Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Tuota alkoholin juottamista lapsille ei ole edes otettu mukaan alkuperäisiin syytteisiin, ei siihen ole kukaan uskonut silloinkaan.
Minusta se alkoholin juottaminen lapsille kuulosti ihan uskottavalta. Eihän kukaan ole kai ajatellut, että lapset välttämättä olisivat juoneet kaiken sen aluksi eteen kannetun tölkkimäärän. On juonut vaan sen verran että sammuu ja Jens voi kantaa makkariin.
Vanhimmalle tytöllekin on ihan hyvin voitu viiniä juottaa. Tuon kokoinen ei paljoa tarvitse ollakseen humalassa. Ymmärtääkseni juopottelu oli ollut vain tiettyinä päivinä, ei se mitään jokapäiväistä aamusta iltaan kännäämistä ollut. Miksi täytyy aina liioitella? Kyllähän moni suomalainen juo joka viikonloppu. Ja lasten kuvaukset humalaisesta Auerista olivat ihan uskottavia. Myös Jens on kertonut, että Annel
Lapset osasivat kertoa Annelista tyypillisenä mieshyväksikäyttäjän avustajana. Kyllä siinä alkoholiakin on käytetty "hauskanpitoon" ja estojen poistoon. Ei tarvitse esitellä mielentilalausuntoakaan todisteeksi hyväksikäyttämättömyydestä, kun kyse ei ole siitä, että pitäisi olla pers.häiriö tai kehitysvamma kyetäkseen tuollaiseen. (Vaikka Santtila ja Finnilä olisivatkin sitä mieltä.)
Vierailija kirjoitti:
Karmea keino rahastaa. Auer tiennyt jossa kymmeniä tuhansia euroja valtion varoja istumalla oikeudessa. Tyhjä katse silmissään. Raha on nyt se tavoite. Suomi maksaa ja Auer mies ystävineen häipyy Eestiin. Siinä tämän viimeisen pelin henki. Muuta elämää ei murhan jälkeen ole ollut kun sama jatkoin milloin mitäkin päin. Pitää ihmisen olla erikoinen kun tuon karmean asian julkisuudesta nauttii vuodesta toiseen. Pelottavaa nainen.Kylmätväreet pelkistä kuvista
Anneli ei kyllä nauti julkisuudesta yhtään. Minkä hän sille voi kun syytetään aiheetta. Anneli on todettu syyttömäksi murhaan ja nämä nykyisetkin syytökset ovat paskapuhetta. Annelilla ei ole miesystävää kenen kanssa häipyisi. Päässäsi on pelkkä suora putki jonka läpi katsot asioita mustavalkoisesti. Kadehditko jos A saa rahaa. Toivottavasti saa.
Vierailija kirjoitti:
Ahneus on yksi kuolemansyntiä. Nyt Auer tavoittelee rahaa. Suuta korvausta. Miljoona on laskettu valmiiksi.
Kuka yllättyi siitä että uskovainen on Auerin ja lasten kimpussa? Kuuluu varmaan samaan Ulvilan lahkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Tuota alkoholin juottamista lapsille ei ole edes otettu mukaan alkuperäisiin syytteisiin, ei siihen ole kukaan uskonut silloinkaan.
Minusta se alkoholin juottaminen lapsille kuulosti ihan uskottavalta. Eihän kukaan ole kai ajatellut, että lapset välttämättä olisivat juoneet kaiken sen aluksi eteen kannetun tölkkimäärän. On juonut vaan sen verran että sammuu ja Jens voi kantaa makkariin.
Vanhimmalle tytöllekin on ihan hyvin voitu viiniä juottaa. Tuon kokoinen ei paljoa tarvitse ollakseen humalassa. Ymmärtääkseni juopottelu oli ollut vain tiettyinä päivinä, ei se mitään jokapäiväistä aamusta iltaan kännäämistä ollut. Miksi täytyy aina liioitella? Kyllähän moni suomalainen juo joka viikonloppu. Ja lasten kuvaukset humalaisesta Auerista olivat ihan uskottavia. Myös Jens on kertonut, että Anneli löytyi kerran oksennukseensa sammuneena keittiön
Jaa vai että uskottavaa. Mitä nyt kaikki vätetyt uhtit aikuisina kertovat, etteivät nuo tarinat olleet tosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Tuota alkoholin juottamista lapsille ei ole edes otettu mukaan alkuperäisiin syytteisiin, ei siihen ole kukaan uskonut silloinkaan.
