Mitä mieltä parisuhteestamme?

Mutta varaudu siihen että jos eroatte voi olla että mies haluaakin lasten asuvan hänen luonaan. Oletko siihen valmis?



Tai sitten lopeta se suhde ja yritä jatkaa miehesi kanssa.

Miks ihmeessä menit naimisiin jos et halunnut seksiä sillonkaan????

Kylmä liitto-se tuli mulla mieleen - Lasten takia yritetään pitää homma kasassa vaikka lasiseinä sortuu millon tahansa. Ja mikä malli lapsille; ei hellyyttä,nukutte eri huoneissa ..

Menimme nuorena naimisiin, eikä juuri mietitty onko se järkevää, jotenkin vain kuului tehdä niin.

Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että lapsetkin kärsivät tästä tilanteesta. Ei todellakaan ole lapsille hyväksi nähdä tällaista kylmyyttä omien vanhempiensa välillä.

Tämä on täysin kulissi-liitto, kulissit tosiaan on kohdallaan; on komeaa omakotitaloa jne.





Ap

Harvinaisen moni luulee, että kysymys kuuluu: rakastatko tällä hetkellä?



En tiedä oletteko naimisissa, mutta sama tahto rakastaa koskee kyllä muitakin kuin vihittyjä pareja. Olette olleet kauan yhdessä, ja alkaneet nuorina. On ihan tavallista, että kun ihminen oikeasti aikuistuu, tulee siksi ihmiseksi joka hän aikuisena on, se nuoresta asti tuntemasi puoliso ei ehkä kehity samaan tahtiin ja varsinkaan samaan suuntaan.



Suosittelisin, että istuisitte alas ja sanoisitte ääneen miten asia on. Että teillä on nyt parisuhdekriisi, ja siihen täytyy hakea apua. Helppoa se ei ole, mutta jokainen niistä, jotka tunnen ja jotka ovat apua hakeneet ja sitä saaneet, eivät vaihtaisi sitä uutta onnea mihinkään. Koska jostain syystä te toisinne silloin valitsitte, kaikki ne vuodet sitten.



Sitähän ei voi tietää, olisko miehelläsikin suhde toisen kanssa nyt. Se on todella yleistä, mutta ei ole mikään ratkaisu, pikemminkin seuraus. En sinuna kertoisi miehelle mitään, mutta jättäisin toisen miehen tapaamisen (niin paljon kuin sen sattuisikin) ja keskittyisin omaan perheeseen, omaan mieheen, omaan parisuhteeseen. Aikuisena täytyy kantaa vastuu ja hoitaa ikäviäkin asioita, ja pieleen mennyt parisuhde on juuri sitä.



Jos et mistään muusta saa inspiraatiota alkaa hoitaa parisuhdettanne (ja huom miehesi myös! Tämä on PARIsuhde, josta puhutaan!) niin ajattele niitä, jotka ovat sinulle ja miehellesi ne kaikista tärkeimmät, lapsenne. Lapsenne ansaitsevat isän ja äidin olevan onnellisia, koska näin lapsetkin ovat.



Tsemppiä!

Ilman moraalisaarnoja, mutta ihan vaan faktojen perusteella ei kuulosta minun korvaan parisuhteelta ollenkaan. Mielestäni miehelläsi on oikeus tietää, että hän ei elä parisuhteessa.

Kai minä sitten vaan jotenkin olen jo luovuttanut. Ja jos meillä menisi hyvin niin tuskin olisin ketään muuta alkanut edes tapailemaan. Ja rehellisesti sanoen, en tunne edes huonoa omaatuntoa lähtiessäni tämän miehen luota, paitsi tietysti kun ajattelen lapsiani.





Ap

Miksi piinaat miestäsi jatkamalla kulissia?

Ole rehellinen ja kerro totuus liittonne tilasta.

Sinä et ansaitse miestäsi!

