Muistikuvia 60- ja 70-lukujen töistä ja työskentelystä???

Vierailija kirjoitti:

Työmiehilläkin oli nahkasalku eväitä varten, naisilla käsilaukuissa eväät. Joillain se oli kädessä ja toisilla polkupyörän ohjaustangolla roikkumassa. Ruokatunti kesti tunnin.

Nyt ei ole duunarilla edes salkkua, missä kuljettaa eväitä, pitää syödä lounaskin ravintolassa. 

#Täsmälleen näin. Hyvin usein sen duunariperheen rintamamiestalon yläkerran huone+ keittiökomero asunnossa asui vuokralaisena nuori kihlapari tai joku yksinäinen eläjä. Tuohon aikaan kun ei juurikaan ollut duunarilla varaa pitää tuottamattomia neliöitä. Autoja alkoi olla yleisimmin  -70 luvulla jo duunareillakin, mutta esim. nuorilla ei todellakaan ollut varaa hankkia autoja kuten nykyään liki jokaisella nuorella on. Isäni kävi varusmiespalveluksen -50 luvun loppupuolella, hän kertoi että ainoastaan yksikön päällikkö- kapteenilla oli oma auto. Itse kävin intin 80- luvun alkuvuosina, silloin oma auto oli ehkä neljäsosalla varusmiehistä. Poikani kävi intin muutamia vuosia sitten. Liki jokaisella varusmiehellä oli oma auto. Voi, kumpa aikakone olisi keksitty! Jokaiselle esim. -70 lukua haikailevalle olisi hyvä käydä elämässä muutama viikko 70- luvulla. Voisi liialliset haikailut lähteä....#

Teineilläkään ei ollut varaa nirsoilla kouluruoasta ja käydä jossakin paistopisteeltä tai lähimäkkäriltä hakemassa muutettavaa. Kouluruoka taisi olla laadullisesti ja maultaan parempaa, koska keittäjät tekivät sen koulussa. Paljon oli tosin puuroja ja myös nykyteineille kelpaamattomia sisäelinruokia maksasta, verestä ja munuaisista, mutta meillä Lapissa myös pororuokia keittoina, kastikkeina ja juhlapäivinä käristyksenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kännissä.

Tuo on totta eli töissä juopoteltiin paljon.

Ja poltettiin tupakkaa töissä, omissa työhuoneissa ja neuvotteluhuoneissa, joka paikassa.

Muistan armeija-aikanani 90-luvun alussa varuskunnan esinkunnassa upseerit polttelivat tupakkia  huoneissansa, vaikka muualla yhteiskunnassa se oli jo kiellettyä. 

Ennen oli paremmin. Puolessaväliä 90-lukua tapahtui jotain.

80-luvulla, sotilaat ulos polttamaan, ainostaan päivystäjällä oli oikeus vetää savut siinä pöydän ääressä.

         Vielä 70-luvun loppuvuosina sai poltella ainakin eskadroonan käytävällä, tuvissa ei kuitenkaan. Silloin ei ollut naisia nipottamassa armeijassa.

Valmetin Vuosaaren telakka 1975 ja kesäsähkärinä telakka-altaalla eli reilu 50 vuotta sitten.

 - Ylitöitä tehtiin joka tiistai ja torstai klo 16-21 ja joka toinen lauantai- ja sunnuntai. En tiedä kenenkään kysyneen, onko sille tarvetta ja porukasta sai jäädä töihin kuka vaan halusi.



 - Jos kesä-perjantaiaamu valkeni poutaisena ja viikonlopulle oli hyvä sääennuste, oli hyvin todennäköistä että ammattiliitto keksi jonkun erimielisyyden, jonka johdosta tehtiin protesti-ulosmarssi puolilta päivin.

