Mies käyttää hyväksi vastuuntuntoisuuttani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan. 

Niin

Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.

Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.

Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan napaan tuijottelija. Teki hyvän uran, mutta perheen

Niin, nainen kuin huomaamattaan vain alistuu olosuhteisiin.🤷 

Joka hetki ei voi valita mitä ajattelee ja miten toimii? Olemme ohjelmoituja robotteja, eikä meillä ole omaa tahtoa, eikä vapaata valintaa päättää, miten toimimme? Pitäisiköhän naiset laittaa holhouksen alaiseksi? 

Nainen on niin paljon parempi lasten kanssa, yleensä. Ja rooli lankeaa hänelle. Usein miehet osaavat olla jälkikasvun kanssa luontevasti kun lapset ovat vähän vanhempia ja kommunikointi sujuu heidän kanssaan helpommin.

Mutta mehän ajaudumme helposti tiettyihin rooleihin. Siksi olisi tärkeää aina avoimesti PUHUA kaikesta kumppanin kanssa. Erimielisyydet kuuluvat lähisuhteeseen. Mutta toisen mitätöiminen, alistaminen, manipulointi, sumutus jne eivät kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on niin paljon parempi lasten kanssa, yleensä. Ja rooli lankeaa hänelle. Usein miehet osaavat olla jälkikasvun kanssa luontevasti kun lapset ovat vähän vanhempia ja kommunikointi sujuu heidän kanssaan helpommin.

Mutta mehän ajaudumme helposti tiettyihin rooleihin. Siksi olisi tärkeää aina avoimesti PUHUA kaikesta kumppanin kanssa. Erimielisyydet kuuluvat lähisuhteeseen. Mutta toisen mitätöiminen, alistaminen, manipulointi, sumutus jne eivät kuulu.

Alistuminen olosuhteisiin kuuluu?

Yritin omassa avioliitossani laittaa omia sovittuja menoja kalenteriin, jotta mies osaisi huomioida ne, mutta siitä huolimatta kävi niin, että mies oli kehitellyt jotain omaa menoa siihenkin huomioimatta mun menoja. Kun oltiin sanallisesti sovittu, että otan ke-illan vapaata ja mies tulee töistä viimeistään klo 17 ja laittaa ruokaa, oli vaan pakko laittaa sitä ruokaa itse, kun mies tuli myöhässä, eikä ollut tietääkseenkään sovitusta aikataulusta ja ihmetteli, kun olen vihainen. Olin meidän parisuhteessa se paremmin tienaava ja hoidin 80 % lastenhoidosta ja kotitöistä. Ja kaikesta tästä huolimatta meidänkin tapauksessa ero tuli miehelle yllätyksenä. Itselle jäi sellainen käsitys, että omalla exälläni oli kai jonkinlainen luulo, että mulle olisi jotenkin itsessään arvokasta olla parisuhteessa miehen kanssa eli miehelle ikään kuin riittäisi perheessä vain olla "kiintiömies" ilman vastuita. Ei se mene niin, vaan kaiken työn pitäisi jakautua 50/50. Tämä ei tunnu millään menevän miessukupuolisten pääkoppaan. Kannattaisi alkaa jo ihan peruskoulussa kasvattaa miehiä tähän, jos halutaan, että lapsia vielä tähän maahan syntyy. Toisaalta joitain ihmisiä ei koulutuskaan sivistä, koska oma exänikin oli akateemisen koulutuksen käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan. 

Niin

Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.

Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.

Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan napaan tuijottelija. Teki hyvän uran, mutta perheen 

Niin, nainen kuin huomaamattaan vain alistuu olosuhteisiin.🤷 

Kunnes jonain päivänä herää ja huomaa, miten epäreilu mies on. Mies kokee yllätyseron ja hankkii uuden perheen ja taas yllätysero, kunnes jää lopullisesti yksin vihdoin opiskelemaan kodinhoitoa ja itsestään huolehtimista. Rankka kohtalo, mutta täysin ansaittu.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on niin paljon parempi lasten kanssa, yleensä. Ja rooli lankeaa hänelle. Usein miehet osaavat olla jälkikasvun kanssa luontevasti kun lapset ovat vähän vanhempia ja kommunikointi sujuu heidän kanssaan helpommin.

