Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Selityksesi kuulostavat monen korvaan tämän takia kaukaa haetuilta ja epärealistisilta, suoraan sanottuna jo aika typeriltä. Pikkumaiselta yksityiskohtien vääristelyltä, jotta se neliön muotoinen palikka saadaan väkisin runtattua siitä pyöreästä aukosta."
Sen neliön muotoisen palikan saa helpoiten laatikkoon nostamalla laatikon kantta. Lapsikin sen tietää. Etkö ole katsellut vauvavideoita?
Kantta nostamallako teet Annelista, Jensistä ja tytöstä syyllisiä?
Ei minun tarvitse tehdä enää mitään.

Kovasti kuitenkin levität täällä valepropagandaa syyllistämässä heitä.
On tämä mahdoton ketju. A Auer hakee nyt miljoona korvauksia. Täälä pitää keskustelun yllä. Heittäen uusia täkyjä pohdittavaksi. Nauttii julkisuudesta ja jälleen sadisti ohjaa perhettä. Nyt suurten korvausten toivossa. Muuta sisältöä ei elämässä ole kuin murhalla rahastus.

Taisi olla tää syyttäjäporukka joka tämän julkisuusmylläkän masinoi. Ja IP-lehdet haukkana paikalla. Syyttäjiltä entinen liturgia mutta yleisö ei viitsi laulaa enää samaa virsikirjaa, koska jotkut ovat salassa jemmanneet kirjasta sivuja.
Karmea keino rahastaa. Auer tiennyt jossa kymmeniä tuhansia euroja valtion varoja istumalla oikeudessa. Tyhjä katse silmissään. Raha on nyt se tavoite. Suomi maksaa ja Auer mies ystävineen häipyy Eestiin. Siinä tämän viimeisen pelin henki. Muuta elämää ei murhan jälkeen ole ollut kun sama jatkoin milloin mitäkin päin. Pitää ihmisen olla erikoinen kun tuon karmean asian julkisuudesta nauttii vuodesta toiseen. Pelottavaa nainen.Kylmätväreet pelkistä kuvista

Niinhän poliisikin teki. Vilpillä.
Oisko aika lopettaa tuo tyhjän jauhaminen. Maksaa Auerille jotta lähtee pois maasta. Ei tarvitsisi seuraavaa kymmentä vuotta seurata taas uutta oikeudenkäyntiä.
Vierailija kirjoitti:
Karmea keino rahastaa. Auer tiennyt jossa kymmeniä tuhansia euroja valtion varoja istumalla oikeudessa. Tyhjä katse silmissään. Raha on nyt se tavoite. Suomi maksaa ja Auer mies ystävineen häipyy Eestiin. Siinä tämän viimeisen pelin henki. Muuta elämää ei murhan jälkeen ole ollut kun sama jatkoin milloin mitäkin päin. Pitää ihmisen olla erikoinen kun tuon karmean asian julkisuudesta nauttii vuodesta toiseen. Pelottavaa nainen.Kylmätväreet pelkistä kuvista
Katso jotain muuta, vaikka Annika Damströmiä nyt telkkarissa. Myös toi Tyyne on söpö ja viisas.
Ahneus on yksi kuolemansyntiä. Nyt Auer tavoittelee rahaa. Suuta korvausta. Miljoona on laskettu valmiiksi.

