Hiustenleikkuu päiväkodissa - täysin mahdoton idea😳
Olin jo täysin unohtanut miten pessimistisiä osa suomalaisista on Miten voikin olla noin negatiivinen vastaus perheitä palvelevaan ja suhteellisen helposti toteutettavan ehdotukseen varhaiskasvatuksen johtotehtävässä olevalta henkilöltä? Olisiko tosiaan lapselle hirveän haitallista olla 10 minuuttia poissa ylisuuren lapsiryhmän hälinästä😂 Ja kun ihan jopa hiuksia tulisi lattialleniiden lakaiseminen on tietenkin mahdottomuus? 🙄 Ainoa este joka saattaa joissain yksiköissä tulla vastaan on tilan puute. Kaikki muu tuossa vastauksessa on pelkkää jonninjoutavaa selittelyä, kun kyseistä johtajaa ei vaan jaksa kiinnostaa
Kommentit (149)
No, Espanjassa onnistuu, meillä ei tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan mitään hiustenleikkuuta päiväkotiin. Tietäisittepä millaisia hirviöitä vanhemmista muuttuu, kun lapsilla on valokuvauspäivä. Työntekijät saavat haukut jos heidän lapsensa valokuva ei jostain syystä miellytä.
Muistan ikuisesti kun sain eräältä äidiltä haukut, kun oli kuvausaamuna tällännyt lapsensa viimeisen päälle nätiksi. Sitten aamupalalla sukkahousuille kaatuikin maitoa ja luonnollisesti vaihdoin ne kuiviin. Oli kuvassa sitten väärät sukkahousut ja minä pilasin lapsen kuvat.
Voin kuvitella mitkä syytökset hoitaja saa vääränlaisesti leikatuista hiuksista. Ja päiväkodin resurssit on nykyään sellaiset ettei sieltä irtoa kasvattajia yhtään mihinkään ylimääräiseen. Ei ole enää aikaa kuskata lapsia edes yksityiskuviin.
Amen. Tämä on se syy, miksi tämä ei toimi Suomessa. Someraivo vielä päälle, jos väärin leikattu.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin vanhempana halusin saada sanani sanottua millaiseksi leikataan. Ulkomaanmatkoja varten käytin oman kylän eli kaupunginosan vakiparturilla, muutoin opettelin taidon leikata poikieni hiukset itse. Melkoinen säästö !
Siis 2-vuotias parturiin?? Älä nyt naurata.
Vierailija kirjoitti:
No, Espanjassa onnistuu, meillä ei tietenkään.
Oliko tuossa jutussa kerrottu, että minkäkokoinen päiväkoti on kyseessä ja oliko mahdollisesti yksityinen? Koska pieni ja yksityinen voi tietenkin järjestää vaikka hierojan ja hammaslääkärin päiväkodille, kunhan maksaja löytyy, iso kunnallinen ei.
Vierailija kirjoitti:
"Ja entäpä sitten hygienia, sittenhän olisi hiuksia joka paikassa."
Mutta se ei haittaa mitään, kun pa*kaisia kurahousuja puetaan ja riisutaan ja huuhdellaan ja kuivatellaan...
Puhumattakaan täistä, kihomadoista, syyhystä, mites se hygienia niiden kanssa. Ai ei haittaa? Ne kuuluu vissiin arkeen enemmän kuin muutama hius lattialla.
Mitä yhteistä on varhaiskasvatuksella ja hiusten leikkuulla? Idea varmasti helpottaisi vanhempien ajankäyttöä, tosin päiväkodin henkilökunnan kustannuksella. Sekö sitten olisi oikein?
Vierailija kirjoitti:
Mitä yhteistä on varhaiskasvatuksella ja hiusten leikkuulla? Idea varmasti helpottaisi vanhempien ajankäyttöä, tosin päiväkodin henkilökunnan kustannuksella. Sekö sitten olisi oikein?
Päiväkoti on palvelu, jonka vanhemmat ostavat, joten vanhemmat on se, joka päättää ja henkilökunta toteuttaa, ei päinvastoin.
Tasapäistämistä päiväkodissa, lapset riviin seisomaan ja rivin vierestä ajetaan trukilla jonka piikkeihin on vakiokorkeudelle kiinnitetty puutarhasaha jolla kaikkien hiukset leikataan siinä ohikulkiessa samanpituisiksi päälaelta :D Jollekin pidemmälle lapselle tietysti voi tulla pää kipeäksi kun leikkuri leikkaa siivun päälaelta pois, lyhimmän hiukset jää kokonaan leikkaamatta, mutta keskiarvo ja poliittinen tasapäistäminen on se tärkein seikka!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä yhteistä on varhaiskasvatuksella ja hiusten leikkuulla? Idea varmasti helpottaisi vanhempien ajankäyttöä, tosin päiväkodin henkilökunnan kustannuksella. Sekö sitten olisi oikein?
Päiväkoti on palvelu, jonka vanhemmat ostavat, joten vanhemmat on se, joka päättää ja henkilökunta toteuttaa, ei päinvastoin.