 - en muista yhtään sateisella säällä tehtyä ulosmarssia.... Vaikutti sille, että ammattiliitoilla oli tiukka ote työnantajan suuntaan. Esmerkiksi seuraavaksi kesäksi oli luvattu töitä, mutta kun loukkaannuin kolarissa ja pääsin aloittamaan vasta pari viikkoa myöhässä, nousikin kesätyölupaukselle esteitä. Satuin liittymään opiskelijajäsenenä sähköliittoon ja soitin sinne ja kerroin tilanteen. Meni pari tuntia ja liitosta soitettiin takaisin: Työt alkaa ensi maanantaina sitten! Mikä hassuinta, tuon johdosta en tunnistanut mitään yrmyilyä tai revanssihenkeä, vaikka henkilöstöpäällikkö joutui asiassa taipumaan. Jopa niin, että intin jälkeen pääsin sinne myös kolmanneksi kesäksi töihin.

 - työrytmi oli epäsäännöllistä, välillä oli aikoja, ettei ollut tekemistä. Kun pitkin telakka-allasta oli sähköhitsauksessa käytettäviä puikon pitimiä ja maadoituspuristimia, kiskoin yhden tuollaisen parakin liepeille. Sieltä täältä löytyi teräsromua, joita roudasin privaatille hitsaamolleni. Ajan kuluksi aloin opettelemaan sähköhitsausta ja rakentelin nykytaiteen omaista hitsaustoteemia. Siitä tuli miehen kokoinen sen kesän aikana...



 - Henki porukassa oli muistamani mukaan varsin hyvä.  Töitä tehtiin varsin itseohjautuvasti, porukassa ei ollut selkeää pomoa tai edes kymppiä. Eri tahot lampsivat sähkärien parakille, kun tarvetta tuli ja työt 'kirjautuvat' yhteen ja samaan isoon pottiin, ei niitä kukaan eritellyt tai tarkemmin kirjannut. 

Vierailija kirjoitti:

 Oikeastaan entinen työelämä oli monessa suhteessa parempi  kuin nykyinen ja silloin ainakin riitti työtä paremmin kaikille.

Työtä kyllä riittäisi nykyäänkin.Kysymys on siitä, kenellä on varaa siitä maksaa.

Jos vauraus kerääntyy yhä harvempien käsiin, nämä saavat kaikki mielitekonsa tyydytettyä ja pähänpistonsa toteutettua, olivat kuinka älyttömiä ja tarpeettomia tahansa. Työllistäähän se sekin, kun heitä passataan. Samalla on ne, joilla ei ole rahaa ostaa työtä edes välttämättömimpiin tarpeisiinsa. 

Yleistä oli mennä töihin sinne missä vanhemmatkin on töissä. Kun plikka tai jolppi oli rippikoulun käynyt, kysyi isä tai äiti sille pomolta töitä tsupparina tai puotipuksuna tai liukuhihnan ääressä.

Sillä tavoin minäkin kesätyöni sain, menin äitini työpaikalle siivoamaan. Aika rauhalliseen tahtiin sai sitä työtä silloin vielä tehdä.

1963 oli palkka 2,03 mk/h vasta ammattikoulusta valmistuneelle autonasentajalle, mikä oli Oulun paras palkka muille samanlaisille. Joku vanhempi muurari sai jotain 5 mk/h, mikä tuntui älyttömän hyvältä. 

1964 laskin, etten koskaan pysty palkallani ostamaan minkäänlaista autoa. Datsun Bluebird maksoi uutena 1888 mk. Omasta asunnosta en edes haaveillut, asuin kimppakämpässä OKT:n vinttihuoneessa. Vuokra 30 mk/kk/hlö oli mielestäni halpa. 

Silti isäni oli onnesta soikeana, kun pääsi jonakin vuonna muutamaksi kuukaudeksi työttömyystöihin siltatyömaalle. Kai sillä palkalla sai tupakat ostettua, tuskin riitti muuhun. Kolmen - neljän lehmän maitotilillä ja itse kasvatetulla perunalla sitä elettiin koko perhe. Polttopuutkin piti ostaa joka vuosi ja risuja sai äiti kerätä naapurin metsästä jatkoksi, vaikka ei ne risut paljoa lämmittäneetkään. Meni kuitenkin jatkona hiilloksen päällä. 

