Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Niinpä, kilpailua todellakin. Ehkä tuo adhd-diagnoosien hakeminenkin on osa sitä kilpailuun reagoimista. Itse työskentelen alalla, jossa oma osittainen työkyvyttömyys on helppo kompensoida älykkyydellä joten toistaiseksi tuolta on suojassa, mutta ihan varmaan jos joutuisin olemaan samanlaisessa työelämässä kuin muut, olisin leikkimässä kuollutta opossumia nurkassa ensimmäisellä kahvitauolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

Itselle ei ollut siistiydestä kyse. Toisaalta en kuulu lehtijutun väestöryhmään.

-m51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan mitata. Jos se on kovin korkea, niin kyllä ne opinnot saa sujumaan vähemmälläkin keskittymiskyvyllä. Ja adhd:n hyvä puolihan on kyky hyperkeskittyä, kun paine on riittävän kova.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

Omaa persoonaa on erittäin vaikea muuttaa sen jälkeen kun olet täyttänyt 20 vuotta. Ympäristöään voi tietysti muuttaa, esim muuttamalla luostariin tai jotain.

No ainakin ensimmäisenä kannattaa muuttaa tuo asenne. Tosiasia on, että toistaimme joka päivä samoja asioita eli olemme luoneet itsellemme tietyt rutiinit. Useasti käy kuitenkin niin, että on huomattavasti helpompi oppia huonoja rutiineja, kuten hyviä. Jos ihminen on kuitenkin motivoitunut opettamaan itselleen hyviä tapoja niin kyllä kaikki niitä voi oppia. Asenteesta se on myös paljon kiinni ja positiivinen asenne ja positiiviset mielleyhtymät nimenomaan auttavat uusien hyvien ruutinien opettelussa. Jos tupakoija pystyy hyvällä motivaatiolla lopettamaan tupakanpolton, niin kyllä myös epäsiisti voi oppia laittamaan likaiset vaatteet suoraan pyykkikoppaan näin esimerkiksi. 

Ympäristöä voi myös muuttaa ilman, että muuttaa luostariin. Esimerkiksi puhelinriippuvuudesta kärsivä voi alkuun viedä puhelimen vaikka kerran päivässä tunniksi toiseen huoneeseen yms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhen tiedän. Suoritti yliopisto-opinnot tavoteajassa ja hyvin arvosanoin käyden samaan aikaan töissä ja harrastaen kilpaurheilua. Siitä suoraan työelämään, edelleen harrastaa aktiivisesti vapaa-ajallaan kaikenlaista, näkee ihmisiä, jaksaa pitää kodin siistinä. Eli on suoriutunu elämässään kaikin puolin jopa keskivertoo paremmin, mutta silti sai adhd-diagnoosin. Oon tyhmänä kuvitellu, että diagnoosiin vaadittais jotain muutakin kuin oma subjektiivinen tunne siitä, että arki on raskasta.

Entä jos adhd-lääkkeet auttavat? Eikö silloin diagnoosi voi olla oikein?

Eli jos katukielessä pi-ri, amfetamiinijohdannainen, auttaa jaksamaan ja keskittymään, niin silloinhan kyseessä pitää olla adhd? Sen johdannaisia on käytetty vuosikymmenet ihan ilman reseptiä esim. sodissa Suomenkin historiassa kun on pitänyt

ADHD-aivoilla pi-ri ei anne mitään lisäpotkua vaan poistaa taustahälyn. Rautalangasta väännettynä:

Ajatuksenkulku lääkkeiden kanssa: ah, pitikin tehdä tiskit. Teet tiskit ja tiskit tulee tehdyksi. Katsot kelloa ja on on vasta puoli yksitoista aamulla. Ihanaa kun hommat on hoidettu ja aikaa nauttia vapaapäivästä.