Minusta se alkoholin juottaminen lapsille kuulosti ihan uskottavalta. Eihän kukaan ole kai ajatellut, että lapset välttämättä olisivat juoneet kaiken sen aluksi eteen kannetun tölkkimäärän. On juonut vaan sen verran että sammuu ja Jens voi kantaa makkariin.
Vanhimmalle tytöllekin on ihan hyvin voitu viiniä juottaa. Tuon kokoinen ei paljoa tarvitse ollakseen humalassa. Ymmärtääkseni juopottelu oli ollut vain tiettyinä päivinä, ei se mitään jokapäiväistä aamusta iltaan kännäämistä ollut. Miksi täytyy aina liioitella? Kyllähän moni suomalainen juo joka viikonloppu. Ja lasten kuvaukset humalaisesta Auerista olivat ihan uskottavia. Myös Jens on kertonut, että Anneli löytyi kerran oksennukseensa sammuneena keittiön
No sinusta nyt ihan mikä tahansa kuulostaa uskottavalta, jos se vaan tukee Annelin demonisointia. Jännästi uskot jopa sellaisiin väitteisiin, joihin edes poliisi ja syyttäjä ei ole uskoneet, vaikka heidän halunsa demonisoida Annelia on ollut ihan yhtä suuri kuin sinun.
En usko, että saisit 3 - 4 -vuotiasta pakotettua juomaan olutta vaikka minkä tekisit. Ja sun kuvitelma, että lapsi kätevästi sammuu kun sille juottaa tölkin olutta on kuin jostain lapsen keksimästä tarinasta.
Uskottava kuvaus humalaisesta aikuisesta, että kävelee horjuen ja ölisee jotain "ööörgääähghh"? Ihan oikeasti nyt hei?
Lisäksi mua oikeasti huolestuttaa, että miksi sulla on sellainen näkemys, että kun juodaan vähän alkoholia, niin että "estot poistuu", niin ihan normaalit ihmiset (joilla siis ei ole vakavia mielenterveyden häiriöitä) alkaa tuosta noin vain sadistisesti ja väkivaltaisesti seksuaalisesti hyväksikäyttää lapsia.
Poika kertoo, miten kuunteli isosiskonsa ja äitinsä keskusteluja esimerkiksi sohvan takana.
Mä kuulin, kun Anneli sanoi, että hyvä kun murhattiin Jukka, että se oli palvelus ihmiskunnalle. Ja isosisko sanoi, että tehtiin täydellinen rikos. Ja Anneli sanoi, että se oli täydellinen rikos, että poliisit ei saa selville sitä, poika kertoo.
Ja sitten ne sanos, että voitaisiin murhata mummi ja vaarikin ja muita sukulaisia, että saataisiin hyvät rahat.
Poika kertoo, miten äiti ja isosiko puhuivat pommeista ja talojen sytyttämisestä tuleen. Poika kertoo, että häntä pelotti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/auerin-26-vuotiasta-poikaa-kuullaan…
Näitä pähkähulluja murhatarinoita ei sentään uskottu, mutta vielä pähkähullummat seri-tarinat menivät sukkana läpi tuomareille, ainoastaan käräjäoikeuden yksi tuomari olisi tuominnut vain Annelin myöntämät kaksi pahoinpitelyä, läpsäisy ja muovilautasella lyönti, hän tajusi etteivät jutut voi olla totta. Kyseessä oli miestuomari, muut olivat naisia, samoin hovissa kaikki olivat naisia.
Vierailija kirjoitti:
Poika kertoo, miten kuunteli isosiskonsa ja äitinsä keskusteluja esimerkiksi sohvan takana.
Mä kuulin, kun Anneli sanoi, että hyvä kun murhattiin Jukka, että se oli palvelus ihmiskunnalle. Ja isosisko sanoi, että tehtiin täydellinen rikos. Ja Anneli sanoi, että se oli täydellinen rikos, että poliisit ei saa selville sitä, poika kertoo.
Ja sitten ne sanos, että voitaisiin murhata mummi ja vaarikin ja muita sukulaisia, että saataisiin hyvät rahat.
