Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.

Vierailija
20.11.2025 |

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460

Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.

Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.

Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.

Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.

Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.

Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.

Kommentit (1981)

Vierailija
1501/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tilakuuntelu on todiste.

Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin. 

ja missä tieto on mainittu?

Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta. 

Vierailija
1502/1981 |

Tilakuuntelussa kuultiin Annelin lohduttavan tytärtään sanomalla "pelottaa, mutta ne yrittää vain selvittää  isän murhaa ja ne ei tiedä, mitä me tiedetään". Tästä voisi päätellä, että Anneli ja tytär siis tietävät murhasta jotain, mitä eivät ole poliisille kertoneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1503/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännittävää on mitä sijaisvanhemmat tulevat sanomaan, kun heitä kuulustellaan. 

Siellä taitaa olla puheen harjoittelu menossa. Opetellaan repliikkejä, mikähän on teema: uskonnollisuus, lähimmäisenrakkaus, sääli vai itsesääli?

Rukoilen, että kaikesta mahdollisesta vääristelystä huolimatta TOTUUS heidän toiminnastaan tulisi esiin. Jos he ovat uskovia, tässä olisi tärkeä tilaisuus rehellisesti tunnustaa, jos ovat manipuloineet tai muuten kohdelleet lapsia väärin. Jos he päättävät valehdella, tulevat he joka tapauksessa kohtaamaan seuraukset. 

Mä en usko, että he kokee manipuloineensa tai kohdelleensa lapsia väärin, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna näin on tietenkin tapahtunut. Veikkaukseni on, etteivät he tul

Mielenkiintoista kuulla miten ne selittää ne lasten manaukset.

Vierailija
1504/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilakuuntelu on todiste.

Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin. 

ja missä tieto on mainittu?

Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta. 

Tilakuuntelussa kuultiin Annelin lohduttavan tytärtään san

No ei todellakaan kuultu, älä levitä valheita ääliö!

Vierailija
1505/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännittävää on mitä sijaisvanhemmat tulevat sanomaan, kun heitä kuulustellaan. 

Siellä taitaa olla puheen harjoittelu menossa. Opetellaan repliikkejä, mikähän on teema: uskonnollisuus, lähimmäisenrakkaus, sääli vai itsesääli?

Rukoilen, että kaikesta mahdollisesta vääristelystä huolimatta TOTUUS heidän toiminnastaan tulisi esiin. Jos he ovat uskovia, tässä olisi tärkeä tilaisuus rehellisesti tunnustaa, jos ovat manipuloineet tai muuten kohdelleet lapsia väärin. Jos he päättävät valehdella, tulevat he joka tapauksessa kohtaamaan seuraukset. 

Luulen että he valehtelevat ja tulevat kiistämään kaikki lasten väitteet. Ehkä syyttäjä on vielä lahjonut heidät. Oikeuslaitos taitaa olla aika korrupto

Minä olen varma että vain väittävät etteivät muista mitään mitä lapset kertovat.

Vierailija
1506/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilakuuntelu on todiste.

Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin. 

ja missä tieto on mainittu?

Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta. 

Tilakuunt

 No ei todellakaan kuultu, älä levitä valheita ääliö!

141. Vaikka Anneli Auer onkin todennut tyttärelleen A:lle, että "ne ei tiedä sitä, mitä me tietää", hän ei ole tässä yhteydessä tarkemmin yksilöinyt, millaisista tiedoista on ollut kysymys. Tämä syyttäjien viittaama Anneli Auerin lainaus on koko asiayhteydessään seuraava: "Mut A ne tekee vaa työtää huh, pelottaa, ni A kato ne tekee vaa työtää ja yrittää selvittää sitä isin murhaa, ja ne ei tiedä sitä mitä me tietää".

Voit käydä itse lukemassa tämän Vaasan hovioikeuden päätöksestä, ennen kuin syytät valehtelijaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1507/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Lue vaikka hovioikeuden päätös miten sille kusetukselle siellä kävi. Helvetin huonosti."

Hyvinhän siinä kävi, kun tämä "murhaaja" edelleen tepastelee vapaana. :D 

Jukan keuhkot oli kasassa vasta 2 minuutin kohdalla niin mikä piti Jukan takkahuoneessa? Jos Auer olisi murhaaja niin Jukka olisi pystynyt poistumaan takkahuoneesta puhelun aikana. Jos Annu on tekijä niin hittoako hän siellä huutelee yksin Annua apuun, olis lähteny kävelee takkahuoneen ovesta ulos.

Vierailija
1508/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko täällaisen tapauksen syyttäjät olla normaaleja perheellisisiä ihmisiä, vai onko tapaukseen haalittu jostain psykologisesti poikkeavia yksilöitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1509/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voiko täällaisen tapauksen syyttäjät olla normaaleja perheellisisiä ihmisiä, vai onko tapaukseen haalittu jostain psykologisesti poikkeavia yksilöitä?

Kun esimies määrää hoitamaan työtehtävän, niin se on tehtävä.

Valtakunnansyyttäjä siis sai päättää viekö puretun tuomion uudelleen käräjille. Mietti kuukauden ja päätti jatkaa syyttämistä koska haluavat estää koppikorvaukset, tämän hän myönsi avoimesti haastattelussa.

Vierailija
1510/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lue vaikka hovioikeuden päätös miten sille kusetukselle siellä kävi. Helvetin huonosti."

Hyvinhän siinä kävi, kun tämä "murhaaja" edelleen tepastelee vapaana. :D 

Jukan keuhkot oli kasassa vasta 2 minuutin kohdalla niin mikä piti Jukan takkahuoneessa? Jos Auer olisi murhaaja niin Jukka olisi pystynyt poistumaan takkahuoneesta puhelun aikana. Jos Annu on tekijä niin hittoako hän siellä huutelee yksin Annua apuun, olis lähteny kävelee takkahuoneen ovesta ulos.

