Minkälainen ikäkriisi sinulla ja missä iässä olet? Itse olen 75+ ja olen päätynyt hirveään kriisiin jossa pelkään tulevia vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Se hyvä puoli näissä nuorena saaduissa perussairauksissa on, ettei tule noita myöhäiskriisejä, kun hetkessä eläminen on ollut pakko oppia jo kauan sitten. Mä olen saattelemassa erästä terveenä kahdeksankymppiseksi päässyttä sukulaista, ja onhan meillä ihan eri todellisuus. Kovin rankasti se näyttää iskevän kun putoaakin korkealta. Ei täällä (tai täältä) helpolla pääse kai kukaan.

Aivan samaa mietin tätä ketjua lukiessa. Kun itse on joutunut jo reilu parikymppisenä tottumaan jatkuviin kipuihin, rajoituksiin ja siihen että aika ajoin kunto romahtaa eikä sille mitään voi, ja sieltä sitten hiljalleen taas nousee ylös.. Niin ei tässä ikääntymisessä mitään kriisiä ole, hyvänen aika. Ikä on numeroita ja vanheneminen meillä kaikilla edessä, se on ihan vaan tavallista elämää. Ei mikään kriisin aihe. 

Ja vaikka kipuja on koko ajan, niin elämä on aivan ihanaa! Isoistakin unelmista olen tehnyt rohkeasti totta ja uskaltanut hypätä uuteen, lapset on isoja ja pärjäävät, kaikki on hyvin. On ihan ok työ jossa sairauden kanssa olen pärjännyt mukautuksilla. Ja taloudellisesti pärjään. Ei paljon paremmin voisi olla 😊

Minulla on ollut melko rankka elämä, en avaa nyt enempää, mutta lapsesta saakka olen nimittänyt itseäni luojan lemmikiksi, en siksi, että olisin kuvitellut olevani jotenkin enemmän kuin muut ihmiset, vaan ehkäpä olen tuntenut olevani jonkunlaisen suojeluksen alla. En ole uskovainen vaikka näin olenkin tuntenut. 

Nyt olen 69 vuotias, muutoin terve, mutta loukkasin lonkkani muutama vuosi sitten ja sen jälkeen pitkät kävelylenkit eivät onnistu. Tällä hetkellä asun vuokralla omakotitalossa yksin. Kaksi pitkäaikaista puolisoa olen menettänyt kuolemalle. En silti ole lannistunut, edelleen uskon huomiseen. Elän todella pienillä rahoilla, mutta kyllä elämä hoitaa asiat. 

Toivon löytäväni vielä ihanan kumppanin ja uskon näin jossakin vaiheessa käyvänkin. 

En aio kuolla vielä pitkään aikaan enkä sairastua. Minun elämänuskoni on sellainen, että itse luo tapahtumia, murehtimisilla antaa ikäänkuin pahojen energioiden tulla luokseen. Jotkut asiat toki tulevat tietoisesti kutsumatta jotta voi nähdä ne omat kipukohteensa ja löytää itsensä rakastamisen. Otan tulevan ilolla vastaan. Nautin tällä hetkellä suunnattomasti kun seuraan pojantyttäriäni, sydänlapsiani, mummin ihania teinejä.

Toivon teille  kaikille jaksamista ja kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 40v ja ahdistanut jo vuosiase kuinka elämä on liian lyhyt. En ole vielä saanut tehdä sellaisia asioita joita haluaisin tehdä. 

Sulla on vielä 25 vuotta aikaa tehdä asioita ja nauttia elämästä kohtuullisen nuorena.  Vasta 65 täytettyäsi alkaa vanhentuminen, sekin pikku hiljaa.  Olettaen tietenkin, ettei mikään vakavampi sairaus tule sitä ennen, sairauksiahan voi tulla kaiken ikäisille.

Eli älä nyt sentään ahdistu, olet vielä pitkälti voiton puolella.  

Minä olen jo 75 v. enkä vieläkään kauheasti pelkää vanhuutta.  Olen vielä monessa mukana ja pidän itsestäni huolta.  Otin koiranpennunkin kesällä, sen kanssa on mukavaa.  

Sulla on vielä vaikka mitä edessä.  Sinä sentään olet ajassa mukana, minua ahdistaa ajoittain vain se, että en ymmärrä kaikkea tätä, mitä tämä aika kantaa mukanaan.  Viittaan kintaalla, koska tämän ikäisenä jo voin.

Olen nuorempi, vähän alle 30. Nyt vuoden aikana alkanut ahdistamaan ajan kuluminen ja vuosien tasainen vieriminen. Olo on kuin olisi nähnyt ja kokenut kaiken. Elämä on pysähtynyt eikä kehitystä tunnu samalla tavalla tapahtuvan kuin aikaisemmin. Ennen oli tulevaisuuden suunnitelmia, odotti innolla mitä seuraava päivä tuo tullessaan, oli siistiä vanheta ja kehittyä. Tulevaisuus näytti selkeältä. Oli myös hauskaa juhlia synttäreitä, joulua ja uuttavuotta. Nykyisin ne eivät tunnu oikein miltään. Tavoitteet ja suunnitelmat ovat pysyneet samana ja vielä toiveikas niiden suhteen. Kuitenkin alkanut miettimään pystynkö oikeasti saavuttamaan niitä ja jos saavutan, onko ne sen arvoisia oikeasti? Elämä on ihan hyvää näinkin, mutta välillä kuitenkin tosi hukassa oleva olo. Tunne, että pitäisi tehdä jotakin eikä voi jäädä nykyiseen loputtomiin, mutta ei tiedä kuitenkaan minne edetä.

Olen 40v eikä ole ollut mitään ikäkriisejä. Olen kuitenkin alkanut miettiä suunnitelmia miten saisin kerättyä säästöjä ja varallisuutta vanhuuden päiville. Odotettu eläkeikä on 69v mutta en usko siihen saakka töissä pärjääväni vaikka vielä mitään kremppoja ei olekaan.

Olen seurannut vierestä erään läheisen sinnittelyä rahallisesti. Toivoisin että olisi varaa vanhempanakin tehdä asioita kuten matkustella ja käydä ulkona syömässä. Jos en elä vanhaksi niin onpa sitten lapsille jotain perintöä :D