Ajatuksenkulku ilman lääkkeitä: ei h-vetti, unohdin taas nuo tiskit. Oksettava kasa taas kerran, pitikin jättää taas kasautumaan. Katson vielä yhden jakson netfliksiä ja kun kello on kymmenen niin aloitan. Netflix päälle. Vähän tylsä jakso, vedät puhelimen esille. Kaveri viestittää. Muistat että lupasit mennä sen kanssa festareille ensi viikonloppuna. Ai kun olisi kiva ostaa joku kiva mekko päällelaitettavaksi. Surffaat nettikauppaan katsomaan mekkoja. Muistat että ainiin kissan raapimapuu oli myös rikki ja viime viikolla oli eläintenpäivä, olisikohan vielä tarjouksia. Katsot raapimapuita. Niitä on liikaa. Etsit lisää vaihtoehtoja ja löydät jonkun kivan. Ehkä sen saisi halvemmalla jostain muualta? Lutuinen kissa tulee hinkkaamaan pohjettasi. Tuitui, annanpa sinulle herkun. Kävelet kirjahyllylle ottamaan kissannamit. Näät paperipinon ja AINIIN TTU SE YKS LASKU PITI MAKSAA. Etsit laskun paperia paperipinosta. Ei ole ekassa pinossa. Menet katsomaan toista pinoa. Toisessa pinossa on yksi käsityölehti jonka joskus ostit. Ainiin noi sukat pitää joskus neuloa! Laitat sukkaohjeen sivuun. Ärsyynnyt kun paperit on aina sotkussa. Alat järjestelemään papereita. Pissahätä. Menet vessaan ja huomaat että käsipyyhkeet on loppu. Menet yläkertaan hakemaan lisää pyyhkeitä ainiin pyykit. Laitat koneen pyörimään ja huomaat että unohdit pedata pedin. Ainiin olis kiva joku uusi pussilakana joskus. Käsipyyhkeet on narulla, otat yhden mukaan ja menet alakertaan ja tajuat että ainiin ne tiskit. Kello on neljä iltapäivästä, netflix pyörii yksinään taustalla, päivä kohta ohi, pitäisi vielä kokata eikä ne pirun tiskit ole vieläkään tehty.

Niinku tommosta pikku arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

Omaa persoonaa on erittäin vaikea muuttaa sen jälkeen kun olet täyttänyt 20 vuotta. Ympäristöään voi tietysti muuttaa, esim muuttamalla luostariin tai jotain.

Höpsis. Tälläkin hetkellä tuhannet entiset introvertit bilettävät menemään fuksivuottaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä äkillistä intoa alkaa lääkitä ongelmaa, joka on ollut tiedossa jo syntymästä saakka. Miten sitä ei muka yhtäkkiä kestä? 

Peruskoulu on älykkäälle lapselle äärimmäisen helppo. ADHD ei vaikuta älykkyyteen, ongelmat tulevat näkyviin kuormituksen kasvaessa, lukiossa tai vasta yliopistossa. Näin etenkin ADD tyyppisellä ADHD:lla.

Vai voisiko ajatella, että älykkyys ei olekaan niin suuri, että lukio tai yliopisto menisi helposti, vaikka peruskoulu meni?

Mitä pitemmälle kouluttautuu, sitä älykkäämpien ihmisten ympäröimä on. Jossain vaiheessa jokaisen on todettava, että kuormitus kasvaa, ja omat rajat tulevat vastaan.

Useimmilla varmaankin näin.

Itsellä lukio meni kuitenkin paremmin kuin perskoulu (vähemmän häiriöitä?) - ja vaikka korkeakouluopinnot veivätkin 7 vuotta (kaksi viimeistä lähes täysipäiväisenä tutkimusharjoittelijana) ja monista kursseista tuli alin arvosana, niin eipä se juuri puurtamiselta koskaan tuntunut. Välillä tuli yllätettyä kaikki parhaalla arvosanalla vaikeista kursseista ja eräs keskiverrompi opiskelukaveri tuhahteli tyyliin "miten SINÄ voit saada xxx:stä vitosen?!?" Jatko-opinnot menivätkin sitten ikään kuin huomaamatta - tosin vuosia niihinkin paloi ennemän kuin olin suunnitellut.

