Onko parisuhde oikeasti mennyt muodista naisten keskuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yli 40v sinkkunainen, ja sinkuksi varmaan jäänkin. En ole yhtään vakuuttunut että miehen ottaminen elämääni parantaisi sitä, tai toisi lisää onnellisuutta. Aiemmat parisuhteet ovat kaikki kariutuneet, yhteiselo vaan oli aika karikkoista. 

Minua ei pelota ajatus siitä että eläisin loppuelämäni sinkkuna. Mutta se minun on myönnettävä, että se että jäin lapsettomaksi, sattuu aivan uskomattoman paljon. "Tyhjän sylin syndrooma" on henkisesti kivuliaimpia kokemuksia mitä olen koskaan kokenut, ja se tulee seuraamaan minua loppuelämäni. 

Pariutumismarkkinoilla syrjityn ruman miehen sydäntäni lämmittää suunnattomasti viimeinen virkkeesi, lämmittää koko pitkän loppuelämäni.

Ja tuo lause selittääkin miksi tulit syrjityksi pariutumismarkkinoilla. 

Mä päädyin parisuhteeseen vasta kun löysin feministimiehen

On helppoa, kun jaetaan samat arvot

Omalta osaltani kyllä, mutta en osaa sanoa, johtuuko tämä muutos omasta iästä vai ympäröivästä kulttuurista. Olen jo nelikymppinen ja naimisissa, mutta jos nyt voisin antaa jotain neuvoja nuorelle itselleni, sanoisin että ei missään nimessä kannata piitata niin paljon miehistä ja  parisuhteen löytämisestä vaan parempi on keskittyä itsensä kehittämiseen ja hyvien, elämänmittaisten ystävyyssuhteiden vaalimiseen. Ja jos nyt eroaisin, en todellakaan enää etsisi ketään. 

Omalta kohdaltani voin sanoa, että on mennyt. Parisuhde ottaa aina enemmän kuin antaa. Jos työpaikalla kuuntelee naisten juttuja, kaikki tuntuvat haaveilevan vain niistä päivistä, kun mies ei ole kotona. 

Enkä usko, että monikaan mies varta vasten mitään kotiorjaa etsii. Jotenkin se tilanne kuitenkin aina ajautuu siihen, että nainen tekee omien töiden lisäksi myös kotityöt ja tukee miestään, joka sohvalla potee rankkaa työviikkoaan. Kulut jaetaan puoliksi, mikä on tietenkin reilua, mutta toisaalta nainen häviää tässä rahallisesti, koska mies syö päivässä jääkaapin tyhjäksi. 

Työssä olen myös tehnyt saman havainnon. Monen miehen työpanos on olematon verrattuna naisiin. Ja varmaan nämäkin miehet kipuavat työpäivän jälkeen sohvalle valittamaan, miten rankkaa oli ja heidän naisensa rientävät taas passaamaan. 

Hyvin harvalla on mitään elokuvamaista hehkuvaa romanssia koskaan, eli parisuhteet ovat kautta aikain olleet enemmän tai vähemmän järkisuhteita.

Miehet ovat tarvinneet seksin.

Naiset ovat tarvinneet, elättäjän, suojelijan, siittäjän.

Jos mietitte vaikka suomea 100 vuotta sitten, niin yksikään tämän päivän naisista ei tuollaisia miehiä ottaisi kumppanikseen, eikä meistä olisi kukaan syntynyt, siis järkiperäisesti menty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä homma et samassa linjassa kun naiset alkaneet vihata parisuhteita. Samassa suhteessa naisten mielenterveys ongelmien määrät on nousseet.

Tuskin naisten mielenterveysongelmat ovat tuon takia nousseet. Naisilla on aina ollut niitä valtavasti. Yhä useampi mies tosin kieltäytyy toimimasta nyrkkeilysäkkinä naiselle. Ovat ymmärtäneet, että se ei kannata.

 

Niin miten tän nyt sitten ottaa. Yksi selitys tuolle on se että naiset taistelevat biologiaansa vastaan ollessaan sinkkuja. Perimmäinen ja ainoa tarkoitus on kuitenkin aina ollut löytää puoliso ja jatkaa sukua.

Ihminen toimii parhaiten laumansa jäsenenä. Saman yhteisön jäseninä ei puolisoille kerry liikaa painetta olla toiselle lähes koko elämä. Valitettavasti suvut eivät pidä yhtä, työpaikat ovat eri, harrastukset ja jopa ystävätkin jommankumman, eikä molempien. Tämä ei näytä toimivan. 

