Muistikuvia 60- ja 70-lukujen töistä ja työskentelystä???

Vierailija kirjoitti:

Lapiohommina kaivettiin perustuksia kovillakin pakkasilla. Monttuun mentiin kuudelta ja kangilla pilkottiin kovaa jäätynyttä savea. Ei ollut koneita vaan lihasvoimin tehtiin kaikki. Yksi tauko oli päivällä jolloin syötiin eväät. Maitopullo ja pari voileipää ja taas monttuun. Työt loppuivat joskus myöhään illalla ja lauantai oli myös työpäivä.

Päätalon Kalle kertoi tästäkin hommasta eräässä kirjassa, piti kangella hakata irtoja ja siitä lapioitiin lavalle tavaraa, taisi tosin olla tietyöhommaa.

Silloin ainakin oli töitä enemmän ja monenlaista, mutta suhteilla usein töihin päästiin.

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

Pienen hellahuoneen saattoi saada vuokralle tavallinen työläisperhe.

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

No ei todellakaan mitään taloja ensimmäisenä osteltu. Meillä oli vuokrakaksio ja kaksi lasta. Autona oli vanha Lada. Ensimmäinen kerrostaloasunto ostettiin, kun oli jo kolme lasta ja asuntovelkaa varten oma osuus rahoituksesta säästetty. Tämä 70-luvun loppua ja 80-luvun alkua.

Vierailija kirjoitti:

Lapiohommina kaivettiin perustuksia kovillakin pakkasilla. Monttuun mentiin kuudelta ja kangilla pilkottiin kovaa jäätynyttä savea. Ei ollut koneita vaan lihasvoimin tehtiin kaikki. Yksi tauko oli päivällä jolloin syötiin eväät. Maitopullo ja pari voileipää ja taas monttuun. Työt loppuivat joskus myöhään illalla ja lauantai oli myös työpäivä.

kKauhean kuluttavaa työtä. Ei silloin ollut edes kunnon turvakenkiä tai muutenkaan nykypäivän veroisia työvaatteita.

70-luvun työtä tehtiin usein lihasvoimin ja/tai urakkatyönä. Metsänistutusta, tehdastyöt ja muuta sellaista, eli ei kovin kevyttä. Siihen aikaan en vielä ehtinyt kouluttautua työnjohtoon ja asiantuntijaksi, joka oli varmaan silloinkin kevyempää.

Ainakin hoitoala oli  jollakin tavalla kevyempää vuorotyön osalta. Oli selkeät vuorot ja hoitajana ollut tätini odotti aina niitä yökkövapaita, kun yövuorojen jälkeen oli useampi vapaapäivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

 

Muistelen että 70-luvulla sai rakennutettua uuden hyvän omakotilaon noin 50000-80000 mk:lla.

No oli se ehkä vähän kalliimpi, tosin neliöt siinä ratkaisee ja työväki, moni teki apuvoimien kanssa talon itse.

Ystäväni oli 70 -luvun alussa nuorena miehenä töissä Lokomolla. Hän kertoo, että sinä lähes kahden vuoden aikana, jonka hän oli siellä töissä, hän ei saanut kertaakaan täyttä palkkaa. Syy: jatkuva lakkoilu. Lakkoiluun riitti syyksi silloin mikä tahansa. Se, että johtoryhmään kuuluva henkilö oli kirjoittanut lehteen mielipidekirjoituksen, joka ei AY -liikettä / luottamusmiestä miellyttänyt. Tai se, että oli kaunis, aurinkoinen päivä.

Ystäväni sai tarpeekseen, ja muutti Ruotsiin töihin. Palasi myöhemmin takaisin Suomeen, mutta ei enää työntekijäksi -perusti oman yrityksen alalleen.

70 luvun alussa oli 18v täyttäneen helppo saada hanttihommia tai kesätöitä. Eikä juuri edes kysytty mitä osaat.

Vierailija kirjoitti:

Fyysistä 90 prossaa ja konttorirottia 10 prossaa , nykyään kaikki on toisin päin, harva tekee enää fyysisesti rasittavaa hommaa.

Konttorityö oli silloin rasittavaa, koska paljon joutui tekemään käsin. Isoihin firmoihin tuli valtavasti postia myös paketteja, niiden lajittelu, nostelu, kantelu ja jakaminen oli jokapäiväinen iso homma. Piti olla erikseen postitusosasto tai useampi henkilö hoitamaan ruljanssia. Postin määrä myös verrattuna nykyiseen oli ihan toista; ei ollut s-posteja eikä tekstareita, eikä asiakaspalvelupuhelimia (joihin vastasi suuri määrä aspoja), joten kaikki asiat piti hoitaa postitse. 

