Mikä teitä ahdistaa joulussa eniten?
Kommentit (270)
On niin pieni asunto, että ei voi järjestää mitään joulutapaamista perheen kesken.
Omat odotukset on liian korkeat. Oon yleensä aaton jossain itsesäälin syövereissä ja tyyliin itken salaa, vaikka kaikki on vähintäänkin erinomaisesti - perhejoulu vanhempien luona puolison ja sisarusten kanssa.
Joku joulussa laukaisee jotenkin kaikki muistot kun olen tuntenut itseni huonoksi ja arvottomaksi, vaikka oma perhe ei mulle sitä tunnetta edes saa aikaiseksi. Varmaan se kaikki lämpö ja ilo ja rauha on liikaa :D
Se että vanhemmat pakottavat viettämään joulua. Todella vaikealuonteinen äitini soittaa ennen joulua ja kysyy monelta olen tulossa? Ei ole edes vaihtoehtona, että sanoisin "en vietä joulua ollenkaan". Vanhampani haluavat joka vuosi kaiken joulun liitttyvän. Pitää olla joulukuuset, jouluvalot, joulusauna, jouluruoka, joulukoristeet, joulupulla, joulusuklaa, joulu sitä ja joulu tätä. Asiaa ei helpota se, että paikalle saapuu myös sisarukset perheineen, joiden kanssa en ole missään väleissä.
Ajattelen asian niin, että menen syömään valmista ruokaa. Mitään ruokaa en saa itse viedä, koska minun tekemä ei kelpaa. Tietenkään. Kun vanhempani kuolevta en vietä enää ikinä joulua. En ymmärrä mikis pitäisi?
Antyeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Se ahdistaa kun sukulais- ja tuttavaperheissä kaikki saavat ruokaa ja lahjoja. Meillä ei varaa saada edes lapsille jotain. Aion vaikka käydä varkaissa. Rikkailla on mistä ottaa ja varastaneet nekin ovat omaisuutensa. Ainakin kokoomuslaiset ja persukset.
Keneltä näe ovat omaisuutensa varastaneet? Joku saattaa käydä jopa töissä ja tienata rahaa sillä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ahdista itse joulussa oikeastaan mikään. Mukavia jouluja perheen kanssa ollut. Mua hiukan ärsyttää kaikki joulunajan mainokset telkkarista, joissa on aina onnellisia perheitä, isät/äidit/isovanhemmat/koira ja kaikki on niin herttaista ja puhtoista. Lahjoja lapsille, hyvää ruokaa kaikille, on joulukuusta, on kynttilää, ruokaa yllin kyllin.
Mä mietin aina tuolloin niitä yksinäisiä joulun viettäjiä, jotka tahtomattaan ovat yksin. Miten kurjalta tuollaiset mainokset saattavatkaan tuntua, kun eivät voi läheistensä kanssa joulua viettää.
Älä sure ihan kaikkien puolesta, ei kaikki halua sukujoulua, vaikka olisi mukavat läheiset. Oma aikataulu ja rauha on parasta. Kyläillä ehtii myöhemmin.
Se, että se tuntuu olevan niin usein. Joka toinen vuosi olis sopivampi. Tänä vuonna myös rahapula ahdistaa. Lisäksi se, että joulunviettoni on tavallaan muiden sanelemaa enkä voi tehdä asialle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässäkin keskustelussa huomaa ketkä on päässeet elämässä helpolla eikä ole joutunut kokemaan rankkoja asioita.
Ja joulu on sitten se aika kun lähdetään sukulaisiin vuodattamaan omaa pahaa oloa?
Naisten hössöttäminen. Kaiken pitäisi olla täydellistä.
Olen mieluummin ihan yksin.
050496 kirjoitti:
Tiskin määrä, kahdeksan syöjää eikä tiskikonetta...
Sittenhän tiskaajiakin on kahdeksan.
Vierailija kirjoitti:
Naisten hössöttäminen. Kaiken pitäisi olla täydellistä.
Olen mieluummin ihan yksin.
Ole, varmaan naisetkin kiittää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin vuosipäivä
Meillä se on se että pitää viettää joulua tsunamissa läheisensä menettäneen ihmisen kanssa, en jaksa sitä valitusta ja negatiivisuutta.
Huomaa että jotkut on päässyt elämässä helpolla.
