Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
"Vanhin sisar (A ) oli huolissaan pikkusisaruksistaan, koska he esim perheterapiassa syyttivät häntä koko ajan monenlaisista asioista. A koki jääneensä täysin yksi, terapeutit eivät ollenkaan tulleet hänen puolelleen tai eivät yrittäneet hillitä heitä. Tämä kaikki tulee ilmi uusimmassa Ulvila-kirjassa. Mäkinen-Rämö: Oikeusmurha, Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen."
Juurihan tässä oikeudenkäynnissä tuotiin esille, että perhetapaamisten tarkoitus oli paitsi hoidollinen myös tiedollinen. Lastenpsykiatri ja sairaanhoitaja antoivat lasten puhua asioista spontaanisti. Samalla he tietysti tekivät havaintoja lasten väleistä. Minkä vuoksi heidän olisi pitänyt asettua Amandan puolelle ja hillitä toisten puheita? Amanda oli tuolloin jo 13-vuotias ja olisi ihan hyvin voinut jo sanoa oman näkemyksensä. Hänestä on tehty kirjaus, että hän oli "hämmentynyt ja surullinen". Oliko hän sielläkin puhjennut itkuun? Ainakin kesäkuun 2011 perhetapaamisessa Amandan läsnäolo sai muut lapset panikoimaan.
Amanda puhui nyt todistajana oikeudessa, että psykiatri vaan antoi toisten lasten haukkua häntä. Juuri tuollaisen tulkinnan ovat esittäneet tilanteesta puolustuksen psykologit Santtila ja Finnilä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä. Mikä asiantuntijalausunto se on, että mennään valmiiksi tytön puolelle? Ihan samalla lailla kritiikittömästi myös Miettinen ja Rämö kirjaavat ylös auerilaisia näkemyksiä asioista.
No nämähän nyt on vähän sivuseikkoja tässä oikeudenkäynnissä. Toki valaisevat hyvin kokonaiskuvaa ja ajallista asioiden kehityskulkua sisarusten elämässä.
Tämä terapeutti / psykiatri ei ole kuitenkaan nyt syytteessä, ja toki tämä vanhin sisar saa kertoa miltä hänestä lapsena tuntui, kun toiset sisarukset oltiin manipuoitu häntä vastaan. "Hämmentynyt ja surullinen" kuvaa siis loogisesti tämän asian aiheuttamaa mielentilaa ja ajatuksia.
Terapiakäynti ei ole kuitenkaan mikään kuulustelutapahtuma, ja terapeuteilla ja psykiatreilla on ammatissaan valtava vastuu. Terapiakäynneillä ei ole käsittääkseni tarkoitus traumatisoida lapsiasiakkaita lisää. Eli nyt on kyllä epäonnistuttu.
Ja jos perheterapialla oli hoidollisen tarkoituksen lisäksi jostain syystä jokin tiedonhankinnallinen tarkoitus, niin siis ketä varten tietoa hankittiin? Eikö käynnit olleetkaan jostain syystä luottamuksellisia? Oliko tiedon tarkoitus auttaa sossuja heidän työssään lasten suhteen, vai? Sijaisvanhemmille? (Poliisilla ei pitäisi kai olla kuitenkaan mitään asiaa tällaisiin terapioihin.) Vai oliko tarkoitus tarkkailla lasten suhteita kuitenkin ihan sitä terapiaa ja hoitoa itseään varten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraatko sinä ollenkaan oikeudenkäyntiä? Siellähän on käsitelty jo sosiaalitoimenkin kirjauksia. Lapsista on todella kattavat kirjaukset kaikissa tilanteissa joissa sosiaalityöntekijöitä on ollut läsnä. Auerin kannattajat ovat luoneet tytöstä sankarillisen kuvan, johon ei kuulu minkäänlaista kränää sisarusten kanssa. Äidin synnyttämässä valemuistossa pitäytyminen nähdään rohkeutena. Tytön huppis muisto on kuitenkin selkeä valemuisto, koska se on koko ajan saanut uutta ja uutta sisältöä ympärilleen. Viranomaiset ovat aina kohdelleet tyttöä hyvin, ainoastaan tuossa 2009 kuulustelussa tyttö rupesi niskoittelemaan haastattelijoille ja turvautui lopulta itkuun. Tilakuuntelussa hän puhui juttuja, joita ei voi kovin korkeamoraalisina pitää.
