Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lue vaikka hovioikeuden päätös miten sille kusetukselle siellä kävi. Helvetin huonosti."
Hyvinhän siinä kävi, kun tämä "murhaaja" edelleen tepastelee vapaana. :D
Päivä päivältä useampi ihminen tietää totuuden. Totuus voittaa lopulta. Aina.
No hyvä, että tämä tieto on KRP.n tiedossa. Ovat varmasti jo matkalla pidättämään kyseisen tyypin ja murhamysteeri on lopulta selvitetty. 👏🏼
Luulisi sinun Joosua tietävän, että heitä kiinnostaa lähinnä oman maineen varjelu, ja omien suojeleminen. Ja rikosten "ratkaiseminen" eli syyllisen löytäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta.
Tilakuunt
"Tästä voi päätellä nimenomaan, että poliisi ei tiedä mitä he näkivät. Tuntemattoman surmaajan talossaan."
Päätellä mitä? Kaksi vuotta poliisi jahtasi tuntematonta surmaajaa, jonka Auer ja tyttönsä olivat "nähneet" talossaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lue vaikka hovioikeuden päätös miten sille kusetukselle siellä kävi. Helvetin huonosti."
Hyvinhän siinä kävi, kun tämä "murhaaja" edelleen tepastelee vapaana. :D
Päivä päivältä useampi ihminen tietää totuuden. Totuus voittaa lopulta. Aina.
No hyvä, että tämä tieto on KRP.n tiedossa. Ovat varmasti jo matkalla pidättämään kyseisen tyypin ja murhamysteeri on lopulta selvitetty. 👏🏼
KRP:n puolelta on ollut huijareita matkassa. Onko keissi nyt hyvien vai pahojen poliisien käsissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta.
Tilakuuntelussa kuultiin Annelin lohduttavan tytärtään sanomalla "pelottaa, mutta ne yrittää vain selvittää isän murhaa ja ne ei tiedä, mitä me tiedetään". Tästä voisi päätellä, että Anneli ja tytär siis tietävät murhasta jotain, mitä eivät ole poliisille kertoneet.
No eihän, vaan että poliisi pystyy epäilemään Aueria, koska he eivät tiedä sitä mitä Auer ja tytär, että siellä tosiaan oli ulkopuolinen murhaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lue vaikka hovioikeuden päätös miten sille kusetukselle siellä kävi. Helvetin huonosti."
Hyvinhän siinä kävi, kun tämä "murhaaja" edelleen tepastelee vapaana. :D
Päivä päivältä useampi ihminen tietää totuuden. Totuus voittaa lopulta. Aina.
No hyvä, että tämä tieto on KRP.n tiedossa. Ovat varmasti jo matkalla pidättämään kyseisen tyypin ja murhamysteeri on lopulta selvitetty. 👏🏼
Luulisi sinun Joosua tietävän, että heitä kiinnostaa lähinnä oman maineen varjelu, ja omien suojeleminen. Ja rikosten "ratkaiseminen" eli syyllisen löytäminen.
Laitan sulle paketin folioo tulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännittävää on mitä sijaisvanhemmat tulevat sanomaan, kun heitä kuulustellaan.
Siellä taitaa olla puheen harjoittelu menossa. Opetellaan repliikkejä, mikähän on teema: uskonnollisuus, lähimmäisenrakkaus, sääli vai itsesääli?
Rukoilen, että kaikesta mahdollisesta vääristelystä huolimatta TOTUUS heidän toiminnastaan tulisi esiin. Jos he ovat uskovia, tässä olisi tärkeä tilaisuus rehellisesti tunnustaa, jos ovat manipuloineet tai muuten kohdelleet lapsia väärin. Jos he päättävät valehdella, tulevat he joka tapauksessa kohtaamaan seuraukset.
