Appiukon törkeä käytös
Haluan avautua mieheni isän törkeästä käytöksestä. Taustoihin voin mennä sen verran, että olemme mieheni kanssa tutustuneet verrattain hiljan, noin kaksi vuotta sitten, ja sittemmin menneet naimisiin sekä perustaneet uusperheen, johon kuuluu mieheni edellisestä liitosta 9-vuotias poika sekä minun edellisestä liitostani 11-vuotias poika. Perheemme ei ole kohdannut vastoinkäymisiä, joista emme olisi päässeet yli, ja liittomme on onnellinen sekä rakkaudentäyteinen. Mieheni on välittävä sekä hellä mies, jonka kanssa vietämme paljon kahdenkeskistä aikaa ja jaamme samat elämänarvot. Poikamme tulevat hyvin toimeen keskenään ja harrastavat yhdessä kaikenlaista. Lisäksi meillä on koira.
Muiden miehen sukulaisten sekä omieni vastaanotto meitä kohtaan on ollut varsin normaali ja asiallinen. Koen varsinkin oman äitini sekä anoppini hyväksynnän ja tarjoamansa avun (lastenhoito, koiranhoito, henkinen tuki jne) olleen erityisen suuressa roolissa elämässämme. Mutta jo alusta alkaen mieheni isän käytös minua kohtaan on ollut erittäin kylmää sekä jollain tavalla minusta tuntuu, että koko miehen suku oikeuttaa ja hiljaisesti hyväksyy apen käytöksen vedoten milloin mihinkin selitykseen. Appi on vanha, äksy mielensäpahoittaja, ja tuntuu, että kaikki vaan odottavat hiljaisesti vuoroaan hänen hyökkäyksen kohteeksi joutumiselle.
Syyslomalla lapsemme olivat hoidossa tuolla mummulassa, jossa myös pappa, joksi häntä kutsutaan, oli tietenkin myös. Saapuessamme hakemaan lapset, poikamme olivat hiljaisia ja vetäytyviä eikä läheskään omia itsejään ja juuri, kun vasta olin ehtinyt kysyä ulkovaatteet riisuttuani, että mites täällä on mennyt?, pappa alkoi sättimään ja näyttämään kuvia kertomansa mukaan poikien rikkomista sängyistä, jotka kuvassa kyllä näyttivät ehjiltä. Ainoastaan lakanat niistä oli myllätty, sillä pojat olivat leikkineet painia. Pappa kertoi myös, ettei pojat usko mitään, sekä että mummu oli itkenyt.
Pappa jostain syystä oli niin kimpaantunut, että alkoi sättimään varsinkin minun lastani, joka ei siis ole hänen biologinen lapsenlapsensa. Hän alkoi räksyttää, että aiemmin lapseni oli aiheuttanut riidan hänen ja poikansa (mieheni) välille tekoitkemällä. Kyseinen tilanne tapahtui viime kesänä, kun pappa oli mennyt tuomaroimaan lasten keskinäisiä kilpailuja ja toiminut epäreilusti sekä puolueellisesti, jolloin poikani tuli sisälle itkien kertomaan, että pappa kiusaa. Myös toinen poikamme oli sitä mieltä, että pappa ei tiedä sääntöjä ja että hän vaan määräili miten huvittaa. Silloin mieheni oli mennyt selvittelemään tilannetta ja kertomansa mukaan pappa oli sanonut, että tietenkin hän puolustaa omiaan, vedoten siis siihen, että hänen lapsenlapsensa on hänen biologinen jälkeläisensä. Mieheni oli tähän vastannut topakasti, että nämä ovat kaikki meidän omia, ja että menee pois tuomaroimasta, jos ei viitsi edes tutustua leikin sääntöihin ensin.
Jatkuu kommenteissa
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä vanha äijä joka ei osaa olla lasten kanssa.Jos omaankin poikaan on käynyt kiinni.Älkää viekö sinne enään .Anoppi varmaan kärsii sen kanssa kun kiukuttelee hänelle.
Aina jaksaa hämmästyttää nämä vanhemmat, jotka vievät lapsiaan yksin isovanhemmille, jotka ovat pahoinpidelleet heitä itseään pienenä. Kuvitteletko heidän ihmeparantuneen iän myötä? Usein tilanne on päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on kyllä itse mielensäpahoittaja. Ihan normaali vähän iäkkäämpi appi, jolla vanhahtava arvot.
