Erilaiset valtadynamiikat suhteissa
Minä olen 32v nainen ja mieheni on suunnilleen saman ikäinen. Teen suhteessamme kaikki päätökset, olemme yhdessä sopineet tämän dynamiikan suhteen alussa, ja nyt tuli juuri kuusi vuotta täyteen. Olemme onnellisia näin.
Me olemme kumpikin autismin kirjolla. Mieheni käy töissä, on IT-alalla, varsin hyväpalkkainen työ. Itse olen kotona. Mies pitää työstään, mutta se kuormittaa häntä sen verran paljon, ettei hän jaksaisi tehdä töiden ulkopuolella minkäänlaisia päätöksiä. Hänen mielestään on ihanaa, kun kotona saa vain olla ja minä huolehdin kaikesta. Mies tekee kyllä kotitöitä, mutta päätöksiin hänen ei tarvitse osallistua. Toki josksu hän saattaa jotain ehdottaa, esim. Jotain reissuja ja otan näitä kyllä huomioon päätöksissäni.
Meillä ei ole seksiä, mutta läheisyyttä, hellimistä, hoivaamista ja pusuja on paljon. En ole ikinä ollut kiinnostunut seksistä, unelmasuhteeni on aina ollut sellainen, että minä saan hoivata ja huolehtia miehestä .Tykkään leperrellä hänelle, ja hän pitää siitä myös paljon. Miehelläni olisi jonkinlaisia seksihaluja, joten siinä asiassa halut eivät täysin kohtaa, mutta muuten olemme täydellinen match. Olemme naureskelleet, että emme varmaan kumpikaan pystyisi olemaan kenenkään muun kanssa.
Onko kenelläkään muulla tavallisesta poikkeavaa suhdemuotoa/valtadynamiikkaa ja jos on, kuinka se toimii?
N32
Kommentit (786)
Koska olette molemmat onnellisia niin kaikki on ok, ei kannata kuunnella palsta-ulisijoita. Minusta te kumpikin voitatte tässä suhteessa: sinun ei tarvitse mennä tylsiin päivätöihin ja kumppanisi saa rauhan kotona + pääsee "yhteyksiin" upeiden tissien kanssa(joka riittää hänelle seksuaalisesti). Teillä on niin erikoinen suhde, että se saattaa kestää elämän läpi.
Vierailija kirjoitti:
Koska olette molemmat onnellisia niin kaikki on ok, ei kannata kuunnella palsta-ulisijoita. Minusta te kumpikin voitatte tässä suhteessa: sinun ei tarvitse mennä tylsiin päivätöihin ja kumppanisi saa rauhan kotona + pääsee "yhteyksiin" upeiden tissien kanssa(joka riittää hänelle seksuaalisesti). Teillä on niin erikoinen suhde, että se saattaa kestää elämän läpi.
Kiitos :) Minäkin uskon näin. Minä sain juuri sellaisen suhteen jota olen aina toivonut. Mies ei ollut osannut ihan tällaista toivoa mutta on sanonut että sai parempaa kuin mitä koskaan uskalsi toivoakaan. Nyt on kuitenkin jo kuusi vuotta oltu ja tuntuu että meno vaan koko ajan paranee.
Oletko Ap seurustellut paljon ja onko sinulla ollut muita tällaisia "muokkausprojekteja"
Vierailija kirjoitti:
Oletko Ap seurustellut paljon ja onko sinulla ollut muita tällaisia "muokkausprojekteja"
Tämä on minun ensimmäinen suhteeni, en ole seurustellut edes teininä. Olen aika valikoiva enkä ihastu helposti, ja aiemmat ihastukset olivat olleet sellaisia että heidän kanssaan tällainen seksitön hoivaamissuhde ei olisi tullut kysymykseen. Nykyisen mieheni kanssa ihastuimme parin kuukauden aikajaksolla, ja siinä aloin sitten miettiä, mitä kaikkea vaaditaan että suhteemme voisi toimia. Minulla on tosiaan paljon kynnyskysymyksiä joista en voi joustaa, joten aika paljon siinä toinen joutui muuttumaan. Muutosprojekti on vähän inhottava sana, mutta kyllä minä ihan suunnittelin, kuinka asiat teen. Ja tein kaiken siis lempeästi positiivisen kautta, niin että palkitsin kumppanini aina jotenkin kun hän käyttäytyi toiveideni mukaisesti. Tissit toimi tässäkin hyvin, mieheni on aika helppo ;) Rakastan mieheni luonnetta, ja se ei kyllä ole muuttunut mihinkään siitä kun tapasimme. Olemme vain opetelleet pitämään uusista jutuista ja jättämään jotain vanhaa pois
Ap
Siis miehessä on muuttunut seuraavat?
-Antaa palkkansa sinulle
-Antaa sinun päättää kaikista suhteenne asioista
-Luopunut seksistä
-Alkanut nauttia lepertelystä ja hoivasta
Oletko sinä itse muuttanut mitään tai joustanut mistään? Vähän pistää miettimään...
Vierailija kirjoitti:
Siis miehessä on muuttunut seuraavat?
-Antaa palkkansa sinulle
-Antaa sinun päättää kaikista suhteenne asioista
-Luopunut seksistä
-Alkanut nauttia lepertelystä ja hoivasta
Oletko sinä itse muuttanut mitään tai joustanut mistään? Vähän pistää miettimään...
Joo, nuo muutokset on kaikki miehessä tapahtuneet, ei taida muita isompia olla. Nuo olivat suhteen kannalta välttämättömiä koska minun rakkauteni on niin erilaista. Ilman noita suhdetta ei olisi voinut kehittyä.