Tässä oikeudenkäynnissä kävi ilmi hänen tapansa puhua pahaa toisista ja esittää asiat itselleen edullisina.&nb
Anneli Auer asialla. Niinkö epäilen. Täkyjä heittelee ketjuun. Kuka nappaa ja kenet?
Miten tässä voi enää uskoa kenenkään sanaa kun joka tapauksessa kaikki tarinan osapuolet ovat samaa sukua. Jotain hämärää koko suvussa.
Amanda puhui nyt todistajana oikeudessa, että psykiatri vaan antoi toisten lasten haukkua häntä. Juuri tuollaisen tulkinnan ovat esittäneet tilanteesta puolustuksen psykologit Santtila ja Finnilä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä. Mikä asiantuntijalausunto se on, että mennään valmiiksi tytön puolelle? Ihan samalla lailla kritiikittömästi myös Miettinen ja Rämö kirjaavat ylös auerilaisia näkemyksiä asioista.
Eihän se ole tytön puolelle menemistä, jos psykologit kirjauksista havainnoi, että tilanne on ollut tuollainen? Ei kai se mikään tulkintakysymys ole, mitä kirjauksista lukee.
Tuolla yhdellä on tosiaan pakkomielle mustamaalata vanhinta lasta, ja esittää faktoina asioita mistä ei ole mitään varmuutta.
Aivan päästään vialla.
Anneli Auerin arvailukartta. Onko ollut eikö. Oliko lista hänen kassistaan eikö. Istuiko vain kädet sylissään eikö. Viestitti tänne uusia tietoja vai eikö. Miten kumman vyydin selvittää ja kuka on sen pintoja. Miten tänne jaksaa niin perustellen kirjoittaa onko tekijä vai mäkiä. Kuka tätä ketjua ylläpitää ja miksi hän tätä tarvitsee. Jääkö viesti tarkoituksella hänelle ja hän sen täältä saa. Tämä outo kuvio on jota joku yhä haluaa piilosta pyörittää. Saa seuraajat arvaamaan ja tietonsa jakamaan. Mystinen murha ja mystinen syy. Se syvällä Auerin mielessä mustaksi muuttuu.
Outo on taika Auerin aika. Murha kun kiehtoo ja valtaansa saa. Voi tarinan toistaa ei löydy kai moista. Ken haluaa aikansa tekoa toistaa?
Vierailija kirjoitti:
Anneli Auerin arvailukartta. Onko ollut eikö. Oliko lista hänen kassistaan eikö. Istuiko vain kädet sylissään eikö. Viestitti tänne uusia tietoja vai eikö. Miten kumman vyydin selvittää ja kuka on sen pintoja. Miten tänne jaksaa niin perustellen kirjoittaa onko tekijä vai mäkiä. Kuka tätä ketjua ylläpitää ja miksi hän tätä tarvitsee. Jääkö viesti tarkoituksella hänelle ja hän sen täältä saa. Tämä outo kuvio on jota joku yhä haluaa piilosta pyörittää. Saa seuraajat arvaamaan ja tietonsa jakamaan. Mystinen murha ja mystinen syy. Se syvällä Auerin mielessä mustaksi muuttuu.
Onko sulla joku psykoosisairaus?
Tää on keskustelufoorumi. Auerin oikeudenkäynti on käynnissä ja mediassa näkyvästi esillä tällä hetkellä, joten totta kai täällä käydään keskustelua aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Perheterapiatapaamisissa 2011 tehtiin kyllä kaikenlaisia huomioita lasten välisistä suhteista. Sairaanhoitaja näki hänen yrittävän hillitä lasten puheita äidistä. Tämän ajanjakson muut lapset ovat nyt olevinaan unohtaneet, ja vain isosiskon on sovittu kertovan siitä tilanteena, jossa lastenpsykiatri kohteli häntä väärin".
En ihmettele yhtään, että vanhin tytär yritti hillitä nuorempiaan, kun puhuivat aivan omituisia juttuja.