Minä just tykkäsin hoitoalalla eniten vanhoista papoista se kiukku ja se sarkasmi on aivan parasta, sitä ei moni tajua edes että vaikka toisella naamalla kiroilevat ja kun alat nauramaan alkavat itsekin, eli joku sentään tajuaa sen sarkastisen huumorin
Väkivalta ei ole sarkasmia. Eivätkä lapset ymmärrä sarkasmia muutenkaan. Eivät edes kaikki aikuisetkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan voisiko anoppi hoitaa lapsia teillä välillä?Saisi myös lomaa äkäpussista....
Pappa tuskin on äkäpussi, ap vain ei ole tottunut siihen, että muiden kodeissa on muiden asettamat rajat.
Mitä hoitoa 11-vuotias edes tarvitsee? Kun on ruokaa kaapissa niin pärjää. En veisi vieraille isovanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista hakea mummu teille, jolloin saisi viettää aikaa poikien kanssa, mutta hoitovastuu ei olisi kokonaan hänellä. Papan voi jättää kotiin.
Toivottavasti kylään, ettei mummo joudu lapsenlikaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistäsi, olen kyllä tietoinen, että muualla on muiden asettamat rajat. Itse asetan rajat kuitenkin toisella tavalla olemalla turvautumatta henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan.
Niin, se ei kuitenkaan tule onnistumaan, että "opetat" vanhaa miestä ja hän sitten muuttaisi tapojaan. Ei tule tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistäsi, ihan huippuhyvä ajatus! Mummu ei yksinään pääse liikkumaan autolla, joten tämä voisi toimia. Saisi viettää lastenlasten kanssa kaipaamaansa aikaa ja toisaalta pääsisi pois myös omasta alisteisesta avioliitostaan hetkeksi. Pitää ehdottomasti kysellä tällaista mahdollisuutta.
Vastakos se appi suuttuu, kun ei ole vaimo kotona palvelemassa, vaan kakaroita paimentamassa.
Tai sitten nauttii rauhasta ja hiljaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan voisiko anoppi hoitaa lapsia teillä välillä?Saisi myös lomaa äkäpussista....
Pappa tuskin on äkäpussi, ap vain ei ole tottunut siihen, että muiden kodeissa on muiden asettamat rajat.
Niin mitä? Kyllä minun isäni on "äkäpussi" eli välillä todella ehdoton, joustamaton ja ihan vaan tarkoituksella kusipää. Oli meitä lapsia kohtaan jo lapsena ja myös minunkin lapsiani ja tästä syystä emme juurikaan tapaa. Erikoisia sääntöjä ja hakemalla haetaan jotain syytä huutaa tai valittaa jostain. Ei ihan tervettä. Ja alkoholi maistuu myös. Se, että asettaa rajat ei tarkoita mielivaltaa mitä nämä jotkut äksypapat harrastavat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista hakea mummu teille, jolloin saisi viettää aikaa poikien kanssa, mutta hoitovastuu ei olisi kokonaan hänellä. Papan voi jättää kotiin.
Toivottavasti kylään, ettei mummo joudu lapsenlikaksi.
"Lapsenlikaksi"? Tiesitkö, että jotkut mummot tykkäävät hoitaa lapsenlapsiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viestistäsi, ihan huippuhyvä ajatus! Mummu ei yksinään pääse liikkumaan autolla, joten tämä voisi toimia. Saisi viettää lastenlasten kanssa kaipaamaansa aikaa ja toisaalta pääsisi pois myös omasta alisteisesta avioliitostaan hetkeksi. Pitää ehdottomasti kysellä tällaista mahdollisuutta.
Miksi et salli mummulle aikaa oman lapsenlapsensa kanssa, miksi hänen pitää otta sinun hirviölapsesi hoidettavaksi? Eikö tuossa iässä jo normaalisti ole omia kavereita, joiden kanssa olla lomilla, joten miksi mummu ei ottaisi luokseen oman lapsenlapsensa? Pappakaan ei ole tälle huutanut eli pitää pojanpojasta.
Jos mummo hoitaa muitakin lapsenlapsia niin tuskin hän riemusta kiljuen lähtee nauttimaan taas lastenlasten seurasta, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista hakea mummu teille, jolloin saisi viettää aikaa poikien kanssa, mutta hoitovastuu ei olisi kokonaan hänellä. Papan voi jättää kotiin.
Toivottavasti kylään, ettei mummo joudu lapsenlikaksi.
"Lapsenlikaksi"? Tiesitkö, että jotkut mummot tykkäävät hoitaa lapsenlapsiaan?
Kyllä, mutta muutakin tekemistä on mummoilla kuin lastenlapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan voisiko anoppi hoitaa lapsia teillä välillä?Saisi myös lomaa äkäpussista....
Pappa tuskin on äkäpussi, ap vain ei ole tottunut siihen, että muiden kodeissa on muiden asettamat rajat.
