Tunnetteko naista joka on periaatteessa hyvä nainen ja ei silti saa miestä

Komeita miehiä mutta kun on omat tulot ja työ niin ei ole riippuvainen kenestäkään. Onhan miehiä samoin. Lyhyitä suhteita tai ystvyyksiä. Uraa tekee. Ei halua lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Koulutettuja, työssäkäyviä, raittiita, tupakoimattomia, reiluja ja mukavia ihmisiä. Eivät kovin sosiaalisia eivätkä kevytkenkäisiä ja tykkäävät puuhailla enimmäkseen kotona. Ulkonäkö on sellaista keskivertoa, monilla sen näköisillä on miehet. Eli ulkonäkö ei ole varmaan mitenkään erityisen ihasteltavaa, eikä sinällään riitä, mutta ei pitäisi mikään estekään olla. Varsinkin kun ei miehetkään mitään adoniksia ole. 

Totaalinen passiivisuus pariutumiseen on monesti näille yhteistä, kun kyselee tarkemmin sinkkuusvalitusten jälkeen että mistä kiikastaa.

Näitä kuunnellessa tulee mieleen  pitkäaikaistyötön joka passiivisena istuu vain kotona, ei tee mitään töiden saamiseksi, mutta silti valittaa työttömyyttään.

Eikä kukaan halua puoliskoa jolla jo on lapsia. Parempi pysyä itsenäisenä . Oman sukunsa parissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aikaa miehelle, ura on tärkeämpi.

"Köh, köh... ai että, kun tuli, köh! ...hieno ura tehtyä... oli se niin kiva...työskennellä pomon... köh köh hyväksi... eikä mahdollisten laste...."

*piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii*

 

En ole itse uraihminen, mutta tuo ei tunnu mitenkään pahalta ajatukselta. Olen lapsivapaa, ja rakastan vähän erikoista ammattiani. Jos viimeisinä ajatuksinani on se, että elämäni aikana tein todella hyvää ja merkityksekästä työtä, joka jää elämään minun jälkeeni, se oikeasti on varsin mukava juttu. 

Ikävää pilata mielikuvituksesi, mutta uralleen eläneiden ihmisten loppuvuodet ovat useimmiten ikävä kyllä pettymyksen täyteisiä.

Heidän jäädessään lopulta pois työelämästä, on yleisin kokemus hirvittävän suuri pettymys, koska usein he vasta tällöin huomaavat, miten helposti heidät voitiin korvata. Jos ei ole esim. taiteilija tai tee muuten sellaista hyvin harvinaista työtä, joka jättää selvästi näkyviä jälkiä ihmisten elämään (ja vaikka jättäisikin) niin suurin tunne on monille uraihmisille ollut pettymys siitä, että heidät unohdetaan totaalisesti, kun he ovat eläkkeellä. Työyhteisö ei uhraa enää ajatustakaan, entiset kollegat, pomot, asiakkaat tai yhteistyökumppanit - keitä näitä onkaan - yksinkertaisesti unohtavat sinut, niin kuin sinua ei olisi koskaan ollutkaan. Näin käy toki esim. monille kunnianhimoisille taiteilijoillekin, ja pettymys on heidän osaltaan vielä sitä rankempi. Joissakin juhlatilaisuuksissa heitä saatetaan muistaa, mutta muutoin elämä jättää heidätkin syrjään, vain omat muistot jäävät.

Jos pystyy vakuuttamaan oman tarpeellisuuden omien muistojen avulla, niin se on hieno juttu.

Mutta kylmä tosiasia on, että ihan lopussa me olemme tärkeitä ihmisiä vain ja ainoastaan läheisillemme. Ja jos heitä ei syystä tai toisesta elämän loppumetreillä ole, niin lopulta et ole tärkeä enää kenellekään.

Tunnen yhden, joka on satavarma autisti. Vanhempi nainen kyseessä. Hän on monella mittarilla hyvä tyyppi, mutta ei ole kumppania. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aikaa miehelle, ura on tärkeämpi.