Jossain vaiheessa pitää osata mennä eteenpäin. Kyllä kaikki ymmärtää surun ja tuskan mitä tuollainen aiheuttaa, mutta jos tapaamiset on vielä vuosikymmenten jälkeen pelkkää samaa negatiivisuutta, niin ei sitä enää jaksa kuunnella. Pitää myös osata ymmärtää, että muilla ihmisillä on kuitenkin oikeus viettää ihana joulu. Jos ei voi muuta kuin märehtiä menneitä, niin voi viettää joulun itsekseen, eikä mennä pilaamaan tunnelmaa joka vuosi. Rajansa kaikella.
Huomaa tässä keskustelussakin ettei jotkut ole joutuneet kokemaan vaikeita asioita. Läheisten menettäminen tsunamissa on sellainen tragedia että sitä ei voi edes verrata mihinkään tavalliseen. Tosi kivaa nähdä joulukuvastojen idylliperheitä, joulumainoksia, onnellisia ihmisiä, katsella vierestä kun kaverit juhlii lapsuuden perheiden kanssa joulu äidin ja isin kanssa, eivät varmaan selviäisi ilman niitä. Kehuskelevat näillä somessa eivätkä ymmärrä että joulu voi ihan oikeasti olla rankkaa aikaa kovia kokeneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin vuosipäivä
Meillä se on se että pitää viettää joulua tsunamissa läheisensä menettäneen ihmisen kanssa, en jaksa sitä valitusta ja negatiivisuutta.
Huomaa että jotkut on päässyt elämässä helpolla.
Jossain vaiheessa pitää osata mennä eteenpäin. Kyllä kaikki ymmärtää surun ja tuskan mitä tuollainen aiheuttaa, mutta jos tapaamiset on vielä vuosikymmenten jälkeen pelkkää samaa negatiivisuutta, niin ei sitä enää jaksa kuunnella. Pitää myös osata ymmärtää, että muilla ihmisillä on kuitenkin oikeus viettää ihana joulu. Jos ei voi muuta kuin märehtiä menneitä, niin voi viettää joulun itsekseen, eikä mennä pilaamaan tunnelmaa joka vuosi. Rajansa kaik
Huomaa tässä keskustelussakin ettei jotkut ole joutuneet kokemaan vaikeita asioita. Läheisten menettäminen tsunamissa on sellainen tragedia että sitä ei voi edes verrata mihinkään tavalliseen. Tosi kivaa nähdä joulukuvastojen idylliperheitä, joulumainoksia, onnellisia ihmisiä, katsella vierestä kun kaverit juhlii lapsuuden perheiden kanssa joulu äidin ja isin kanssa, eivät varmaan selviäisi ilman niitä. Kehuskelevat näillä somessa eivätkä ymmärrä että joulu voi ihan oikeasti olla rankkaa aikaa kovia kokeneille.
Kenenkään elämää ei voi verrata, sinunkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun pitäisi ostaa lahjoja joihin ei ole varaa.
Jouluun kannattaa suhtautua silleen, että minä vietän jouluni silleen kuin miten minä itse haluan ja sanon. Siihen on turha olla kenelläkään yhtään mitään nokan koputtamista. Ihan sillä menen, mihin olen tottunut ja millaiseen joulun viettoon minun resurssit riittävät. Ei kukaan voi viettää jonkun toisen joulua. Ja mikään ei velvoita tekemään niin kuin joku toinen tekee. Ei sinun ole pakko ostaa samanlaisia lahjoja kuin joku toinen ostaa, hän jolla on miljoonia, tai ainakin enemmän kuin sinulla. Ihan taloustilanteen mukaan menee joulun vietto, niin kuin kaikki muukin tehdään elämässä sen oman taloustilanteen mukaan. Matkiminen pois. Jos joku toinen antaa joululahjoiksi autoja, kultaa, timantteja, matkalahjakortteja yms. niin mikään ei velvoita sinua tekemään samoin. Ei sinun ole mikään pakko ostaa yhtäkään joululahjaa, johon sinulla ei ole varaa. Ostat sellaista, johon on varaa.
Narsistit nyt on aina vinkumassa, arvostelemassa ja tuomitsemassa muita milloin mistäkin. Mitä sä nyt tuollaisen menit joululahjaksi antamaan, mitä sä nyt tuon tuolleen teit jne. Se on sitä ainaista jatkuvaa, jolle ei loppua tule, perkele. Semmoisia tyhmiä, itsekkäitä, moukkamaisia, mustavalkoisesti ajattelevia, yksinkertaisia... jotka eivät osaa muuta kuin valittaa ja vaatia. Kun siihen oppineet, että kaikessa saadaan tahto läpi valittamalla ja vinkumalla. Mikään ei vahingossakaan riitä eikä ole hyvä. Kieroon kasvaneet.