Tästä huolimatta olen tuntenut itseni aina alisuoriutujaksi, keskittymiskyky tuntuu useimmiten olemattomalta, uusien tehtävien aloittaminen ja vanhojen viimeistely tuntuu ylipääsemättömältä vuorelta jne. - eli en hämmästyisi ADHD/ADD diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden, joka sopii täydellisesti tuohon aloituksen kuvaukseen. Aina hakemassa jotain uutta diagnoosia tai muuta selitystä lääketieteestä tilanteeseensa, kun mikään ei riitä. Menestyy hyvin, on pitkäjänteinen eikä ole jättänyt ikinä mitään kesken. 

Nimenomaan tuo pitkäjänteisyys ei vaan sovi ADHD:lle.

Tiedän yhden aidon ADHD-piirteisen, joka on saanut kandin tehtyä ja senkin tuettuna ja sukulaisten potkimana, itsekseen ei olisi sitä loppuun saanut. Sen enempää ei koskaan opiskellut, lääkkeiden avulla teki ihan hyvän työuran kuitenkin ja kodinhoitaja apuna.

Tiedän itse yhden ADHD:n joka on tiiminjohtajatehtävissä ja kandi tehtynä. Rasittuu helposti ja koti ihan kuin pommin jäljiltä vaikka työnsä hoitaa tunnollisesti. 

Työnsä kun on älyllisesti stimuloivaa ja no

Tuo kuulostaa minun mieheltäni. Tosin hänellä on intohimo ruuanlaittoon, ja hän on kehittynyt siinä erittäin hyväksi. Hyperfokus asioihin, joista motivoituu ja jotka saavat "dopamiinin virtaamaan". Kehuttu lahjakkaaksi matemaattisesti ja liikunnallisesti, menestyy kohtuuu hyvin lähes kaikessa, mihin oikeasti panostaa. Mutta koti olisi kuin pommin jäljeltä ilman minua. Ei kiinnosta pyykinpesu eikä siivous. Jostain syystä hänelle eikä minulle ole koskaan tullut mieleen, että hänellä olisi jotenkin poikkeavasti toimivat aivot tai neurologinen rakenne, joka vie häneltä motivaation siivoukseen. Itse epäilen, että se liittyy lähinnä opittuun motivaatiorakenteeseen, joka saadaan kotoa kasvatuksen ja ehdollistumisen kautta. Miesten ei kuulukaan kiinnostua siivouksesta, tai ainakaan se ei ole niin kamala synti kuin naisille. Kyky pitkäjänteiseen toimintaan voi olla valikoitunutta ja tilannesidonnaista, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Se kuuluu ihmisten ominaisuuksien normaalivariaatioon. Motivaatio ei yleensäkään ole mikään synnynnäinen piirre, vaan on pitkälty opittua, mihin ihminen ehdollistuu motivoitumaan.Totta kai jotkut ehkä hakevat enemmän uusia ärsykkeitä ja kokemuksia kuin toiset, ennen vanhaan sitä kutsuttiin avoimuudeksi uusille kokemuksille, yksi Big Five -persoonallisuusteorian piirteistä. Myös ekstroversioon kuuluu Adhd-diagnoosiin liitettyjä piirteitä, kuten impulsiivisuutta. Nuokaan piirteet eivät ole puhtaasti synnynnäisiä, vaan muovautuvat kasvatuksen ja kokemusten kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Pervitiinin, metamfetamiinin käytöstä Suomen sodissa: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001928159.html 

Joku sitä koittikin sanoa, kai tuossa alkuperäisessä jutussa, että adhd:n aivoissa lääkkeet saavat aikaan normaalitilan, mutta normaaleissa aivoissa se toimii käytännössä amfetamiinin tavoin, mutta sille alkaa tulla toleranssia, jolloin annosta pitää nostaa. Ei tällaisilla ehkä kannata leikkiä vaan miettiä aika loppuun asti, voiko elämässä tehdä jotain muita korjausliikkeitä kuin alkaa vetää piriä toimistojakussa.

Aa, tätä artikkelissa tarkoitettiin. Siinä vain kirjoitettiin, että lääkärillä pitäisi hälytyskellot soida, jos potilas tulee pyytämään korkeampaa annosta. 