Poika kertoo, miten äiti ja isosiko puhuivat pommeista ja talojen sytyttämisestä tuleen. Poika kertoo, että häntä pelotti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/auerin-26-vuotiasta-poikaa-kuullaan…
Näitä pähkähulluja murhatarinoita ei sentään uskottu, mutta vielä pähkähullummat seri-tarinat menivät sukkana läpi tuomareille, ainoastaan käräjäoikeuden yksi tuomari olisi tuominnut vain Annelin myöntämät k
Jännästi murhatarinoiden kohdalla tarinoiden yksityiskohtaisuuden ei katsottu todistavan niiden paikkaansapitävyyttä.
Poikahan kertoi Annelin ja Amandan myös olleen vastuussa jostain lähiseudulla palaneesta talosta. Kummasti ei tullut syytteitä siitäkään.
Koska ne kaistapäiset sijaisvanhemmat todistavat?
Vierailija kirjoitti:
Koska ne kaistapäiset sijaisvanhemmat todistavat?
Jossain vaiheessa joulukuussa.
Ensi viikolla on Anneli itse kuultavana.
Vierailija kirjoitti:
Koska ne kaistapäiset sijaisvanhemmat todistavat?
Joulukuun alussa kulkee huhu, eli varmaan ensi viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännittävää on mitä sijaisvanhemmat tulevat sanomaan, kun heitä kuulustellaan.
Siellä taitaa olla puheen harjoittelu menossa. Opetellaan repliikkejä, mikähän on teema: uskonnollisuus, lähimmäisenrakkaus, sääli vai itsesääli?
Rukoilen, että kaikesta mahdollisesta vääristelystä huolimatta TOTUUS heidän toiminnastaan tulisi esiin. Jos he ovat uskovia, tässä olisi tärkeä tilaisuus rehellisesti tunnustaa, jos ovat manipuloineet tai muuten kohdelleet lapsia väärin. Jos he päättävät valehdella, tulevat he joka tapauksessa kohtaamaan seuraukset.

Mä en usko, että he kokee manipuloineensa tai kohdelleensa lapsia väärin, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna näin on tietenkin tapahtunut. Veikkaukseni on, etteivät he tule suoraan kiistämään lasten kertomaa, vaan esittämään toimintansa vaan siinä valossa, että toimivat hyvässä tarkoituksessa - tiukat säännöt muka lasten omaksi parhaaksi, seksuaalisesta hyväksikäytöstä tivattiin koska uskoivat lasten tulleen hyväksikäytetyiksi mutta lapset eivät uskaltaneet kertoa siitä vaan tieto piti kiskoa ulos lapsista jne. Voin toki olla ihan väärässäkin, saa nähdä.
Mielenkiintoista on se, kertovatko tosiaan poliisin pyytäneen heitä kyselemään lapsilta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Aiemminhan on väitetty, että olisivat nuorimman tyttären käytöksen takia alkaneet kysellä.
Vierailija kirjoitti:
Poika kertoo, miten kuunteli isosiskonsa ja äitinsä keskusteluja esimerkiksi sohvan takana.
Mä kuulin, kun Anneli sanoi, että hyvä kun murhattiin Jukka, että se oli palvelus ihmiskunnalle. Ja isosisko sanoi, että tehtiin täydellinen rikos. Ja Anneli sanoi, että se oli täydellinen rikos, että poliisit ei saa selville sitä, poika kertoo.
Ja sitten ne sanos, että voitaisiin murhata mummi ja vaarikin ja muita sukulaisia, että saataisiin hyvät rahat.
Poika kertoo, miten äiti ja isosiko puhuivat pommeista ja talojen sytyttämisestä tuleen. Poika kertoo, että häntä pelotti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/auerin-26-vuotiasta-poikaa-kuullaan…
Näitä pähkähulluja murhatarinoita ei sentään uskottu, mutta vielä pähkähullummat seri-tarinat menivät sukkana läpi tuomareille, ainoastaan käräjäoikeuden yksi tuomari olisi tuominnut vain Annelin myöntämät k
Nyt tuot esiin jo naisvihankin. Viha uskovaisia kohtaan onkin ollut jo hyvin ilmeistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annelin raivokas huuto Häke nauhalla: "HEI LOPETA!" kuulostaa vähän ihmelliseltä...huutaisiko hän tuntemattomalle väkivaltai--selle mur--ha-lle jolla on puu--kko kädessä ja joka huitoo sillä, noin raivokkaasti? En kuule pelkoa äänessä vaan vihaa. Sellaista mitä voisi tutulle aviomiehelle huutaa riidan keskellä kiukustuneena. Mutta jos pelkää tuntematonta isoa mies-hyökkääjää, ennemminkin yllätetty nainen olisi peloissaan, ei vihainen, eikä raivoissaan.
