Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Sijaisperhe on siis systemaattisesti heti alkanut painostamaan lapsia myöntämään asioita mitä ei ollut tapahtunut, näin saivat heistä yliotteen jolloin on ollut helppo jatkaa painostusta liittyen murhaan ja seriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapset sijoitettiin sukulaiselle? Onko käytäntö aina sellainen ettei muuta harkita jos sukulainen haluaa toimia sijaisvanhempana?
Anneli heidät veljelleen halusi, jotta voisi kontrolloida tilannetta paremmin kuin jossain erillisissä perhekodeissa. Annelin veli ei alunperin olisi halunnut ketään, ja korkeintaan yhden myöhemminkään. En yhtään ihmettele, että hän tuohtui, kun ped*fiiliksi katsomansa siskon vuoksi joutui kokemaan oman elämänsä menneen toisin kuin oli varmaan ajatellut.
No nyt oli kyllä jo paksua huttua. Ihan kuin veli ei olisi voinut sanoa tuohon asiaan ei kiitos, kuten jokainen järkevä ihminen, joka ei neljää lasta kotiinsa halua, olisi tehnyt.
Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta.

Kuinka sairas sun mieli on? Onko kuussa käynti salaliitto?
Vierailija kirjoitti:
Ja syyttäjä yritti viimeiseen asti pitää nämä salassa ja nyt ymmärrän miksi. Tämä ei herätä luottamusta yhtään meidän oikeuslaitosta ja sossuja kohtaan, tämä oli perheteurastus. Ja kuka vaan voi joutua tällaisen kohteeksi.
Ja myös media vain hekumoi kuinka paljon Auer saa (oiketetusti) koppikorvauksia, eikä esitä yhtään itsekritiikkiä toiminnalleen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta.
Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut.