ADHD diagnoosi haetaan siksi että saadaan siihen KELA-korvattava lääke AMFETAMIINI. Amfetamiini sitten myydään pirin käyttäjille ja sadaan n.700-900€ KK-tulo.



Mitä tätä peittelemään??????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan mitata. Jos se on kovin korkea, niin kyllä ne opinnot saa sujumaan vähemmälläkin keskittymiskyvyllä. Ja adhd:n hyvä puolihan on kyky hyperkeskittyä,

ADHD diagnoosi ja sen tuomat haasteet on hyvin paljon muutakin ku tuo keskittyminen koulujuttuihin. Jos se ois siitä kiinni ja yrittämisestä niin jokaisella adhdeella ois useemmat tutkinnot suoritettuina. 

Ne haasteet on monella elämän alueella tekemässä tuhoja yhtäaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhen tiedän. Suoritti yliopisto-opinnot tavoteajassa ja hyvin arvosanoin käyden samaan aikaan töissä ja harrastaen kilpaurheilua. Siitä suoraan työelämään, edelleen harrastaa aktiivisesti vapaa-ajallaan kaikenlaista, näkee ihmisiä, jaksaa pitää kodin siistinä. Eli on suoriutunu elämässään kaikin puolin jopa keskivertoo paremmin, mutta silti sai adhd-diagnoosin. Oon tyhmänä kuvitellu, että diagnoosiin vaadittais jotain muutakin kuin oma subjektiivinen tunne siitä, että arki on raskasta.

Entä jos adhd-lääkkeet auttavat? Eikö silloin diagnoosi voi olla oikein?

Eli jos katukielessä pi-ri, amfetamiinijohdannainen, auttaa jaksamaan ja keskittymään, niin silloinhan kyseessä pitää olla adhd? Sen johdannaisia on käytetty vuosikymmenet ihan ilman reseptiä

 

Tuo kuulostaa ajoittain aivan minulta. Tiedätkö mikä siihen auttaa? Keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Se on ihan opittavissa oleva taito, usko pois. Tee itsellesi vaikka aikataulu, ja suorita järjestyksessä asioita välttämättömästä vähemmän välttämätttömään, kuten Netflixin katseluun ja nettishoppailuun. Minullakin on joskus taipumus unohtaa pyykit, kun syvennnyn johonkin paljon mielenkiintoisempaan. Siihen ei auta mikään muu kuin harjaantuminen siihen, että kun pyykkikone on pessyt pyykit, niin menet laittamaan ne kuivumaan. Heti, vaikka olisi kuinka mielenkiintoinen asia meneillään. Aivot toimivat siten, että ne harjaantuvat toistosta ja rutiineista. Ja jos kuormitat aivojasi jatkuvasti multitaskaamisella, totta kai sinusta tulee hajamielinen. Luulisi ihmisten ymmärtävän tämän ihan perusasian aivojen toiminnasta. Ihmisellä on hyvin rajallinen työmuistikapasiteetti, rajallisempi kuin monilla muilla eläinlajeilla. Ihan sama kuinka fiksu luulet olevasi, sen rajat tulevat hyvin nopeasti vastaan. Multitaskaaminen ei kerta kaikkiaan sovi ihmisen aivoille. 

Niin kauan kuin ADHD-diagnostiikka tehdään oireiden pohjalta, on diagnostiikka riippuvainen täysin siitä, millaista informaatiota henkilö itse tuottaa ja millainen henkilö häntä arvioi.

Koska se on totuus. Yksilötasolla nykydiagnostiikkaan ei kuulu mitään toiminnallisia aivokuvauksia, jossa voitaisiin todeta jokin hyvin biologinen aivotoiminnan häiriötila tai poikkeavuus. Silti ihmiset ovat alkaneet kuvitella, että oireyhtymä merkitsee yksilötasolla jonkinlaista aivotoiminnan häiriötä. Oirediagnoosi kertoo ainoastaan siitä, että henkilöllä on sellaiset oireet tai hän kuvailee niitä. Oireyhtymien yhteisdiagnoosiksi on sovittu ADHD.