Postin lähettäminen oli myös iso homma. Isommissa yrityksissä posti frankkeerattiin itse, sitä varten oli oma laitteensa. Koska ei ollut s-posteja, kulki talon sisällä myös sisäistä postia valtavat määrät. Näille oli ne omat kuorensa. Lisäksi toimistoihin tuli paljon sanomalehtiä tai ammattilehtiä, niitäkin piti jaella sinne tänne. Hierarkia oli tärkeä, Hesari meni aina korkeimmalle pomolle ensin, vasta kun hän oli lukenut omansa, sai jaella päivän lehdet muille. 

Ihmisten paikallistaminen (kun ei ollut kännyköitä) oli iso homma sekin. Tsupparina sai juosta sinne tänne etsimään jotain tyyppejä puhelimeen. Ulkomaan puhelut olivat kalliita, ja monet otettiin tilattuna talon puhelinkeskuksesta, sitten se puhelin tilaaja oli jossain konttorin toisessa kerroksessa mistä sitä sai hakea luurin ääreen kissojen ja koirien kanssa. Puhelinkeskuksessa töissä ollessa sai hokea jatkuvasti luuriin "hetki vielä, olkaa hyvä". Joskus joku soittava asiakas jäi sinne odottamaan puhelinkeskuksen laitteeseen, ja vasta pitkän ajan jälkeen tajusi että siinä palaa vielä valo. Varovasti uskalsi sitten avata linjan ja kysyä, "Vieläkö jaksatte odottaa?" ja joku läpälää selitys siitä miksi joku idari ei ottanut sitä puheluaan vastaan. 

Monessa 70-luvun yrityksessä oli ne valokoodisysteemit, joilla konttorin porukkaa laitettiin hakuun. Jokaisen työntekijän piti muistaa oma koodinsa. Sitten kun vaikkapa joku pomo etsi konttorirottaa A:ta, pistettiin keskuksesta hänen valokoodinsa palamaan ja annettiin äänimerkki. Sillä tavalla niitä karkulaisia löytyi. 

Jos firmaan liityi tehdas, niin joutui sitten soittelemaan sinne tehtaan puolelle, että onko se ja se siellä. Valtavasti töitä, joita enää ei taida olla, kun kaikilla on se oma suora puhelinnumeronsa.

Konekirjoittaminenkin oli raskaampaa, kun joutui sormilla hakkaamaan koneita ja muutenkin olempaan näppärä käsistään. Virheitä tuli paljon ja niitä piti korjata ihan älyttömillä keinoilla. Oli sellaista valkoista nestettä, jota siveltiin koneesta irti otettuun paperiin sille väärin menneelle kirjaimelle, piti odottaa että se kuivui, sitten piti osata laittaa arkki takaisin koneeseen just oikeaan kohtaan. Myöhemmin tuli niitä korjauspapereita, joilla pystyi korjaaman konekirjoitusvirheen ihan arkin ollessa koneessa. Tuotteen merkki oli muistaakseni Tipp-Ex. 

Kaikkeen meni hemmetisti aikaa, piti olla todella tarkkaa, ettei tullut virheitä, koska korjaaminen kesti. 

Laskutustakin tehtiin joskus niin että kirjoituskoneilla täytettiin tilisiirtoon tietoja. 

Ei ollut vielä tietokoneita yleisesti eikä sellaisia joista olisi saanut siistejä liikekirjeiksi tehtäviä printtejä. Kaikki kirjoitettiin koneella, piti olla kalkkeripaperit, joilla tehtiin yksi tai kaksi kopiota käsin. Arkistointiinkin meni paljon aikaa, kuin joka paperi piti käsin niitata, rei'ittää ja arkistoida. 

Joskus 70-luvulla alkoi sitten tulla kopiokoneet. Kopioita otettiin ihan valtavat määrät eiväkä alkuajan koneet laijitelleet tai nitoneet niitä. Hirveä duuni oli kopsata jotain isoja pumaskoja, jotka piti lajitella 50 ihmiselle kokousta varten, nitoa kaikki jne... Piti olla tarkkana. Ja koneet jumitti useasti, piti oppia korjaamaan yleisimmät viat. 

