Erilaiset valtadynamiikat suhteissa
Minä olen 32v nainen ja mieheni on suunnilleen saman ikäinen. Teen suhteessamme kaikki päätökset, olemme yhdessä sopineet tämän dynamiikan suhteen alussa, ja nyt tuli juuri kuusi vuotta täyteen. Olemme onnellisia näin.
Me olemme kumpikin autismin kirjolla. Mieheni käy töissä, on IT-alalla, varsin hyväpalkkainen työ. Itse olen kotona. Mies pitää työstään, mutta se kuormittaa häntä sen verran paljon, ettei hän jaksaisi tehdä töiden ulkopuolella minkäänlaisia päätöksiä. Hänen mielestään on ihanaa, kun kotona saa vain olla ja minä huolehdin kaikesta. Mies tekee kyllä kotitöitä, mutta päätöksiin hänen ei tarvitse osallistua. Toki josksu hän saattaa jotain ehdottaa, esim. Jotain reissuja ja otan näitä kyllä huomioon päätöksissäni.
Meillä ei ole seksiä, mutta läheisyyttä, hellimistä, hoivaamista ja pusuja on paljon. En ole ikinä ollut kiinnostunut seksistä, unelmasuhteeni on aina ollut sellainen, että minä saan hoivata ja huolehtia miehestä .Tykkään leperrellä hänelle, ja hän pitää siitä myös paljon. Miehelläni olisi jonkinlaisia seksihaluja, joten siinä asiassa halut eivät täysin kohtaa, mutta muuten olemme täydellinen match. Olemme naureskelleet, että emme varmaan kumpikaan pystyisi olemaan kenenkään muun kanssa.
Onko kenelläkään muulla tavallisesta poikkeavaa suhdemuotoa/valtadynamiikkaa ja jos on, kuinka se toimii?
N32
Kommentit (786)
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen eräs pariskunta, joka blogiasi joskus 15v sitten melko äärimmäisestä sub/dom suhteestaan. Ulkopuolella he kävivät töissä tahoillaan ihan kuin kuka tahansa muukin, mutta kotiin päästyään "koirat eivät käytä housuja". Ei yhtään mun juttu mut blogi oli tosi mielenkiintoinen.
Miten meistä tulee mieleen äärimmäinen sub/dom-suhde? Minusta meillä on erittäin kevyet roolit seksuaalisessa mielessä, jos niitäkään. Arjessa on toki sitten todella selvä työnjako joka on minulle tärkeä
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme ole kiinnostuneita ABDL-tai vaippajutuista
Ap
Niin, mutta haiskahtaa vähintäänkin AB jutulta, tuo vahva äiti-lapsiroolitus.
Minulle se tuntuu niin normaalilta, kun mulla tulee rakkaudessa seksuaalisen vetovoiman tilalle vaan halu helliä ja hoivata. Niin on ollut aina

Siis tuli vain aloituksesta mieleen roolijako, joten kerroin. Anteeksi, en tiennyt loukkaavani.
Kuinkas miehesi, lepertelitkö hänelle heti suhteen alussa ja pitikö hän siitä heti?

Ei mitään, et loukannut :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme ole kiinnostuneita ABDL-tai vaippajutuista
Ap
Niin, mutta haiskahtaa vähintäänkin AB jutulta, tuo vahva äiti-lapsiroolitus.
Minulle se tuntuu niin normaalilta, kun mulla tulee rakkaudessa seksuaalisen vetovoiman tilalle vaan halu helliä ja hoivata. Niin on ollut aina
Noh, AB eikä välttämättä edes ABDL liity seksiin mitenkään. Erittäin moni AB elää "suhteessa" sellaisen kanssa, jossa ei ole seksuaalista toimintaa lainkaan, eikä siihen itseasiassa seksi usein kuulukaan, koska kyse on hoivasuhteesta. Ehkä et ole tullut ajatelleeksi asiaa, mutta minusta sinulla varsinkin on AB piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen eräs pariskunta, joka blogiasi joskus 15v sitten melko äärimmäisestä sub/dom suhteestaan. Ulkopuolella he kävivät töissä tahoillaan ihan kuin kuka tahansa muukin, mutta kotiin päästyään "koirat eivät käytä housuja". Ei yhtään mun juttu mut blogi oli tosi mielenkiintoinen.