Luulen että he valehtelevat ja tulevat kiistämään kaikki lasten väitteet. Ehkä syyttäjä on vielä lahj
Minä olen varma että vain väittävät etteivät muista mitään mitä lapset kertovat
Eihän heidän ole mahdollista väittää, etteivät muistaisi heillä vuosikausia päivittäin käytössä olevia sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lue vaikka hovioikeuden päätös miten sille kusetukselle siellä kävi. Helvetin huonosti."
Hyvinhän siinä kävi, kun tämä "murhaaja" edelleen tepastelee vapaana. :D
Jukan keuhkot oli kasassa vasta 2 minuutin kohdalla niin mikä piti Jukan takkahuoneessa? Jos Auer olisi murhaaja niin Jukka olisi pystynyt poistumaan takkahuoneesta puhelun aikana. Jos Annu on tekijä niin hittoako hän siellä huutelee yksin Annua apuun, olis lähteny kävelee takkahuoneen ovesta ulos.
Eikös Jukalla ollut joku lonkkavamma, jonka vuoksi liikkui huonosti? Ehkäpä hän ei päässyt omin avuin enää ylös lattialta.
Milloin hän joutui lattialle? Ei hän mikään invaliidi ollut, ontui toista jalkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisi ja sossu olivat hyvää pataa tuolla. Toimivat yhteistyössä. Poliisi on pystynyt sossun kautta lahjomaan Arin näillä suurilla korvauksilla ja saanut sillä tavalla Arin avustamaan Annelin vankilaan viemisessä. Se on ollut poliisille ja Arille win-win. Molemmat ovat hyötyneet siitä.
*ojentaa foliohatun*
Pakko kysyä, että millä tavalla poliisi olisi tästä hyötynyt?
Murhaaja oli tämän yhden poliisin kaveri. Hän on koko ajan ohjannut tutkintaa poispäin hänestä. Kun johto vaihtui niin hän lavasti Auerin tekijäksi.
Ja sinä ajattelet, että joku yksittäinen poliisi pystyy vaikuttamaan monen eri maakunnan muihin poliiseihin, sekä sosiaaliviranomaisiin ja oikeuslaitoksiin?
Yllättävän paljon pystyy vaikuttamaan, kun on päätutkija. Tämä vain sivusta todettuna. En usko, että tekijä oli Santaojan kaveri. Mutta poliisilla oli kova paine saada juttu ratkeamaan ja Santaojalla yksin kaikki aineisto käsissään ja valta teettää millaisia rekonstruktioita tahansa, kuulustella ketä haluaa ja valikoida, mitä etpk:aan tulee ja mitä sieltä voi muitten huomaamatta jättää pois tai muutella.
Tämä koko juttu on pääasiassa yhden poliisin kokoon keittämä, muut vain uskoivat häntä, koska kellään ei ole ollut mitään intressiä puolustaa kaikille tuntematonta naista. Kaikki halusivat että syyllinen löytyy ja juttu saadaan pois päiväjärjestyksestä.
AV ja Santaoja olivat naapureita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta.
Tilakuuntelussa kuultiin Annelin lohduttavan tytärtään sanomalla "pelottaa, mutta ne yrittää vain selvittää isän murhaa ja ne ei tiedä, mitä me tiedetään". Tästä voisi päätellä, että Anneli ja tytär siis tietävät murhasta jotain, mitä eivät ole poliisille kertoneet.
...taikka paljon loogisemmin ajatellen: He tietävät esimerkiksi varmaksi, että oli ulkopuolinen tekijä, vaikka poliisi epäilee Annelia.
Amandankaan puheita ja näkemisiä ei poliisi ole vaikuttanut oikein uskovan. Vaikka Amanda tietää, että se on totta, mitä hän on nähnyt ja kertonut poliisille.
Se pelottaa, että epäily kohdistuu myös Anneliin (ja jopa Amandaan), vaikka ovat syyttömiä. He tietävät, että oli ulkopuolinen tekijä, jonka molemmat näkivät, vaikka poliisi ei tästä olekaan vakuuttunut, eli poliisi ei tiedä sitä mitä he tietävät.
