Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että lapseni saa nepsy-diagnoosin. Mikä auttaisi pelkooni?
09.11.2025 |
Kysymys otsikossa. Lapseni alkaa olla iässä/tilanteessa, jossa ryhdytään pohtimaan, voisiko lapsemme olla nepsy vai meneekö tietyt asiat iän karttuessa ohi. En nyt halua tässä listata näitä asioita, ettei siihen takerruttaisi. Pelkään, että lapseni saa nepsy-diagnoosin. Mielessäni näen kaikki kauhukuvat siitä, miten vaikeaa tulisi olemaan koulussa, jäisikö lapsi ilman kavereita ja tulisiko hänestä aikuisena "kunnon kansalaista". Pelottaa, tulisiko lapselle päihdeongelma jne. Suurin pelko liittyy siihen, että lapsen elämä menisi ihan pieleen, vaikka kuinka rakastetaan ja yritetään kasvattaa parhaan kykymme mukaan. Minulla on suvussani tällainen tapaus, jossa nepsyllä lapsella oli tosi vaikea lapsuus ja aikuisuus meni vielä enemmän pieleen.
Mikä tähän pelkoon auttaisi? Tai jos diagnoosi tulee, miten asian oppii hyväksymään?
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^
Mä toteab, että sä olet katkera ja vihainen siksi, että sä olet katkera ja vihainen. Mä en käytä toteamusta sun katkeruudesta ja vihaisuudesta argumenttina minkään asian puolesta tai vastaan, se on täysin sun omaa kuvitelmaa. Sä ihan itse puhuit syrjimisen ja kiusaamisen vaikutuksesta itseesi. Mä ymmärrän, että sellainen katkeroittaa, enkä mä ole käyttämässä sun katkeruutta mitenkään sua vastaan. Voisin tosin ehkä vinkata, että miettisit sitä, kuinka loogisesti koherenttia maailmankuvaa saa rakennettua sellaisten tunteiden varaan.
Lääkärit ei saa senttiäkään enempää palkkaa lausunnosta, joka toteaa mut työkyvyttömäksi, kuin sellaisesta, joka toteaa mut työkykyiseksi. Toimintaterapeutit ja nepsyvalmentajat ennemminkin hyötyisivät, jos esittäisivät, että mä olisin kuntoutettavissa työkykyiseksi, koska siinähän ois
"Ihan itse kerroit olevasi katkera ja vihainen, ja koko sun tekstin sävy on jatkuvasti hyökkäävä. Tää ei sinänsä ole mitenkään erityisen relevanttia minkään kannalta."
Enkä kertonut! Sinä itse otit nuo sanat esiin! Olkiukko! Argumentointivirhe! Et sitäkään näköjään ymmärrä, vaikka olen miljoona kertaa sitä toistanut!
"En mä hauku yhtään ketään, enkä ole käyttänyt mitään ad hominemia."
Kyllä haukut, etkä edes vaivaudu myöntämään sitä! Ehkä olet oikeasti narsisti...
"Mun käsittääkseni me ei voida tietää, olisiko mun elämä miehenä ollut vaikeampaa kuin naisena."
Satavarmasti olisi elämäsi vaikeampaa miehenä! Googlaa Norah Vincent!
"En mä kaikkea yksityiskohtia terveydentilastani viitsi kiitos vaan jakaa täällä, mutta työkyvyttömyyteni perustuu siihen, että en kykene. Nimenomaan mihinkään suorittavaan työhön en kykene, pelkkään ajatustyöhön olisin varmaan voinutkin kyetä, jos mun ongelmat plus tunnistettu lapsuudessa ja nuoruudessa ja olisin onnistunut saamaan jonkun akateemisen koulutuksen joltain alalta joka ois lähinnä jotain henkistä masturbaatiota."
Arvasin ihan oikeasti sinun vastaavan noin: Vain "mukava" työ kelpaa, kuten myös todella monelle muullekin ideologisesti työttömälle ihmiselle. Minä jouduin alkaa tekemään töitä aluksi varastolla ja siitä sitten koulutusten yms. kautta pääsin muualle, mutta ilman suhteita en tietenkään ole koskaan päässyt mihinkään korkeapalkkaiseen työhön, sillä ne vaativat älyttömästi suhteita, johon minä en kykene. Mutta tälläkin hetkellä olen etäduunissa ja tein jo vähän töitä ja jatkan taas. En ole koskaan ollut suosittu missään paikassa ja silti töitä teen. Sekin on monelle syy olla työtön, jos ei ole suosittu yhteiskunnassa, niin sitä muka pitäisi olla työtön "kostoksi". Enpä ole onneksi sellainen.
"Nyt en kyllä jaksa tätä enempää. "
Jee, pulushakkia työttömältä toisten taskussa käyvältä ihmiseltä! No, enpä ihmettele, sillä eipä teidän kaltaisille ihmisille ole koskaan kehittynyt "sisua" sietää minkäänlaisia epämukavuuksia elämässä. Sitähän te pakenette: Epämukavuuksia ja stressiä. Stressinsietokyky täysi nolla ja vaatimustaso sata. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosin tarkoitus on se, että sillä saa apua ja tukea. Huolehdi siitä, että lapsi saa riittävästi tukea, niin ei mene elämä pieleen.
Ihan itse kerroit olevasi katkera ja vihainen, ja koko sun tekstin sävy on jatkuvasti hyökkäävä. Tää ei sinänsä ole mitenkään erityisen relevanttia minkään kannalta.
En mä hauku yhtään ketään, enkä ole käyttänyt mitään ad hominemia.
Mun käsittääkseni me ei voida tietää, olisiko mun elämä miehenä ollut vaikeampaa kuin naisena.
En mä kaikkea yksityiskohtia terveydentilastani viitsi kiitos vaan jakaa täällä, mutta työkyvyttömyyteni perustuu siihen, että en kykene. Nimenomaan mihinkään suorittavaan työhön en kykene, pelkkään ajatustyöhön olisin varmaan voinutkin kyetä, jos mun ongelmat plus tunnistettu lapsuudessa ja nuoruudessa ja olisin onnistunut saamaan jonkun akateemisen koulutuksen joltain alalta joka ois lähinnä jotain henkistä masturbaatiota.
Nyt en kyllä jaksa tätä enempää.