Mutta mehän ajaudumme helposti tiettyihin rooleihin. Siksi olisi tärkeää aina avoimesti PUHUA kaikesta kumppanin kanssa. Erimielisyydet kuuluvat lähisuhteeseen. Mutta toisen mitätöiminen, alistaminen, manipulointi, sumutus jne eivät kuulu.

Niinpä niin, jäämme jumiin omaan rajoittuneeseen ajatusmaailmaan tajuamatta, että ajatuksemme eivät ole totta vaan oman mielemme tuotos? Voimme kulkea koko elämämme silmät ja korvat kiinni harhakuvien vallassa?

Vierailija kirjoitti:

Yritin omassa avioliitossani laittaa omia sovittuja menoja kalenteriin, jotta mies osaisi huomioida ne, mutta siitä huolimatta kävi niin, että mies oli kehitellyt jotain omaa menoa siihenkin huomioimatta mun menoja. Kun oltiin sanallisesti sovittu, että otan ke-illan vapaata ja mies tulee töistä viimeistään klo 17 ja laittaa ruokaa, oli vaan pakko laittaa sitä ruokaa itse, kun mies tuli myöhässä, eikä ollut tietääkseenkään sovitusta aikataulusta ja ihmetteli, kun olen vihainen. Olin meidän parisuhteessa se paremmin tienaava ja hoidin 80 % lastenhoidosta ja kotitöistä. Ja kaikesta tästä huolimatta meidänkin tapauksessa ero tuli miehelle yllätyksenä. Itselle jäi sellainen käsitys, että omalla exälläni oli kai jonkinlainen luulo, että mulle olisi jotenkin itsessään arvokasta olla parisuhteessa miehen kanssa eli miehelle ikään kuin riittäisi perheessä vain olla "kiintiömies" ilman vastuita. Ei se mene niin, vaan kaiken työn pitäisi jakautua 50/50.

Toki olen miettinyt exälläni autismipiirteisyyttä, koska hänellä oli monia intensiivisiä mielenkiinnonkohteita ym. paljon piirteisyyttä.

Monelle tuntuu olevan vaikea myöntää, että omilla ajatuksilla ja teoilla on jotain merkitystä. Kyllä niillä on. Ajatuksista syntyy asenne, joka tuottaa toimintaa. Toiminta tuottaa seurauksia ja noista seurauksista syntyy elämä.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on niin paljon parempi lasten kanssa, yleensä. Ja rooli lankeaa hänelle. Usein miehet osaavat olla jälkikasvun kanssa luontevasti kun lapset ovat vähän vanhempia ja kommunikointi sujuu heidän kanssaan helpommin.

Mutta mehän ajaudumme helposti tiettyihin rooleihin. Siksi olisi tärkeää aina avoimesti PUHUA kaikesta kumppanin kanssa. Erimielisyydet kuuluvat lähisuhteeseen. Mutta toisen mitätöiminen, alistaminen, manipulointi, sumutus jne eivät kuulu.

Tuossa saattaa käydä myös niin, että lapset eivät sitten vanhempana tai aikuisena halua olla enää tekemisissä. Kun ei kiinnostanut lapsen asiat niin mitä sitä myöhemminkään vaivaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan. 

Niin

Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.

Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.

Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan

 

Kunnes jonain päivänä herää ja huomaa, miten epäreilu mies on. Mies kokee yllätyseron ja hankkii uuden perheen ja taas yllätysero, kunnes jää lopullisesti yksin vihdoin opiskelemaan kodinhoitoa ja itsestään huolehtimista. Rankka kohtalo, mutta täysin ansaittu.

Sitäkään en pysty ymmärtämään mistä aina löytyy se nainen, joka ottaa tuollaisen miehen lemmikkimarsukseen. Omalla isälläni on jo neljäs vaimo vaikka meitä taakse jääneitä lapsia on jo viisi ja kolme ex-vaimoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan. 

Niin

Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.

Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.

Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan

Kunnes jonain päivänä herää ja huomaa, miten epäreilu mies on. Mies kokee yllätyseron ja hankkii uuden perheen ja taas yllätysero, kunnes jää lopullisesti yksin vihdoin opiskelemaan kodinhoitoa ja itsestään huolehtimista. Rankka kohtalo, mutta täysin ansaittu.

Ihminen toistaa lähes pakonomaisesti tekojaan, kunnes on valmis katsomaan niiden tarjoamia oppeja, sukupuolesta riippumatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan. 

Niin

Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.

Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.

Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan

 

Kunnes jonain päivänä herää ja huomaa, miten epäreilu mies on. Mies kokee yllätyseron ja hankkii uuden perheen ja taas yllätysero, kunnes jää lopullisesti yksin vihdoin opiskelemaan kodinhoitoa ja itsestään huolehtimista. Rankka kohtalo, mutta täysin ansaittu.

Rankka kohtalo tai sitten. Itsekin tajusin vasta pitkällä aikuisuudessa ettei parisuhdetta ole pakko haluta ja opettelin yksin olemisen taidon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan. 

Niin

Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.

Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.

Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudellis

 

Rankka kohtalo tai sitten. Itsekin tajusin vasta pitkällä aikuisuudessa ettei parisuhdetta ole pakko haluta ja opettelin yksin olemisen taidon. 

Ilman miestä elävä nainen = girl power

Ilman nainen elävä mies = säälittävä runkkari 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen on niin paljon parempi lasten kanssa, yleensä. Ja rooli lankeaa hänelle. Usein miehet osaavat olla jälkikasvun kanssa luontevasti kun lapset ovat vähän vanhempia ja kommunikointi sujuu heidän kanssaan helpommin.

Mutta mehän ajaudumme helposti tiettyihin rooleihin. Siksi olisi tärkeää aina avoimesti PUHUA kaikesta kumppanin kanssa. Erimielisyydet kuuluvat lähisuhteeseen. Mutta toisen mitätöiminen, alistaminen, manipulointi, sumutus jne eivät kuulu.

 

Tuossa saattaa käydä myös niin, että lapset eivät sitten vanhempana tai aikuisena halua olla enää tekemisissä. Kun ei kiinnostanut lapsen asiat niin mitä sitä myöhemminkään vaivaamaan.

Saattaa käydä niinkin, että lapsi ei halua olla tekemissä lapsen kautta elävän vanhemmankaan kanssa.#ällöäitimyytti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein sen virheen, että juutuin tällaiseen suhteeseen. Olen ollut suorastaan ylivastuullinen, ja pikku hiljaa kaikki käytännön asiat ovat jääneet kontolleni. Hoidan siis talouden ja tarvittavat korjaustyöt kiinteistöön. Mies ajattelee enimmäkseen itseään ja mukavuuttaan ja seuraa touhujani kuin pikkupoika. Olinpa hölmö, kun hyvin nuorena ihastuin sievän ja kiltin näköiseen omalaatuiseen vanhapoikaan. Nykyään nuoret naiset ovat vähän viisaampia. 

Mulla lähes identtinen kokemus, talo ja neljä lasta. Eron jälkeen sain vihdoin omaa aikaa, kun meillä oli viikko-viikko-systeemi. Kaikki -ihan kaikki- elämässä parani eron myötä. 

Kävisipä joskus näin. Oliko sinulla tukiverkosto silloin, ja mistä sait voimaa lähteä? Jos niitä ei kuitenkaan ole, lienee ero vaikea prosessi.  Mietin jo käytännön asioita. Onneksi on aikuiset lapset, tuskin edes auttavat . Lisäksi vanhanaikaiset asenteet hankaloittavat. 

Vierailija kirjoitti:

Tein sen virheen, että juutuin tällaiseen suhteeseen. Olen ollut suorastaan ylivastuullinen, ja pikku hiljaa kaikki käytännön asiat ovat jääneet kontolleni. Hoidan siis talouden ja tarvittavat korjaustyöt kiinteistöön. Mies ajattelee enimmäkseen itseään ja mukavuuttaan ja seuraa touhujani kuin pikkupoika. Olinpa hölmö, kun hyvin nuorena ihastuin sievän ja kiltin näköiseen omalaatuiseen vanhapoikaan. Nykyään nuoret naiset ovat vähän viisaampia. 

