Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.

Vierailija
20.11.2025 |

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460

Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.

Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.

Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.

Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.

Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.

Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.

Kommentit (1981)

Vierailija
1361/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkään et pysty pysäyttämään kelloa, ja siitä tässä on kysymys, etkä tajua edes sitä!

Se sama kello pätee huppumieheen, erona tosin se, että hänellä oli aikaa tappamiseen se 3 minuuttia eikä yhtään enempää, kun taas Annelilla oli koko ilta. 

Oikeuspatologi todisti että kaikki vammat ovat syntyneet muutama minuutti ennen kuolemaa. Yhtään puukoniskua ei ole annettu sitä ennen.

Trolli. 70 puukoniskua minuutissa on saavutus, ja kuolemanajaksi on arvioitu noin 10-20 minuuttia ennen ensihoidon saapumista.

Vierailija
1362/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten edes dildon voisi saada pysymään päässä kiinni ja vielä juoksennella ympäri pihaa? En viitsi itse kokeilla.

Kai sen strap onin, josta joku lapsi osasi kertoa, saa myös päähän kiinnitettyä?

Miksi tästä jankataan, kun tätä ei olla huomioitu missään todistusaineistossakaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1363/1981 |

Koska  meneee perille ettei puukolla isketty 70 kertaa. Pistohaava voi olla tikku sormessa. Jopa syyttäjä on tämän todennut.

Vierailija
1364/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten edes dildon voisi saada pysymään päässä kiinni ja vielä juoksennella ympäri pihaa? En viitsi itse kokeilla.

Kai sen strap onin, josta joku lapsi osasi kertoa, saa myös päähän kiinnitettyä?

Miksi tästä jankataan, kun tätä ei olla huomioitu missään todistusaineistossakaan?

Se saa kiksejä lasten hyväksikäytöstä. Mitä pervompi tapaus ja nyt hajoaa sen fantasiat.

Vierailija
1365/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Homer Simpsonin viisaus: vika ei ole siinä, joka valehtelee vaan siinä, joka uskoo.

Vierailija
1366/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Homer Simpsonin viisaus: vika ei ole siinä, joka valehtelee vaan siinä, joka uskoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1367/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Oikeuspatologi todisti että kaikki vammat ovat syntyneet muutama minuutti ennen kuolemaa. Yhtään puukoniskua ei ole annettu sitä ennen."

Toinen näkemys:

"Auerin mukaan tappaja viipyi asunnossa noin kolme minuuttia. Kuitenkin asunnosta löytyi sekä tuoreita että kuivuneita verijälkiä. Kuivunutta verta oli muun muassa makuuhuoneen sängyllä: veri oli imeytynyt patjaan saakka. Oikeuslääkärin mukaan verijäljet viittaavat useita kymmeniä minuutteja kestäneeseen tekoaikaan."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000502992.html

Vierailija
1368/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin siis tuo on vaan trolli joka tossa nyt jankkaa. Ei sille kannata edes vastata. Ne täyttää huvikseen näitä ketjuja noilla älyttömyyksillä ja itse ainakin liian monta kertaa langennut väittämään vastaan ja elämästä mennyt aikaa ihan hukkaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1369/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Oikeuspatologi todisti että kaikki vammat ovat syntyneet muutama minuutti ennen kuolemaa. Yhtään puukoniskua ei ole annettu sitä ennen."

Toinen näkemys:

"Auerin mukaan tappaja viipyi asunnossa noin kolme minuuttia. Kuitenkin asunnosta löytyi sekä tuoreita että kuivuneita verijälkiä. Kuivunutta verta oli muun muassa makuuhuoneen sängyllä: veri oli imeytynyt patjaan saakka. Oikeuslääkärin mukaan verijäljet viittaavat useita kymmeniä minuutteja kestäneeseen tekoaikaan."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000502992.html

Nää on kaikki ihan täysin potaskaa jotka uusi tutkinnanjohtaja antoi julkisuuteen faktatietoina kun Anneli haluttiin syylliseksi.

Vaasan hovi-oikeus on vahvistanut että moni asia näistä ei pidä paikkaansa mutta eipä ihme että ihmiset väittävän Anneli olevan tekijä jos näihin uskovat.

Vierailija
1370/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti lasten eno joutuu vastuuseen teoistaan.

Mistä ihmeen teoista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1371/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anneli on päässyt hyvän elämän makuun nyt, ei oikein kiinnosta vankilan selli loppuelämäksi.

Vierailija
1372/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Oikeuspatologi todisti että kaikki vammat ovat syntyneet muutama minuutti ennen kuolemaa. Yhtään puukoniskua ei ole annettu sitä ennen."

Toinen näkemys:

"Auerin mukaan tappaja viipyi asunnossa noin kolme minuuttia. Kuitenkin asunnosta löytyi sekä tuoreita että kuivuneita verijälkiä. Kuivunutta verta oli muun muassa makuuhuoneen sängyllä: veri oli imeytynyt patjaan saakka. Oikeuslääkärin mukaan verijäljet viittaavat useita kymmeniä minuutteja kestäneeseen tekoaikaan."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000502992.html

Nää on kaikki ihan täysin potaskaa jotka uusi tutkinnanjohtaja antoi julkisuuteen faktatietoina kun Anneli haluttiin syylliseksi.