On se, ainakin osittain. Tai ei se ainakaan suosittua ole enää siinä perinteisessä muodossaan. Omassa lähipiirissä on paljon sinkkuna viihtyviä naisia, osalla on sellainen suhde, jossa molemmat asuu omassa kodissaan ja nähdään silloin tällöin tai esim matkustellaan yhdessä. Sellainen itsellekin kävisi, mutta en halua miestä saman katon alle, enkä kyllä jaksa nähdä sitä vaivaakaan, mikä pitäisi nähdä, että löytyy edes suht hyvä mies. Siinä joutuu kahlaamaan kasan paskaa läpi löytääkseen sen yhden semihelmen. 

Ne, jotka on perheellisiä tai jotka asuu miehen kanssa yhdessä, lähinnä haaveilevat siitä, kun mies lähtee työmatkalle ja saa olla yksin kotona. Perheellisiltä yleisin kommentti on, että jos tästä ero tulee, niin ei miestä enää ikinä.

Halusin aina sen koko elämän kestävän parisuhteen ja perheen. Päädyin yksinhuoltajaksi ja uusioperheviritelmä oli katastrofi. Se ei auta että itse haluaa ja yrittää, jos toinen ei tee samoin. 

Nyt en enää halua mahdollistaa kenellekään hyvää elämää itseni kustannuksella. Olen väsynyt olemaan se näkymätön ihminen, jonka hyvinvointi ei kiinnosta ketään, mutta jolta vaaditaan aina loputtomasti lisää ja lisää. 

Olen sellainen pehmeä ja sopuisa luonteeltani, sellainen ei parisuhteessa pärjää. Pitäisi kovettaa itsensä ja jaksaa tapella joka asiasta, muuten tulee miesten tallomaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Onko se joskus ollut muodissa? Vai taloudellinen pakko.

Kyllä se oli monelle naiselle taloudellinen pakko olla naimisissa todellakin vielä 1900 luvun alussa ja ennen lakimuutoksia jonka jälkeen naiset sai mennä töihin tienaamaan itse ja tuli lapsilisät ja sai erota siitä epäkelvosta juopphakkaaja-miehestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonot parisuhteet ei ole koskaan olleet muodissa.

Mä olen kyllä menettänyt uskoni parisuhteisiin. Tähän ikään mennessä (40) en ole vieläkään nähnyt suhdetta joka antaisi enemmän kuin ottaa. Eikä positiivisia esimerkkejä onnellisista ja tasapainoisista suhteista näytä olevan muillakaan. 

Sama juttu. Ympärilläni on paljon pitkiä parisuhteita, mutta onnelliseksi en kuvaisi niistä yhtäkään (sen perusteella, mitä minulle niistä avaudutaan).

Enkä itsekään ole kokenut onnellista parisuhdetta, jossa se yhteen hiileen puhaltaminen jatkuisi myös sen alkuliehittelyn jälkeen.

Niin jossain kohtaa sitä alkoi kyseenalaistaa koko asiaa. 

Onpa ihme ettei kitkerillä ja katkerilla, negatiivisilla valittajilla ihmissuhteet onnistu.. Missä kummassa mahtaa olla syy...??? Omituista kerrassaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Ainakin mitä itse olen miehenä huomannut esim tinderissä ja deittaillessa niin useammin nimenomaan naiset haluaisivat parisuhteeseen. Jos miehenä sanon että voidaan tutustua paremmin ja kattoo mitä tapahtuu, kunhan ei niin että ensi viikolla parisuhteessa, niin lähes aina tulee kysymys että onko sinulla sitten muitakin joiden kanssa haluat samaa. Sellainen "ollaan vain parhaita ystäviä" ajatus ei tartu naisiin. M40

Siis eikö toi ole ihan oleellinen kysymys, että jos haluat pelkän hengailusuhteen niin molempien osapuolten on syytä olla kartalla siitä, mitä se tarkoittaa ja, että säännöt on samat molemmille. 

On tietysti. Eikä siinä mitään vikaa. Ei ole tarkoitus pyörittää monia naisia samaan aikaan. Mutta tietty etäisyyden otto alkuun "r

Niin. Vastaat miehelle joka mätsäsi toukokuussa ja suostui treffeille marraskuussa naisen kysellessä koko kesän että joko. Ja silti nainen on edelleen sitä mieltä että minä se olen ja ei valittamista ollenkaan. M40

Minusta saa kyllä uskollisen kumppanin. Taatusti jaksan panostaa yhdessä oloon, mutta vastapainoksi tarvitsen paljon omaa aikaa. Eli käytännössä oman asunnon ja päiviä vain itseni kanssa. 24/7 passaamiseen uuvun. 

Useimmat naiset haluavat parisuhteen, mutta tietävät, että sinkkuus on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin huono parisuhde ja ovat tarkkoja siitä kenet kelpuuttavat parisuhteeseen.