Yhtenä vuotena isä kankesi rautakangen, lapion ja kirveen kanssa naapurin uudisraiviolta kantoja. Palkaksi sai ne kannot. Minä niitä koulun jälkeen pilkoin polttopuiksi. Näin mahtavsti elettiin 50 -luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

Ei ole. Suomi on täynnä vanhoja omakotitaloja, jotka on silloin parempina aikoina suomalaisten omalla työllä rakennettuja ja ostettuja. Toiset osti, toiset rakensivat itse. Ja töihin pääsi, kun kävi vain kysymässä, onko töitä. Sitten kun sai sen jonkun työpaikan, niin kohta oli autokin käytössä. 

Nykyään meillä pitää olla älypuhelimet, läppärit, sitä sun tätä ja kaikki menee aina kolmen vuoden välein vaihtoon, niin se syö rahat auton hankkimisilta ja pitämisiltä. Ei kaikkeen voi olla varaa yhtäaikaa. Sitten kun ei niitä töitäkään tahdo olla ja mitä on, niin ne työt ovat sellaisia tilapäistöitä, että jos sattuu johonkin tuurilla pääsemään, niin se on kolme vuotta ja kenkää. Siinä ei kyllä kannata monella sataa itselleen velkaa tehdä. Sukanvarteen vaan heti ekasta tilistä, niin näkee, paljon ehti viimeiseen tiliin asti säästellä. Ne on sitten äkkiä syöty, kun se onni taas loppuu ja uusi pitkä työttömyyskausi alkaa. Homma noudattaa orjallisesti aina sitä samaa kaavaa.

Ei ennen tämmöistä ollut. Ennen työpaikat olivat varmoja ja riitti, kun kotona oli muutama laite. Ja ne myös kestivät, ettei tarvinut vähän väliä vaihtaa uusiin. Ja kun työpaikat olivat varmoja, niin sitten myös kannatti käydä pankissa pyytämässä lainaa asuntoa ja autoa varten. Ja vähän muutakin varten. Kaiken sai varmasti maksettua pankille takaisin, koska töissä sai käydä eläkkeeseen asti. 

Se olisi ollut kaikista paras, kun olisi syntynyt tänne siinä vähän  viime sodan päättymisen jälkeen ja kuollut vähän ennen 1990-luvun laman alkua, niin olisi saanut elää sellaisen lyhyen, mutta hyvän elämän. Melkeinpä kaikkien muiden ajanjaksojen kanssa on ollut vähän niin ja näin, että onko siinä syntymisessä ollut mitään järkeä. Kaikista hulluinta on ollut syntyä 1970-luvulla ja olla yhä elossa. Parhaimmat vuodet ja tulevaisuus on varastettu. Kaikenlaista kikkailua vuonna 71 syntyneen pään menoksi, ettei vaan lähde elämässä mikään parempaan suuntaan menemään. 

"Oliko silloin miehille mitään töitä kun kaikki oli neitejä, tyttöjä ja santroja?" 

Tottakai oli. Miehet oli kuljettajia. Oli leipä-ja maitoauton kuljettajia, jokaisella herralla oli oma henkilökohtainen kuljettajansa ja kansalla oli onnikkakuskeja. Oli myös talonmiehiä, vahtimestareita, paperitehtaalla paperimiehiä, varastomiehiä, verstailla työskenteli puuseppiä ja lihateollisuudessa oli lihamestarit ja lihanleikkaajat. Satamissa ahtaajat jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

Ei ole. Suomi on täynnä vanhoja omakotitaloja, jotka on silloin parempina aikoina suomalaisten omalla työllä rakennettuja ja ostettuja. Toiset osti, toiset rakensivat itse. Ja töihin pääsi, kun kävi vain kysymässä, onko töitä. Sitten kun sai sen jonkun työpaikan, niin kohta oli autokin käytössä. 

