Mitä tehdä kun mieheni aikuiset lapset vain härskisti jakavat yhteistä omaisuuttamme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano suoraan että lopettakaa, tämä perintö ei ole tulossa teille niin eivät ainakaan ylläty asista

 

Olen sanonut asiasta miehelleni ja hän vain naureskelee että kyllä ne sitten aikoinaan saavat tietää. Minua loukkaa tuollainen puhe.

 

ap

 

Kyllä. Hänhän on voinut tehdä uuden testamentin, ehkäpä lapset tietävätkin siitä.

Ap:n omaisuus on silti puolet. Ja jos ukko haluaa antaa ennakkoperinnöt, niin kaikki myyntiin, selvä jako, ja siitä kantapäät vastakkain. Pääsee sekä kierosta ukosta, että ahneista kakaroista eroon.

Lapset eivät tajua etteivät he peri sinua. Sama se on meillä, puolison tytär haaveilee meidän keskusta-asunnosta mutta ei ole pienintäkään käsitystä siitä, että oikeasti perii asunnosta vain kuudesosan. 

Vuo luoja, että täällä puolustellaan ahneutta.

Minä olen avioerolapsi ja köyhän yksinhuoltajaäidin kanssa elänyt.

Isäni meni uusiin naimisiin, rikastui aika lailla hyvin ja sai useampia lapsia.

Kyllä minä olen tiennyt, että hänen kuollessaan saatan periä vaikka lakiosani, mutta eipä olisi tullut pieneen mieleenikään hurauttaa heidän talonsa pihaan ja syöksyä keittiöön kahvikupposelle ja haastelemaan isäni omaisuudesta.

Annoin heidän perheensä olla rauhassa, ja siellä oltiin sitä mieltä, että eivät halua nähdä eikä kuulla meikäläisestä, luotettava sisäpiiri kertoi.

Kun hän menehtyi, hain oikeusapua, koska tiesin, että minua yritetään ns. kusta silmään, kuten meinasivatkin. Olivat kuin minulle ei olisi kuulunut yhtään mitään. Lakiosani sain ja hyvä niin. Nyt sijoitan lastani varten, jotta hänelle jäisi pesämuna.

Mitään en isän elinaikana häneltä saanut, paitsi lakisääteiset elarit. Sisarpuolet matkustelivat ja heille oli hankittu omat asunnot, autot jne.

En ole katkera, en kateellinen, enkä haluaisi olla kuin he ovat, ahneita  ja häijyjä.

Laki on tehty juuri sitävarten, että sen avulla kaikki saavat sen edessä olla samanarvoisia. Ei ole korppikotkia, ja lapset lasketaan samanarvoisina. Ikävää, jos oikeuksiaan pitää vaatia, mutta oikeudet ne on omaisuuden haltijoillakin.

Katoliset avioeron kieltämiset, ja Intian entisaikaiset leskenpolttamiset miesvainajien ruumiiden mukana kertovat naisen huonosta asemasta. Ei mennä siihen mukaan. Naisen oikeus on leskenäkin saada suojaa, ja lasten on se, pitkin hampainkin, se hyväksyttävä 

Ap. Et voi tehdä mitään. Jokainen aviopari hoitaa asiat kuten parhaaksi näkee. Jälkeläisten reaktiot voi jättää omaan arvoonsa, kunhan lakiosat on turvattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenestä tahansa voi tulla äitipuoli tai isäpuoli jonkun aikuisille lapsille, jos löytää puolisoksi asti luotettavan ihmisen vasta myöhemmällä iällä. Koskaan ei voi tietää mitä elmä meille vielä tarjoaakaan. Lapset olkoon iloisia vanhempiensa ollessa onnellisia. Ei hyeenaksi ole tarkoitus kasvaa, vaan oman onnen sepäksi.

Et sinä silloin ole äitipuoli tai isäpuoli vaan vanhemman uusi puoliso. Sinulla ei ole äitiyden tai isyyden kanssa tekemisistä.

Olin kyllä virallinen oheishuoltaja, käräjäoikeuden päätöksellä, mieheni lapselle hänen sairastuttuaan kuolemaan johtavaan tautiin. Miehen kuoltua elimme 6 vuotta kahdestaan tämän lapsen kanssa, ja koulussa muiden oppilaiden äidit, jotka eivät tienneet taustoja, kutsuivat minua "xx:n äidiksi". En heitä ruvennut korjaamaan. Sana äiti ei ole mikään kunnianimi, vaan "tekninen ilmaisu".

Miesystäväni miniä on tällainen lokki, paitsi elätyttää itseään mieheni pojan siivellä, huomauttelee että on tulossa perintöä, että miehensä isä, (minun miesystäväni) on varakas ja "iso pamppu" töissä. Tämä kauhuminiä on penkonut miesystävän asunnossakin testamenttia etsien. Miesystäväni on siis leski, ja hänellä jakamaton kuolinpesä. 

Kerran sanoin tälle mieheni miniälle, että kyllä rahat mielellään maksetaan vaikka hyvään vanhushoitoon. (Miehen poika on asiassa puun ja kuoren välissä)

Vierailija kirjoitti:

Miesystäväni miniä on tällainen lokki, paitsi elätyttää itseään mieheni pojan siivellä, huomauttelee että on tulossa perintöä, että miehensä isä, (minun miesystäväni) on varakas ja "iso pamppu" töissä. Tämä kauhuminiä on penkonut miesystävän asunnossakin testamenttia etsien. Miesystäväni on siis leski, ja hänellä jakamaton kuolinpesä. 

 

Kerran sanoin tälle mieheni miniälle, että kyllä rahat mielellään maksetaan vaikka hyvään vanhushoitoon. (Miehen poika on asiassa puun ja kuoren välissä)

Lisäys, poika on toki saamassa, mutta avio-oikeuden ulkopuolista. Epäilen että hän ei kykene kuitenkaan puolustamaan tulevaisuudessa perintöään jos tämä nainen on yhä hänen puolisonsa. Tossun alta on vaikea nousta.

Mun kaverin äiti kuoli hetki sitten ja kieli pitkällä odottaa perintöä. Tuntuu, ettei mistään muusta enää puhukaan ja kuinka mieskin oli sanonu että "me otetaan sitten ilmalämpöpumppu, se meiltä puuttuu". Oon niin järkyttyneenä kuunnellu ettei ihmisillä ole mitään käytöstapoja ja härskiydellä ei näköjään ole rajoja. 

Raha tuntuu olevan ainut mikä kiinnostaa. Sairasta ja saastaisia puheita. Itellekin on tulossa perintöä, mutten aio puhua mitään asiasta. On niin hirveä asia jo itessään läheisen poismeno ja siitä selviytyminen. 

Ai köyhyys ja uusperheellisyys? En usko. Elämässä voi joutua tekemään korjausliikkeitä, sattuu sitä paremmissakin perheissä.