"Köh, köh... ai että, kun tuli, köh! ...hieno ura tehtyä... oli se niin kiva...työskennellä pomon... köh köh hyväksi... eikä mahdollisten laste...."

*piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii*

 

En ole itse uraihminen, mutta tuo ei tunnu mitenkään pahalta ajatukselta. Olen lapsivapaa, ja rakastan vähän erikoista ammattiani. Jos viimeisinä ajatuksinani on se, että elämäni aikana tein todella hyvää ja merkityksekästä työtä, joka jää elämään minun jälkeeni, se oikeasti on varsin mukava juttu. 

Ikävää pilata mielikuvituksesi, mutta uralleen eläneiden ihmisten loppuvuodet ovat useimmiten ikävä kyllä pettymyksen täyteisiä.

Heidän jääde

Ai, kyllä meidän työpaikalla mukaviin eläköityneisiin tyyppeihin on pidetty yhteyttä ja kutsuttu illanviettoihin eläkkeeltäkin!

Siis mikä on "hyvä nainen"? Hyvä pano, kumppani, vaimo, ystävä, sisko, tytär, vai? 

Hyvä ihminen ja hyvä nainen on moni, se että onko hyvä miehen patja tai palvelija, no jaa... Mitä taas siihen tulee, että palvelee esimiestä eikä lapsiaan, niin suurin osa ihmiskunnan kehityksestä tapahtuu yrityksissä missä palvellaan alaa tai vaikkapa teknologiaa, ja se yritys on vain organisaatio tämän asian äärellä. Luuletteko, että esimerkiksi astianpesukone on kehitetty lapsia palvomalla? 

Itse teen mieluummin asioita, jotka koen elämän ja ihmiskunnan, toisinaan yhteiskunnan ja viimeiseksi miehen kannalta tärkeinä. Miehen pallit ovat viimeinen asia tässä maailmassa, mitä kannattaa palvoa

"Ai, kyllä meidän työpaikalla mukaviin eläköityneisiin tyyppeihin on pidetty yhteyttä ja kutsuttu illanviettoihin eläkkeeltäkin!"

Kyllä, monissa työpaikoissa tehdään näin, ja eläköityneitä muistetaan parhaassa tapauksessa vielä juhlissa. Etenkin, jos töissä on vielä sellaisia, jotka muistavat sinut hyvin. Mutta kuluu 10-15 vuotta, ihmiset vaihtuvat, niin useimmiten tässä vaiheessa kukaan ei työpaikaltakaan enää muista (jossakin julkisen sektorin työpaikoissa muisti saattaa ulottua pidemmälle, mutta nämä ovat aika poikkeuksellisia tapauksia).

Mutta silti - monissa työpaikoissa ei muisteta. Osassa saatetaan unohtaa jo parissa viikossa. Ja lähes kaikkien meidän osalta elämän lopputulos on se, että käytännössä tulemme unohdetuiksi: vain lapsemme ja muut läheisemme muistavat meitä sillä viimeisellä vuoteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Aina ollut miehille pelkkää ilmaa. N37

Eli kun lähestyt miehiä ja saat aina pakit niin kertooko mies syyn sinulle vai mistä päättelit nuo syyt?

En ole tuo jota lainasit, mutta av:llahan nyt ainakin kerrotaan juttuja, miten "oikeasti kaunis" ei selviä hammaslääkärin vastaanoton odotushuoneessa istuskelustakaan ilman treffikutsuja.

Minulle on tehty aloitteita todella harvoin elämäni aikana, tulleet silloin kun olen ollut parisuhteessa, niin ei  sitten tullut tartuttua. Parisuhteet taas alkoivat, koska lähestyin itse, ja koska olin "ihan ok" ja saatavilla, niin suhde alkoi. Ja ero tuli kun toinen viimein löysi kivemman. 