Nykyään meillä pitää olla älypuhelimet, läppärit, sitä sun tätä ja kaikki menee aina kolmen vuoden välein vaihtoon, niin se syö rahat auton hankkimisilta ja pitämisiltä. Ei kaikkeen voi olla varaa yhtäaikaa. Sitten kun ei niitä töitäkään tahdo olla ja mitä on, niin ne työt ovat sellaisia tilapäistöitä, että jos sattuu johonkin tuurilla pääsemään, niin se on kolme vuotta ja kenkää. Siinä ei kyllä kannata monella sataa itselleen velkaa tehdä. Sukanvarteen vaan heti

Tämä ei perustu mihinkään. Täyttä puppua.

Muistan vielä 1970-luvun alkupuolella koulusta jaettiin lappuja, joilla sai anoa vaatteita ja kenkiä. Ihan duunariperheissä näitä käytettiin eli rahaa ei ollut liikaa törsäämiseen.

Tosiaan, muistan itsekin, kun isä allekirjoitti hakemuslapun ja minä ihmettelin, miksi hän oli niin vihainen. Kai se hävetti, että rahat ei riittäneet. Muistaakseni sain kengät, ne piti hakea luokan edessä opettajalta. Siitä ei kukaan pilkannut, kun melkein kaikki muutkin oli yhtä köyhistä perheistä. Tuloerot näkyi vasta yläasteella, kun luokkakavereina oli pankinjohtajan ja tehtaanjohtajan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Silti isäni oli onnesta soikeana, kun pääsi jonakin vuonna muutamaksi kuukaudeksi työttömyystöihin siltatyömaalle. Kai sillä palkalla sai tupakat ostettua, tuskin riitti muuhun. Kolmen - neljän lehmän maitotilillä ja itse kasvatetulla perunalla sitä elettiin koko perhe. Polttopuutkin piti ostaa joka vuosi ja risuja sai äiti kerätä naapurin metsästä jatkoksi, vaikka ei ne risut paljoa lämmittäneetkään. Meni kuitenkin jatkona hiilloksen päällä. 

Yhtenä vuotena isä kankesi rautakangen, lapion ja kirveen kanssa naapurin uudisraiviolta kantoja. Palkaksi sai ne kannot. Minä niitä koulun jälkeen pilkoin polttopuiksi. Näin mahtavsti elettiin 50 -luvulla. 

Viileä tarina, veli. Otsikossa vain kyseltiin vähän tuoreempien asioiden perään, jos satuit huomaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti isäni oli onnesta soikeana, kun pääsi jonakin vuonna muutamaksi kuukaudeksi työttömyystöihin siltatyömaalle. Kai sillä palkalla sai tupakat ostettua, tuskin riitti muuhun. Kolmen - neljän lehmän maitotilillä ja itse kasvatetulla perunalla sitä elettiin koko perhe. Polttopuutkin piti ostaa joka vuosi ja risuja sai äiti kerätä naapurin metsästä jatkoksi, vaikka ei ne risut paljoa lämmittäneetkään. Meni kuitenkin jatkona hiilloksen päällä. 

Yhtenä vuotena isä kankesi rautakangen, lapion ja kirveen kanssa naapurin uudisraiviolta kantoja. Palkaksi sai ne kannot. Minä niitä koulun jälkeen pilkoin polttopuiksi. Näin mahtavsti elettiin 50 -luvulla. 

Viileä tarina, veli. Otsikossa vain kyseltiin vähän tuoreempien asioiden perään, jos satuit huomaamaan?

Ehkä hänellä on lukihäiriö tai hän vain halusi saada kokemuksensa kerrotuksi.