Vanhin tytär tiesi pienempien valehtelevan ja keksivän juttuja omasta päästään.
Olitko siis paikalla, vai mistä tiedät, mitä noissa tapaamisiin ja millaisia puheita isosisko yritti hillitä?
Anneli Auer on paikalla aina. Kas tietää ja näkee kaiken. Ahdistaa jo lasten läsnäolo. Menikö sovitusti vai sivusuunsa puhui?
Vierailija kirjoitti:
Amanda puhui nyt todistajana oikeudessa, että psykiatri vaan antoi toisten lasten haukkua häntä. Juuri tuollaisen tulkinnan ovat esittäneet tilanteesta puolustuksen psykologit Santtila ja Finnilä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä. Mikä asiantuntijalausunto se on, että mennään valmiiksi tytön puolelle? Ihan samalla lailla kritiikittömästi myös Miettinen ja Rämö kirjaavat ylös auerilaisia näkemyksiä asioista.
Eihän se ole tytön puolelle menemistä, jos psykologit kirjauksista havainnoi, että tilanne on ollut tuollainen? Ei kai se mikään tulkintakysymys ole, mitä kirjauksista lukee.
Totta kai se on tulkintaa. Siinä tulkitaan psykiatrin tehneen jotain huonosti, kun ei keskeyttänyt toista lasta ja alkanut puolustamaan Amandaa. Mistä se lastenpsykiatri voi etukäteen päätellä, kuka on oikeassa? Santtila nyt tietysti kuvittelee tietävänsä, että Anneli ja Amanda ovat viattomia kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anneli Auerin arvailukartta. Onko ollut eikö. Oliko lista hänen kassistaan eikö. Istuiko vain kädet sylissään eikö. Viestitti tänne uusia tietoja vai eikö. Miten kumman vyydin selvittää ja kuka on sen pintoja. Miten tänne jaksaa niin perustellen kirjoittaa onko tekijä vai mäkiä. Kuka tätä ketjua ylläpitää ja miksi hän tätä tarvitsee. Jääkö viesti tarkoituksella hänelle ja hän sen täältä saa. Tämä outo kuvio on jota joku yhä haluaa piilosta pyörittää. Saa seuraajat arvaamaan ja tietonsa jakamaan. Mystinen murha ja mystinen syy. Se syvällä Auerin mielessä mustaksi muuttuu.
Onko sulla joku psykoosisairaus?
Tää on keskustelufoorumi. Auerin oikeudenkäynti on käynnissä ja mediassa näkyvästi esillä tällä hetkellä, joten totta kai täällä käydään keskustelua aiheesta.
Syytä pysyä esillä ja pitää ketju näkyvissä. Miljoona on iso raha jota tavoittelee. Hyvä huomio olla täälläkin kertomassa totuutta tai tarinaa. Raha on se josta nyt puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä voi enää uskoa kenenkään sanaa kun joka tapauksessa kaikki tarinan osapuolet ovat samaa sukua. Jotain hämärää koko suvussa.
Ei tarvitse olla koko suvussa jotain hämärää. Siihen nimittäin riittää vain yksi kusipää (enkä tarkoita Annelia) ja kaikki on päin v*ttua.
Raha,raha,raha kiitää jo Auerin silmissä. Mutta saako jaettavaksi miljoonan vai jääkö nuolemaan näppejään. Jaksaa sitä havitella tärkeitä tällä hetkellä on raha!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraatko sinä ollenkaan oikeudenkäyntiä? Siellähän on käsitelty jo sosiaalitoimenkin kirjauksia. Lapsista on todella kattavat kirjaukset kaikissa tilanteissa joissa sosiaalityöntekijöitä on ollut läsnä. Auerin kannattajat ovat luoneet tytöstä sankarillisen kuvan, johon ei kuulu minkäänlaista kränää sisarusten kanssa. Äidin synnyttämässä valemuistossa pitäytyminen nähdään rohkeutena. Tytön huppis muisto on kuitenkin selkeä valemuisto, koska se on koko ajan saanut uutta ja uutta sisältöä ympärilleen. Viranomaiset ovat aina kohdelleet tyttöä hyvin, ainoastaan tuossa 2009 kuulustelussa tyttö rupesi niskoittelemaan haastattelijoille ja turvautui lopulta itkuun. Tilakuuntelussa hän puhui juttuja, joita ei voi kovin korkeamoraalisina pitää.