Minä olen ainakin siinä muuttanut rajojani, että ajattelin ennen suhdetta että rintoihini ei saa koskea ollenkaan. Nyt ne ovat keskeisesti mukana läheisyydessämme. Muutos oli hyvä, olen itsekin oppinut tissijutuista pitämään, vaikka aluksi tein sen vaan, koska oli pakko jotenkin saada palkittua miestäni edistyksestä.
Ap
Eli mies vaihtoi rahat, vapauden ja seksin tisseihin? Ei oikein kuulosta järkevältä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuvauvoille leperrelän, ei aikuiselle miehelle 🤮
Yllättävän moni mies on ihan heikkona lepertelyyn ja lässytykseen. He eivät ole tottuneet siihen ja jos nainen tekee sen yllättäen oikealla äänenpainolla niin miehet on ihan sulaa vahaa vaikka itsekin häpeää sitä
Tuokin on biologista. Koirilla on sama ilmiö: kun he kuulevat pentukasvattaja-omistajansa äänen, ne menevät aivan pähkinöiksi ja sellaiseen pikkupentu-tilaan, sillä tuo ääni assosioituu niille sinne pikkupentu-muistoihin. Ap siis toimii vähän niinkuin se autistinainen big bang theoryssä, triggeröi tarkoituksella miehen vauva-ajan muistoja. (No hän triggeröi lapsuusajan, ap on vielä härskimpi)
Haha, olen varmasti härskimpi kuin big bang theoryssa kukaan ;) Tuo on muuten jännä, että tietyt äänenpainot triggeröivät varmaankin vauva-ajan muistoja paljon muita äänenpainoja tehokkaammin, kun ne vievät toisen niin nopeasti niin syvälle. Harmi ettei ole mitään mallivideota kuinka hänelle on vauvana leperrelty niin voisi sieltä ottaa mallia
Ap
AP, olet mahtava, mutta sulla on vähän hullutiedemies viboja...
Mies ei selvästi ole halunnut mitään noita muutoksia, hän on ollut/on ilmeisesti yhä umpirakastunut, liian kiltti ja häntä on osittain johdettu harhaan. Minusta tämä on sairasta, ap vielä ylpeä siitä miten on muokannut toista ja opettanut nauttimaan ties mistä
Vierailija kirjoitti:
Mies ei selvästi ole halunnut mitään noita muutoksia, hän on ollut/on ilmeisesti yhä umpirakastunut, liian kiltti ja häntä on osittain johdettu harhaan. Minusta tämä on sairasta, ap vielä ylpeä siitä miten on muokannut toista ja opettanut nauttimaan ties mistä
Tässä vielä se että uhri on autistinen. Ei tavallista ihmistä noin voisi muokata
Vierailija kirjoitti:
Mies ei selvästi ole halunnut mitään noita muutoksia, hän on ollut/on ilmeisesti yhä umpirakastunut, liian kiltti ja häntä on osittain johdettu harhaan. Minusta tämä on sairasta, ap vielä ylpeä siitä miten on muokannut toista ja opettanut nauttimaan ties mistä
No tässä taas esitetään asia paljon isompana kuin se on. Voisi ajatella myös niin, että ainoa muutos mitä on tapahtunut on se, että olen alkanut huolehtia miehestä. Olen tehnyt sen täydellä sydämellä ja niin hyvin kuin ikinä osaan, ja mies on onnellisempi kuin koskaan.
Ap
AP jos tunnet itsesi kaltaisia autistinaisia niin saa vinkata, voin osallistua mielelläni projektiin <3
Mitäs seuraavaksi, käy varmaan kohta tylsäksi kun ei ole enää alistettavaa. Oisko seuraavaksi miehelle vaipat? Siinä voisi olla vähän enemmän haastetta ja vauvanhan sä sittä selvästi haluat tehdä
Miksi halusit muuttaa tasa-arvoisen suhteen (seurustelun alussa) epätasa-arvoiseksi? Eihän tuossa ole mitään järkeä kun kaikki oli aluksi hyvin
Kirjoittajalla on niin ahdistava mieli :(
Tää on kiinnostavampi kuin yksikään parisuhde missään dokumentissa tai vastaavassa. Haluaisin tavata teidät
Hmm, jos miehellä on ollut aiemmin seksiä sisältäviä suhteita, niin on kyllä riski että mies vain joku päivä kyllästyy, vaikka ap miten lepertelisi. Tosin voi olla että miehen libido ei ole kovin voimakas, jolloin tilanne on win-win.
Täytyy myöntää että jos joku näpsäkkä neiti kuiskailis kivoja korvan juurella ni olisin sulaa vahaa samaan tapaan. Kyseessähän ei ole välttämättä mikään sen kummempi kompleksi, kait se nyt on ihan normaalista tykätä läheisyydestä käsittääkseni ja raha asioiden hoito on ihan jokaisen oma asia. Itteeni ei kiinnostas pätkääkään arjen raha asiat jos tarkoitus on rakentaa kuitenkin yhteistä tulevaisuutta. Ns. dominoivat naiset taitaa olla aika suosittuja noin johtoportaan/"menestyneiden" miesten keskuudessa. Itse näen dominoivat naiset osittain söpöinä, sillä se vaatii naiselta rohkeutta. Fyysisestihän harva nainen pystyy pulikoimaan vastaan kuitenkaan jos mies niin päättää ja pitää kropastaan yhtään huolta. Uskoisin että dominat yleistä harrastusta juurikin johtoportaan miesten keskuudessa kun haluavat jotain uutta ja muuta vapaa ajallaan kun töissään jo käskyttävät kaikenaikaa. Muttajoo tällaseen suhteeseen en suostuisi kun perheen haluan perustaa ja isommat rahalliset päätökset tulis tehdä yhdessä sillo
M30