Erilaiset valtadynamiikat suhteissa
Minä olen 32v nainen ja mieheni on suunnilleen saman ikäinen. Teen suhteessamme kaikki päätökset, olemme yhdessä sopineet tämän dynamiikan suhteen alussa, ja nyt tuli juuri kuusi vuotta täyteen. Olemme onnellisia näin.
Me olemme kumpikin autismin kirjolla. Mieheni käy töissä, on IT-alalla, varsin hyväpalkkainen työ. Itse olen kotona. Mies pitää työstään, mutta se kuormittaa häntä sen verran paljon, ettei hän jaksaisi tehdä töiden ulkopuolella minkäänlaisia päätöksiä. Hänen mielestään on ihanaa, kun kotona saa vain olla ja minä huolehdin kaikesta. Mies tekee kyllä kotitöitä, mutta päätöksiin hänen ei tarvitse osallistua. Toki josksu hän saattaa jotain ehdottaa, esim. Jotain reissuja ja otan näitä kyllä huomioon päätöksissäni.
Meillä ei ole seksiä, mutta läheisyyttä, hellimistä, hoivaamista ja pusuja on paljon. En ole ikinä ollut kiinnostunut seksistä, unelmasuhteeni on aina ollut sellainen, että minä saan hoivata ja huolehtia miehestä .Tykkään leperrellä hänelle, ja hän pitää siitä myös paljon. Miehelläni olisi jonkinlaisia seksihaluja, joten siinä asiassa halut eivät täysin kohtaa, mutta muuten olemme täydellinen match. Olemme naureskelleet, että emme varmaan kumpikaan pystyisi olemaan kenenkään muun kanssa.
Onko kenelläkään muulla tavallisesta poikkeavaa suhdemuotoa/valtadynamiikkaa ja jos on, kuinka se toimii?
N32
Kommentit (804)
Esim. tämä (ja myös se sairas muutosprojekti) osoittavat että kaikki ei ole ollut vapaaehtoista. Sä oot tässä vielä ylpeä itsestäsi kun oot saanut tehtyä siitä taas vähän enemmän lapsen
"Aluksi hän piti lepertelyä vähän outona eikä oikein innostunut siitä. Hän oli ollut vain perinteisissä seksuaalisemmissa suhteissa. Kerroin hänelle että minä en halua ollenkaan seksiä ja aloin sitten vähitellen opettaa hänelle sellaista läheisyyttä ja rakkauden kieltä josta itse pidän. Valitettavasti lepertely, joka on minulle tosi tärkeää, ei aluksi uponnut hänelle oikeastaan lainkaan. Huomasin aika nopeasti että hän rakastaa painautua tisseihini, joten aloin tehdä niin että aina kun annoin hänen painautua niihin, lepertelin samalla hänelle tosi hellästi. Jatkoin tätä jonkun aikaa, eli aina tissit yhdistyi lepertelyyn. Vähitellen hän alkoi sitten pitää myös pelkästä lepertelystä, ja nyt kun olen oppinut hänen suosikkisanansa ja äänenpainonsa, saan hänet sulamaan pelkällä lepertelyllä."
Jos AP:n puoliso luet tämän, juokse ja lujaa. Se ei tule jäämään tuohon. Vaipat ja tutti on jo nurkan takana, ja jossain kohtaa voikin alkaa löytyä jotain raskauttavaa kuvamateriaalia tai muuta
Huhhuh, mä en ikinä satuttaisi rakastani tai ketään muutakaan
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pelastakaa tuo mies ennen kuin on liian myöhäistä :D toisaalta kyllä hänkin kohtalonsa ansaitsee kun on noin tyhmä
Nämä ovat molemmat kehityshäiriöisiä eli autisteja. Aivot eivät toimi samalla tavalla kuin keskimääräisellä väestöllä.
Ap voisi kokeilla myös miten toimii jos pyyhkisit miehen peppua baby wipesilla kakan jälkeen. Tätä on monelle vauvalle tehty ja saa varmaan mielihyvähormonit huippuunsa, kun triggeröi lisää vauva-ajan muistoja.
Hei nyt voidaan kaikki lopettaa tää ketju 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiotteko hankkia lapsia?
Ei, en ole ikinä halunnut eikä tällainen dynamiikka olisi lapsiperheessä mahdollinen.
Myöskään mies ei ole ikinä halunnut lapsia, tässä asiassa olen jopa kysynyt hänen mielipidettään, koska olisi deal breaker jos hän luopuisi lapsihaaveista takiani.
Mutta siis lapsia emme halua, mulle riittää pitää huolta miehestäni
Ap
Kiitos että ette lisäänny
Japanilaisilla on myös käytössä viikkorahasysteemi. Eli sen sijaan että teillä on yhteinen tili, voisit poistaa miehen käyttöoikeuden tiliin ja antaa hänelle esim. 20e viikkorahaa. Sitten hän voisi lisäksi pyytää sinulta lisää rahaa muihin tarpeisiinsa, kuten vaatteisiin. Nehän sinä varmaan hänelle jo valitsetkin?
