Parisuhteen pimeä vaihe päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon

"Jännä juttu, kun mies on AINA se jonka pitää oppia jotain ja muuttua ja tehdä paremmin. Silloikin kun nainen pettää

🤢🤮"

Eiköhän edellä kuvatussa tilanteessa molempien pitänyt muuttua, avioliitto oli aika lailla tiensä päässä, täydellisessä umpikujassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole niin yksinkertaista, että rakkaus on loppunut jos ajautuu sivusuhteeseen. Minulla oli pitkä sivusuhde, mutta en koskaan lakannut rakastamasta miestäni. Meillä oli siihen aikaan avioliitossa pitkä vaikea vaihe. Mieheni oli työnarkomaani, joka oli töissä 7 päivää viikossa, vuodesta toiseen. Jouluaattoisinkin piti päästä työpaikalle. Olin liki yksinhuoltaja ja tosi väsynyt tilanteeseen. Samaan aikaan työpaikalla oli mies, joka huomioi minua ja yhteiset lounaat johtivat kahden vuoden jälkeen pitkään suhteeseen. Hänkin oli tahollaan avoliitossa, joka ei edennyt minnekään. 

Muutama vuosi eteenpäin, olen päättänyt sivusuhteen ja edelleen naimisissa. Mieheni sai vähennettyä työntekoa sen verran, että pitää ainakin yhden vapaapäivän viikossa. Sivusuhde voi myös toimia pysäytyksenä, joka ravistelee avioliiton takaisin raiteillee

Sulla ei ollut mitään vastuuta mistään. Olit vain uhri. Sääliksi käy miestäsi kun otti takaisin. Ymmärtäisin, jos tajuaisit tehneesi väärin, mutta ei sinnepäinkään. Pidät tätä suorastaan urotyönä avioliiton eteen, vaikka silkkaa itsekkyyttä petit ja valehtelit vuosia. Vastenmielistä!

Vierailija kirjoitti:

"Jännä juttu, kun mies on AINA se jonka pitää oppia jotain ja muuttua ja tehdä paremmin. Silloikin kun nainen pettää

🤢🤮"

 

Eiköhän edellä kuvatussa tilanteessa molempien pitänyt muuttua, avioliitto oli aika lailla tiensä päässä, täydellisessä umpikujassa. 

 

 

Joo, aina samat kaksoisstandardit. "Molempien pitää tehdä töitä" ja naisparka suorastaan ajettu tuohon tilanteeseen.

Annas olla ku mies pettää, kun ei saa kotoa mitä haluaa ja tarvitsee... Ei taatusti ole samat vastaukset. 

Siinä hetkessä kun avio"miehen" sivusuhde tuli esiin - naulattiin avioeron arkkuun naula ja se oli siinä. Jos ei ole pokkaa sanoa suoraan vaan voi vuosia valehdella ja naida kahta...

Ei jatkoon 😁 

Vierailija kirjoitti:

No? Mikä se vaihe on? Vois olla vähän hedelmällisempi keskustelu, jos tiedettäisi edes mistä puhutaan...

Ehkä ap toivoi, että joku artikkelista maksanut kertoisi sen. 

Sulla ei ollut mitään vastuuta mistään. Olit vain uhri. Sääliksi käy miestäsi kun otti takaisin. Ymmärtäisin, jos tajuaisit tehneesi väärin, mutta ei sinnepäinkään. Pidät tätä suorastaan urotyönä avioliiton eteen, vaikka silkkaa itsekkyyttä petit ja valehtelit vuosia. Vastenmielistä!

Väärin! Totta kai tajuan tehneeni väärin. Petin. Valehdella ei tarvinnut, sillä mistä hän olisi voinut tietää, kun hädin tuskin edes näimme. Ja mitä vastuuseen tulee, olin yksin vastuussa ihan kaikesta, mies laittoi työnsä kaiken muun edelle. Viis perheestä ja parisuhteesta, mutta hän ja hänen uransa oli no. 1. Olimme siis päätymässä eroon, sivusuhde tai ei. Olin jo vuosia anellut miestä olemaan enemmän kotona, menemään pariterapiaan tai ihan mitä tahansa. Ei tullut kuulonkaan, kohta hän voi olla enemmän kotona. Kohta, kohta, mutta ei koskaan pitänyt lupauksiaan.

