Yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa jotenkin surrealistiselta esimerkiksi vuoteen 2005 verrattuna
Silloin vähän joka kolkalla suunta oli vain ylöspäin. Suomeen virtasi kansainvälisiä investointeja, tasa-arvokehitys meni hurjasti eteenpäin, pisa-tulokset olivat maailman kärkeä, kouluissa oli luokat ja paperiset oppikirjat, elettiin vielä sääntöyhteiskunnan aikaa.
Ainut asia mikä on nykyään paremmin kuin ennen on läskivihan pienentyminen. Läskivihaa esiintyi ennen todella paljon erilaisissa saippuaoopperoissa, kuten Ugly Betty, Täykkärit tai leffoista mainittuja vaikka Bridget Jones. Jossain keskusteluohjelmassa Victoria Beckhamin piti suorassa livelähetyksessä käydä vaa'alla synnytyksen jälkeen koko kansan pällistellessä.
Muuten moni asia on mennyt hurjasti alamäkeen. Koulutus ja terveydenhuolto on romutettu, nuoret ovat pahoinvoivia ja masentuneita, maailmaa johtavat disney-elokuvien pahiksia muistuttavat vanhat sedät ketkä saavat tehdä mitä vaan ilman rikosoikeudellista vastuuta. Naisena ja tytön äitinä saa pelätä, että miehet väkivalloin riistävät naisilta ja tytöiltä heidän oikeutensa pois. Kaikki design kopioidaan ilman sanktioita jossain Aasian hikipajassa.
"maailmaa johtavat disney-elokuvien pahiksia muistuttavat vanhat sedät ketkä saavat tehdä mitä vaan ilman rikosoikeudellista vastuuta"
USA hyökkäsi Afganistaniin 2001 ja Irakiin 2003. Jälkimmäiseen ilman YK:n mandaattia. Bush jr ei saanut tästä mitään tuomiota, eikä EU langettanut mitään sanktioita edes jäsenelleen iso-britannialle, joka lähti mukaan tuohon rikolliseen hyökkäykseen.