Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Laita sinä virallinen linkki siihen että sieltä on löytynyt CAM- materiaalia."
Ensin väitetään jotakin ja sitten pyydetään toisilta linkkejä. :D
-Todisteena esitetään myös 26 sivua Kukan tietokoneelta löytynyttä lasten hyväksikäyttömateriaalia.- YLE
Uutisista poimittua.
Tuo ei ole lähde. Tuo on lööppi. Lue esim. Rämön ja Mäkisen kirjasta luku 22.
Mikä lööppi? Se on lainaus YLE.n uutisten jutusta, missä kerrotaan syyttäjien todisteista. Sinä sensijaan pyydät muita keskustelijoita lukemaan hovioikeuden päätöksiä ja jotain kirjoja vakuuttamaan väitteesi.
Kirjasta lukemalla selviää mitä se syyttäjien hehkuttam
Tämä on keskustelupalsta. Jos esität kommentissasi väitteen jostakin, sinulla on velvollisuus myös kaivaa ne lähteet jostakin väitteesi tueksi, ei muiden.
Rämö, M., Mäkinen, R.,:Oikeusmurha: Kuinka järjestelmä tuhosi Auerin perheen. Otava 2025 s. 268
Oikeus tutki Kukan tietokoneelta löytyneitä pornografisia kuvia selvittääkseen, onko hänellä pedofiilisiä taipumuksia. Joukossa oli yksi kuva, jossa näkyi naisen alapää, jonka sekundääriset sukupuolipiirteet eivät käräjäoikeuden mielestä olleet kehittyneet. Kuvan alkuperä jäi täysin epäselväksi, ja oikeuden mukaan se poikkesi muista, pornografisiksi luonnehdituista kuvista. Henkilötodistelussa mikään ei viitannut pedofiliaan, ja sen kiistivät myös Kukan pojat, jotka muuten puhuivat isästään huomattavan epäedullisesti.
Käräjäoikeuden mukaan näyttö ei osoittanut Kukalla olevan pedofiilistä seksuaalista mielenkiintoa. Tämä ei oikeuden mielestä kuitenkaan tehnyt tyhjäksi Auerin lasten kertomuksia. On nimittäin otettava huomioon, että syytteessä hänen viakseen väitetyt teot voidaan nähdä myös osoituksena halusta alistaa ja nöyryyttä, käräjäoikeus päätteli. Edellä sanottu osoittaa Anneli Auerin olevan luonteeltaan alistuva ja myötäilevä ja Jens Kukan olevan luonteeltaan väkivaltaisuuteen taipuva ja dominoiva, käräjäoikeus päätti arvionsa.
Kummallekin syytetylle oli löytynyt syytteisiin sopiva luonnekuvaus.
tuosta voi lukea niitä sijaisvanhempien haastatteluja: en näe minkäänlaista johdattelua tai tarinoiden syöttämistä, ainoastaan pyytäävät lasta toistamaan videotallenteelle sen mitä lapset itse sanoivat jo aiemmin. Sijaisvanhemmat ovat täysin viattomia. Ei se tarkoita tietenkään sitä etteikö tarinat olisi valetta tai keksittyjä. Mutta, jokainen ratkaiskoon itse mitä asiasta ajattelee kun lukee nuo. Aika lennokasta mielikuvitusta täytyy kyllä olla pikkulapsella jos ne kaikki on keksitty...lue:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riita kumottiin hovissa. Lavastus kumottiin hovissa. Annelin oleminen takkahuoneessa uole-kohdassa kumottiin hovissa. Uole-karjaisun ilmestymistä nauhalle vuosia murhan jälkeen ihmeteltiin suuresti. Sille on saatu selitys Bergin kirjassa. Poliisi väärensi hätkeskusnauhan.
Ja mikähän tämä selitys on?
"Tässä kohdassa kuului aiemmin lapsen todennäköisesti äidilleen esittämä kysymys "ketä siellä on", joka oli suora viittaus siihen, että lapsen mielestä paikalla oli joku ulkopuolinen, mutta hän ei tiennyt kuka. Muokkauksessa saatiin hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli häivytettyä lapsen ulkopuoliseen tekijään viittaava kysymys ja laitettua tilalle Auerin syyllisyyttä osoittava julma huudahdus, kun hän käskee miestään kuolemaan."
Ja missähän vaiheessa tyttö näin kyselee? Kun uole -sana nauhalla huudahdetaan, Auer on ilmeisesti? (väitteen mukaan) tuulikaapissa ja tyttö itse puhelimessa odottaen Häkeä linjoille. Jos tyttö on tuossa vaiheessa jossakin taustalla kyselemässä, ei hän silloin voi olla puhelimessa, kuten on väitetty.