"Se olisi ollut kaikista paras, kun olisi syntynyt tänne siinä vähän  viime sodan päättymisen jälkeen ja kuollut vähän ennen 1990-luvun laman alkua, niin olisi saanut elää sellaisen lyhyen, mutta hyvän elämän. Melkeinpä kaikkien muiden ajanjaksojen kanssa on ollut vähän niin ja näin, että onko siinä syntymisessä ollut mitään järkeä. Kaikista hulluinta on ollut syntyä 1970-luvulla ja olla yhä elossa. Parhaimmat vuodet ja tulevaisuus on varastettu. Kaikenlaista kikkailua vuonna 71 syntyneen pään menoksi, ettei vaan lähde elämässä mikään parempaan suuntaan menemään. "

Kauniisti sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

Ei ole. Suomi on täynnä vanhoja omakotitaloja, jotka on silloin parempina aikoina suomalaisten omalla työllä rakennettuja ja ostettuja. Toiset osti, toiset rakensivat itse. Ja töihin pääsi, kun kävi vain kysymässä, onko töitä. Sitten kun sai sen jonkun työpaikan, niin kohta oli autokin käytössä. 

Nykyään meillä pitää olla älypuhelimet, läppärit, sitä sun tätä ja kaikki menee aina kolmen vuoden välein vaihtoon, niin se syö rahat auton hankkimisilta ja pitämisiltä. Ei kaikkeen voi olla varaa yhtäaikaa. Sitten kun ei niitä töitäkään tahdo olla ja mitä on, niin ne työt ovat sellaisia tilapäistöitä, että jos sattuu johonkin tuurilla pääsemään, niin se on kolme vuotta ja kenkää. Siinä ei kyllä kannata monella s

Meidän rintamamiestalokylällä oli velkaiset talot, mutta autoja oli koulun johtajaopettajalla ja yhdellä perheellä, jossa molemmat vanhemmat oli jossain tehtaassa töissä. Heidänkin autonsa joku Ifa. 60-luku.

Vielä 60-luvussa enoni, kuten moni tilaton tai pientilallinen Pohjois-Karjalassa oli talvikaudet savotassa Pielisen itäpuolen metsissä. Useita kuukausia miehet asuivat savottakämpillä. Kotona käytiin ehkä jouluna ja pääsiäisenä. Puiden kaataminen pakkasessa ja syvässä lumihangessa oli taatusti kovaa työtä, vaikka moottorisahat jo työtä helpottivat. 

Kun sitten savottahommat loppuivat, lähti enokin jonnekin Lahden   seudulle työttömyystöihin, lapiohommiin. "...hän parakin luona patjaa kantaa..." 

Vierailija kirjoitti:

Vielä 60-luvussa enoni, kuten moni tilaton tai pientilallinen Pohjois-Karjalassa oli talvikaudet savotassa Pielisen itäpuolen metsissä. Useita kuukausia miehet asuivat savottakämpillä. Kotona käytiin ehkä jouluna ja pääsiäisenä. Puiden kaataminen pakkasessa ja syvässä lumihangessa oli taatusti kovaa työtä, vaikka moottorisahat jo työtä helpottivat. 

Kun sitten savottahommat loppuivat, lähti enokin jonnekin Lahden   seudulle työttömyystöihin, lapiohommiin. "...hän parakin luona patjaa kantaa..." 

Vierailija kirjoitti:

1963 oli palkka 2,03 mk/h vasta ammattikoulusta valmistuneelle autonasentajalle, mikä oli Oulun paras palkka muille samanlaisille. Joku vanhempi muurari sai jotain 5 mk/h, mikä tuntui älyttömän hyvältä. 

1964 laskin, etten koskaan pysty palkallani ostamaan minkäänlaista autoa. Datsun Bluebird maksoi uutena 1888 mk. Omasta asunnosta en edes haaveillut, asuin kimppakämpässä OKT:n vinttihuoneessa. Vuokra 30 mk/kk/hlö oli mielestäni halpa. 

Vuoden 1963 2,03 mk on nykyrahassa noin 5€ ja 5 mk reilut 12,5€

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

Luuletko että duunaritaustaiset talonomistajat ovat lottovoitolla talonsa hankkineet?

Ne rakennettiin talkoilla ja muutenkin mahdollisimman halvalla, katso nyt noita 60-70-luvun tasakottoisia valesokkelitaloja, joissa lattia on maanpinnan tasalla.