Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.

Vierailija
20.11.2025 |

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460

Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.

Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.

Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.

Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.

Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.

Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.

Kommentit (1981)

Vierailija
981/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta. 

Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan  minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut. 

Ai perhe on suunnitellut homman hyvin? Harvempi pitäis kovin hyvänä suunnitelmana sellaista, missä istutaan vuosikausia va

Mitä muuta ne sitten tässä hakevat kuin rahaa? Tuossa sopassa yksi pedofiiliväite ei merkkaa enää yhtään mitään eikä ketään kiinnosta. Ei savua ilman tulta, vanha viisaus, joka pätee tässäkin mielipuolisessa sotkussa. 

Ai että mitä hakevat? No miten olisi se ilmiselvin, eli oikeutta ja totuuden esiin tuomista, virheellisten tuomioiden ja tulkintojen korjaamista. Esimerkiksi lastenraiskaajaksi luuleminen ja oikeudessa tähän virheellisin perustein tuomitseminen, on aivan valtava asia. 

Murhajuttussa Anneli myös lopulta katsottiin lainvoimaisella oikeuden pätöksellä syyttömäksi. 

Syyttäjä ja poliisi ainakin, muutkin viranomaiset, ovat tässä on hakeneet "heille" vaikka ja sun mitä, kaikenlaisilla hyvin kyseenalaisillakin tai ihan suoraan myös väärilläkin perusteilla ja toimilla. Anneli Auer on puolustanut itseään, ei hän itse tähän myllyyn ole halunnut tietenkään lähteä. Koko vyyhteä ei turhaan kustuta jo oikeusmurhaksi.

Tämä koko juttu ravistelee koko Suomen oikeuslaitosta ja poliisia, ja niiden uskottavuutta ja puolueettomuusolettamaa, sosiaaliviranomaisiakin lasten asiassa, oikeastaan koko järjestelmää monessa kohtaa tuoden esiin useita isoja epäkohtia, ja kansalaisten oikeusturvan mustia aukkoja. Eipä ole siis mikään vähäpätöinen juttu. 

Vierailija
982/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
983/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiväthän niitä likikään kaikki ole uskoneet. Itsekin odotin, että lapset jossain vaiheessa peruvat puheensa.

Vierailija
984/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Tuo on sitä mielikuvamuokkausta. YLE ei varmaankaan kirjoittanut oikaisua: Hyväksikäyttömateriaalia ei löytynyt. Mutta kun saivat muita rikosnimikkeitä, ei vissiin harhaanjohtavaa otsikointia ollut aiheellista muuttaa.

Vierailija
985/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta. 

Luulet, että Aueria ei kiinnosta maineensa puhdistus, vaan pelkästään raha?

Ja sä uskot, että raakaa seksuaaliväkivaltaa lapsena kokeneet pois tuosta noin vaan heitä r aiskanneen ja pahoinpidelleen suunnitelmassa mukana? 

Ja että lapset lähtisivät suunnitelmaan mukaan luottaen, että saavat joskus osuutensa rahoista? Henkilöltä, joka olisi kaikkien lasten tarinoiden pitäessä paikkansa yksi Suomen historian pahimmista ihmisistä - mutta lähdetään vaan valtavaan julkiseen prosessiin puhdistamaan sellaisen mainetta, kyllä se ihan satavarmasti jakaa koppikorvausrahat niinkuin pitää? Olkoonkin murhaaja ja seksuaalirikollinen ja vaikka mitä, mutta raha-asioissa taatusti luotettava? Ihan en nyt osta tällaista logiikkaa...

Vierailija
986/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko ollut spekulointia missään kysymykseen: Jos Anneli olisi murhannut miehensä, nin miksi olisi? Niin vähän seuranneena en muista.

Kuuntelin vkl Oikeusmurha kirjan. Välillä en tiennyt, ketä tarkoitetaan kun puhuttiin äidistä ja isästä. Pienemmät lapset kutsuivat sijaisvanhempia näillä nimillä. 

Syötetty paljon lapaan alan ammattilaisilta! Johdateltu, houkuteltu puhumaan ihan uskomatonta juttua. 

