Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että lapseni saa nepsy-diagnoosin. Mikä auttaisi pelkooni?
09.11.2025 |
Kysymys otsikossa. Lapseni alkaa olla iässä/tilanteessa, jossa ryhdytään pohtimaan, voisiko lapsemme olla nepsy vai meneekö tietyt asiat iän karttuessa ohi. En nyt halua tässä listata näitä asioita, ettei siihen takerruttaisi. Pelkään, että lapseni saa nepsy-diagnoosin. Mielessäni näen kaikki kauhukuvat siitä, miten vaikeaa tulisi olemaan koulussa, jäisikö lapsi ilman kavereita ja tulisiko hänestä aikuisena "kunnon kansalaista". Pelottaa, tulisiko lapselle päihdeongelma jne. Suurin pelko liittyy siihen, että lapsen elämä menisi ihan pieleen, vaikka kuinka rakastetaan ja yritetään kasvattaa parhaan kykymme mukaan. Minulla on suvussani tällainen tapaus, jossa nepsyllä lapsella oli tosi vaikea lapsuus ja aikuisuus meni vielä enemmän pieleen.
Mikä tähän pelkoon auttaisi? Tai jos diagnoosi tulee, miten asian oppii hyväksymään?
Kommentit (103)
Ei se diagnoosi sun lapsesta nepsyä tee, se on tai on olematta sitä jokatapauksessa, täysin diagnoosista riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provoilija taas palstalla. Kirjoitustyylistä huomaa.
Lähipiirissäni on kaksi nuorta aikuista, joilla on ADHD. Toinen yliopistossa, toinen narkkari.
Vierailija kirjoitti:
Mitään nepsyjä ei ole olemassakaan.
Ja *puff* näin katosi autismi maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö vähentää näitä kaiken maailman diagnosointeja. Tulevat jo joka reiästä pihalle kun kaikilla pitää olla jokin valuvika. Länsimaat ja niiden media ihan sekaisin. Olette onnellisia kun ette omista mitään. ;)
Ottaen huomioon, miten alidiagnosoitua autismin kirjo yhä on tytöillä ja naisilla, niin ei todellakaan pitäis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se diagnoosi itsessään sitä tilannetta mihinkään muuta, jossa elätte. Positiivisena puolena on se, että diagnoosin myötä voi saada helpommin apua.
Monet diagnoosin saaneet nepsyt alkavat käyttäytyä vielä vammaisemmin, kun heillä on siihen diagnoosin antama "oikeutus"...
Ei pidä paikkaansa.
Kyllä se pitää - ja mulla on As-dg. Yhtäkkiä kovasti ymmärretään koko elämän hankaluus, eikä siinä mitään, mutta sitten aletaan vaatia maailmaa myös täysin hyväksymään oma vammaisuus - jota siis aiemmin ollaan maskattu. Saa toki vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta jos olet tuttavapiirissäsi ollut 40 vuotta normaali, ja sitten yhden diagnosointireissun jälkeen muutut lähes kevaksi, niin aivan turha sitä hyväksyntää on parkua. Näitä olen nähnyt vertaistuessa paljon. Tämän lisäksi on nämä ns neurotyyppiherännäiset, joilla on elämässä noin muutoinkin tapana hörhähtää yhteen jos toiseenkin asiaan. Ollaan aivan totaalisessa neurotyyppikuplassa, aivan kuin näkemättä, että koko maan terveydenhuolto on romahtanut. Ja että se ei ehkä ole ihan prioriteetti tällä hetkellä tukea autismikirjoa, jos hätäleikkauksiakin perutaan. Tämän lisäksi on kuriositeettina mainittava, että koko ala on yhä vain lapsenkengissään, ja sekä diagnosointi että tutkimus muuttuu hirveään tahtiin. Tämän hetken totuus on huomisen historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se diagnoosi itsessään sitä tilannetta mihinkään muuta, jossa elätte. Positiivisena puolena on se, että diagnoosin myötä voi saada helpommin apua.