Älä höpötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonot parisuhteet ei ole koskaan olleet muodissa.

Mä olen kyllä menettänyt uskoni parisuhteisiin. Tähän ikään mennessä (40) en ole vieläkään nähnyt suhdetta joka antaisi enemmän kuin ottaa. Eikä positiivisia esimerkkejä onnellisista ja tasapainoisista suhteista näytä olevan muillakaan. 

Sama juttu. Ympärilläni on paljon pitkiä parisuhteita, mutta onnelliseksi en kuvaisi niistä yhtäkään (sen perusteella, mitä minulle niistä avaudutaan).

Enkä itsekään ole kokenut onnellista parisuhdetta, jossa se yhteen hiileen puhaltaminen jatkuisi myös sen alkuliehittelyn jälkeen.

Niin jossain kohtaa sitä alkoi kyseenalaistaa koko asiaa. 

 

Onpa ihme ettei kitkerillä ja katkerilla, negatiivisilla valittajilla ihmissuhteet onnistu.. Missä kummassa mahtaa olla s

Taitaa niillä iloisilla, nauravilla, viattomilla ja positiivisillakin mennä ihan samalla tavalla pieleen. Muuttuvat sitten näiksi negatiivisiksi valittajiksi kun tajuavat että vuodesta toiseen antavat itse kaiken mutta eivät saa mitään takaisin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se joskus ollut muodissa? Vai taloudellinen pakko.

Kyllä se oli monelle naiselle taloudellinen pakko olla naimisissa todellakin vielä 1900 luvun alussa ja ennen lakimuutoksia jonka jälkeen naiset sai mennä töihin tienaamaan itse ja tuli lapsilisät ja sai erota siitä epäkelvosta juopphakkaaja-miehestä. 

Naiset tienaa hiluja ja niiden työpaikat on verorahoilla ylläpidetyllä julkisella sektorilla. Sosiaaliturva ja julkinen sektori naisten 'taloudellisen itsenäisyyden' mahdollistaa, toistaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä päädyin parisuhteeseen vasta kun löysin feministimiehen

On helppoa, kun jaetaan samat arvot

Äijä valehtelee sulle saadakseen pillua. 

Vierailija kirjoitti:

Omalta kohdaltani voin sanoa, että on mennyt. Parisuhde ottaa aina enemmän kuin antaa. Jos työpaikalla kuuntelee naisten juttuja, kaikki tuntuvat haaveilevan vain niistä päivistä, kun mies ei ole kotona. 

Enkä usko, että monikaan mies varta vasten mitään kotiorjaa etsii. Jotenkin se tilanne kuitenkin aina ajautuu siihen, että nainen tekee omien töiden lisäksi myös kotityöt ja tukee miestään, joka sohvalla potee rankkaa työviikkoaan. Kulut jaetaan puoliksi, mikä on tietenkin reilua, mutta toisaalta nainen häviää tässä rahallisesti, koska mies syö päivässä jääkaapin tyhjäksi. 

Työssä olen myös tehnyt saman havainnon. Monen miehen työpanos on olematon verrattuna naisiin. Ja varmaan nämäkin miehet kipuavat työpäivän jälkeen sohvalle valittamaan, miten rankkaa oli ja heidän naisensa rientävät taas passaamaan. 

Hmmm..?? Kulujen jakaminen puoliksi? Tarkoittaako se sitä että kaikki maksetaan 50/50? Naisella palkka 2500e ja miehellä 4500 e. Kaikki kulut ja menot yhteensä kk 4500 e joista naisen palkasta menee kaikki ja miehelle jää vielä säästöönkin 2500 e. Onko siis reilua ei mun mielestä mitenkään vaan taas nainen on hyväksikäytettävänä kun miehellä säästöt ja sijoitukset sen kuin kasvaa.

Erotessa tietysti kaikki menee miehelle koska avioehto tehty sellaiseksi että molemmat saavat pitää tulonsa ja säästönsä mitä erotessa on.

Onneksi maailma muuttuu ja parisuhde ei ole enää sosiaalinen pakko. Varsinkin kaupungissa on helppo olla lapseton sinkku. Maalla vielä perhe-elämä normi ja sinkkuna oli  yksinäinen olo.

Ja niille jotka pelottelee katumuksella, olen jo eläkkeellä eikä pätkääkään kaduttanut että olen elänyt omannäköisen elämän ilman perhettä. 

Naissukupuolella on helppoa pääsee neitsyydestä eroon jo varhaisteiniiässä ja seksiä saa mielinmäärin aina vanhuuteen saakka. Parisuhteiden saantikin on yhtä helppoa kuin sukkien vaihto