Eikö lapsille haastattelussa korostettu totuuden puhumista, miten ammatti-ihminen ei huomannut outoja puheita.
Vierailija kirjoitti:
tuosta voi lukea niitä sijaisvanhempien haastatteluja: en näe minkäänlaista johdattelua tai tarinoiden syöttämistä, ainoastaan pyytäävät lasta toistamaan videotallenteelle sen mitä lapset itse sanoivat jo aiemmin. Sijaisvanhemmat ovat täysin viattomia. Ei se tarkoita tietenkään sitä etteikö tarinat olisi valetta tai keksittyjä. Mutta, jokainen ratkaiskoon itse mitä asiasta ajattelee kun lukee nuo. Aika lennokasta mielikuvitusta täytyy kyllä olla pikkulapsella jos ne kaikki on keksitty...lue:
ENNEN noiden tarinoiden videointeja, juttujen pohjat ja pääkohdat on syötetty lapsille, ja näitä tarinoita on sepitetty ja käyty moneen kertaan läpi, eli harjoiteltu. Videoidessa näitä juttuja ( ja videolitteroinneissa) lähinnä siis vain kerrotaan jo nämä aiemmin opetellut sepitteet.
Vierailija kirjoitti:
Eikö lapsille haastattelussa korostettu totuuden puhumista, miten ammatti-ihminen ei huomannut outoja puheita.
Totuus=Sijaisperheen totuus, ei välttämättä realistinen totuus. Saattoi olla myös koodisana.
"Kannattaa tarkistaa mitä Hovioikeuden tuomiossa lukee. Mainitaanko syytteessä termi lapsip_rnon hallussapito? "
Olen monen monta kertaa selittänyt täällä, että Jensiä ei voitu syyttää lapsip*rnon hallussapidosta, koska kyseinen rikos vanhenee 2 vuodessa. Poliisi kuitenkin löysi hänen tietokoneelta poistettuna 40 kuvaa lapsip*rnoa. Hän itse väitti niitä ensin vitsiksi. Sitten hän väitti, että joku muu on päässyt hänen koneelleen. Myöhemmin Jensin sisko Susku väitti m*nfossa, että oli ollut vain yksi kuva aasialaisen posliiniksi ajetun naisen lantiosta.
Nyt noita syyttäjän haastehakemuksessa mainittuja 26 sivua kuvia, joista osa sisältää CAM-materiaalia, katsottiin tässä oikeudenkäynnissä suljettujen ovien takana. Yksi lehti mainitsi tästä seurannassaan, mutta poisti sen. Jostain syystä tämä asia Jensistä halutaan painaa piiloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tuosta voi lukea niitä sijaisvanhempien haastatteluja: en näe minkäänlaista johdattelua tai tarinoiden syöttämistä, ainoastaan pyytäävät lasta toistamaan videotallenteelle sen mitä lapset itse sanoivat jo aiemmin. Sijaisvanhemmat ovat täysin viattomia. Ei se tarkoita tietenkään sitä etteikö tarinat olisi valetta tai keksittyjä. Mutta, jokainen ratkaiskoon itse mitä asiasta ajattelee kun lukee nuo. Aika lennokasta mielikuvitusta täytyy kyllä olla pikkulapsella jos ne kaikki on keksitty...lue:
ENNEN noiden tarinoiden videointeja, juttujen pohjat ja pääkohdat on syötetty lapsille, ja näitä tarinoita on sepitetty ja käyty moneen kertaan läpi, eli harjoiteltu. Videoidessa näitä juttuja ( ja videolitteroinneissa) lähinnä siis vain kerrotaan jo nämä aiemmin opetellut sepitteet.
En saa semmoista kuvaa noista. Loppujen lopuksi, se on toissijaista, kuka on syypää tarinoiden syntyyn. Oleellista on nyt se ketä oikeus uskoo, lapsiako, että tarinat ei ole tosia, vai että ne on. Ehkä ne sit on keksittyä, voin sen kyllä hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
"Kannattaa tarkistaa mitä Hovioikeuden tuomiossa lukee. Mainitaanko syytteessä termi lapsip_rnon hallussapito? "
Olen monen monta kertaa selittänyt täällä, että Jensiä ei voitu syyttää lapsip*rnon hallussapidosta, koska kyseinen rikos vanhenee 2 vuodessa. Poliisi kuitenkin löysi hänen tietokoneelta poistettuna 40 kuvaa lapsip*rnoa. Hän itse väitti niitä ensin vitsiksi. Sitten hän väitti, että joku muu on päässyt hänen koneelleen. Myöhemmin Jensin sisko Susku väitti m*nfossa, että oli ollut vain yksi kuva aasialaisen posliiniksi ajetun naisen lantiosta.