Anna ajan näyttää. Älä tee hätiköityjä päätöksiä. Mikäli lapset pieniä, se vie oman osansa voimavaroistasi. Ero on niin lopullinen. Etsippä se usein pinnalla ollut ketju: miten avioero vaikuttaa lapsiin. Mieti haluatko todella lastesi kasvavan yh/uusperheessä? Mitäs jos löydätte toisenne uudelleen ruuhkavuosien jälkeen?

Itsekkin petin siis ja muutenkin tuo elämäntyyli oli täysin kun meiltä. Nyt on kaikki hyvin ja pystyn hengittämään. Lapset kyllä sopeutuu!

mistä tiedät ettei ansaitse? Yleensä kriisitkin on kahden kauppoja ja jos mies ei itse huomaa ettei parisuhdetta ole, niin ei hän mikään kelpo mies ole itsekään. Moni mieskin valitsee kulissit ja aviomiehen statuksen ja hylkää tunnetasolla vaimonsa.

Mä ymmärrän ap sua, tilanne liippaa läheltä ja on umpikuja. Johon en tiedä ratkaisua- muuta kuin aavistelen että pidemmän päälle molemmat katkeroituu, koska tärkeintä on rakkaus ja aito ihmissuhde. Mut lähteminen ei oo yksinkertaista.

Mksi omaakin mielenterveyttä piinaat, jos ei ole enään toivoa että suhde mieheesi parantuisi?

minulla oli vastaava olo noin kolme vuotta sitten. Olin myös ihastunut toiseen ja tuntui, ettei tästä nykyisestä suheesta voinut enää tulla mitään. MUTTA tein juuri niin kuin tuossa yksi neuvoi, jätin sen toisen ja aloin hoitaa parisuhdetta ja se todella kannatti! Nyt ajattelenkin, millaisen virheen meinasin tehdä! Meillä menee nyt hyvin kun keskityn meihin miehenä ja naisena (en vain isänä ja äitinä ja hoe, että en haluu miestäni). Jos saatte lapset hoitoon, lähtekää pinelle lomalle kahden. Kannattaa yrittää. Ellei sittekään toimi....

Eikö kannattaisi antaa suhteelle nyt vaan aikaa ja yrittää kaikin tavoin (keskustelu, pari- ja seksiterapia, yhteinen aika vaikka lomaillen) parantaa suhdetta.



Lopeta nyt se irtosuhde ainakin. Keskustelkaa.



Jos lopetat avioliiton, niin tee se vasta sitten, kun olet varma, että kaikki konstit on käytetty. Sitten ainakin voit olla rehellinen selittäessäsi lapsillesi eron syytä: äiti ja isä eivät pystyneet elämään yhdessä. Nythän et ole varma. Hanki se varmuus.

paitsi että mies on se joka on luovuttanut. Ei kuulemma enää edes kuvittele että voisi olla kanssani onnellinen ja jos ei olisi lapsia, lähtisi heti pois. Minä olen yrittänyt ehdottaa terapiaa tai että edes panostettaisiin suhteeseen lomilla tms. mutta hän ei halua olla kanssani yhtään ylimääräistä hetkeä. Outoa on, että arki sujuu meillä oikein mukavasti, lasten kanssa touhuillaan, jutellaan myös keskenämme ja iltaisinkin kun lpaset jo nukkuu, katsotaan yhdessä tv:tä. Mutta koskettelua ei ole, ei yhteisiä suunnitelmia tai haaveita ja koko ajan on tunne, että pienestäkin ristiriidasta voi tulla katkera riita.



Minä vielä yrittäisin mutta mies ei halua edes jutella asiasta. Miten hänet saisi siihen houkuteltua? Hän väittää että kulissi/kaveriliitto on hänelle ok, mutta näenhän minä että hän katkeroituu koko ajan. AP, sinä joka olit itse väsynyt liittoosi, miten sinut saisi vielä yrittämään? Jospa sama tepsisi mieheenkin...