En ole uhri, mutta ihminen. Kaipasin toista aikuista. Puhetta, ajatusten jakamista, syliä, seksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa.

Eli se on tahdon asia ja sen voi saada takaisin. 

Parisuhdekurssilla opittu

Tunteet eivät ole kyllä tahdon asia.

Et voi kylmällä järjellä päättää, että nyt tahdon uudelleen rakastaa. Ei tunteet niin toimi.

 

Kunpa tunteet tulisivat, kun vaan haluaisi tarpeeksi! Olen kertonut miehelleni, että en rakasta häntä. Hän ei siltikään halua erota. Olen näkymätön ja yksinäinen, mutta minun on vaikea erota. Miestä ei näytä haittaavan vaikka rakkaus on poissa minun puolelta kunhan arki rullaa normaalisti eteenpäin. Elämä olisi helpomaa, jos rakastaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jännä juttu, kun mies on AINA se jonka pitää oppia jotain ja muuttua ja tehdä paremmin. Silloikin kun nainen pettää

🤢🤮"

 

Eiköhän edellä kuvatussa tilanteessa molempien pitänyt muuttua, avioliitto oli aika lailla tiensä päässä, täydellisessä umpikujassa. 

 

 

Joo, aina samat kaksoisstandardit. "Molempien pitää tehdä töitä" ja naisparka suorastaan ajettu tuohon tilanteeseen.

Annas olla ku mies pettää, kun ei saa kotoa mitä haluaa ja tarvitsee... Ei taatusti ole samat vastaukset. 

No, parempi puhua sitten, kun on itse avioliiton raunioilla samasta syystä. Ja aika usein, kun nainen antaa kaiken työlleen, yksi ex-pääministeri tulee mieleen, niin avioliitto on loppunut.

"Minulle tuo rakkauden tunnustaminen on suhteen alussa ollut vaikeaa siksi, että omien tunteidensa analysoiminen ei ole ainakaan minulle helppoa. Haluan tärkeissä asioissa olla rehellinen ja kerron sen suhteen alussa. Ja kun sitten olin tunteestani riittävän varma niin sanoin sen kumppanilleni. Nykyään se tulee esille päivittäin.

Eksän kanssa tähän meni selvästi pidempi aika kuin nykyisen kumppanini kanssa. Olin nuorempana paljon epävarmempi tunteistani kuin nyt."

Mielenkiintoista, sillä olen ollut siinä uskossa, että mies tietää heti rakastaako vai ei ja että mies rakastuu todella helposti. Eikä sitä voi olla huomaamatta. Rakkaudestaan epävarma mies on mulle täysin uusi konsepti, niin uusi, etten oikein vieläkään ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Onko rakkauskäsitykseen silloin liitetty jotain valtavan painavaa ja raskauttavaa, että sitä pitää miettiä kauan vai eikö oikein kukaan ole miellyttänyt niin paljon jo heti alkuun, että jalat notkahtavat ja se on siinä?

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä pimeä vaihe on?

Mitäpä luulisit !

Vierailija kirjoitti:

"Minulle tuo rakkauden tunnustaminen on suhteen alussa ollut vaikeaa siksi, että omien tunteidensa analysoiminen ei ole ainakaan minulle helppoa. Haluan tärkeissä asioissa olla rehellinen ja kerron sen suhteen alussa. Ja kun sitten olin tunteestani riittävän varma niin sanoin sen kumppanilleni. Nykyään se tulee esille päivittäin.

Eksän kanssa tähän meni selvästi pidempi aika kuin nykyisen kumppanini kanssa. Olin nuorempana paljon epävarmempi tunteistani kuin nyt."