No, jos jotain opin, niin ainakin sen etten enää itsekään kunnioita parisuhdetta niin pätkääkään :D kyllä sillä tavalla tyhmänä itseäni pidän, ettei tu

Eheä moraali on tärkeämpää, kuin joku hypoteettinen suhde, jota ei edes tapahtunut.Jotkut miehet ovat lisäksi sellaisia, että ilmestyvät paikalle vain paskomaan suhteita, eli vähän niin kuin jotain demoneja. Heidän kanssaan ei voi rakentaa mitään, vaan he ainoastaan vievät ja tuhoavat sen, mitä olet rakentanut itse tai toisen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Korkeasti koulutettuja, älykkäitä, itsenäisiä. 

Hakeeko ne edes miestä?

Eiköhän ap tarkoittanut naista, joka hakee, muttei löydä tai saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aikaa miehelle, ura on tärkeämpi.

"Köh, köh... ai että, kun tuli, köh! ...hieno ura tehtyä... oli se niin kiva...työskennellä pomon... köh köh hyväksi... eikä mahdollisten laste...."

*piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii*

 

En ole itse uraihminen, mutta tuo ei tunnu mitenkään pahalta ajatukselta. Olen lapsivapaa, ja rakastan vähän erikoista ammattiani. Jos viimeisinä ajatuksinani on se, että elämäni aikana tein todella hyvää ja merkityksekästä työtä, joka jää elämään minun jälkeeni, se oikeasti on varsin mukava juttu. 

Ikävää pilata mielikuvituksesi, mutta uralleen eläneiden ihmisten loppuvuodet ovat useimmiten ikävä kyllä pettymyksen täyteisiä.

Heidän jääde

Ajattelet itsekkäästi ja lapsellisesti, ulkoisen validaation kautta. Jos ei tee uraa (tai perhettä) saadakseen itselleen huomiota tai validaatiota vaan sisäisen motivaation, mitään pettymystä ei ole eikä tule. Joskus sitä on, joskus ei, se mikä on aina, on se työ ja siitä saatava nautinto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeasti koulutettuja, älykkäitä, itsenäisiä. 

Hakeeko ne edes miestä?

Eiköhän ap tarkoittanut naista, joka hakee, muttei löydä tai saa.

Tällaiset naiset yleensä luovuttavat ja alkavat keskittymään muihin asioihin, kuten nyt vaikka siihen uraan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Koulutettuja, työssäkäyviä, raittiita, tupakoimattomia, reiluja ja mukavia ihmisiä. Eivät kovin sosiaalisia eivätkä kevytkenkäisiä ja tykkäävät puuhailla enimmäkseen kotona. Ulkonäkö on sellaista keskivertoa, monilla sen näköisillä on miehet. Eli ulkonäkö ei ole varmaan mitenkään erityisen ihasteltavaa, eikä sinällään riitä, mutta ei pitäisi mikään estekään olla. Varsinkin kun ei miehetkään mitään adoniksia ole. 

Totaalinen passiivisuus pariutumiseen on monesti näille yhteistä, kun kyselee tarkemmin sinkkuusvalitusten jälkeen että mistä kiikastaa.

Näitä kuunnellessa tulee mieleen  pitkäaikaistyötön joka passiivisena istuu vain kotona, ei tee mitään töiden saamiseksi, mutta silti valittaa työttömyyttään.