Ennen konttoreissa oli isoja kokouksia jatkuvasti ja niihin piti pikkulikkana tehdä kahvitukset. Keittää kahvit ja silloin piti olla kaiken maailman pullat ja viinerit jotka piti hankkia. Joskus hankittiin voileipiä, ne olivat kaliimpia, koska ne teetettiin eräässä ravintolassa, meitsi kävi vaan hakemassa ja asetteli ne lautasille. Tiskiä tuli joka päivä valtavat määrät, eikä ollut astianpesukoneita vaan pikkujuoksutyttö joutui ne tiskaamaan. Myös kokoushuoneet piti siivota ja tuulettaa, ihmiset jättivät jälkeensä kaikkea, mm. valtavat määrät tupakantumppeja. 

Ulkolähettinä Helsingissä oli kiva olla, toki sai raahata painavia paketteja sinne tänne ja käydä hakemassa asiakirjoja jostain virastoista, joissa joutui odottelemaan ja pankkiasioita hoidellessa sama homma myös. Mutta oli kiva olla vapaa ja ulkona työpäivän aikana. 

Vierailija kirjoitti:

70-luvun työtä tehtiin usein lihasvoimin ja/tai urakkatyönä. Metsänistutusta, tehdastyöt ja muuta sellaista, eli ei kovin kevyttä. Siihen aikaan en vielä ehtinyt kouluttautua työnjohtoon ja asiantuntijaksi, joka oli varmaan silloinkin kevyempää.

Ainakin hoitoala oli  jollakin tavalla kevyempää vuorotyön osalta. Oli selkeät vuorot ja hoitajana ollut tätini odotti aina niitä yökkövapaita, kun yövuorojen jälkeen oli useampi vapaapäivä.

Tuo hoitoalojen keveys/raskaus riippui varmaan työpaikasta. Itse tein pitkään epäsäännöllistä vuorotyötä. Tuolloin mentiin vielä yleisesti pätkäaamuvuoroon ennen yövuoroja, ts olit ensin aamulla esim klo 7.30-13 ja sitten vielä yövuoroon klo 21.30. Ja ei aina ollut mitään pitkiä vapaita yhden yövuoron jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siinä työtä sihteeriköille ja muille konttorirotille piisasi, kun kaikki laskut kirjoitettiin yksitellen kirjoituskoneilla, reskontrat olivat pahvikorteilla ja piti saada täsmäämän kirjanpitoonkin joka sekin tehtiin käsipeliillä niin kuin laskettiin palkatkin. Juoksutyttöjäkin tarvittiin nuolemaan postimerkkejä, kuljettamaan postit postitoimistoon, laskujen maksupankkisiirrot pankkiin maksettavaksi ja hoitamaan muutkin juoksevat asiat. Isommissa firmoissa oli myös sentraalisantroja puhelinliikennettä hoitamassa ja jos käsiteltiin käteistä rahaa saattoi olla erikseen kassaneitikin. Pankeissa ja posteissakin riitti virkailijoilla puuhaa, kun kaikki tehtiin käsin ja muita koneita ei  tainnut olla kuin telefax ja laskukoneet ja taisivat paperinauhalliset laskukoneetkin yleistyä vasta 1960-luvun loppupuolella tai 1970-kuvun alussa. Oikeastaan entinen työelämä oli monessa suhteessa parempi&nbsp

Olihan siellä miehiäkin oli lähettipoikina, postitushommissa, ja tietysti konttorirottina ja johtoportaassa. Jos yritys oli jokin insinöörifirma, ei ollut mitään tietokoneita ja CAD-ohjelmia, vaan ammattitaitoset rakennuspiirtäjät teki ne tekniset piirrokset sinikopioita varten käsin. Piirtäjiä oli sellaisessa yrityksessä usein kokonainen liuta, enimmäkseen miehiä ennen vanhaan. Se oli tarkkutta ja aikaavievää hommaa. 

Konttoreissa miesten piti olla puku päällä, spittarit jalassa ja kraka kaulassa kuten Stadissa sanottiin. Hiukset leikattuna siististi. Nykynuorista harva olisi päässyt konttoriin töihin. Minäkin sain toruja asustani, kun kesälähettinä pidin farkkuhaalareita. Ei olis saanut. Pukukoodi ja käyttäytymiskoodit olivat vielä tiukkoja. 

Moni nykynuori ei tajua miten aikaavievää ja vaativaa oli tehdä monet työt käsin, jotka nyt on helppo sutaista tuosta vaan tietokoneella. 