Samoin: "Pitääkö!!? Vittikö?! ( tms) Mielestäni huudetaan kiukun vallassa, ei pelon
jatkuu....viha ja pelko on toistensa vastakohta tunteita. Ei voi tuntea pelkoa jos on vihainen, eikä toisinpäin. Eli yhtäaikaa ei voi tuntea sekä pelkoa että vihaa.
Väärin. Taustalla oleva pelko voi purkautua vihana, ts pelko voi näkyä käytöksessä vihana.
"Fear can create a feeling of powerlessness, and anger can act as a defense mechanism to regain a sense of control."
https://www.psychologytoday.com/us/blog/overcoming-destructive-anger/20…
https://www.solhapp.com/blog/how-fear-can-lead-to-anger
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännittävää on mitä sijaisvanhemmat tulevat sanomaan, kun heitä kuulustellaan.
Siellä taitaa olla puheen harjoittelu menossa. Opetellaan repliikkejä, mikähän on teema: uskonnollisuus, lähimmäisenrakkaus, sääli vai itsesääli?
Rukoilen, että kaikesta mahdollisesta vääristelystä huolimatta TOTUUS heidän toiminnastaan tulisi esiin. Jos he ovat uskovia, tässä olisi tärkeä tilaisuus rehellisesti tunnustaa, jos ovat manipuloineet tai muuten kohdelleet lapsia väärin. Jos he päättävät valehdella, tulevat he joka tapauksessa kohtaamaan seuraukset.
Luulen että he valehtelevat ja tulevat kiistämään kaikki lasten väitteet. Ehkä syyttäjä on vielä lahjonut heidät. Oikeuslaitos taitaa olla aika korruptoitunut ja mätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännittävää on mitä sijaisvanhemmat tulevat sanomaan, kun heitä kuulustellaan.
Siellä taitaa olla puheen harjoittelu menossa. Opetellaan repliikkejä, mikähän on teema: uskonnollisuus, lähimmäisenrakkaus, sääli vai itsesääli?
Rukoilen, että kaikesta mahdollisesta vääristelystä huolimatta TOTUUS heidän toiminnastaan tulisi esiin. Jos he ovat uskovia, tässä olisi tärkeä tilaisuus rehellisesti tunnustaa, jos ovat manipuloineet tai muuten kohdelleet lapsia väärin. Jos he päättävät valehdella, tulevat he joka tapauksessa kohtaamaan seuraukset.
Luulen että he valehtelevat ja tulevat kiistämään kaikki lasten väitteet. Ehkä syyttäjä on vielä lahjonut heidät. Oikeuslaitos taitaa olla aika korrupto
Lahjonut? Kyllä menee överiksi sun jutut

Ei syyttäjät Suomessa lahjo todistajia. Suomalaisen oikeuslaitoksen korruptio on ihan erilaista, hyväveliverkostoa jne., ei mitään lahjomisia.
Ei sijaisvanhemmat ole niitä väitteitä kiistäneet silloinkaan kun poliisi tutki asiaa. Niin ei nytkään ainakaan niitä juttuja voi kiistää.
Poliisi ja sossu olivat hyvää pataa tuolla. Toimivat yhteistyössä. Poliisi on pystynyt sossun kautta lahjomaan Arin näillä suurilla korvauksilla ja saanut sillä tavalla Arin avustamaan Annelin vankilaan viemisessä. Se on ollut poliisille ja Arille win-win. Molemmat ovat hyötyneet siitä.

*ojentaa foliohatun*
Pakko kysyä, että millä tavalla poliisi olisi tästä hyötynyt?
Haluatko miljonääriksi? -oikeuspeliä...