Luulet, että Aueria ei kiinnosta maineensa puhdistus, vaan pelkästään raha?
Ja sä uskot, että raakaa seksuaaliväkivaltaa lapsena kokeneet pois tuosta noin vaan heitä r aiskanneen ja pahoinpidelleen suunnitelmassa mukana?
"Miksi vituttaisi? Ovat käärineet hyvät hillot hihaansa, eikä heitä tulla koskaan syyttämään yhtään mistään. Heidäthän jo todettiin syyttömiksi eikä syyttäjä nosta syytettä".
Ei heitä ole syyttömiksi todettu, vaan poliisi ei esitutkinnan (lyhyt )jälkeen vienyt asiaa syyttäjälle, koska se ei olisi sopinut poliisin suunnittelemaan kuvioon.
Vierailija kirjoitti:
Sijaisperhe on siis systemaattisesti heti alkanut painostamaan lapsia myöntämään asioita mitä ei ollut tapahtunut, näin saivat heistä yliotteen jolloin on ollut helppo jatkaa painostusta liittyen murhaan ja seriin.
Mikä tämä kuuluisa sijaisperhe oikein on ja kuka sairaille ihmisille lapset järjestänyt. Sossu? Eikö niillä ole mitään vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta.
Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut.
Ai perhe on suunnitellut homman hyvin? Harvempi pitäis kovin hyvänä suunnitelmana sellaista, missä istutaan vuosikausia vankilassa ja saadaan loppuiäksi pedofiilin maine. Tosi ovela suunnitelma joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt paljastuneet teot eivät ollenkaan ole sellaisia, etteikö niitä ole voitu tehdä. Lasten kertomukset alkoholin käytöstä tekojen yhteydessä vahvistivat uskottavuutta. Lisäksi tiedetään, että Jensin tietokoneelta löytyi poistettuna CAM-materiaalia, jota katsottiin oikeudessa suljetuin ovin. Aikuistuneiden lasten tarinoissa taas silmiinpistävästi on oltu muistamatta juuri tietynlaisia asioita eikä ole pystytty kertomaan, mistä tuon seksuaalisen tietämyksensä saivat.
Kukan tietokoneelta ei ole löytynyt CAM:ia. Tämä ns. vuotohan tuli poliisilta, että epäillään. P_rnossa esiintyvien henkilöiden iät kuitenkin tarkistettiin, eivätkä olleet alaikäisiä. Tämän väitteen oikaisu julkisesti on kuitenkin jostakin syystä jätetty tekemättä. Miksiköhän?
Se Hovioikeuden linkki on ollut täällä viimeksi eilen. Hovioikeuden päätös on kymmeniä sivuja pitkä, se pitää itse viitsiä lukea läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta.
Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut.
Ai perhe on suunnitellut homman hyvin? Harvempi pitäis kovin hyvänä suunnitelmana sellaista, missä istutaan vuosikausia vankilassa ja saadaan loppuiäksi pedofiilin maine. To
Mitä muuta ne sitten tässä hakevat kuin rahaa? Tuossa sopassa yksi pedofiiliväite ei merkkaa enää yhtään mitään eikä ketään kiinnosta. Ei savua ilman tulta, vanha viisaus, joka pätee tässäkin mielipuolisessa sotkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapset sijoitettiin sukulaiselle? Onko käytäntö aina sellainen ettei muuta harkita jos sukulainen haluaa toimia sijaisvanhempana?
Anneli heidät veljelleen halusi, jotta voisi kontrolloida tilannetta paremmin kuin jossain erillisissä perhekodeissa. Annelin veli ei alunperin olisi halunnut ketään, ja korkeintaan yhden myöhemminkään. En yhtään ihmettele, että hän tuohtui, kun ped*fiiliksi katsomansa siskon vuoksi joutui kokemaan oman elämänsä menneen toisin kuin oli varmaan ajatellut.
No nyt oli kyllä jo paksua huttua. Ihan kuin veli ei olisi voinut sanoa tuohon asiaan ei kiitos, kuten jokainen järkevä ihminen, joka ei neljää lasta kotiinsa halua, olisi tehnyt.
Lisäksi lasten sijoittaminen veljelle perustui siihen, että lapset tai Anneli eivät halunneet, että lapsia erotetaan. Aika erikoista myös väittää, että kyseessä olisi kontrolloinnin tarve. Taas unohdetaan, että lapset ensinnäkin olivat vastaanottokodissa, kunnes päätös veljelle sijoittamisesta tehtiin. Aila ripeästi Anneli tutkintavankeuteen vietiin. Lisäksi, miten tämä kontrollointi olisi tapahtunut? Mitenkään menesyksekästä se ei ainakaan ollut huomioiden, että vanhin (jota nyt varmaan eniten olisi tarvinnut kontrolloida ja pitää "piilossa", hän oli kuitenkin ollut mukana tässä tarinassa murhaamassa isäänsä ja hyväksikäyttämässä sisaruksiaan) lähti jo muutaman kuukauden päästä ja nuoret alkoivat lopulta selittelemään hurjia juttuja äidistään..
Sitten ihmetellään, miksi näitä Auerin syyllistäjiä ei oteta vakavasti..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta.
Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut.
Ai perhe on suunnitellut homman hyvin? Harvempi pitäis kovin hyvänä suunnitelmana sellaista, missä istutaan vuosikausia va
Itse tällaisen myllyn läpikäyneenä että hakisi sitten korvauksia vai? Ai hitsi, taisin nähdä lehmän, porsaan ja joulupukin lentävän taivaalla samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta.
Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut.
Ai perhe on suunnitellut homman hyvin? Harvempi pitäis kovin hyvänä suunnitelmana sellaista, missä istutaan vuosikausia va
Mitä muuta ne sitten tässä hakevat kuin rahaa? Tuossa sopassa yksi pedofiiliväite ei merkkaa enää yhtään mitään eikä ketään kiinnosta. Ei savua ilman tulta, vanha viisaus, joka pätee tässäkin mielipuolisessa sotkussa.
No sitä maineensa puhdistusta tietenkin. Jos sut olis syyttömänä tuomittu lasten hyväksikäytöstä, niin tyytyisitkö vaan siihen tuomioon ja pedofiilin maineeseen?
Vierailija kirjoitti:
Sijaisperhe on siis systemaattisesti heti alkanut painostamaan lapsia myöntämään asioita mitä ei ollut tapahtunut, näin saivat heistä yliotteen jolloin on ollut helppo jatkaa painostusta liittyen murhaan ja seriin.
Näinpä. Vanhin lapsi ei sulattanut näitä sijaisperheen epäterveitä "kasvatus"tapoja, ja hän lähti / hänet lähetettiin pian pois. Muut sisarukset nopeasti vieroitettiin tästä vanhimmasta ja peloteltiin valheilla hänen suhteensa. Sossukin osallistui hommaan jossain vaiheessa määräämäällä yhteydenpitokiellon tälle vanhimmalle lapselle. (Ajankohtaa määräykselle en tiedä, että oliko kuinka alussa, vai vasta myöhemmin.)
Samaan tyyliin nämä kolme nuorinta lasta vieroitettiin äidistään, Annelista, aika pitkälle jo tämän ensimmäisen sijoitusvuoden aikana.
"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."
Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D
-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE
Uutisista poimittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että ihan anteeksi antamatta oltais yhtäkkiä taas tekemisissä, tehtäis yhteisiä ulkomaanmatkoja ja oltais valmiita käymään läpi julkinen oikeudenkäynti?
Kyllähän siinä aika paljon muuttuu, onko Auer virallisesti syyllinen vai syytön.
Ulkopuolisena emme tiedä mitään toisten keskinäisistä anteeksiantamisista ta antamattomuuksista. Lähdetäänpä ihan perusasiasta. On erikoista tai tarkoituksellisen manipulatiivista viedä olettamuksia pidemmälle kuin ulkopuolisena pystyy näkemään.
No sittenhän me ei kyllä voida käydä yhtään mitään keskustelua koko aiheesta, tai ylipäätään yhdestäkään toisia ihmisiä koskevasta asiasta koskaan.
Jos puhutaan oikeustapauksesta on erittäin turhaa argumentoida sillä onko joku antanut toiselle anteeksi vai ei. Sama kun argumentoisit millä tahansa itse keksimälläsi perusteella. Todistaja x sanoi näin koska hänellä oli pissihätä tai kävi urheilemassa eilen. Samalla johdat keskustelua harhaan.

Mitenkäs sun väite, että Auer olisi lahjonut lapset muuttamaan kertomustaan, sopii tähän näkemykseesi siitä, kuinka asiasta tulisi keskustella?
Miksi tuosta Jenssin tietokoneelta löytyneestä materiaalista ei ole enemmän tietoa? Poliisi siis antoi mediaan vihjeen että sieltä on jotain löytynyt mutta oikeudessa ei ole syytettä tullut?