Eikös Jukalla ollut joku lonkkavamma, jonka vuoksi liikkui huonosti? Ehkäpä hän ei päässyt omin avuin enää ylös lattialta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1511/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kun esimies määrää hoitamaan työtehtävän, niin se on tehtävä."

Itse en suostuisi tekemään täysin moraalittomia töitä. Tosin melkoisiin tehtäviin venäläiset sotilaat ovat suostuneet Itä-Ukrainassa, joten kai tälläisiakin ihmisiä aina jostain löytyy.

Tässä saattaa olla perimmäinen syy, miksi syyttäjälaitokseen on jäänyt pääasiassa vasemmistofeministejä kun miehet ovat miljoonapalkoilla (ks. verotilastot) yritysjuridiikan asianajotoimistoissa.

Vierailija
1512/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on paha korruptio.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1513/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän ihminen mihinkään muutu. Leikitään vaan, että meillä on tällainen luottamusyhteiskunta.

Vierailija
1514/1981 |
28.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sokea luottamus mahdollistaa petoksen ja korruption.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1515/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poliisi ja sossu olivat hyvää pataa tuolla. Toimivat yhteistyössä. Poliisi on pystynyt sossun kautta lahjomaan Arin näillä suurilla korvauksilla ja saanut sillä tavalla Arin avustamaan Annelin vankilaan viemisessä. Se on ollut poliisille ja Arille win-win. Molemmat ovat hyötyneet siitä.

*ojentaa foliohatun*

Pakko kysyä, että millä tavalla poliisi olisi tästä hyötynyt?

Murhaaja oli tämän yhden poliisin kaveri. Hän on koko ajan ohjannut tutkintaa poispäin hänestä. Kun johto vaihtui niin hän lavasti Auerin tekijäksi.

Muistisairas käy nirrimässä Jukan ja poliisi suojelee häntä. Metsästyspiireistä tuttu tyyppi.

Vierailija
1516/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika kertoo, miten kuunteli isosiskonsa ja äitinsä keskusteluja esimerkiksi sohvan takana.

Mä kuulin, kun Anneli sanoi, että hyvä kun murhattiin Jukka, että se oli palvelus ihmiskunnalle. Ja isosisko sanoi, että tehtiin täydellinen rikos. Ja Anneli sanoi, että se oli täydellinen rikos, että poliisit ei saa selville sitä, poika kertoo.

Ja sitten ne sanos, että voitaisiin murhata mummi ja vaarikin ja muita sukulaisia, että saataisiin hyvät rahat.

Poika kertoo, miten äiti ja isosiko puhuivat pommeista ja talojen sytyttämisestä tuleen. Poika kertoo, että häntä pelotti.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/auerin-26-vuotiasta-poikaa-kuullaan…

Näitä pähkähulluja murhatarinoita ei sentään uskottu, mutta vielä pähkähullummat seri-tarinat menivät sukkana läpi tuomareille, ainoastaan käräjäoikeuden yksi t

"Annelilla itsellään näytti olevan kiire unohtaa koko asia, lopetti seinään lasten terapiat ja jo alle vuoden kuluttua miehensä kuolemasta alkoi treffata uusia miehiä."

Kiire tosiaan. Vanhin tyttöhän kertoi, ettei Jens ollut ensimmäinen mies, jonka tapasi. 

Vierailija
1517/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilakuuntelu on todiste.

Mitä tarkoitat tällä: Suihkussa vanhimman lapsen kuultiin oireilevan jotakin. 

ja missä tieto on mainittu?

Ei missään. Ei myöskään mitään sukulaisten murhaamista. Tilakuuntelussa puhuttiin tyyliin että syödään itsemme kuoliaaksi tai jotain, eikä mitään ihmeellistä. Tuo isovanhempien tappaminen on pojan kertomuksesta, joku väitti AV:lla jossain vaiheessa sen olevan tilakuuntelusta ja nyt se elää täällä.. koska on vaan pakko uskoa että Anneli on syyllinen ja 9-11v lapsi hänen kätyrinsä, vaikka aikuiset sisarukset ovat loogisesti ja uskottavasti kertoneet valehdelleensa. Kamala tarve potkia "maassa makaavia", perhettä joka on käynyt läpi uskomattoman määrän vääryyttä ja pahuutta. 

Tilakuuntelussa kuultiin Annelin lohduttavan tytärtään san

Tästä voi päätellä nimenomaan, että poliisi ei tiedä mitä he näkivät. Tuntemattoman surmaajan talossaan.

Vierailija
1518/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

``No ei todellakaan kuultu, älä levitä valheita ääliö!``

tässä linkki https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/is-auer-salanauhalla-ne-eivat-tieda…

Vierailija
1519/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

``tyttökään täysin kunnossa ole ollut. ``

millä tavalla? Voitko vähän avata?

Ottaen huomioon, että hän on ollut kaiken aikaa hereillä sinä yönä ja nähnyt vaikka mitä, terapian tarpeessa hänkin olisi ollut. En ihmettele, vaikka tyttö olisi puhunutkin vasaroista ja päähän lyömisestä veljelleen. Näkihän hän isänsä astalolla murjottuna verisenä lattialla makaamassa. 

Vierailija
1520/1981 |
29.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

``No ei todellakaan kuultu, älä levitä valheita ääliö!``

tässä linkki https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/is-auer-salanauhalla-ne-eivat-tieda…

Aivan. Poliisit eivät tienneet, mitä he tiesivät omin silmin nähneensä. Epätoivoista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi seitsemän