Henkinen ja fyysinen ylikuormitus, rahanmeno. Voi kun sen voisi jättää kokonaan viettämättä. Joulu ei merkitse minulle mitään hienoa tai kivaa, pelkkää paskaa ja ahdistusta. En halua kuitenkaan pilata muiden samassa taloudessa asuvien joulua, joten nielen kiukkuni ja vedän pokerinaamana koko paskan läpi hammasta purren rutiinilla. Onneksi joulu on vaan kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsunamin vuosipäivä
Meillä se on se että pitää viettää joulua tsunamissa läheisensä menettäneen ihmisen kanssa, en jaksa sitä valitusta ja negatiivisuutta.
Huomaa että jotkut on päässyt elämässä helpolla.
Jossain vaiheessa pitää osata mennä eteenpäin. Kyllä kaikki ymmärtää surun ja tuskan mitä tuollainen aiheuttaa, mutta jos tapaamiset on vielä vuosikymmenten jälkeen pelkkää samaa negatiivisuutta, niin ei sitä enää jaksa kuunnella. Pitää myös osata ymmärtää, että muilla ihmisillä on kuitenkin oikeus viettää ihana joulu. Jos ei voi muuta kuin märehtiä menneitä, niin voi viettää joulun itsekseen, eikä mennä pilaamaan tunnelmaa joka vuosi. Rajansa kaikella.
Mennyt on mennyttä, sen ei tule määrittää nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Turha valittaa siitä, miten on mennyt. Tekee elämästään nyt ja tulevassa parempaa kuin mitä se on ollut silloin joskus, jos vain on mitenkään mahdollista. Ja jos ei voi, niin turha on murehtia asioita, joille ei mitään mahda.
Mutta jos elämä on ihan todellisuudessa sitä, että aina on ollut pelkkää negatiivista paskaa ja se on sitä nytkin eikä tule muuksi muuttumaan missään olosuhteissa, niin se on silloin voi voi voi voi voi, voi voitaikina. Eihän siinä muuta kuin sitoo itsensä menneeseen ja elää siinä, koska se menneisyys on sama kuin nykyhetki ja tulevaisuus. Vaikka koko ajan valituttaa kaikki, niin sitä voi ainakin valituksen ohessa pyöritellä silmiään, että jos se edes vähän toisi helpotusta tuskaan, kun elämä hieroo koko ajan suolaa haavoihin. Voi voi voi voitaikina.
Sitähän se joillain on ja sitten nuo vielä yleistävät oman elämänsä koskemaan kaikkia muitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seoletus että me lapsiperheenä alle kouluikäisten kans pakataan kimpsut ja kampsut ja lähdetään joulunpyhinä kiertämään sukulaisia 200 km päähän. Ehkä me vielä tämä joulu jaksetaan ja vietetään sen jälkeen joulua vaan oman perheen kesken omilla jouluperinteillä.
Minä toivoisin arasti mielessäni, että aikuiset lapseni perheineen tai ees osa heistä päättäisi tänä jouluna viettää joulua omana perheenä kotonaan.. haaveilen joulun rauhasta ja hiljaisuudesta, sohvasta ja yksin ulkoilusta, keittiössä vietetyn joulun sijaan..
Tämä!! Mutta sitä ei voi ääneen sanoa, koska äiti/mummi on jouluihminen ja aina laittanut joulun perheelle. Niin onkin, mutta olisi ihanaa itsekin joskus nauttia joulusta, eikä passata toisia. Ja kuunnella kiukkuisia vanhempia, kun kyllästyvät lasten kiukutteluun ja lahjojen odotteluun. Ja pedata petejä pieneen asuntoon, kun "on niin kiva jäädä yöksi koko porukalla". Kun Tapaninpäivänä auton takavalot näkyy, se on parasta joulussa! Onneksi tämä vuonna ei heti sen jälkeen tarvitse palata töihin.
Ei joulussa mikään ahdista. Joulu itsessään on neutraali. Siitä tulee sellainen, millaisen siitä tekee.
Sama asia kuin ympäri vuoden muutenkin..köyhyys ja sen myötä jatkuva v i t u t u s..