Miten meistä tulee mieleen äärimmäinen sub/dom-suhde? Minusta meillä on erittäin kevyet roolit seksuaalisessa mielessä, jos niitäkään. Arjessa on toki sitten todella selvä työnjako joka on minulle tärkeä
Ap
Kevyet roolit, mutta sinä päätät aivan kaikesta korostaen "selkeää työnjakoa". Äärimmäiseltä sub/dom-suhteelta kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas miehesi, lepertelitkö hänelle heti suhteen alussa ja pitikö hän siitä heti?
Aluksi hän piti lepertelyä vähän outona eikä oikein innostunut siitä. Hän oli ollut vain perinteisissä seksuaalisemmissa suhteissa. Kerroin hänelle että minä en halua ollenkaan seksiä ja aloin sitten vähitellen opettaa hänelle sellaista läheisyyttä ja rakkauden kieltä josta itse pidän. Valitettavasti lepertely, joka on minulle tosi tärkeää, ei aluksi uponnut hänelle oikeastaan lainkaan. Huomasin aika nopeasti että hän rakastaa painautua tisseihini, joten aloin tehdä niin että aina kun annoin hänen painautua niihin, lepertelin samalla hänelle tosi hellästi. Jatkoin tätä jonkun aikaa, eli aina tissit yhdistyi lepertelyyn. Vähitellen hän alkoi sitten pitää myös pelkästä lepertelystä, ja nyt kun olen oppinut hänen suosikkisanansa ja äänenpainonsa, saan hänet sulamaan pelkällä lepertelyllä. Mieheni on siis autismin kirjolla ja hänen aivonsa yhdistelevät asioita todella paljon, siitä on apua jos haluaa opettaa tällaisia
Ap
No joo, en nyt oikein osaa sanoa mitkä määritelmät minuun tai suhteeseemme sopivat kun en ole noihin sanoihin niin perehtynyt. Mutta tämä on nyt aika lailla sellainen suhde josta olen aina haaveillut.
Ap
Aika suunnitelmallisesti olet kyllä toiminut että suhteesta tulee sellainen kuin haluat
En tiedä mitään lepertelystä?
Siis, kerroit, että miehellä on lempi lauseita?
Ymmärrän toki, jos liian intiimiä tänne kirjoittaa.
Mutta esimerkkejä?
Vierailija kirjoitti:
Aika suunnitelmallisesti olet kyllä toiminut että suhteesta tulee sellainen kuin haluat
Niin, mulla oli aika paljon kynnyskysymyksiä ja miehellä ei ollut oikeastaan yhtään niin oli aika selvää että alan opettaa hänelle juttuja jotka ovat minulle tärkeitä.
Tuo "Ei seksiä vaan hoivaa" meni yllättävän helposti, täälläkin paljon puhutun tissillä makaamisen kautta.
Sitten oli vaikeampi pala tuo että minä päätän kaikesta ja rahat ovat minulla, siinä kävi sitten niin että miehelleni tuli valtava työprojekti ja kauheat ylityöt, jolloin hän sitten suostui että tehdään väliaikaisesti nyt noin. Noh, sehän jäi pysyväksi tietysti.
Ap
AP ei ymmärrä että ei ole ok että mies mukautuu kaikessa hänen tahtoonsa
Maastojuoksu ja silloin tällöin Pokemon Go
Ap
Onko miehesi ollut tietoinen että hänestä muokataan sinulle täydellinen kumppani
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi ollut tietoinen että hänestä muokataan sinulle täydellinen kumppani
On kyllä :) Ihan aluksi me deittailtiin ihan tavallisesti mutta siitä ei tullut mitään, totesin heti että normaali parisuhde ei vaan minulta onnistu. Kerroin sitten että haluaisin vakavamman suhteen, jossa minä keskittyisin pitämään hänestä huolta ja huolehtimaan että hänellä on elämässään kaikki hyvin. Sovimme tällaisesta jatkosta ja siitä tuo opettelu sitten alkoi
Ap
Niin, mutta haiskahtaa vähintäänkin AB jutulta, tuo vahva äiti-lapsiroolitus.