Mies käyttää hyväksi vastuuntuntoisuuttani
Hän pyörii omilla asioillaan kaiket päivät ja minä huolehdin lapsesta ja koirasta, kun en henno jättää yksin. Mies käytt tätä vastuuntuntoisuuttani hyväksi. Työni on vaativampaa ja palkka isompi, mutta olen kaiket vapaa-ajat kodin vankina. Tekisi mieli erota, fantasioin siitä, eron ajatus tuntuu siltä, että vapautuisin vankilasta ja saisin ainakin joitain vapaapäiviä itselleni. Haluaisin käydä vaikka kaupungilla, kahvilassa, kuntosalilla tms, päästä tuulettumaan. Mies tekee osa-aikatyötä, mutta on pois kotoa aamusta iltaan, kun hän jatkuvasti järjestää itselleen omaa tekemistä. Parhaillaankin hän on harrastuksessaan.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Minä ratkaisin ottamalla eron ja vuoroviikkoasumisen. Eipä mies kantanut vastuuta edes omilla viikoillaan, joten todella vaikeaa on ollut, mutta onneksi lapset on kohta aikuisia.
Vuorovanhemmuutta ei oteta, se saadaan jos myös toinen vanhempi siihen suostuu. Siihen kun ei voida pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ratkaisin ottamalla eron ja vuoroviikkoasumisen. Eipä mies kantanut vastuuta edes omilla viikoillaan, joten todella vaikeaa on ollut, mutta onneksi lapset on kohta aikuisia.
Itse en saanut lapsia isälleen kuin joka toinen viikonloppu. Mutta sekin oli enemmän aikaa itselleni kuin mitä ennen oli ollut
Mä en saanut edes joka toiseksi viikonlopuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marttyyrius on narsismin piirre. Alas sieltä ristiltä ulisemasta. Olet itse sinne kiivennyt ja lyönyt naulat ranteisiisi.
Höpö höpö. Normaali ihminen välittää lapsesta ja lemmikistä. Ei vain nyt jakaudu tasaisesti tuo välittäminen.
Yleensä tuollaisessa suhteessa on kaksi aikuista lasta, joiden säröt osuvat kipeästi yhteen. Toinen oikeuttaa, toinen alistuu. Toinen menee impulssiensa mukana, toinen kontrolloi. Toinen kantaa vastuuta liikaakin ja toisen olisi syytä kantaa vastuuta enemmän, alkaen omasta itsestään.
Tämä on täyttä paskaa. Tutkitusti esim. narsistien puolisot ovat
Miljoona tekosyytä miehen laiskuudelle ja vastuuttomuudelle :D
Hih hih
Ap lapsen ikä olisi kiva saada tietää? Jossain vaiheessa esm jo normaali kahdeksan vuotias pärjää tunnin/pari yksin kotona.
Monet kulkevat kouluun ja kotiin itsenäisesti jo tolla iällä.
Tämä aloitus sopii äitiini jonka uhri minä olen. Kesti kauan oikeesti tajuta tämä. Tuntuu paradoksaaliselta olla oman äitinsä uhri.
Miksi ette tee paperille sopimusta ennen lapsen tekoa kuinka paljon osallistutaan lapsen huolehtimiseen ja jos toinen ei hoida osuuttaan sopimuksesta niin maksaa korvauksia jolla voi ostaa lastenhoitajan tarpeen vaatiessa pääsemällä omille asioille.
Olette te naiset tyhmiä eikä sitten auta jälkeenpäin valittaminen pettyneenä.
Lapsi ja koira ovat sinun egon jatkeita, joiden avulla voit päteä uhraamalla itsesi heidän eteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan.
Tytöistä edelleen kasvatetaan niitä kympintyttöjä.
Se toisesta huolehtiminen on piirretty ihoomme. Emme me hylkää lasta tai eläintä emmekä lähde itsekkäästi omille teillemme kun on jälkikasvua tai eläimiä jotka tarvitsevat meitä.
Ja kas kummaa, usein nämä miehetkin heikkona hetkenä meitä tarvitsevat. Kun heillä.on ahdistusta ja huolia, me heitä paapomme ja syötämme ja pidämme lähellä.... kunnes voimaantuvat ja lähtevät taas itsekkäille retkilleen.
Tulee kuitenkin päivä, monille meistä, kun sanomme nyt riittää. Nyt näen omat tarpeeni ja huolehdin niistä. Tämä voi olla Iso kriisi parisuhteessa tai uuden alku.
N.56
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tee paperille sopimusta ennen lapsen tekoa kuinka paljon osallistutaan lapsen huolehtimiseen ja jos toinen ei hoida osuuttaan sopimuksesta niin maksaa korvauksia jolla voi ostaa lastenhoitajan tarpeen vaatiessa pääsemällä omille asioille.
Olette te naiset tyhmiä eikä sitten auta jälkeenpäin valittaminen pettyneenä.
Heh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein sen virheen, että juutuin tällaiseen suhteeseen. Olen ollut suorastaan ylivastuullinen, ja pikku hiljaa kaikki käytännön asiat ovat jääneet kontolleni. Hoidan siis talouden ja tarvittavat korjaustyöt kiinteistöön. Mies ajattelee enimmäkseen itseään ja mukavuuttaan ja seuraa touhujani kuin pikkupoika. Olinpa hölmö, kun hyvin nuorena ihastuin sievän ja kiltin näköiseen omalaatuiseen vanhapoikaan. Nykyään nuoret naiset ovat vähän viisaampia.
Omalaatuinen onkohan miehelläsi diagnoosi?