Tunnen naisen, joka on kohta 40-vuotias, eikä ole koskaan seurustellut. Hän on herkkä ja mahdollisesti arka etenkin miesten suhteen. En ole udellut, mutta todennäköisesti deittailussa on tullut huonoja kokemuksia. Hänellä uskoakseni olisi / oli perhe- ja lapsihaaveita (hän pitää lapsista erittäin paljon), mutta uskallusta on puuttunut, ja myös tavoitteet ovat varmasti korkealla. Mikä on toki hyvä asia; hän on hieman originelli, ja parhaassakin mahdollisessa tapauksessa olisi varmaan hyvin pieni joukko sellaisia miehiä, jotka sopisivat hänelle. Tähän vielä yhdistettynä herkkyys ja tietynlainen ujous tai arkuus, niin mahdollisuudet sopivaan kumppaniin ovat todella pienet. Tässä kaupungissa on toki sinkkumiehiä, mutta ei hänelle sovi kuka tahansa pitkäaikaistyötön, duunari tai etenkään mikään "tolokun lihaasyövä persumies".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tunnen. Itseni. Minulla pitäisi periaattessa olla kaikki kunnossa. Olen ihan nätin näköinen, naisellinen, olen kokopäivätöissä, minulla on oma asunto ja auto. Olen kiltti ja empaattinen, tykkään laittaa ruokaa, pitää asuntoni siistinä. Miehille olen kuitenkin aina ollut täysin näkymätön, kuin ilmaa. Kaikenkokoisille, kaikenikäisille ja kaikenmaalaisille. Jos joskus harvoin joku harva on ollut kiinnostunut, niin kyse on aina ollut joko seksuaalisesta tai taloudellisesta hyväksikäytöstä. Valehtelisin, jos sanoisin etten ole ainakin hieman katkera. Vaikka itse sanonkin, niin minusta olisi tullut hyvä vaimo, tykkään myös lapsista tosi paljon. Mutta näillä mennään, ketään ei voi pakottaakaan olemaan kanssani. Kaikki rumat, ilkeät ja tatuoidut pirttihirmut ovat kyllä löytäneet miehen ja ovat parisuhteessa, mutta minä en. Joskus todella epätoivoissani olen miettinyt, että menisin vaikka johonkin Intiaan ja yrittäisin sieltä löytää jonkun m

Mutta etkös ymmärrä, että hyvän naisystävän ja vaimon rooli on olla seksuaalisesti ja taloudellisesti hyväksikäytettävänä. Muuten hän on huono, vaativa, lapsellinen. Kun hän antaa miehelle kuin tämän äiti, mutta ei vaadi tältä mitään, hän on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Saa?!?! Nyt on jo viimeistään aika tajuta se, että kyse ei ole saamlsesta vaan haluamisesta. Moni hyvä nainen ei HALUA pilata elämäänsä ja mennä parisuhteeseen. 

Voi sitä kuivakasta, kelmeää ja hieman katkeraa olemusta loppuelämän ajan kun tajuaa että ei tule miestä ja ei tule lapsia. Näitä on nähty muutamia eikä tiedä mikä on syytä ja mikä seurausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa?!?! Nyt on jo viimeistään aika tajuta se, että kyse ei ole saamlsesta vaan haluamisesta. Moni hyvä nainen ei HALUA pilata elämäänsä ja mennä parisuhteeseen. 

Voi sitä kuivakasta, kelmeää ja hieman katkeraa olemusta loppuelämän ajan kun tajuaa että ei tule miestä ja ei tule lapsia. Näitä on nähty muutamia eikä tiedä mikä on syytä ja mikä seurausta.

 

Hoikassa kehossa on hyvä olla ja jos se tarkoittaa sitä etteivät miehet jahtaa ja yritä tunkea spermaansa sinuun niin aina vaan parempi.

"Ajattelet itsekkäästi ja lapsellisesti, ulkoisen validaation kautta. Jos ei tee uraa (tai perhettä) saadakseen itselleen huomiota tai validaatiota vaan sisäisen motivaation, mitään pettymystä ei ole eikä tule. Joskus sitä on, joskus ei, se mikä on aina, on se työ ja siitä saatava nautinto. "

Tulee se silti helposti. Sisäinen motivaatio ajaa tekemään työtä, mutta entäs kun siihen ei ole enää mahdollisuutta? Helppoa on tehdä työtä sisäisen motivaation kuljettamana, mutta entä jos kyky ja mahdollisuudet tehdä työtä otetaan pois?

Silloin on ihan inhimillistä, että tulisi muistetuksi tekemänsä työn kautta. Tätä taas tapahtuu vain hyvin harvoin.