Tässä oikeudenkäynnissä kävi ilmi hänen tapansa puhua pahaa toisista ja esittää asiat itselleen edullisina.&nb
Ei tuo mitään demonisointia ole. Turha tuputtaa tuollaista uskonnollista sanastoa näkemyksiäni kuvaamaan. Itse teette vanhimmasta tytöstä jotain pyhimystä. Amandan kaltaisia manipuloivia lapsia ja aikuisia on oikeasti olemassa.
Tän ketjun syvin olemus on murha mysteeri. Murha jota täälä pidetään vuosien jälkeen esillä
Miksi?
Auer saa huomiota. Tämä yksi imarteleva foorumi hänelle. Näin hän tämän kokee. Ei kovin pidä arvosteluista. Sen huomaa aina on yksi peukku nurinpäin.
Saako tavoittelemassa miljoonan? Auerin elämä on yksi murha ja sen mediassa esillä pitäminen. Ilman murhaa ei kukaan olisi koskaan kuullutkaan hänestä. Miksi pitäisi hänelle maksaa korvauksia? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Tuolla yhdellä on tosiaan pakkomielle mustamaalata vanhinta lasta, ja esittää faktoina asioita mistä ei ole mitään varmuutta.
Aivan päästään vialla.
Mikä varmuus Amandan sankaruutta ihailevilla on sitten hänestä? Hänet nähdään kaikkien mahdollisten tahojen uhrina. Se ei ole faktaa vaan tulkinta sekin.
Vierailija kirjoitti:
Raha,raha,raha kiitää jo Auerin silmissä. Mutta saako jaettavaksi miljoonan vai jääkö nuolemaan näppejään. Jaksaa sitä havitella tärkeitä tällä hetkellä on raha!
Kaipaatko sinäkin kovin istumaan vankilaan syyttömänä törkeistä kaikista ala-arvoisimmista rikoksista, mitä melkein keksiä voi, jotta ehkä joskus mahdollisesti kaiken kärsimyksen jälkeen, saisit jotain rahallista korvausta näistä menetetyistä vuosista, joita ihmiselämässä ei koskaan takaisin saa, samalla menettäneenä omien lastesi lapsuuden ja suhteen heihiin...
Rahan takii, juupajuu. En tiedä mikä sulla on vikana, mutta otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla yhdellä on tosiaan pakkomielle mustamaalata vanhinta lasta, ja esittää faktoina asioita mistä ei ole mitään varmuutta.
Aivan päästään vialla.Mikä varmuus Amandan sankaruutta ihailevilla on sitten hänestä? Hänet nähdään kaikkien mahdollisten tahojen uhrina. Se ei ole faktaa vaan tulkinta sekin.
Täälä mieltä on mustasukkainen äiti Auer. Ei saa viedä sankari uhrin viittaa Auerilta. Hyi ettäs kehtaatte. Hän on sekä uhri että sankari ja siksi nyt miljoona hänelle ja äkkiä. Tulee pian,lisää ..!
Vierailija kirjoitti:
Anneli Auerin arvailukartta. Onko ollut eikö. Oliko lista hänen kassistaan eikö. Istuiko vain kädet sylissään eikö. Viestitti tänne uusia tietoja vai eikö. Miten kumman vyydin selvittää ja kuka on sen pintoja. Miten tänne jaksaa niin perustellen kirjoittaa onko tekijä vai mäkiä. Kuka tätä ketjua ylläpitää ja miksi hän tätä tarvitsee. Jääkö viesti tarkoituksella hänelle ja hän sen täältä saa. Tämä outo kuvio on jota joku yhä haluaa piilosta pyörittää. Saa seuraajat arvaamaan ja tietonsa jakamaan. Mystinen murha ja mystinen syy. Se syvällä Auerin mielessä mustaksi muuttuu.
Jokos alkoi pää pehmetä?
Aivan sairasta toi sun Amandan demonisointi. Jotenkin pakkomielteenomaista ja pelottavaa.