Mistä vanhemmat päättävät???
Vierailija kirjoitti:
Loistoidea mutta eihän Suomessa mene läpi kun veemäiset päälliköt torppaa joka idean jota ne ei oo ite keksinyt.
Ja lapsettomat sedät/tantat ilmaantuvat paikalle korostamaan "vanhempien vastuuta". Pelkkää hierarkista kateutta asioista, joita he eivät tarvitse. Minä ekaksi.
Lapset/perheet eivät saa näkyä tai kuulua julkisilla paikoilla, mutta heidän asioillaan ei saa vaivata ketään. Niiden kuuluu vain järjestyä. Mieluummin he eivät pyydä mitään.
Eipä voi oikein verrata suomalaista ja espanjalaista päivähoitoa keskenään, kun niin erilaisia ne ovat. Espanjassa saattaa olla jopa kaksikymmentä n. 3-vuotiasta lasta ryhmässä ja heillä yksi ainoa hoitaja. Eikä siellä todellakaan ulkoilla samaan tapaan kuin Suomessa, vaikka siellä on säät suorastaan ihanteelliset Suomen loskakeleihin ja pakkasiin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
"Ja entäpä sitten hygienia, sittenhän olisi hiuksia joka paikassa."
Mutta se ei haittaa mitään, kun pa*kaisia kurahousuja puetaan ja riisutaan ja huuhdellaan ja kuivatellaan...
Ja koulussa käy hammaslääkäri tarkistamassa siirrettävien välineiden kanssa. Hiukan eri juttu kuin hiusten leikkaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin vanhempana halusin saada sanani sanottua millaiseksi leikataan. Ulkomaanmatkoja varten käytin oman kylän eli kaupunginosan vakiparturilla, muutoin opettelin taidon leikata poikieni hiukset itse. Melkoinen säästö !
Kukaan tuskin pakottaisi. Oletan, ettei siellä tehtäisi muuta kuin perusasiat tai valittaisi tietyistä malleista.
Jos lasten hiusten laitto kiinnostaa enemmän, niin sitten on luottokampaajat siihen. Tämä olisi enemmän tilanteen opettelua ja tutustumista.
Vierailija kirjoitti:
hieno idea suurimmalle osalle vanhempia, mutta sitten on muutama äänekäs köyhä, joka ei halua maksaa palvelusta ja alkaa ruikuttamaan, että hänen kakaraansa syrjitään.
Miksi köyhä lapsi on "kakara"?
Eiköhän määrärahoista riittäisi pari ropoa heillekin, maksaahan se hoito jo ennestään ja joku sen kustantaa.
Et voi ulkoistaa sun velvollisuuksia kaikkea muille. Sun kuuluu pestä pukea sun lapset itse ja syöttää myös. Vanhemmille kuuluu HOITAA LASTENSA PARTURI ASIAT JA TÄI SHAMPOO HOITO KOTONA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ihmekään, että Suomella menee niin huonosti, jos kaikki uudet ideat torpataan heti alkuunsa? Miten voi kehittyä, jos ilmapiiri on tämä?
Tuossa se ongelman ydin juuri on. Kun innovatiivisuus Suomessa on näin alhaisella tasolla, ei kehitystä juuri ole odotettavissa.
"Kun joku jotain keksiikin, ja muille kertoo sen/niin joku heti vetää maton alta jalkojen" laulettiin 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Virkarälssi on Suomen syöpä
Keskisarjan opetuslapset toistelee Teemu-sedän viisauksia.
Joopajoo.
Vierailija kirjoitti:
Et voi ulkoistaa sun velvollisuuksia kaikkea muille. Sun kuuluu pestä pukea sun lapset itse ja syöttää myös. Vanhemmille kuuluu HOITAA LASTENSA PARTURI ASIAT JA TÄI SHAMPOO HOITO KOTONA.
Tietenkin täit torjutaan kotona! Eihän niitä ole kukaan päiväkodissa myrkyttämässä!
"Mitä resursseja tuo muka vaatii, kun parturi tulee vaikka torstaisin klo 12.00 ja rupeaa leikkaamaan. 10 min. per lapsi, kuten jutussa sanottiin, eli parissa tunnissa hoituu vähintään kymmenen mukulaa. Maksutkin menee suoraan käteisellä parturille, eli touhu on päikylle ilmaista, eikä se toimi edes välikätenä".
Ihan tuohon kommenttiisi liittyen sanoisin, että näkyy että sinulla ei ole mitään aavistusta päiväkodin arjesta.
Klo 12 on jo päiväunien ja päivälevon aikaa, silloin ei oteta päiväkotiin ylimääräisiä ihmisiä.
Ja lapsia ei voi jättää yksin vieraan ihmisen kanssa.
"Koska jo pelkkä parturin saapuminen rakennukseen vaatii henkilökunnan resursseja."
Niin, pitäähän sille avata ovi. Ei varhaiskasvattajan koulutuksella sellaista osata tehdä.