Varmasti itseäsikin voi pelottaa, jos poliisi tutkisi ja epäilisi sinua vakavasta rikoksesta, johon et ole syyllistynyt, vaikka olet itse jopa nähnyt tekijän.
Tuollainen puhe on täysin loogista ja ymmärrettävää tilanteessa, jos poliisi ei vaikuta uskovan kertomaasi, ja epäily siten kohdistuu myös syyttömään (itseesi), vaikka molemmat (Amanda ja Anneli) tietävät varmaksi, ettei se ole totta.
"...ne yrittää vain selvittää isän murhaa..." on tuossa yhteydessä tarkoitettu rauhoittavaksi tiedoksi, että poliisin kuuluukin tutkia kaikilta kanteilta selvittässään murhaa. Vaikka eivät siis tiedäkään sitä varmaksi sitä, mitä Anneli ja Amanda jo varmaksi tietävät, ja edimerkiksi epäilyn tai selvittämisen alaisina voi tutkinnan aikana olla syyttömiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?
Ei missään, tuo sekopää nyt haluaa vaan koko ajan mustamaalata vanhinta lasta. Mitään faktaa hänen puheissaan ei ole. Jonkinlainen elämän tehtävä tuokin..
Kyllä minä aikoinaan luin näitä tilakuuntelujuttuja m*nfossa, kun oikeutta käytiin. Vieläkin googlaamalla löytyy sitä sun tätä. Anneli ja tyttö juttelivat keskenään, että Jensiäkin oli kuulusteltu. Tyttö sanoi, että hän ei olisi kertonut mitään. Hän sanoi myös, että tapetaan ne sukulaiset. Tilakuuntelussa kuultiin myös, kun pienin sanoi "Anni mulhaaja". Lapset myös keskustelivat, että jos vanhin kertoo poliisille jotain, sitten heillä ei ole äitiäkään. Suihkussa tapahtunutta en tarkalleen muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?
Ei missään, tuo sekopää nyt haluaa vaan koko ajan mustamaalata vanhinta lasta. Mitään faktaa hänen puheissaan ei ole. Jonkinlainen elämän tehtävä tuokin..
Kyllä minä aikoinaan luin näitä tilakuuntelujuttuja m*nfossa, kun oikeutta käytiin. Vieläkin googlaamalla löytyy sitä sun tätä. Anneli ja tyttö juttelivat keskenään, että Jensiäkin oli kuulusteltu. Tyttö sanoi, että hän ei olisi kertonut mitään. Hän sanoi myös, että tapetaan ne sukulaiset. Tilakuuntelussa kuultiin myös, kun pienin sanoi "Anni mulhaaja". Lapset myös keskustelivat, että jos vanhin kertoo poliisille jotain, sitten heillä ei ole äitiäkään. Suihkussa
Älä nyt viitsi. Kaikki tuo, ja oikeus kuitenkin katsoi, ettei tilakuuntelusta käynyt ilmi mitään Auerin syyllisyyttä tukevaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta.
Tilakuunt
AV-palsta ei petä koskaan. Täällä tiedetään, mitä kaikkea Anneli tarkoitti jotakin sanoessaan, vaikka ei edes itse Anneli ole sitä selittänyt.
-Vaikka Anneli Auer onkin todennut tyttärelleen A:lle, että "ne ei tiedä sitä, mitä me tietää", hän ei ole tässä yhteydessä tarkemmin yksilöinyt, millaisista tiedoista on ollut kysymys.- VHO

ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä j
AV-palsta ei petä koskaan. Täällä tiedetään, mitä kaikkea Anneli tarkoitti jotakin sanoessaan, vaikka ei edes itse Anneli ole sitä selittänyt.
-Vaikka Anneli Auer onkin todennut tyttärelleen A:lle, että "ne ei tiedä sitä, mitä me tietää", hän ei ole tässä yhteydessä tarkemmin yksilöinyt, millaisista tiedoista on ollut kysymys.- VHO
Mitä muutakaan se voisi tuossa asiayhteydessä tarkoittaa?
