Mitä mieltä parisuhteestamme?

Näin tuskin on, mutta kirjoituksestasi tuli mieleen juuri se kaikki, mitä tuo mies, jota tapailen, on kertonut omasta parisuhteestaan.



Anteeksi, ei ole tarkoitus pahoittaa mieltäsi, mutta sellainen jännä olo kuitenkin tuli.







Ap

Varaatte pari päivää, joksi ajaksi laitatte lapset mummolle tai muualle hoitoon. Näiden päivien aikana puhdistatte pöydän l. kumpikin kirjoittaa toiselle kirjeen jossa kertoo ihan kaiken siitä, miksi tämä parisuhde ei toimi - turha luulla ettei miehelläsikin olisi yhtä sun toista mielessä.

Sitten luette toistenne kirjeet kaikessa rauhassa ja alatte kohta kohdalta purkaa, että löytyykö asioita, jotka voisi tehdä toisin, miten on pettämisten kanssa, voiko antaa anteeksi toiselle jne.

Lopuksi pitäisi alkaa pohtia onko kummallakin vielä tahtoa rakastaa toista ja jatkaa parisuhdetta. Jos on, niin sitten varaatte aikoja parisuhdeterapeutille, seksiterapeutille jne. ja samoin buukataan kalenteriin niitä kahdenkeskisiä aikoja, ettei elämä ole vain lastenhoitoa.

Jos ei ole tahtoa, niin sitten aletaan tehdä käytännön järjestelyjä eroamisen suuntaan l. voiko kumpikaan jäädä nykyiseen asuntoon, missä lapset tulevat asumaan, paljonko elatusapu on jne.



Parisuhde on enimmäkseen tahdon asia, itsellä kokemusta 31 vuotisesta parisuhteesta nousuineen ja laskuineen.

20 vuoden yhdessäolon jälkeen uskallan olla melko varma, että miehelläni ei ole suhdetta. Tuskin hän edes pystyisi sellaista järkkäilemään, se vaatisi aika monimutkaista valheiden koneistoa, kun yleensä tiedämme toistemme menot hyvin tarkkaan, ja sellaiseen hänen energiansa ei varmaan riitä :-)



Sehän tässä on kaikkein raskainta, kun ei oikeasti tiedä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Mies on aiemminkin puhunut erosta, silloin asia vain jäi vähitellen kun minä en siihen tarttunut, ja sen jälkeen meillä meni taas muutama vuosi ihan hyvin. Toivon taas että tämä menee ohi, mutta minua ahdistaa suunnattomasti se että mies sanoo asiat niin ehdottomasti. Olenhan minäkin haaveillut vapaudesta ja sinkuudesta jne, mutta tiedän kuitenkin etten oikeasti olisi yksin onnellinen. Haluaisin saada tämän suhteen toimimaan, mutta kun mistään ei voi keskustella , en voi koskaa luottaa siihen että kaikki on hyvin vaikka siltä välillä näyttääkin. Mun mies ei lähde terapiaan eikä ala kirjoitella kirjeitä. Kunpa jotenkin saisi hänet puhumaan tunteistaan jollekin ulkopuoliselle, jolle ei voi ladella sitä samaa p:tä kuin minulle. Hän pyörittelee asioita vain omassa päässään ja sillä laillahan ongelmat aina kasvavat vain yhä suuremmiksi...

vaan päälle 30 vuotias nainen kaipaakin mieheltä voimakasta erektiota ja TYYDYTTÄVÄÄ sukupuolielämää?

Vaikka asiat näyttäisi kuinka pahalta, yritä vielä ja tee kaikkesi parisuhteen eteen lasten vuoksi.



Olen pilannut mieheni välit lapsiinsa. No, toki exä edes auttoi erittäin paljon omalla käytöksellään -> teki asiat mahdottomksi. Nyt isä tapaa lapsiaan muutaman kuukauden välein pikaisesti jossain kaupungilla. Meille nämä mukulat ei enää tule. Haluatko lastesi olevan ei toivottuja hylkiöitä mahd. uuden naisen silmissä? Entäs kun miehesi perustaa uuden perheen? Eipä sinne välltämättä vanhan liiton lapset mahdu. Toki onnistuneita uusperhekuvioita on, mutta jos olisin itse tämän kaiken tiennyt ennelta, en olisi ikinä uskaltanut lähteä tälläiseen leikkiin.

Se kumma kyllä yhdistää, vaikka ensin olisikin tunne, että ei millään tee mieli.



Tätä en tietysti suosittele pariskunnille, missä seksinnälkäinen mies ruinaa joka päivä seksiä ja saakin ja vaimo on ihan kyllästynyt.



Mutta juuri sinunlaisellesi, joka olet laittanut miehen seuraamaan sinun tunnetilojasi, niin sinulle suosittelen, että menette yhdessä sänkyyn.

Miksi ihmeessä antaisin väkisin? Kai hänkin sen huomaisi, etten olisi yhtään mukana.



Ap





Nro 17:lle vielä, ei edelleenkään mitenkään pahalla, mutta eihän 20 v yhdessäolo takaa sitä, että miehelläsi ei voisi olla toista naista. Itse asiassa tämä tapailemani mies on ollut vaimonsa kanssa lähes 20v eikä koskaan aikaisemmin ole vaimoaan pettänyt. Sitten me kaksi sattumoisin tapasimme ja siinä sitten kävi miten kävi. Hän on hyvin tunnollinen isä lapsilleen, on töissä joka arkipäivä lähes aamusta iltaan ja joskus vielä viikonloppuisinkin, mutta kummasti vaan sitä yhteistä aikaa löytyy meillekin.

Yksi ainut ystävä, joka tietää sivusuhteesta, eikä hänkään ole mitään kuuntelija / auttaja-tyyppiä, muille en edes voisi kuvitella kertovani. Tämä puhumattomuus tietysti vaikeuttaa tilannetta kun pitää vvaan omassa päässään tätä asiaa hautoa ja välillä se kuorma tuntuu aivan liian raskaalta.





Ap

tarkoitin lähinnä sitä että 20 vuoden jälkeen tiedän että mieheni on todella huono valehtelija ja että hän tuskin onnistuisi salaamaan suhdetta minulta, puhumattakaan siitä että tiedän miten huono hän on järjestelemään asioita... Lisäksi hän tulee töistä kotiin aina samaan aikaan, ei tee ylitöitä ja käy viikonloppuisin harrastuksissa lähes aina jommankumman lapsen kanssa.



Tämä on todella typerä aihe ja lopetan sen nyt tähän.