Vaasan hovi-oikeus on vahvistanut että moni asia näistä ei pidä paikkaansa mutta eipä ihme että ihmiset väittävän Anneli olevan tekijä jos näihin uskovat.

Oikeuslääkärin analyysejä ei siis mielestäni olisi saanut tuoda julkisuuteen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1373/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Anneli on päässyt hyvän elämän makuun nyt, ei oikein kiinnosta vankilan selli loppuelämäksi.

Eihän tässä häntä enää selliin olla tuomitsemassa vaan nyt päätetään, kuinka makeaa elämää hän voi vielä elääkään. Jo nyt erittäin varakas nainen.

Vierailija
1374/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

1371. Potaskaa? Onhan tuosta sänkyasiasta hetimmiten paikalle tulleen ensipartion yms. ottamia tilannekuvia. Sängyssä näkyy selvästi valtavasti verta, joka taatusti on ehtinyt imeytyä kymmenissä minuuteissa patjan syvimpiin sopukoihin asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1375/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän asian vatkaaminen on jo kestänyt liian kauan. Kuinka kauan vielä meinataan jatkaa perheen elämän pilaamista. Syyttäjä tuo naisihminen vaan vaatii aina uutta käsittelyä, koska haluaa väen väkisin tehdä Annelista ja x-kumppanista syyllisiä. Ensinnäkin nuo syytökset ovat aivan utopiaa. En kyllä ymmärrä miksi aina vaan jatketaan, vai rahako syynä.

Vierailija
1376/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Oikeuspatologi todisti että kaikki vammat ovat syntyneet muutama minuutti ennen kuolemaa. Yhtään puukoniskua ei ole annettu sitä ennen."

Toinen näkemys:

"Auerin mukaan tappaja viipyi asunnossa noin kolme minuuttia. Kuitenkin asunnosta löytyi sekä tuoreita että kuivuneita verijälkiä. Kuivunutta verta oli muun muassa makuuhuoneen sängyllä: veri oli imeytynyt patjaan saakka. Oikeuslääkärin mukaan verijäljet viittaavat useita kymmeniä minuutteja kestäneeseen tekoaikaan."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000502992.html

Niin jotta tappaja oli vain kolmisen minuuttia tapporeissullaan. Melkoinen ninja olikin, kun piti pistää kahdella eri veitsellä 70 haavaa ja ehtiä ajaa mammaa takaa, piiloutua tytöltä välillä jne.. niin se mamma vakuutti että hyppäsi sängystä heti puhelimeen kun tappaja oli päässy rikotusta ikkunasta sisälle. Mihinkään annettuun aikajanaan ei sovi, että uhrin piti maata sängyssä ainakin 10 minuuttia. Melkosta tarinointia satutädiltä. Eikä osaa varmaan hävetä.

Vierailija
1377/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naakan kirjassa on hyvin selostettu koko murhayö. Sieltä saa vielä enemmän tietoa tapahtumista kuin hovioikeuden päätöksestä.

Vierailija
1378/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

1371. Potaskaa? Onhan tuosta sänkyasiasta hetimmiten paikalle tulleen ensipartion yms. ottamia tilannekuvia. Sängyssä näkyy selvästi valtavasti verta, joka taatusti on ehtinyt imeytyä kymmenissä minuuteissa patjan syvimpiin sopukoihin asti.

Niin avasin tuon linkin ja suurin osa niistä jutuista oli potaskaa. 

Tilannekuvista ei voi päätellä kuitenkaan kuinka kauan Jukka on siinä maannut, näin lukee hovioikeuden päätöksessä.

Vierailija
1379/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin yksi ilta että entäs jos ne lapset onkin rahan perässä. Äiti saa miljoonakorvaukset  jos syyte hylätään. Ihan hyvä motiivi kieltää kaikki nyt. Miljonääri äiti olisi kiva. 

Eikös lapset menetä omia jo saatuja etuja ja/tai tule korvausvelvollisiksi äidille

Mutta vaikka korvaukset pitäisikin maksaa takaisin, ne palautuisivat kuitenkin omaan perheeseen. Annelihan kuulemma maksoi Jensinkin puolesta. 

Eli palautuisivat Annelille ja Jensille, jotka mielestäsi olivat syyllistyneet seri-juttuihin, ja uudet korvauksetkin maksetaan molemmille, niin miksi nämä hirveät "pedot" maksaisivat senttiäkään lapsille? Miksi lapset lahjoittaisivat saamansa korvaukset takaisin kiduttajilleen, kun kiduttajilla ei ole mitään velvoll

Lapset voivat siis ajatella sinisilmäisesti, että äiti antaisi heille jotain. Ei se tietenkään tarkoita sitä, että niin kävisi. 

Vierailija
1380/1981 |
26.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämän asian vatkaaminen on jo kestänyt liian kauan. Kuinka kauan vielä meinataan jatkaa perheen elämän pilaamista. Syyttäjä tuo naisihminen vaan vaatii aina uutta käsittelyä, koska haluaa väen väkisin tehdä Annelista ja x-kumppanista syyllisiä. Ensinnäkin nuo syytökset ovat aivan utopiaa. En kyllä ymmärrä miksi aina vaan jatketaan, vai rahako syynä.

Seuraa nyt kuitenkin edes vähän oikeudenkäyntiä. Siellä on kolme eri syyttäjää, etkö ole huomannut?