Mielenkiintoista, sillä olen ollut siinä uskossa, että mies tietää heti rakastaako vai ei ja että mies rakastuu todella helposti. Eikä sitä voi olla huomaamatta. Rakkaudestaan epävarma mies on mulle täysin uusi konsepti, niin uusi, etten oikein vieläkään ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Onko rakkauskäsitykseen silloin liitetty jotain valtavan painavaa ja raskauttavaa, että sitä pitää miettiä kauan vai eikö oikein kukaan ole miellyttänyt niin paljon jo heti alkuun,

Vai haluavatko miehet vaan seksiä 😂 ainakin minulla kaikki jutut ovat alkaneet fyysisellä halulla ja hullaantumisella, sen hieman haihduttua on vasta nähnyt, onko muutakin yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa.

Eli se on tahdon asia ja sen voi saada takaisin. 

Parisuhdekurssilla opittu

Tunteet eivät ole kyllä tahdon asia.

Et voi kylmällä järjellä päättää, että nyt tahdon uudelleen rakastaa. Ei tunteet niin toimi.

 

Kunpa tunteet tulisivat, kun vaan haluaisi tarpeeksi! Olen kertonut miehelleni, että en rakasta häntä. Hän ei siltikään halua erota. Olen näkymätön ja yksinäinen, mutta minun on vaikea erota. Miestä ei näytä haittaavan vaikka rakkaus on poissa minun puolelta kunhan arki rullaa normaalisti eteenpäin. Elämä olisi helpomaa, jos rakastaisin.

Rakastitko häntä alussa kuitenkin? Jos kyllä, niin mitä sitten tapahtui?

Kun ei siedetä toisen kosketusta. Kun kaikki, mitä toinen suustaan päästä ärsyttää. Kun toisen äänikin ärsyttää, mässytys, kolistelu tai siis liki kaikki siinä toisessa ärsyttää. Kun ei halua enää olla samassa huoneessakaan yhtä aikaa. Kun toisen kosketuskin inhottaa. Ja todellakaan ei nukuta enää samassa sängyssä. Tämä on suhteen terminaalivaihe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusuhde voi myös toimia pysäytyksenä, joka ravistelee avioliiton takaisin raiteilleen. 

Meillä taas mies jätti minut sivusuhdenaisen takia. En edes tiennyt miehen jättäessä minut, että hänellä olikin jo nainen ja oli ollut pitkään. Avioliittomme kesti miltei 20 vuotta. Eli meillä ei mitenkään toiminut pysäytyksenä eikä ravisteluna, vaan mies sai vain syyn jättää minut.

Miehillä on yleensä aina uusi valmiina, kun suhde päättyy. En osaa sanoa miksi, kun olen nainen.

Vierailija kirjoitti:

"Minun on vaikea päästä kärryille siitä miksei tuollaista voisi sanoa, ellei sitten siksi, että haluaa jotenkin roikottaa ja tehdä epävarmaksi. Se siitä ensimmäisenä tulee mieleen. "

 

Ymmärrätkö että tämä maa on täynnä lapsia, joille ei edes omat vanhemmat ole koskaan sanonut suoraan "minä rakastan sinua" ?

Olen nelikymppinen nainen ja kysyin ystäviltäni, niin kukaan ei muista kuulleensa omilta vanhemmiltaan suoraan. Koskaan. Ehkä jollain kiertotiellä korkeintaan. Kun kerroin itseäni yli 10 v nuoremmalle amerikkalaiselle ystävälleni (mies), hän piti aivan käsittämättömänä ettei vanhempi sanoisi lapselleen rakastavansa tätä.

En ole kovin innostunut siitä, että iältään aikuinen ihminen vetoaa lapsuuteensa siinä, että käyttäytyy tietyllä tavalla. Katson aikuistumisen mitaksi sen, että miettii mitä omilta vanhemmiltaan haluaa säästää ja mitä ei halua jatkaa eteenpäin. 

Monesti psykoterapiakin ymmäretään siten, että sieltä etsittäisiin syitä ja perusteita sille miten minusta tuli minä. On se sitäkin, mutta yhtä suuressa osassa on kasvaminen aikuiseksi, joka vastaa omista teoistaan ja tekee tietoisia valintoja. 