Diagnoosiin pitäisi kuulua myös selkeä toimintakyvyn lasku ainakin kahdella elämänalueella. Toki niin että heikko ÄO ja ADHD voi olla vaikea ongelma ja älykkyydellä voi kompensoida ADHD-oireita, mutta koska diagnoosit ovat sopimuksia, pitäisi nimenomaan arvioida juuri tuota merkittävää haitta-astetta. Ylikuormottuneesa terveydenhuoltojärjestelmässä ei ole mahdollista, että diagnooseja haettaisiin pelkän mielenkiinnon tai itseymmärryksen lisäämiseksi. Kaikille diagnoosi ei suinkaan ole pelastus vaan siitä voi tulla myös oikeutus monenlaisille elämän haasteille ja vastoinkäymisille, jotka aikuisen ihmisen tulee pystyä ratkaisemaan kehittyäkseen.

Pienestä asti erittäin ääniherkkkä, helposti säikähtävä, arka. Omiin ajatuksiin uppoutuva, harhautuva. Lukemaan opin tukiopetuksessa, matematiikka erittäin vaikeaa. Eläinten kanssa pärjäsin paremmin kuin ihmisten. Koulussa kiusattiin.

Puhun muiden päälle, vaihdan parisuhteita lennosta, koti on vuoroin kaaos ja vuoroin hinkattu kiiltäväksi. Rahan kanssa aina haasteita. Kouluja en koskaan ole saanut valmiiksi määräajassa, joitakin aloittanut ja jättänyt kesken. Työpaikkoja olen vaihtanut aika tiuhaan.

Innostun helposti ja innostuksen aikana saan todella paljon aikaiseksi, mutta sen lopahtaessa asiat jäävät kesken. Teen innostuksen aikana isojakin päätöksiä.

Ihmisten kanssa on vaikeaa. Uuvun sosiaalisesta kanssakäymisestä. Saan burnouteja säännöllisesti.

Silti näennäisesti elän ja pärjään hyvin. En mikään menestyjä ole, mutta elämäni ei ole kaaosta (velkoja, rikoksia tms). Hinta siitä on kyllä äärimmäinen pinnistäminen ja aika paljon tuuria ja muiden apua elämän varrella myös.

Oma vointi ja itsetunto on useimmiten huono (joskus taas ylitsevuotavan hyvä). Tuntuu etten ikinä pysty siihen mihin muut, vaikka kuinka yritän. 

 

Diagnoosiin ei riitä, kun lapsuudesta ei löydy merkintöjä vilkkaudesta.

Sen sijaan masennusdiagnooseja ja lääkityksiä olen saanut jos jonkinlaisia, ja terapiaa yms. Ei ole koskaan auttanut.

Yhdellä tuntemallani miehellä on korkeakoulututkinto (selkeästi tulee hänen perheestään eli perinnöllinen) ja kova palkkainen työ, mutta on silti niin selkeä adhd, että hänen kuvansa saisi olla esillä wikipediassa siitä kerrottaessa. Ihmissuhteet hänellä kyllä kariutuvat ja elämä on melkoista sekoilua. Mutta ei adhd aina tarkoita (varsinkaan naisilla) huonoa opiskelua ja työntekoa.

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä tuntemallani miehellä on korkeakoulututkinto (selkeästi tulee hänen perheestään eli perinnöllinen) ja kova palkkainen työ, mutta on silti niin selkeä adhd, että hänen kuvansa saisi olla esillä wikipediassa siitä kerrottaessa. Ihmissuhteet hänellä kyllä kariutuvat ja elämä on melkoista sekoilua. Mutta ei adhd aina tarkoita (varsinkaan naisilla) huonoa opiskelua ja työntekoa.

Ei välttämättä tarkoitakaan, jos opiskelut ovat sitä syvää mielenkiinnon kohdetta. Saa adhd tehtyä ne asiat, joihin on oma sisäinen motivaatio. Mutta adhd ei pysty tekemään asioita, joihin ei ole tuota motivaatiota. Me muut vain käärimme hihat ja teemme asiat, kiinnosti tai ei, jostain syystä adhd ei siihen pysty. Näin olen huomannut sivusta seuranneena, tarkastelussa kaksi nepsyä.