Niin mitä? Kyllä minun isäni on "äkäpussi" eli välillä todella ehdoton, joustamaton ja ihan vaan tarkoituksella kusipää. Oli meitä lapsia kohtaan jo lapsena ja myös minunkin lapsiani ja tästä syystä emme juurikaan tapaa. Erikoisia sääntöjä ja hakemalla haetaan jotain syytä huutaa tai valittaa jostain. Ei ihan tervettä. Ja alkoholi maistuu myös. Se, että asettaa rajat ei tarkoita mielivaltaa mitä nämä jotkut äksypapat harrastavat...
Rajat myös lapsille, niin kaikilla on mukavampaa.

Mutta ei niitä rajoja aseteta näiden mielipuolien tapaan oikeaoppisesti. Vai mitä nyt et oikein tajunnut tekstissäni?
-lainaamasi
Meillä on ensimmäisestä pojan uusperhejoulusta alkaen ollut selvää, että emme hoida miniän lapsia. Emme saaneet jouluna minkäänlaisia muistamisia tai lahjoja miniän exän uuden puolison vanhemmilta, vaikka olimme hoitaneet miniän ja exänsä lasta kolme kertaa syksyn aikana.
Ei mitään kiitosta, ei mitään tervehdystä, pelkkä välinpitämättömyys!
Sen jälkeen tehtiin selväksi, että emme ole lastenhoitoautomaatti ja meiltä ei tulla vieraiden lasten juhliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista hakea mummu teille, jolloin saisi viettää aikaa poikien kanssa, mutta hoitovastuu ei olisi kokonaan hänellä. Papan voi jättää kotiin.
Toivottavasti kylään, ettei mummo joudu lapsenlikaksi.
"Lapsenlikaksi"? Tiesitkö, että jotkut mummot tykkäävät hoitaa lapsenlapsiaan?
Jos jaksavat, moni ei jaksa. Meillä hoidettiin pääsääntöisesti itse, joskus yökyläiltiin koko porukka, ei koskaan lapsi yksin.
Hei mitäs läksit uusperhekuvioon?
Nautiskele nyt , jossei alkuhuuma ole jo mennyt ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa ihminen, jonka perheessä / suvussa on äkäinen pappa. Eivät kaikki papat ole hyväntuulisia myhäilijöitä, jotka vievät lapset ongelle ja pulkkamäkeen. Aika monet papat ovat äksyjä, kärsimättömiä, äkkipikaisia, sanovat mitä sylki sattuu suuhun tuomaan, eivätkä ole mitenkään erityisen lapsirakkaita - ehkä ovat olleet etäisiä isiä, eivätkä vanhoilla päivilläänkään osaa tai jaksa lasten kanssa touhuta. Oma rauha ja omat rutiinit ovat tärkeitä.
Älä tee asiasta liian suurta numeroa, etenkin kun sanot, että papan äksyilystä kärsivät yhtä lailla hänen vaimonsa ja muutkin sukulaiset. Anna olla omassa arvossaan, yritä etsiä vaikka joku huumorinäkökulma kiukkupappaan. Se nyt on selvä, että lapsia tuonne ei kannata useammaksi päiväksi viedä, ehkä yhden yön kyläilyt riittävät tästä lähtien?
Pullo annetaan etukäteen. Näin pappa jaksaa lapsia ja on hyväntuulinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan voisiko anoppi hoitaa lapsia teillä välillä?Saisi myös lomaa äkäpussista....
Pappa tuskin on äkäpussi, ap vain ei ole tottunut siihen, että muiden kodeissa on muiden asettamat rajat.
Niin mitä? Kyllä minun isäni on "äkäpussi" eli välillä todella ehdoton, joustamaton ja ihan vaan tarkoituksella kusipää. Oli meitä lapsia kohtaan jo lapsena ja myös minunkin lapsiani ja tästä syystä emme juurikaan tapaa. Erikoisia sääntöjä ja hakemalla haetaan jotain syytä huutaa tai valittaa jostain. Ei ihan tervettä. Ja alkoholi maistuu myös. Se, että asettaa rajat ei tarkoita mielivaltaa mitä nämä jotkut äksypapat harrastavat...
Rajat myös lapsille, niin kaikilla on mukavam
Ihan sitä, että kylässä ollaan nätisti, ollaan kohteliaita ja arvostetaan isovanhempia.
Niin; kukaan ei ole tässä ketjussa kysynyt, että miten opettaa pappaa.
No näitä aikansa tuotteita on, ei ne muutu koskaan. Ainoa keino on olla pitämättä yhteyttä. Älä edes yritä.