 

Nyt todistajina nuoremmat lapset eivät muka muista kunnolla näitä tapaamisia. Vain isosiskon annetaan "muistaa", että lastenpsykiatri kohteli häntä huonosti ja antoi pienempien haukkua häntä. Tällainen muistamattomuus estää syyttäjää tekemästä heille kysymyksiä. Luodaan kuvaa, että kaikki oli vain sijaisvanhempien mustamaalausta. 

Tällainen todistajan taktiikka vahvistaa omaa käsitystäni siitä, että lasten kertomukset 2011 pitävät kaikessa yksityiskohtaisuudessaan paikkaansa, mutta jostain syystä aikuistuneet lapset ovat menneet nyt epärehellisyyden poluille. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi kuusi