On ollut kirjoituksia todistajien luotettavuudesta. Kuka muistaa kk ja jopa vuosien jälkeen totuutta. Heti tapahtumien jälkeenkin saattanut erehtyä havainnoista. Kuulustelija voi  kysyä johdattelevasti. Tavallaan inhimillistäkin muistin kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
987/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta. 

Luulet, että Aueria ei kiinnosta maineensa puhdistus, vaan pelkästään raha?

Ja sä uskot, että raakaa seksuaaliväkivaltaa lapsena kokeneet pois tuosta noin vaan heitä r aiskanneen ja pahoinpidelleen suunnitelmassa mukana? 

Ja että lapset lähtisivät suunnitelmaan mukaan luottaen, että saavat joskus osuutensa rahoista? Henkilöltä, joka olisi kaikkien lasten tarinoiden pitäessä paikkansa yksi Suomen historian pahimmista ihmisistä - mutta lähde



 

Tämä juuri, jos Anneli ja vanhin lapsi olisivat näitä nuoria oikeasti kiduttaneet niin he eivät olisi missään tekemisissä heidän kanssaan.

Vierailija
988/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auerin tapauksesta uutisointi ja median rooli on myös sitten oma surullinen lukunsa. Poliisin tiedottaminen medialle on myös ollut osin ala-arvoista, epämmattimasita, vääristynyttä, johdattevaa ja asenteellista. Media tarttui täkyihin mielellään.

Sensaationhakuisia ja virheellisiä Annelia leimaavia juttuja on ollut vuosikaudet pilvin pimein. Nyt uutisointi on aika paljon jo järkevöitynyt, vaikka vieläkin ongelmia on. Isona kulmakivenä tässä oli seksuaalirikotuomion purku korkeimmassa oikeudessa, ja lasten aikuisina antamat uudet lausunnot asiassa. Vapauttava tuomio jo aiemmin murhasta, ei aiemmin vielä riittänyt.

Silti vuosikausien näin maalattaua leimaa ja asennetta on kuitenkin vaikea kaikkien kokonaan muuttaa, ja myöntää myös omia virheitään ja virhetulkintojaan tässä asiassa.

Ajojahti tai noitavaino, eivät sanoina tämän jutun yhteydessä ole mitenkään liioittelua. Niin joiltain viranomaisilta, kuin medialtakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
989/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnisti väärän henkilön , miksi?

Vierailija
990/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tunnisti väärän henkilön , miksi?

Syyttäjä ja sonta olivat sanoneet JJ:lle, että intressit on tässä henkilössä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
991/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä on tapahtunut?

Vierailija
992/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sosiaaliviranomaisten toimet ja kirjaamat tiedot lapsista (sijaisvanhempien luona asumisen osalta), pitäisi saada myös julkisiksi tässä tapauksessa. Ymmärtääkseni lapset ovat tätä pyytäneet, mutta ne ovat ilmeisesti vielä ainakin nyt toistaiseksi salattuja? Onko näitä sossuja tulossa todistamaan oikeuteen?

Kyllä tuokin asia pitäsi päästä avaamaan, kun se liittyy näihin rikosasioihin, sekä lasten kaltoinkohteluun sijaisperheessä, kuin myös viranomaisyhteistyöhön tässä jutussa keskeisten asioiden osalta, niin olennaisena osana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
993/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Mikä lööppi? Se on lainaus YLE.n uutisten jutusta, missä kerrotaan syyttäjien todisteista. Sinä sensijaan pyydät muita keskustelijoita lukemaan hovioikeuden päätöksiä ja jotain kirjoja vakuuttamaan väitteesi. 

Vierailija
994/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä on tapahtunut?

Etkö ole seurannut uutisointia? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
995/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Mikä lööppi? Se on lainaus YLE.n uutisten jutusta, missä kerrotaan syyttäjien todisteista. Sinä sensijaan pyydät muita keskustelijoita lukemaan hovioikeuden päätöksiä ja jotain kirjoja vakuuttamaan väitteesi. 