Monet diagnoosin saaneet nepsyt alkavat käyttäytyä vielä vammaisemmin, kun heillä on siihen diagnoosin antama "oikeutus"...
Ei pidä paikkaansa.
Kyllä se pitää - ja mulla on As-dg. Yhtäkkiä kovasti ymmärretään koko elämän hankaluus, eikä siinä mitään, mutta sitten aletaan vaatia maailmaa myös täysin hyväksymään oma vammaisuus - jota siis aiemmin ollaan maskattu. Saa toki vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta jos olet tuttavapiirissäsi ollut 40 vuotta normaali, ja sitten yhden diagnosointireissun jälkeen muutut lähes kevaksi, niin aivan turha sitä hyvä
Ja minä väitän, ettei pidä. Ja mullakin on asperger-diagnoosi. Sä oot niellyt ton neurotyypillisen propagandan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmistatt asian antamalla lapselle kännykän ja pleikkarin. Et juttele/kannusta vaan tuijotat vain omaa kännykkääsi. Et koskaan kehu lastasi, vaan opetat hänelle käyttäytymismaallin jossa ainoastaan "nepsyilemällä" saa huomiota. Lueskelet muita samaa ohjetta noudattaneiden vanhempi kirjoituksia siitä kuinka nepsyily on normaalia ja jotenkin väistämätöntä etkä tee asialle mitään.
9% nepsyistä ja muista ADHD tapauksista ovat onnistuneet näillä neuvoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se diagnoosi itsessään sitä tilannetta mihinkään muuta, jossa elätte. Positiivisena puolena on se, että diagnoosin myötä voi saada helpommin apua.
Monet diagnoosin saaneet nepsyt alkavat käyttäytyä vielä vammaisemmin, kun heillä on siihen diagnoosin antama "oikeutus"...
Ei pidä paikkaansa.
Kyllä se pitää - ja mulla on As-dg. Yhtäkkiä kovasti ymmärretään koko elämän hankaluus, eikä siinä mitään, mutta sitten aletaan vaatia maailmaa myös täysin hyväksymään oma vammaisuus - jota siis aiemmin ollaan maskattu. Saa toki vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta jos olet tuttavapiirissäsi ollut 40 vuotta normaali, ja sitten yhden diagnosointireissun jälkeen muutut lähes kevaksi, niin aivan turha sitä hyvä
Tiedän, että tuolla mielipiteellä saa hyväksyntää neurotyypillisiltä, olet se hyvä autisti, sama kuin "not like other girls". Väitän kyllä, ettei se ole sen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se diagnoosi itsessään sitä tilannetta mihinkään muuta, jossa elätte. Positiivisena puolena on se, että diagnoosin myötä voi saada helpommin apua.
Monet diagnoosin saaneet nepsyt alkavat käyttäytyä vielä vammaisemmin, kun heillä on siihen diagnoosin antama "oikeutus"...
Ei pidä paikkaansa.
Kyllä se pitää - ja mulla on As-dg. Yhtäkkiä kovasti ymmärretään koko elämän hankaluus, eikä siinä mitään, mutta sitten aletaan vaatia maailmaa myös täysin hyväksymään oma vammaisuus - jota siis aiemmin ollaan maskattu. Saa toki vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta jos olet tuttavapiirissäsi ollut 40 vuotta normaali, ja sitten yhden diagnosointireissun jälkeen
Ei sillä hyväksyntää saa, mutta se on totuus. En minäkään ole yhteiskunnassa pärjännyt. Se ei kuitenkaan muuta ko asiaa millään muotoa. Ollaan marginaalia, ja pääsääntöisesti kaiken marginaalin on ainakin jollakin tapaa sopeuduttava. On myös ymmärrettävä prioriteetit, vaikka olisi kuinka mustavalkoinen maailmankuva ja oma voimaantuminen tulilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se diagnoosi itsessään sitä tilannetta mihinkään muuta, jossa elätte. Positiivisena puolena on se, että diagnoosin myötä voi saada helpommin apua.