Nyt noita syyttäjän haastehakemuksessa mainittuja 26 sivua kuvia, joista osa sisältää CAM-materiaalia, katsottiin tässä oikeudenkäynnissä suljettujen ovien takana. Yksi lehti mainitsi tästä seurannassaan, mutta poisti sen. Jostain syystä tämä asia Jensistä halutaan painaa piiloon.
Toki halutaan piiloon, kun ei löytynyt vaikka mainostettiin. Vihjaus ja epämääräisyys toimiikin paljon paremmin ja huhuja ei tarvitse oikaista.
Vierailija kirjoitti:
"Kannattaa tarkistaa mitä Hovioikeuden tuomiossa lukee. Mainitaanko syytteessä termi lapsip_rnon hallussapito? "
Olen monen monta kertaa selittänyt täällä, että Jensiä ei voitu syyttää lapsip*rnon hallussapidosta, koska kyseinen rikos vanhenee 2 vuodessa. Poliisi kuitenkin löysi hänen tietokoneelta poistettuna 40 kuvaa lapsip*rnoa. Hän itse väitti niitä ensin vitsiksi. Sitten hän väitti, että joku muu on päässyt hänen koneelleen. Myöhemmin Jensin sisko Susku väitti m*nfossa, että oli ollut vain yksi kuva aasialaisen posliiniksi ajetun naisen lantiosta.
Nyt noita syyttäjän haastehakemuksessa mainittuja 26 sivua kuvia, joista osa sisältää CAM-materiaalia, katsottiin tässä oikeudenkäynnissä suljettujen ovien takana. Yksi lehti mainitsi tästä seurannassaan, mutta poisti sen. Jostain syystä tämä asia Jensistä halutaan painaa piiloon.
Mielenkiintoista. Itekin jäin ihmettelemään mitä näissä salatuissa kohdissa oli, kun ei saanut paljastaa. Eihän kukaan ulkopuolinen sitten voi sanoa mitään koko jupakasta jos ei saa kaikkia salattujakin tietoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riita kumottiin hovissa. Lavastus kumottiin hovissa. Annelin oleminen takkahuoneessa uole-kohdassa kumottiin hovissa. Uole-karjaisun ilmestymistä nauhalle vuosia murhan jälkeen ihmeteltiin suuresti. Sille on saatu selitys Bergin kirjassa. Poliisi väärensi hätkeskusnauhan.
Ja mikähän tämä selitys on?
"Tässä kohdassa kuului aiemmin lapsen todennäköisesti äidilleen esittämä kysymys "ketä siellä on", joka oli suora viittaus siihen, että lapsen mielestä paikalla oli joku ulkopuolinen, mutta hän ei tiennyt kuka. Muokkauksessa saatiin hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli häivytettyä lapsen ulkopuoliseen tekijään viittaava kysymys ja laitettua tilalle Auerin syyllisyyttä osoittava
Tsiigaa pohjapiirros.
Pollet kusettaneet oikein kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Sijaisperhe on siis systemaattisesti heti alkanut painostamaan lapsia myöntämään asioita mitä ei ollut tapahtunut, näin saivat heistä yliotteen jolloin on ollut helppo jatkaa painostusta liittyen murhaan ja seriin.
Miksi he olisivat heti alkaneet painostamaan, kun siinä vaiheessa ei vielä ollut tietoa Annelin vapautumisesta?

Siis ihan muissa asioissa, eikös lapset kertoneet että sijaisperhe pakotti heitä kertomaan esikoisesta asioita mitkä eivät olleet totta ja siitä jankutettiin niin kauan että heidän oli pakko sanoa asian x olevan isosiskon vika.
"No sinähän siinä aloit esittää väitteitä, että Kukan koneelta olisi löytynyt lapsipornoa. Jos olisi, se olisi varmasti ollut osa tuomiota, koska kyseessä on tuomittava rikos. JOten näytä nyt todiste, että sitä löytyi? Erittäin helppo on katsoa se hovioikeuden päätös, että lukeeko siellä? VOin kertoa: Ei lue. Koska mitään kuvia ei koskaan ollut."
Suutuit turhaan toiselle ihmiselle, vaikka minä olen tuo alkuperäinen CAM-materiaalin esiin tuoja. Ehdin jo kirjoittaa toiseen viestiin, että lapsip*rnon hallussapitorikos vanhenee 2 vuodessa, joten Jensiä ei voitu syyttää. Sitä voidaan esittää vain todisteena taipumuksesta.