Vai oletko sitä mieltä, että kunhan on riittävän voimakas sisäinen motivaatio työhön, niin tekee työtä niin pitkään kun voi, ja sen jälkeen, kun ei enää voi tai pysty tekemään, niin on kiitollinen siitä, että sai tehdä työtä ja asettuu kiitollisena valmiiksi kuoppaan makaamaan ja odottamaan, että santaa heitetään suuhun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeasti koulutettuja, älykkäitä, itsenäisiä. 

Hakeeko ne edes miestä?

Eiköhän ap tarkoittanut naista, joka hakee, muttei löydä tai saa.

Tällaiset naiset yleensä luovuttavat ja alkavat keskittymään muihin asioihin, kuten nyt vaikka siihen uraan sitten.

Kuinka yleistä tuollainen sitten on, ja tunnetteko oikeasti kovinkin monta tuollaista? Vähän tulee sellainen olo, että nämä on näitä jenkkien someista kopioituja redpill-miesten juttuja, joissa uranaiset jäävät yksin ja tosinaiset kotona lasten kanssa elävät täyttä elämää :D

Itse nimittäin tunnen ja tiedän lukuisia erilaisia uranaisia satoja tuhansia euroja vuodessa tienaavista johtajista tutkijatohtoreihin, ja kaikilla näillä on mies ja _useampi_ lapsi. 

Yksin jäävä nainen on luultavimmin koulut kesken jättänyt, ylipainoinen, ei huolehdi itsestään, epäviehättävät piirteet jne. kuin joku menestynyt uratykki..

Vierailija kirjoitti:

Ikävää pilata mielikuvituksesi, mutta uralleen eläneiden ihmisten loppuvuodet ovat useimmiten ikävä kyllä pettymyksen täyteisiä.

Heidän jäädessään lopulta pois työelämästä, on yleisin kokemus hirvittävän suuri pettymys, koska usein he vasta tällöin huomaavat, miten helposti heidät voitiin korvata. Jos ei ole esim. taiteilija tai tee muuten sellaista hyvin harvinaista työtä, joka jättää selvästi näkyviä jälkiä ihmisten elämään (ja vaikka jättäisikin) niin suurin tunne on monille uraihmisille ollut pettymys siitä, että heidät unohdetaan totaalisesti, kun he ovat eläkkeellä. Työyhteisö ei uhraa enää ajatustakaan, entiset kollegat, pomot, asiakkaat tai yhteistyökumppanit - keitä näitä onkaan - yksinkertaisesti unohtavat sinut, niin kuin sinua ei olisi koskaan ollutkaan. Näin käy toki esim. monille kunnianhimoisille taiteilijoillekin, ja pettymys on heidän osaltaan vielä sitä rankempi. Joissakin juhlatilaisuuksissa heitä saatetaan muistaa, mutta muutoin elämä jättää heidätkin syrjään, vain omat muistot jäävät.

 

Jos pystyy vakuuttamaan oman tarpeellisuuden omien muistojen avulla, niin se on hieno jutt

 

Mutta kylmä tosiasia on, että ihan lopussa me olemme tärkeitä ihmisiä vain ja ainoastaan läheisillemme. Ja jos heitä ei syystä tai toisesta elämän loppumetreillä ole, niin lopulta et ole tärkeä enää kenellekään.

Minusta ainakin on hienoa, jos minut saadaan korvattua, pidän sitä hyvin tärkeänä jopa. Se, että on urakeskeinen, ei tarkoita sitä etteikö olisi muutakin elämää ja läheisiä ihmisiä.

Itse olen aina ollut urakeskeinen, rikkonut lasikattoja ja asunut neljässä maassa töideni vuoksi.

Minulla on kuitenkin vilkas sosiaalinen elämä, ja paljon läheisiä ja rakkaita ihmisiä elämässäni, eivätkä nämä on ihmiset ole työkavereita vaan perhettä ja lapsuudesta ja opiskeluajoilta asti kestäneitä ystävyyssuhteita. Lisäksi pari matkalta mukaan tullutta. 

Olen ylpeä, ja koen tyydytystä siitä että olen päässyt olemaan mukana niin monenlaisessa merkityksellisessä projektissa, ja tehnyt oman osani maailman paremmaksi muuttamisessa.