Monet diagnoosin saaneet nepsyt alkavat käyttäytyä vielä vammaisemmin, kun heillä on siihen diagnoosin antama "oikeutus"...
Ei pidä paikkaansa.
Kyllä se pitää - ja mulla on As-dg. Yhtäkkiä kovasti ymmärretään koko elämän hankaluus, eikä siinä mitään, mutta sitten aletaan vaatia maailmaa myös täysin hyväksymään oma vammaisuus - jota siis aiemmin ollaan maskattu. Saa toki vaatia vaikka kuuta taivaalta, mutta jos olet tuttavapiirissäsi ollut 40 vuotta no
Ei sillä hyväksyntää saa, mutta se on totuus. En minäkään ole yhteiskunnassa pärjännyt. Se ei kuitenkaan muuta ko asiaa millään muotoa. Ollaan marginaalia, ja pääsääntöisesti kaiken marginaalin on ainakin jollakin tapaa sopeuduttava. On myös ymmärrettävä prioriteetit, vaikka olisi kuinka mustavalkoinen maailmankuva ja oma voimaantuminen tulilla.
Kyllä sillä saa hyväksyntää, ja tiedät sen itsekin. Sama pätee kaikkiin vähemmistöihin. Muita maahanmuuttajia kritisoiva maahanmuuttaja saa kiitosta persuiltakin, samoin prideä kritisoiva homo. "Not like other girls" saa hyväksyntää miehiltä, ja "not like other autists" saa hyväksyntää neurotyypillisiltä.
Tieto omasta autismista on pelastanut mun elämän. En todellakaan palaa takaisin siihen maskaukseen, joka oli kuluttamassa mua loppuun. Kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus pitää oman hengen säilyttämistä prioriteettina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne mielialalääkkeet auttavat sinunkin ahdistukseesi ja sehän voi olla vaikka perheessänne yhdistävä tekijä?
Diagnoosihan nimenomaan tukee, että lapsi "kasvaa kunnon aikuiseksi", kun hän saa oikeanlaista tukea ja hoitoa. Ilman näitä apuja todennäköisemmin nuo pelkosi toteutuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ap lohdun sanana sinulle: Mulla on neljä lasta, joista yksi on nepsy. Tuo nepsy on kaikkein menestynein lapsistani monella elämän osa-alueella. Varhaislapsuus oli rankkaa, kun oli niin pitelemätön, koulun kanssa hankausta alimmat luokat, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa sujua aina vain paremmin.
Ja tosiaan nyt tuo lapsi, jonka kohdalla mun ainoa toive pitkään oli vain se, että pysyisi hengissä aikuisuuteen asti, opiskelee huippulukiossa, kisaa kansainvälisissä kisoissa matemaattisissa aineissa ja on harrastuksessaankin suomen huippuja ikäisissään.
että voi se näinkin mennä, jos tosiaan on vain se nepsy-diagnoosi, ei esim. oppimisvaikeuksia liitännäisenä. Ja siis kaiken tämän on mahdollistanut se, että lapsi sai diagnoosin ajoissa, ja tarvitsemaansa tukea elämänsä alkuvuodet, n. 12-vuotiaaksi asti. Tästä lapsesta tuo nepsyys kyllä bongattiin päiväkodissa jo 2-vuotiaana, tukea ja terapioita alkoi saada 3-4-vuoti
minulla sama kokemus! Nepsy-lapseni luokan parhaita oppilaita, alle ysiä ei ole ikinä tuonut kotiin. On myös todella pidetty ja suosittu kaveri, kekseliäs, luova, energinen, positiivinen. Meilläkin diagnoosi ja tukitoimet saatu aikaisin, ja kokemukseni onkin, että tärkeintä on aikainen tuki, ettei haasteet ehdi vaikuttamaan minäkuvaan ja itsetuntoon. Niistä ne ongelmat tulee, ei siitä että on nepsy. Lääkitys ollut meillä aivan käänteentekevä asia, lapsi sai sen jo 6-vuotiaana ja sitä kautta kaiken älykkyytensä ja luovuutensa käyttöön, kun ei päässä enää ollut tuhat ideaa samaan aikaan. Ei myöskään enää kuormittunut arjesta samalla tavalla, ennen lääkitystä oli jatkuvasti uupunut ja sai kotona sitten raivokohtauksia.