Kirjasta lukemalla selviää mitä se syyttäjien hehkuttama hyväksikäyttömateriaali oli, käytännössä ei mitään. Jos CAM-materiaali olisi ollut, hän olisi saanut siitäkin syytteen, joka näkyy hovioikeuden päätöksestä. Jos et vaivaudu lukemaan etkä hakemaan, älä huutele lähteistä. Mikä velvollisuus on toimia laiskojen tai lukutaidottomien palvelijoina. Onko tuo sinun linkki nettiuutisesta mielestäsi virallinen lähde? Siinähän vain levitellään syyttäjän hehkuttamia ns. todisteita, joita sitten ei ollutkaan.

Vierailija
996/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt haetaan rahaa. Auer tarina on tässä vaiheessa yritys saada valtiolta miljoona korvaus. Mistään muusta ei ole kyse. Jälleen jo aikuiset lapset äitinsä suunnitelmassa mukana. Miljoona jaettavaksi. Tää on aivan pelkkää ajan haaskausta ja varojen tuhlausta. Tuo nainen haluaa julkisuuden ja nauttii täysin mustassa mielessään murhan valvomisesta. 

Just näin. Rahaa, rahaa, rahaa. Hyvin on perhe homman suunnitellut. Alkaa todella raivostuttaa koko homma, eikö noista ikinä pääse eroon. Minusta syyllinen on koko ajan ollut tiedossa. Sairasta porukkaa alusta loppuun. Paljonkohan  minunkin verorahoja tuohon poppooseen on uponnut. 

Ai perhe on suunnitellut homman hyvin? Harvempi pitäis kovin hyvänä suu

Mitä muuta ne sitten tässä hakevat kuin rahaa? Tuossa sopassa yksi pedofiiliväite ei merkkaa enää yhtään mitään eikä ketään kiinnosta. Ei savua ilman tulta, vanha viisaus, joka pätee tässäkin mielipuolisessa sotkussa. 

Ai että mitä hakevat? No miten olisi se ilmiselvin, eli oikeutta ja totuuden esiin tuomista, virheellisten tuomioiden ja tulkintojen korjaamista. Esimerkiksi lastenraiskaajaksi luuleminen ja oikeudessa tähän virheellisin perustein tuomitseminen, on aivan valtava asia. 

Murhajuttussa Anneli myös lopulta katsottiin lainvoimaisella oikeuden pätöksellä syyttömäksi. 

Syyttäjä ja poliisi ainakin, muutkin viranomaiset, ovat tässä on hakeneet "heille" vaikka ja sun mitä, kaikenlaisilla hyvin kyseenalaisillakin tai ihan suoraan myös väärilläkin perusteilla ja toimilla. Anneli Auer on puolustanut itseään, ei hän itse tähän myllyyn ole halunnut tietenkään lähteä. Koko vyyhteä ei turhaan kustuta jo oikeusmurhaksi.

Tämä koko juttu ravistelee koko Suomen oikeuslaitosta ja poliisia, ja niiden uskottavuutta ja puolueettomuusolettamaa, sosiaaliviranomaisiakin lasten asiassa, oikeastaan koko järjestelmää monessa kohtaa tuoden esiin useita isoja epäkohtia, ja kansalaisten oikeusturvan mustia aukkoja. Eipä ole siis mikään vähäpätöinen juttu. 

Vielä tuohon "ei savua ilman tulta". Savua onkin ollut niin sankasti, että on ollut vaikea nähdä, mutta tulipesäkkeet löytyivätkin mm. poliisin virheistä mm. tutkinnassa, tiedotuksessa ja todisteiden käsittelyssä ja hankkimisessa, syyttäjäntoimistosta, oikeuslaitoksesta ja sijaisvanhemmista, median ajojahdissa renkaat mutkissa käryten. Jotakin liekkiä lepattaa sosiaaliviranomaistenkin toiminnassa. Vähän vielä pitäisi savua toki hälventää lisääkin, ja sammuttaa paremmin niitä liekkejä, mistä löytyy seuraava kytevä pesäke?