Ennen puhuttiin vain omalaatuisista. En ole asiantuntija, mutta epäilen jonkinlaista autismia.Sosiaalisesti kömpelö ja ymmärtämätön. Käytöskin arvaamatonta, joten varuillaan saa olla. Nyt vanhemmiten unohtelut, eli tulossa kai toinenkin diagnoosi. Vastuun kantaminen siis lisääntymässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan.
Tytöistä edelleen kasvatetaan niitä kympintyttöjä.
Se toisesta huolehtiminen on piirretty ihoomme. Emme me hylkää lasta tai eläintä emmekä lähde itsekkäästi omille teillemme kun on jälkikasvua tai eläimiä jotka tarvitsevat meitä.
Ja kas kummaa, usein nämä miehetkin heikkona hetkenä meitä tarvitsevat. Kun heillä.on ahdistusta ja huolia, me heitä paapomme ja syötämme ja pidämme lähellä.... kunnes voimaantuvat ja lähtevät taas itsekkäille retkilleen.
Tulee kuitenkin päivä, monille meistä, kun sanomme nyt riittää. Nyt näen omat tarpeeni ja huolehdin niistä. Tämä voi olla Iso kriisi parisuhteessa tai uuden alku.
N.56
#keskiiänvoimaantuminen

Onneksi olkoon sinut on aivopesty.

Niin
Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.
Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.
Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan napaan tuijottelija. Teki hyvän uran, mutta perheen kustannuksella. Lasten kasvettua aikuisiksi jätti vaimon.
Näitä on sitten varmaan miehen mukava muistella vanhana kiikkustuolissa.
Vierailija kirjoitti:
Ap lapsen ikä olisi kiva saada tietää? Jossain vaiheessa esm jo normaali kahdeksan vuotias pärjää tunnin/pari yksin kotona.
Monet kulkevat kouluun ja kotiin itsenäisesti jo tolla iällä.
Mitäs jos lapsi ei ole ns. normaali?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan.
Tytöistä edelleen kasvatetaan niitä kympintyttöjä.
Se toisesta huolehtiminen on piirretty ihoomme. Emme me hylkää lasta tai eläintä emmekä lähde itsekkäästi omille teillemme kun on jälkikasvua tai eläimiä jotka tarvitsevat meitä.
Ja kas kummaa, usein nämä miehetkin heikkona hetkenä meitä tarvitsevat. Kun heillä.on ahdistusta ja huolia, me heitä paapomme ja syötämme ja pidämme lähellä.... kunnes voimaantuvat ja lähtevät taas itsekkäille retkilleen.
Tulee kuitenkin päivä, monille meistä, kun sanomme nyt riittää. Nyt näen omat tarpeeni ja huolehdin niistä. Tämä voi olla Iso kriisi parisuhteessa tai uuden alku.
N.56
Onneksi olkoon sinut on aivopesty.
Niin, sukupuoliroolit ja kotitöihin, yms liittyvät asenteet opitaan jo lapsuudessa, joten kasvatukseenkin kannattaa kiinnittää huomiota. Ja lapset oppii esimerkistä, onko ap hyvä esimerkki lapselleen? Tytöt osallistetaan pienestä pitäen esim kotitöiden tekoon ja pienemmistä lapsista huolehtimiseen enemmän kuin poikia. Teini-iässä tämä näkyy niin, että tytöt tekevät paljon enemmän kotitöitä kuin pojat. Kun aikuisena sitten muutetaan samaan huusholliin, sukupuolittuneet kaavat ovat olemassa.
Toivoisin, että vanhemmat ja ammattikasvattajat olisivat herkempiä kyseenalaistamaan sukupuolirooleja, kuten ajatusta siitä, että pienet tytöt olisivat automaattisesti hoivaavampia kuin pienet pojat, koska tämä sukupolvien jatkumo näyttää edelleen olevan voimissaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette tee paperille sopimusta ennen lapsen tekoa kuinka paljon osallistutaan lapsen huolehtimiseen ja jos toinen ei hoida osuuttaan sopimuksesta niin maksaa korvauksia jolla voi ostaa lastenhoitajan tarpeen vaatiessa pääsemällä omille asioille.
Olette te naiset tyhmiä eikä sitten auta jälkeenpäin valittaminen pettyneenä.
Mistä sinä tiedät etukäteen, millainen lapsi syntyy? Onko koliikkia tai vaikkapa kehitysvammaa?
Kuinka moni pariskunta tekee etukäteen jonkun kirjallisen sopimuksen lasten hoidosta? Ihmeellisiä avioliittoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään miten naiset edelleen alistuu tuohon asemaan.
Niin
Tilanne voi kehittyä pikkuhiljaa, tai sitä on kestänyt niin lyhyen aikaa, että se ei ole vielä ap:lle täysin valjennut.
Ehkä ap on enemmän introvertti, ja viihtyy kotona. Nyt on herännyt huomaamaan, että mies käyttää täysillä tilaisuutta hyväkseen.
Tunnistan tilanteen, jossa kaksi erittäin urakeskeistä ihmistä meni yhteen. Syntyi lapsi, jolla oli erityistarpeita. Syntyi toinen. Äidin oli luontevaa jäädä kotiin, koska molemmat vanhemmat eivät olisi voineet sekä vetää korkean profiilin uraa, että huolehtia lapsista. Lisäksi tähän oli taloudelliset mahdollisuudet. Miehestä kasvoi melkoinen omaan napaan tuijottelija. Teki hyvän uran, mutta perheen kustannuksella. Lasten kasvettua aikuisiksi jätti
Niin, nainen kuin huomaamattaan vain alistuu olosuhteisiin.🤷