Vierailija kirjoitti:
Mies on autistinen ja hänellä on äiti ongelma. Miehelle on käynyt älytön tuuri että on löytänyt tuollaisen kumppanin. En tajua miten tässä miehestä saa tehtyä uhrin
No esimerkiksi niin että tästä miehestä tehdään vauvaa vasten hänen tahtoaan
Vierailija kirjoitti:
Japanilaisilla on myös käytössä viikkorahasysteemi. Eli sen sijaan että teillä on yhteinen tili, voisit poistaa miehen käyttöoikeuden tiliin ja antaa hänelle esim. 20e viikkorahaa. Sitten hän voisi lisäksi pyytää sinulta lisää rahaa muihin tarpeisiinsa, kuten vaatteisiin. Nehän sinä varmaan hänelle jo valitsetkin?
Hyvä systeemi otamme käyttöön. Ja toki valitsen hänelle sopivat haalarit ja bodyt
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen että ap laittaa nyt turbovaihteen päälle ja hänellä on jouluna jo pinnasänkyläinen
Haluan tietää miten heidän elämänsä jatkuu. Tehkää se ASMR mun on pakko tilata
Vierailija kirjoitti:
Tää on vähän surullinen case. AP kertoi heti alussa että hän haluaa sellaisen suhteen jossa pitää puolisostaan huolta kuin lapsesta. Eli ei normaalia suhdetta. Sitten hän löysi miehen joka ihastui häneen silmittömästi ja on luultavasti tosi kokematon, kun menee tisseistä niin sekaisin että suostuu mihin vaan. Ja nyt mies on sitten 6 vuoden ajan antanut ap:n muokata hänestä unelmakumppaniaan eli avutonta lasta
Luulen että tässä on ihan oikeasti tapahtunut miehessä joitain muutoksia. Jos tuo nainen päivittäin syöttää tuollaisia ajatuksia ja puhuu leperrellen niin...emme varmaan tiedä edes kaikkea
Vierailija kirjoitti:
Esim. tämä (ja myös se sairas muutosprojekti) osoittavat että kaikki ei ole ollut vapaaehtoista. Sä oot tässä vielä ylpeä itsestäsi kun oot saanut tehtyä siitä taas vähän enemmän lapsen
"Aluksi hän piti lepertelyä vähän outona eikä oikein innostunut siitä. Hän oli ollut vain perinteisissä seksuaalisemmissa suhteissa. Kerroin hänelle että minä en halua ollenkaan seksiä ja aloin sitten vähitellen opettaa hänelle sellaista läheisyyttä ja rakkauden kieltä josta itse pidän. Valitettavasti lepertely, joka on minulle tosi tärkeää, ei aluksi uponnut hänelle oikeastaan lainkaan. Huomasin aika nopeasti että hän rakastaa painautua tisseihini, joten aloin tehdä niin että aina kun annoin hänen painautua niihin, lepertelin samalla hänelle tosi hellästi. Jatkoin tätä jonkun aikaa, eli aina tissit yhdistyi lepertelyyn. Vähitellen hän alkoi sitten pitää myös pelkästä lepertelystä, ja nyt kun olen oppinut hänen suosikkisanansa ja ääne
Siis täähän kertoo tässä miten on oikein tehnyt suunnitelman miten miehestä tehdään vauvaa ja on ylpeä onnistumisesta :o
Seuraava askel on yövaippa. Nainen järjestää jonkun feikkivahingon sänkyyn ja miestä painostetaan seuraavana iltana laittamaan varmuuden vuoksi vaippa yöksi. Sitten painetaan tissit naamalle ja alkaa se perus aivopesu samalla että vaippa on ihana ja sitä kannattaa käyttää. Tämä toistuu joka ilta ja jossain kohtaa se vaippa alkaa sitten kastua öisin

Hei ap kirjoitit suunnitelman vahingossa tänne etkä päiväkirjaasi. Noihin muihin jo tekemiisi verrattuna ei edes kovin kaukaa haettu
Eli AP ei halua lapsia mutta haluaa pitää huolta aikuisesta joka on mahdollisimman lapsen tasolla? Ja AP haluaa itse viedä miehen sinne lapsen tasolle. Näin tulkitsen ketjun ja pelkään että tää on totta
Vierailija kirjoitti:
Seuraava askel on yövaippa. Nainen järjestää jonkun feikkivahingon sänkyyn ja miestä painostetaan seuraavana iltana laittamaan varmuuden vuoksi vaippa yöksi. Sitten painetaan tissit naamalle ja alkaa se perus aivopesu samalla että vaippa on ihana ja sitä kannattaa käyttää. Tämä toistuu joka ilta ja jossain kohtaa se vaippa alkaa sitten kastua öisin
Uuh 🤤

Ai täällä AP: n kumppani jo odottaa. Lupaan että se nainen tekee sinusta kyllä vauvansa ennemmin eikä myöhemmin
EN PU-U-U-PPA OLLA VOIS 👴🏻💜
Jos Konala ei sitä mulle sois 😎
EN PU-U-U-PPA OLLA VOIS 🥸
Jos vasu olisi pois 🧺🥩🍺
Sä itse kerroit ylpeänä miten ehdollistit sen tykkäämään lepertelystä ja muuta. Enkä usko että aiot lopettaa siihen, kuulostat siltä että yrität oikeasti tehdä siitä niin riippuvaisen ja vauvamaisen kun pystyt