 

Vierailija
997/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Mikä lööppi? Se on lainaus YLE.n uutisten jutusta, missä kerrotaan syyttäjien todisteista. Sinä sensijaan pyydät muita keskustelijoita lukemaan hovioikeuden päätöksiä ja jotain kirjoja vakuuttamaan väitteesi. 

Kirjasta lukemalla selviää mitä se syyttäjien hehkuttama hyväksikäyttömateriaali oli, käytännössä ei

"Jos et vaivaudu lukemaan etkä hakemaan, älä huutele lähteistä."

Tämä on keskustelupalsta. Jos esität kommentissasi väitteen jostakin, sinulla on velvollisuus myös kaivaa ne lähteet jostakin väitteesi tueksi, ei muiden. 

Vierailija
998/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Mikä lööppi? Se on lainaus YLE.n uutisten jutusta, missä kerrotaan syyttäjien todisteista. Sinä sensijaan pyydät muita keskustelijoita lukemaan hovioikeuden päätöksiä ja jotain kirjoja vakuuttamaan väitteesi. 

Kirjasta lukemalla selviää mitä se syyttäjien hehkuttam

"Jos et vaivaudu lukemaan etkä hakemaan, älä huutele lähteistä."

Tämä on keskustelupalsta. Jos esität kommentissasi väitteen jostakin, sinulla on velvollisuus myös kaivaa ne lähteet jostakin väitteesi tueksi, ei muiden. 

Sivusta: Hyvähän se olisi lähteisiin toki viitata mahdollisuuksien mukaan, joko tarkasti tai ainakin laajempaan kokonaisuuteen, varsinkin jos asia ei ole jotain yleisemmin tiedossa olevaa tai laajasti uutisoitua asiaa. Kuitenkin velvoillisuus laittaa lähde on ainoastaan silloin, kun esitetään suoria lainauksia, sillä niitä ei saa laittaa ilman lähdeviitettä tänne keskustelupalstalle.

Asioista voi tietenkin muuten keskustella omin sanoin aivan kuinka haluaa. Lähteiden kaivaminen nopesti johonkin tiettyyn asiaan voi joskus olla vähän hankalaa, jos ei tarkkaan muista mistä asian vaikka trkalleen on lukenut tai kuullut. Tällöin toki olisi usein hyvä käyttää perusteluna viittausta vaikkapa laajempaan kokonaisuuteen, kuten vaikkapa tiettyyn hovioikuden päätökseen tai johonkin tiettyn kirjaan, dokumnttiin, tai jonkun tietyn toimittjan / henkilön esittämiin kirjoituksiin tai näkemyksiin.

Minusta on selvää, että Auerin tapauksen uurtisoinnissa on tehty valtavan paljon virheitä ja on jaettu ihan väärääkin tai harhaanjohtavaa tietoa.

Vierailija
999/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Riita kumottiin hovissa. Lavastus kumottiin hovissa. Annelin oleminen takkahuoneessa uole-kohdassa kumottiin hovissa. Uole-karjaisun ilmestymistä nauhalle vuosia murhan jälkeen ihmeteltiin suuresti. Sille on saatu selitys Bergin kirjassa. Poliisi väärensi hätkeskusnauhan.

Ja mikähän tämä selitys on? 

Vierailija
1000/1981 |
24.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."

Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D 

-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE 

Uutisista poimittua. 

Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22. 

Tuo on sitä mielikuvamuokkausta. YLE ei varmaankaan kirjoittanut oikaisua: Hyväksikäyttömateriaalia ei löytynyt. Mutta kun saivat muita rikosnimikkeitä, ei vissiin harhaanjohtavaa otsikointia ollut aiheellista muuttaa.

Joka tapauksessa sitä on näytetty todisteena oikeudessa suljettujen ovien takana. 

-Syyttäjä esittelee kirjallisena todisteena muun muassa Jens Kukan tietokoneelta löytynyttä materiaalia ja Kukan punaisen puhelimen, josta lapset olivat kertoneet.

Todistusteema: Osa kuvista sisältää CAM materiaalia. YLE 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi seitsemän