Rakastamisen sanominen ei ehkä ole se olennaisin asia, vaan tunne siitä, että on arvostettu ja rakastettu omana itsenään. Eivät minunkaan vanhempani ole muistaakseni ikinä sanoneet minulle, että rakastavat minua. Mutta olen kokenut olevani rakastettu omana itsenäni. Ja heidän käytöksestään näkyi, että rakastavat toinen toisiaan, mutta sanovat rakastavansa luultavasti vain kahden ollessaan kuten itsekin mieheni kanssa teemme. Näistä malleista rakentuu "normaalin" malli meille jokaiselle, se mitä usein luulemme kaikkien muidenkin normaaliksi, olkoon se sitten suomalaisten tai amerikkalaisten normaali.

Jonkinlainen erittely siitä mistä itse tulee, mitä itse on ja haluaa on minusta aikuisuuden mitta. Mutta osa ihmisistä ei koskaan kasva aikuisiksi. Lapsiaikuisia on itse asiassa aika paljonkin ja nykyaika ruokkii sitä, uhriutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Kun ei siedetä toisen kosketusta. Kun kaikki, mitä toinen suustaan päästä ärsyttää. Kun toisen äänikin ärsyttää, mässytys, kolistelu tai siis liki kaikki siinä toisessa ärsyttää. Kun ei halua enää olla samassa huoneessakaan yhtä aikaa. Kun toisen kosketuskin inhottaa. Ja todellakaan ei nukuta enää samassa sängyssä. Tämä on suhteen terminaalivaihe. 

No tämä ei kyllä kuulosta hyvältä 😳 Mutta miten niin vääränlaisen ihmisen kanssa on ylipäätään päätynyt yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Kun ei siedetä toisen kosketusta. Kun kaikki, mitä toinen suustaan päästä ärsyttää. Kun toisen äänikin ärsyttää, mässytys, kolistelu tai siis liki kaikki siinä toisessa ärsyttää. Kun ei halua enää olla samassa huoneessakaan yhtä aikaa. Kun toisen kosketuskin inhottaa. Ja todellakaan ei nukuta enää samassa sängyssä. Tämä on suhteen terminaalivaihe. 

Ja tästä voi päästä yli, ja rakkauden voi löytää uudelleen JOS haluaa.

Joopa joo kun olimme kunnan avioliittoneuvojalla paljastui vaimon siskon juoni avioliittomme tuhoksi kun oli maho. Aika ihme kun neuvoja oli 3 eroa kokenut ja kannatti eroa. No onneksi johtaja puuttui peliin ja tajusi asian ts asiantuntija sai .... ja

"Vai haluavatko miehet vaan seksiä 😂 ainakin minulla kaikki jutut ovat alkaneet fyysisellä halulla ja hullaantumisella, sen hieman haihduttua on vasta nähnyt, onko muutakin yhteistä."

On tietysti miehiä, joille rakkaus on vain ohimenevää seksuaalista viehtymystä, mutta heitä on vähemmistö. Sillä tavalla voi elää melko vapaana hylkäämisen pelosta.

Oma kokemukseni on, että miehet voivat ottaa romanttisen rakkauden hyvin vakavasti. Eivät kaikki, mutta aika monet kuitenkin. Nuori mies voi jopa päätyä itsemurhaan, kun tyttöystävä hylkää ja joskus vanhempikin. Omassa tuttavapiirissäkin on tällaista tragediaa käynyt.

Suurin osa on keskivertoja eikä kumpaakaan ääripäätä eli hullaantuminen on seksuaalista ja sitten realismi iskee seuraavana päivänä tai parin viikon kuluessa. Sitä lajia on suurin osa naisistakin, hieman tunteellisia ja välillä impulsiivisia. 

Tämä:

"Sillä eihän toisen naisen kanssa suhteeseen ryhtyvä rakasta puolisoaan. Itselleni tämä on päivänselvää. Jos ihmistä rakastaa, hänelle tahtoo hyvää ja kaunista eikä häntä halua loukata."