Eikös tuossa viitata vain siihen, ettei Auer ole tuon tyttärelleen sanoessaan tarkentanut asiaa sen enemmän? Eikä sitä, että häneltä olisi asiasta kysytty ja hän ei olisi osannut vastata.
Oliko A. Auer niin huonoissa väleissä veljensä kanssa että veli keksisi näitä "tekaistuja" juttuja siskostaan? Miksi lapset sijoitettiin tähän kauhuperheeseen eikä mitään kontrollia ollut? Miksi isommat lapset eivät hakeneet apua sijoituskodin tilanteessa?
Vanhin lapsista lähti sijaisperheestä lähes heti. Toiseksi vanhin halusi lähteä myös, mutta hänet manipuloitiin jäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?
Ei missään, tuo sekopää nyt haluaa vaan koko ajan mustamaalata vanhinta lasta. Mitään faktaa hänen puheissaan ei ole. Jonkinlainen elämän tehtävä tuokin..
Kyllä minä aikoinaan luin näitä tilakuuntelujuttuja m*nfossa, kun oikeutta käytiin. Vieläkin googlaamalla löytyy sitä sun tätä. Anneli ja tyttö juttelivat keskenään, että Jensiäkin oli kuulusteltu. Tyttö sanoi, että hän ei olisi kertonut mitään. Hän sanoi myös, että tapetaan ne sukulaiset. Tilakuuntelussa kuultiin myös, kun pienin sanoi "Anni mulhaaja". Lapset myös keskustelivat, että jos vanhin kertoo poliisille jotain, sitten heillä ei ole äitiäkään. Suihkussa
"...luin näitä tilakuuntelujuttuja m*nfossa..."
No mitkä näistä jutuista oli todellista faktaa ja sanamuodot oikein, sekä esitetty kontekstissaan, ja mitkä kaikki asiayhteydestä irroitettuja tarkoituksenhakuisia, muutettuja ja vääristeltyjä tai asenteellisesti (tahallaan) väärinymmärrettyjä spekulaatioita taas.
Ja mitkä nyt sitten on taas sekoitettu näihin sijaisvanhempien luona painostuksen ja johdattelun tuloksena syntyneisiin lasten valheellisiksi aikuisina kertomiin mielikuvituksellisiin tarinoihin. Niinpä.
Mielikuvat jäävät tiukasti elämään, vaikka todellista faktapohjaa ei ollutkaan. Näin käy, kun luetaan ja uskotaan juttuja, joissa on faktat ja fiktiot ihan sekaisin, ja mielikuvitus muodostaa ja kuroo yhteen näistä sitten kokonaiskuvan. Tätähän tämä Auerin jutun ruotiminen on juurikin aika paljon ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on
Asia on varmasti käyty läpi oikeudessa. Tilakuuntelussa ilmenneitä muita puheita Auer on oikeudessa selittänyt pilailulla.
-Sillä seikalla, että Anneli Auer oli esittänyt lapsilleen arvailuja poliisin heihin kohdistamasta salakuuntelusta jo ennen asunnossa suoritettua kotietsintää, mikä Anneli Auerin hovioikeudessa kertoman mukaan oli ollut pilailua.- VHO
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilakuuntelu on todiste.
Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin.
ja missä tieto on mainittu?Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta.
Tilakuunt
Ei kai Annelille ollut tuossa vaiheessa vielä kerrottu, että häntä epäillään murhasta? Toki hän ja A olivat jostain syystä osanneet epäillä, että Seppo on peitepoliisi. Mietin vain, että jos itse tietää olevansa syytön, niin miten osaa pelätä "jäävänsä kiinni"?
No hyvä, että tämä tieto on KRP.n tiedossa. Ovat varmasti jo matkalla pidättämään kyseisen tyypin ja murhamysteeri on lopulta selvitetty. 👏🏼