Olisikohan kyseessä kuitenkin nykyään yleinen ADT? "Suorittajatyypit" voivat toki olla alttiimpia tuolle kuin muut.

"Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan se, että ihminen yrittää jatkuvasti tehdä montaa asiaa samaan aikaan ja joutuu usein keskeyttämään tekemisensä, altistaa toisaalta itseaiheutetun keskittymishäiriön eli ADT:n kehittymiselle. ADT ei synny yksittäisessä kiireisessä hetkessä vaan vaatii alleen pidemmän jakson kuormitusta, asiasta toiseen poukkoilua ja kiireessä sähellystä." 

https://yle.fi/aihe/a/20-308809

Vierailija kirjoitti:

Luulen tuntevani: miehen tyttären. Tosi suorittaja, tunnollinen, eteenpäin pyrkivä. Haki diagnoosin, kun ei oikein pärjää eliittilukiossa ja pitkässä matikassa. 

 

Kysyin häneltä, että keneltä olet sen saanut, kun adhd on vahvasti perinnöllinen. Tyttö räpytti muutaman kerran ja sanoi, ettei tiennyt. 

 

Minä sekä mies olemme aika varmoja, ettei hänellä mitään ole. Mikään ei ole ikinä antanut viitteitä adhd:stä. 

Eikö teitä vanhempia haastateltu tutkimuksen yhteydessä? 

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Tiedän muutaman tuollaisen ja ainakin heidän salaisuutensa on lääkitys. Ennen lääkityksen saamista heidän elämänsä vaikutti olevan aikamoista kaaosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhen tiedän. Suoritti yliopisto-opinnot tavoteajassa ja hyvin arvosanoin käyden samaan aikaan töissä ja harrastaen kilpaurheilua. Siitä suoraan työelämään, edelleen harrastaa aktiivisesti vapaa-ajallaan kaikenlaista, näkee ihmisiä, jaksaa pitää kodin siistinä. Eli on suoriutunu elämässään kaikin puolin jopa keskivertoo paremmin, mutta silti sai adhd-diagnoosin. Oon tyhmänä kuvitellu, että diagnoosiin vaadittais jotain muutakin kuin oma subjektiivinen tunne siitä, että arki on raskasta.

Entä jos adhd-lääkkeet auttavat? Eikö silloin diagnoosi voi olla oikein?

Amfetamiini oli suosittu keskittymislääke jo toisen maailmansodan aikaan. Pervitiininiä käytettiin erityisesti sodassa lisäämään sotilaiden vieryttä, valppautta ja keskittymiskykyä, ja sen uskottiin näin parantavan sotamenestystä. Sen kytkeminen spesifiin diagnoosiin tuli vasta paljon myöhemmin, kun amfetamiinista oli tullut kielletty huumausaine. ADHD:sta tulikin vuosikymmenien aikana lääkeyhtiöiden tapa kaupata kyseistä kiellettyä, suuren väärinkäyttöpotentiaalin omaavaa stimulanttia "häiriön" varjolla ilman minkäänlaista näyttöä siitä, että se toimisi mitenkään poikkeavasti tavallisiin keskittymisen ongelmiin vs. oletettuihin synnynnäisiin, hyperaktiivisuuteen liittyviin lapsuusajan käytöshäiriöihin. Totta kai, monet keskittymislääkkeet eivät ole amfetamiinipohjaisia, mutta niillä on yleensä samankaltaisia vaikutuksia dopaminenergiseen järjestelmään. Toinen vaikutus on, että ne ovat addiktoivia ja ne muovaavat dopaminenergisen järjestelmän herkkyyttä ja reagoimiskykyä niin, että paradoksaalisesti jatkuvan lääkityksen johdosta herkkyys heikkenee ja dopamiinireseptorit vähenevät. Tämä voi kroonistaa ja pahentaa alkuperäistä ongelmaa, mutta sitä ei yleensä huomaa, koska taustalla on vahva oletus synnynnäisestä häiriöstä.