Täällä sama tarina! Oma mukavuus edellä, jatkuvasti vain mukavuusalueella oli kyse sitten kotitöistä, ansiotöistä, sukualaisten oma-aloitteisesta auttamisesta tai arjen käytännön asioiden hoitamisesta.

Odotan itseltäni rohkeutta tehdä päätös oman tulevaisuuteni suhteen, akku tyhjä.

Olet miehen tossun alla siis. Ota nyt järki käteen , et voi elää noin että olet vaan kotona kaiket ajat ja mies huitelee kylillä muita naisia panemassa varmaan. Niin että sinun nyt pitää tehdä tiukka päätös onko se elämäsi rakkaus vai eroatko ja saat vapauden tehdä omia juttuja kodin ulkopuolellakin.

Meillä tilanne on toisin päin - mies pääsee aiemmin töistä (voi mennä varhain, kun minä vien lapsen hoitoon) ja ehtii useimmiten aloittamaan ruuanlaiton ennen kuin olen kotona. Hän tekee fyysistä työtä, eikä kaipaa liikuntaa toisin kuin minä, joka istun päivät koneella ja kaipaan ulkoilua tai liikettä ainakin joinain iltoina. Mies harrastaa pelailua ja soittamista, eli pystyy harrastuksiensa lomassa pitämään silmällä lapsia (koululainen ja eskarilainen eivät kaipaa jatkuvaa hoivaa). Niinpä minun on helppo livahtaa omiin harrastuksiini, kun toinen on kuitenkin käytännössä aina kotona.

Erona teidän tilanteeseen on, että omia menoja rajoittaa se, että haluan olla läsnä lastenkin elämässä, eli joka illalle ei viitsi sopia omaa tekemistä. Ehkä sun pitäisi keskustella puolison kanssa siitä, milloin hän pitää yllä suhdetta lapseen (ja koiraan), jos on aina poissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein sen virheen, että juutuin tällaiseen suhteeseen. Olen ollut suorastaan ylivastuullinen, ja pikku hiljaa kaikki käytännön asiat ovat jääneet kontolleni. Hoidan siis talouden ja tarvittavat korjaustyöt kiinteistöön. Mies ajattelee enimmäkseen itseään ja mukavuuttaan ja seuraa touhujani kuin pikkupoika. Olinpa hölmö, kun hyvin nuorena ihastuin sievän ja kiltin näköiseen omalaatuiseen vanhapoikaan. Nykyään nuoret naiset ovat vähän viisaampia. 

Täällä sama tarina! Oma mukavuus edellä, jatkuvasti vain mukavuusalueella oli kyse sitten kotitöistä, ansiotöistä, sukualaisten oma-aloitteisesta auttamisesta tai arjen käytännön asioiden hoitamisesta.

Odotan itseltäni rohkeutta tehdä päätös oman tulevaisuuteni suhteen, akku tyhjä.

Voimathan tässä alkavat huveta kaiken aikaa. Sitä miehen aikuistumista olen odotellut jo pitkään, mutta eihän tämä viitsi yrittää eikä ymmärrä tilannettaan enää. Tottunut ylläpitoon, kun vaimo hoitaa. Jos jälkipolvella on ongelmia, mies ei halua niistä edes keskustella. Jouduin kerran kysymään neuvoa näihin ulkopuoliselta, ja tämä kysyi heti, onko mies lapsen isä. Tietysti on. Pahalta tuntuu myös ympäristön pilkka, kun näkevät kaiken. Pää pystyssä olen yrittänyt hoitaa asiat, ja takanapäin nimitellään isännäksi, miehen nimitystä en viitsi tässä mainita.  Sukulaiset pysyvät ymmärrettävästi kaukana meistä. Hyvä niin, koska häpeän tilannetta. Epäilenpä vaan, että jos kääntyisin perheneuvonnan puoleen, nämä vain pyytäisivät joustamaan ja jatkamaan pystyyn kuollutta avioliittoa.  Olisipa jokin tukiryhmä, johon turvautua tässä tilanteessa.