Minulla ei toista mietä kylläkään ollut. Miehen kanssa olimme yhdessä 11 vuotta ja liitosta 1 lapsi. En rakastanut miestäni ikinä hänen ansaitsemallaan tavalla ja seksi ei ikinä kiinnostanut hänen kanssaan. Lapsi tehtiin lähinnä minun halusta.

Nyt 3 vuotta erosta ja molemmilla uudet puolisot ja uskon, että myös hänellä tällä hetkellä itselleen sopivampi.

En olisi pystynyt pitämään " kulisseja" pidempään pystyssä. Meilläkin oli vasta valmistunut omakotitalo ja asiat näennäisesti kunnossa. Mitään tunteita vain (minun puolelta) ei enää toista kohtaan löytynyt ja tiesin ettei mikään terapia olisi asiaan auttanut.

Ero voi joskus olla se parempi vaihtoehto.

Mies sanoo, ettei rakasta. Minä rakastan ja tekisin kaikkeni,

että suhteemme paranisi. Mies vain ei ole valmis siihen. Suurin

kauhuni on, että joku päivä ottaa ja lähtee, vaikka nyt sanookin,

ettei niin tekisi.

En vain jaksa uskoa, että mies tyytyy tähän kaveri/kulissiliittoon,

vaikka niin sanookin ja on luonteeltaan maailman tunnollisin.

Arki meillä on riidatonta, jutellaan ja nauretaankin yhdessä, tehdään

kesälomasuunnitelmia... koko ajan kuitenkin minulla on tunne,

että elän valheessa ja kupla puhkeaa väkisinkin.

Seksiä on ollut yli puoli vuotta sitten, muutakaan läheisyyttä ei ole.

Minä kyllä haluisin, mutta en uskalla torjunnan pelossa. Mies on sanonut, ettei taida fyysisesti pystyä mihinkään. Suomennan sen niin,

ettei tunne mitään muuta kuin kaveruutta (ja sääliä?) minua kohtaan.

Vierailija:

Vaikka asiat näyttäisi kuinka pahalta, yritä vielä ja tee kaikkesi parisuhteen eteen lasten vuoksi.

Olen pilannut mieheni välit lapsiinsa. No, toki exä edes auttoi erittäin paljon omalla käytöksellään -> teki asiat mahdottomksi. Nyt isä tapaa lapsiaan muutaman kuukauden välein pikaisesti jossain kaupungilla. Meille nämä mukulat ei enää tule. Haluatko lastesi olevan ei toivottuja hylkiöitä mahd. uuden naisen silmissä? Entäs kun miehesi perustaa uuden perheen? Eipä sinne välltämättä vanhan liiton lapset mahdu. Toki onnistuneita uusperhekuvioita on, mutta jos olisin itse tämän kaiken tiennyt ennelta, en olisi ikinä uskaltanut lähteä tälläiseen leikkiin.

itse en kituisi rakkaudettomassa liitossa! Se ei ole hyväksi lapsillekaan, saati sinulle tai miehellesi joka ei saa vastarakkautta. Uskalla elää myös itseäsi varten! Ei tässä ole kuin yksi elämä.

Jaa, alku oli erittäin lupaava ja homma toimi. Pikku hiljaa mua alkoi kypsyttään ja lujaa exän uskomaton käytös ja poukkoilu suuntaan jos toiseen. Häiriköinnistä ja uhkauksista tein viimein rikosilmoituksen. Vaan mitäpä sitä exä haukkumaan, kaippa tiesi mitä teki. Ja mitä käytöksellään saa aikaiseksi.



En muuten rikkonut ed. liittoa, vaan tapasimme 2v eron jälkeen joten luulisi, että exäkin olisi jo päässyt jaloilleen...



Toivottavsti lapset isompna ymmärtävät mihin aivopesuun joutuneet ja osaavat tunnistaa valheen/totuuden

Mitä mieltä he ovat?