Kerron vielä telexistä, suomeksi puhuttiin kaukokirjoittimesta. Olin töissä myös eräässä lentoyhtiössä. Liput varattiin lähettämällä yhtiön pääkonttoriin telex. Laite oli kuin isokokoinen kirjoituskone. Viesti kirjoitettiin reikänauhalle. Kun nauha oli valmis, otettiin ikään kuin puhelinnumeroyhteys vastaanottajan telex-laitteeseen ja etukäteen kirjoitettu nauha juoksutettiin ulos. Omalle koneelle jäi tekstinmuotoon päivätty viesti, joka arkistoitiin. Vastaanottaja sai myös tekstimuotoisen viestin omalle koneelleen. Telexissä ei saanut tehdä virheitä, niiden korjaaminen oli hankalaa, ja kun jostain lentolippuejn varauksesta oli kyse, ei saanut tulla virheitä. Ah sitä stressiä. Saman viestin joutui joskus aloittamaan monta kertaa. Muistan sen että viestin alkuun piti aina kirjoittaa ZXZX...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

Luuletko että duunaritaustaiset talonomistajat ovat lottovoitolla talonsa hankkineet?

Mä luulen että silloin ihmisillä oli varmat vakituiset työpaikat. Vaikka palkka ei olisi päätä huimannut, työpaikka toimii "takauksena" ja lainaa oli helpompi saada pankista. Ilmeisesti ei tarvinnut olla omia säästöjä, nythän se on edellytys sille että saa kohtuullisemman koron.

Laina-ajat olivat toki lyhyempiä 60-70 -luvuilla, että varmaan perhe oli sen ajan tiukoilla, elettiin nuukasti ja tehtiin ylitöitä. Mutta sitten olikin asunto maksettu n. 10 vuodessa.

Ilmeisesti lainan korot sai vähentää verotuksessa ja kun inflaatio iski niin se helpotti lainan maksua. 

Ihmiset myös ostivat silloin ensin pienemmän asunnon, ja kun saivat sen maksettua, pyrkivät vasta hankkimaan isomman, jos tilanne oli hyvä. Nykyään otetaan heti nuorena valtavaasuntolaina ja halutaan heti se iso unelmakoti vaikka miten kalliilla. Taktiikkakin oli ennen siis erilainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se urbaanilegendaa, että ennen sai helpommin palkallaan ostettua auton tai talon?

 

Muistelen että 70-luvulla sai rakennutettua uuden hyvän omakotilaon noin 50000-80000 mk:lla.

Nykyrahassa tuo olisi  n. 58 000 euroa enintään. Asumisoikeusasunnon hinta tänään. 

Vierailija kirjoitti:

Silloin ainakin oli töitä enemmän ja monenlaista, mutta suhteilla usein töihin päästiin.

 

Se oli kumminkin enemmän sitä että joku suositteli että olet hyvä työihminen. Ei voinut löysäillä sitten töissä, vaan piti olla hyvä työntekijä. 

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni oli 70 -luvun alussa nuorena miehenä töissä Lokomolla. Hän kertoo, että sinä lähes kahden vuoden aikana, jonka hän oli siellä töissä, hän ei saanut kertaakaan täyttä palkkaa. Syy: jatkuva lakkoilu. Lakkoiluun riitti syyksi silloin mikä tahansa. Se, että johtoryhmään kuuluva henkilö oli kirjoittanut lehteen mielipidekirjoituksen, joka ei AY -liikettä / luottamusmiestä miellyttänyt. Tai se, että oli kaunis, aurinkoinen päivä.

Ystäväni sai tarpeekseen, ja muutti Ruotsiin töihin. Palasi myöhemmin takaisin Suomeen, mutta ei enää työntekijäksi -perusti oman yrityksen alalleen.

 

Liiton jäsenenä sai kyllä lakkoavustusta.

Vierailija kirjoitti:

70 luvun alussa oli 18v täyttäneen helppo saada hanttihommia tai kesätöitä. Eikä juuri edes kysytty mitä osaat.

 

Niinpä. Minäkin olin 70-luvulla vaikka missä hommissa tehtaassa, pesulassa, vaatekaupassa myyjänä, sekä tuurasin myös usean kuukauden ajan opettajaani sekä yläasteella että lukiossa.  

Vierailija kirjoitti:

70 luvun alussa oli 18v täyttäneen helppo saada hanttihommia tai kesätöitä. Eikä juuri edes kysytty mitä osaat.

Niin koska silloin saattoi vielä olettaa että 18-vuotias osaa edes kellotaulua lukea ja muitakin ihan perustaitoja.

Vierailija kirjoitti:

Aina kännissä.

Kukaan ei kysynyt kuinka sinä vietät aikasi.