Vierailija kirjoitti:
"Kannattaa tarkistaa mitä Hovioikeuden tuomiossa lukee. Mainitaanko syytteessä termi lapsip_rnon hallussapito? "
Olen monen monta kertaa selittänyt täällä, että Jensiä ei voitu syyttää lapsip*rnon hallussapidosta, koska kyseinen rikos vanhenee 2 vuodessa. Poliisi kuitenkin löysi hänen tietokoneelta poistettuna 40 kuvaa lapsip*rnoa. Hän itse väitti niitä ensin vitsiksi. Sitten hän väitti, että joku muu on päässyt hänen koneelleen. Myöhemmin Jensin sisko Susku väitti m*nfossa, että oli ollut vain yksi kuva aasialaisen posliiniksi ajetun naisen lantiosta.
Nyt noita syyttäjän haastehakemuksessa mainittuja 26 sivua kuvia, joista osa sisältää CAM-materiaalia, katsottiin tässä oikeudenkäynnissä suljettujen ovien takana. Yksi lehti mainitsi tästä seurannassaan, mutta poisti sen. Jostain syystä tämä asia Jensistä halutaan painaa piiloon.
Mistä sinulla on tieto että poliisi löysi 40 kuvaa? Onko asia siis todistettu jossain että sieltä ne kuvat ovat löytyneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syytön ihminen on ollut vangittuna sekä murhasta että seksirikoksista? Miten sairaita nämä teon suorittajat on?
Jos viitsit yhtään perehtyä tähän tapaukseen, ja vaikkapa lukea tällä hetkellä Tietofinlandia-ehdokkaana olevan Oikeusmurha-teoksen, niin sinulle kyllä selviää oikein hyvin mitä tässä on tapahtunut. Myös tuolla alussa on oikein hyvä videohaastattelu kirjan kirjoittajasta, joka on perehtynyt kaikkeen näihin tapauksiin liittyviin materiaaleihin, ja hyvin selkeästi kertoo kronologisesti tämän tapauksen faktat.
Jos siis haluat tietää, et mutuilla.
Juu, ostakaa Ramin ja Matin uusi kirja, jonka juonen on sanellut itse Annu-vuotaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin poika huvin vuoksi on suljetulla, lääkityksellä ja sähkö hoidoissa siksi että vieraantunut äitinsä voisi saada parisataa tuhatta euroa. Noiden ihmisten elämä on pilalla täysin ja pitkään, jos ei koko loppuelämänsä.
Ei hän suljetulla osastolla sano olleensa. Psykoterapiaan oli mennyt vasta purkuhakemuksen jälkeen. Nyt sanoi saaneensa myssyhoitoa ja sen vuoksi unohtaneensa, millaista oli tavata Amanda monen vuoden jälkeen. Espanjassa on kuitenkin jaksanut lomailla äidin rahoilla. Veikkaan, että jatkossa tulee olemaan suurempiakin ongelmia, kun omatunto alkaa kolkuttaa. Isän murhan olisi voinut ratkaista.
Miten niin olisi voinut isän murhan ratkaista? Häntä kuultiin ja hovioikeus tuli tulokseen,
Kielenkäyttö
Vierailija kirjoitti:
Tää on aika paljon pienempi juttu, mutta kun olin alakouluikäinen niin mun mummo (joka vihasi miniäänsä) lahjoi mua karkeilla ja ihanilla tavaroilla aina kun sai johdateltua mua puhumaan äidistäni pahaa. Mitä kauheampia juttuja, sitä hienompia asioita sain ja sitä iloisemmaksi mummo tuli. Yritti saada vanhempiani eroamaan, tämä selvisi paljon myöhemmin kun kaikkea muutakin sitten tapahtui.
Muistan kuinka sekaisin olin, jotenkin elin kahta maailmaa ja välillä uskoin ne omat valheeni itsekin. Opin sepittämään oikeanlaisia tarinoita kun huomasin milloin mummo harmistui jos juttuni oli liian epäuskottavia tai lapsellisia. Muistan esim jonkun tarinan, jossa äitini muka lähti Särkänniemeen koko päiväksi ja minun piti kerjätä ruokaa tmv.
Tuo kokemus rikkoi minut. Omatunto soimasi öisin ja en jaksanut keskittyä koulussa vuosiin.
Niin, sinäpä sen sanoit, ihmistä voi lahjoa suuntaan ja toiseen.
https://www.mikkoniskasaari.fi/node/310