"Tämän lisäksi on kuriositeettina mainittava, että koko ala on yhä vain lapsenkengissään, ja sekä diagnosointi että tutkimus muuttuu hirveään tahtiin. Tämän hetken totuus on huomisen historiaa. "
Tämä!
Ei lapsi diagnoosista muutu toiseksi.
Vierailija kirjoitti:
"Tämän lisäksi on kuriositeettina mainittava, että koko ala on yhä vain lapsenkengissään, ja sekä diagnosointi että tutkimus muuttuu hirveään tahtiin. Tämän hetken totuus on huomisen historiaa. "
Tämä!
Se on totta, että diagnosointimenetelmät ovat kovin lapsenkengissään (esim. tyttöjen ja naisten autismia ei meinata vieläkään osata tunnistaa, kun diagnostiikka perustuu poikien ja miesten oirekuvalle). Se ei tietenkään tee itse autismista tai ADHDsta yhtään vähemmän todellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän apua diagnoosilla saa? Heikkotasoinen äiti saa kasvatusvapauden, koska diagnoosi?
Haha, huvittavaa trollausta. Jos kuitenkin olet jotenkin älyllisesti heikkotasoinen niin todetaan nyt vaan että nepsylapsen äiti poikkeuksetta joutuu panostamaan kasvatukseen moninkertaisesti helppoihin tavislapsiin verrattuna.
Se apu on toisaalta koulun tukitoimia kuten pienryhmät, helpotetut materiaalit, avustajat/ohjaajat, sopeutetttu opetus jne. ja toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluiden erilaisia apuja perheelle, kuten valmennusta, perhepalveluita, kuntoutusta, jopa rahallista tukea, mitä vaan tarpeen mukaan.
Aivan, mutta muistetaan että kaikki nepsyt eivät tietenkään tarvitse helpotettuja materiaaleja, osaa eriytetään ylöspäin. Osa pärjää tavallisella luokalla. Kuulemma jopa painotetuilla luokilla on nepsyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän apua diagnoosilla saa? Heikkotasoinen äiti saa kasvatusvapauden, koska diagnoosi?
Haha, huvittavaa trollausta. Jos kuitenkin olet jotenkin älyllisesti heikkotasoinen niin todetaan nyt vaan että nepsylapsen äiti poikkeuksetta joutuu panostamaan kasvatukseen moninkertaisesti helppoihin tavislapsiin verrattuna.
Se apu on toisaalta koulun tukitoimia kuten pienryhmät, helpotetut materiaalit, avustajat/ohjaajat, sopeutetttu opetus jne. ja toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluiden erilaisia apuja perheelle, kuten valmennusta, perhepalveluita, kuntoutusta, jopa rahallista tukea, mitä vaan tarpeen mukaan.
Aivan, mutta muistetaan että kaikki nepsyt eivät tietenkään tarvitse helpotettuja materiaaleja, osaa eriytetään ylöspäin. Osa pärjää tavallisella luokalla. Kuulemma jopa painotetuilla l
Mun lapseni ovat käyneet painotetun koulupolun - musiikki - ja aina on luokalla ollut nepsyjä. Veikkaisin, että vielä enemmän heitä on matematiikka- ja ilmaisutaitoluokilla. Painotusopetus tarjoaa paitsi yhdistävän kiinnostuksen kohteen, myös mahdollisuuden olla porukassa, jossa ulkoiseen muottiin sujahtaminen ei ole niin tärkeää.
Ei pidä paikkaansa.