Mitä ne vaikuttaa Auerin ahneuteen. Näkee hän sen että miljoona on saatava. Lehdissä jo toi esille summan jota tavoittelee. Tuo Auer jaksaa istua vaikka maailma tappion. Kylmä karseä nainen. Ehkä raha lämmittää.
"Miljoona on laskettu valmiiksi." Voi olla jopa minimissään tuota luokkaa pelkkä Annelin koppikorvaus. Kovempiakin arvioita olen lukenut ja kuullut, jopa lähempänä 1,5 miltsiä ovat tainneet parhaimmat arviot olla (Annelin kannalta katsottuna tietenkin). Lisäksi Jens on tietty saamassa saman potin. Hän tuskin kuitenkaan rahojaan Annelin jälkikasvulle jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Selityksesi kuulostavat monen korvaan tämän takia kaukaa haetuilta ja epärealistisilta, suoraan sanottuna jo aika typeriltä. Pikkumaiselta yksityiskohtien vääristelyltä, jotta se neliön muotoinen palikka saadaan väkisin runtattua siitä pyöreästä aukosta."
Sen neliön muotoisen palikan saa helpoiten laatikkoon nostamalla laatikon kantta. Lapsikin sen tietää. Etkö ole katsellut vauvavideoita?
Kantta nostamallako teet Annelista, Jensistä ja tytöstä syyllisiä?
Niinhän poliisikin teki. Vilpillä.
Niin, poliisi teki, ja samaa yrittää tuo psykopaattitrolli täällä aamusta iltaan.
Vierailija kirjoitti:
Ahneus on yksi kuolemansyntiä. Nyt Auer tavoittelee rahaa. Suuta korvausta. Miljoona on laskettu valmiiksi.
Auer olisi voitu jättää myös tuomitsematta. Viranomaiset toimineet väärin, ei todellakaan Auer.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Selityksesi kuulostavat monen korvaan tämän takia kaukaa haetuilta ja epärealistisilta, suoraan sanottuna jo aika typeriltä. Pikkumaiselta yksityiskohtien vääristelyltä, jotta se neliön muotoinen palikka saadaan väkisin runtattua siitä pyöreästä aukosta."
Sen neliön muotoisen palikan saa helpoiten laatikkoon nostamalla laatikon kantta. Lapsikin sen tietää. Etkö ole katsellut vauvavideoita?
Kantta nostamallako teet Annelista, Jensistä ja tytöstä syyllisiä?
Ei minun tarvitse tehdä enää mitään.
Kovasti kuitenkin levität täällä valepropagandaa syyllistämässä heitä.
Asiasta toiseen. Ei tullut Auer - propagandaa levitteleville Rämölle ja Mäkiselle Tieto-Finlandiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tämä mahdoton ketju. A Auer hakee nyt miljoona korvauksia. Täälä pitää keskustelun yllä. Heittäen uusia täkyjä pohdittavaksi. Nauttii julkisuudesta ja jälleen sadisti ohjaa perhettä. Nyt suurten korvausten toivossa. Muuta sisältöä ei elämässä ole kuin murhalla rahastus.
Taisi olla tää syyttäjäporukka joka tämän julkisuusmylläkän masinoi. Ja IP-lehdet haukkana paikalla. Syyttäjiltä entinen liturgia mutta yleisö ei viitsi laulaa enää samaa virsikirjaa, koska jotkut ovat salassa jemmanneet kirjasta sivuja.
Auerin masinoima tämä julkisuusmylly on. Toimittajien määrästä päätellen eri istuntopäivinä näyttää siltä, että väkeä kiinnostaa vain tuo julkkispuoli. Amanda-päivänä varsinkin tultiin katselemaan ja kuuntelemaan "kaunista nuorta naista" ja sen jälkeen lähdettiin pois. Tänään, kun käsiteltiin itseäni enemmän kiinnostavaa syyttäjän todisteiden luotettavuusarviointia, paikalla oli iltapäivällä vain kaksi toimittajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auerin perhe on tuossa nyt valtion uhri.
Tuo syyttäjänainen on aivan hullu. Syyttää yhä vaikka ei ole todisteita.
Oikeuslaitos on mätä.
Syyttäjä näyttää tv-haastatteluissa olevan psykoosissa, sen verran hiljaista raivoa hänestä huokuu. Miten tuo voi olla vapaalla jalalla, ja vielä tuossa asemassa että syyttää ihmisiä? Oikeuslaitos toden totta on läpimätä.
Itse olin kerran riita-asiassa osallisena. Tuomari keskeyttii asian käsittelyn, kun vastapuolen asianajaja puhui sekavia ja ei kait viikkoihin ollut peseytynyt. Ei ihan läpimätä laitos kuitenkaan, en silti luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Tuota alkoholin juottamista lapsille ei ole edes otettu mukaan alkuperäisiin syytteisiin, ei siihen ole kukaan uskonut silloinkaan.
Minusta se alkoholin juottaminen lapsille kuulosti ihan uskottavalta. Eihän kukaan ole kai ajatellut, että lapset välttämättä olisivat juoneet kaiken sen aluksi eteen kannetun tölkkimäärän. On juonut vaan sen verran että sammuu ja Jens voi kantaa makkariin.
Vanhimmalle tytöllekin on ihan hyvin voitu viiniä juottaa. Tuon kokoinen ei paljoa tarvitse ollakseen humalassa. Ymmärtääkseni juopottelu oli ollut vain tiettyinä päivinä, ei se mitään jokapäiväistä aamusta iltaan kännäämistä ollut. Miksi täytyy aina liioitella? Kyllähän moni suomalainen juo joka viikonloppu. Ja lasten kuvaukset humalaisesta Auerista olivat ihan uskottavia. Myös Jens on kertonut, että Anneli löytyi kerran oksennukseensa sammuneena keittiön
Vanhin oli tuolloin 10-11 vuotias ja aamusta iltaan? Kuvaus humalaisesta Annelista oli hyvin klassinen 12 vuotiaan kuvaus humalaisesta, joka ei koskaa ole ympäripäissään olevaa aikuista nähnyt. Se oli sarjakuvamainen. Jos Anneli kerran on juonut viskiä silleen että on sammunut oksennukseensa (en ole tällaista väitettä nähnyt, mutta hyväksyn sellaisenaan tässä) niin eikö se nimenomaan kerro siitä, ettei ollut mikään raskaan sarjan tekijä? Jokatapauksessa hyväksikäyttöjen kanssa alkoholilla ei ole mitään tekemistä kuten joku on täällä väittänyt. Ei kukaan ala missään humalatilassa humalan takia tekemään lasten väittämiä tekoja. Ja tosiaan, kuvaukset liioitellusta ja epäuskottavasta alkoholinkäytöstä ja alkoholin juottamisesta, tekevät kertomuksista vain kokonaisuudessaan epäuskottavampia.
Kun tiedetään miten ikäviä asioita on lapsille viime aikoina tapahtunut ja ihmetellään ettei asioihin puututtu, kun nyt lasten puheet otettiin todesta ja tuli oikeuskäsittelyt nousi iso haloo että miksi uskotaan lasten puheita. Näin kai kuuluu edetä?
Kai sitä voi istua kun paska rattailla mailan tappion saadakseen rahaa. Näinhän tässä käy. Kyllä Auer istuu vaikka vuosikymmenen. Taas uusi kuvio kehiin . Miljoona on tavoite se on saatava.