Tunnetko naisia, jotka elävät vuodesta toiseen sinkkuna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemminhan tätä femcelit tietenkään myöntää, mutta kun vähän asiaa kaivaa niin helposti syy löytyy.

Tarjolla olevat miehet eivät kelpaa ja ne miehet joita haluaa eivät kelpuuta kuin seksiin, on yleinen ulinan aihe.

Tavallisen näköinen vähän pyylevä naispuolinen työkaverini valitti tästä ja pyysin että voisin katsoa hänen Tinderiään jotta voisin antaa miehen näkökulmaa asiaan, ja kappas hänen kaikki matchinsä oli kuin olisin selannut jotain miesmallikansiota. Ei tarvitse olla älykkäin Einstein ymmärtääkseen että miksi nämä häntä huomattavasti paremman näköiset miehet eivät halua kuin seksiä hänen kanssaan. 

Täähän se ois, mut ei tätä kehdata myöntää koskaan

Mitä hyötyä Allun kommenteista on.

Minä 😄👋🏻 Oon luonteeltani aika ehdoton ja vähän mustavalkoinen. Olen iloinen ja sosiaalinen, mutta arvostan myös itseäni ja vaalin energiaani, pidän rajoistani kiinni. Tykkään perinteistä, eli mies osoittaa kiinnostuksensa ja sitoutumisen viemällä treffeille. Oon myös korkeakoulutettu ja toivon että kumppani olisi myös. 

Itsellä meni noin kolmikymppiseksi tajuta, että yksikään mies ei ole kaverisi ellei halua panna sinua. Ja että jokainen ystävällisyyden osoitus miehiä kohtaan johtaa vonkaamiseen. Ei kiinnosta itseäni sellainen "ystävyys".

No mun kokemus on täysin päinvastainen. Miehet ovat halunneet vain ystävyyttä mun kanssa, myös silloin jos olen itse ehdottanut jotain muuta. Pakit on tullut joka kerta, mikä on siis täysin ok, koska arvostan ystävyyttä ja se on ollut mulle paljon tärkeämpää kuin parisuhde. Eikä kenenkään tarvitse tykätä musta romanttisesti.

Muiden ajatuksia ei voi kukaan tietää eikä kontrolloida, turha sitä on jossitella että "no mutta kaikki miehet vähintään ajattelee kuitenkin että millaista se olisi sun kanssa". Joo, kaikki ajattelee kaikenlaista. Ei se ole kuitenkaan todellisuutta. Plus eihän kaikki miehet ole edes heteroita, ja mites aseksuaalit? Aitoa ystävyyttä ON olemassa.

Nykyään mulla on elämässä muutama mies, jotka olen tuntenut 10-20+ vuotta ja joiden kanssa on autettu ja kuunneltu toisiamme elämän eri vaiheissa. On oltu sinkkuina samaan aikaan, on reissattu yhdessä, käyty säännöllisesti kahvilla kuulumisia vaihtamassa, yhden kanssa jopa asuttu yhdessä, eikä kukaan ole koskaan ehdottanut mitään. Eli koskahan se vonkaaminen alkaa? Aika "long gamea" pelaavat, jos meinaavat 20 vuoden päästä alkaa ehdottelemaan ystävälleen jota kuvailevat siskokseen. 🤷🏼

Mutta niin itse aiheeseen - tunnen itseni, ikisinkunaisen, joka on miehille "vain" ystävä.

Viisaita

Tunnen, kaikki ovat joko

- naamastaan rumia

- heillä on massiivinen ylipaino-ongelma

- päävikaisia

- työnarkomaaneja

tai kaikkia noita. Eli ei tarvitse ihmetellä, miksi eivät pariudu.

Mies tuhoaa lähimmäistensä ja naisen mielenrauhan aina tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Kun tämän ymmärtää, ja sen, että onnen tae on tuo mielenrauha, pysyy erossa tuhoavista tekijöistä.

Minä itse. Olen kyllä seurustellut, mutta suhteiden välissä on ollut useita vuosia, eikä mikään ole edennyt oikeasti vakavaksi yhteen muuttoon jne. Suhteet on olleet aika kädenlämpöisiä muutenkin eikä mitään tunteiden ilotulitusta edes alussa.

En tiedä mitä tuttuni sanoisivat syiksi pitkäaikaiselle sinkkuudelle mutta itse olen arvellut näitä syitä. Ulkonäöltäni olen tosi tavallinen, enkä osaa kiinnittää miesten huomiota tai flirttailla. Oma tila on mulle todella tärkeää. Joissain asioissa olen vähän ehdoton enkä jaksa mitään määräilyä mitä moni mies yrittää. Olen alkanut kolmekymppisenä miettiä että mulla on jotain ongelmaa kiintymyssuhteiden muodostuksessa. Itse kiinnostun kenestäkään todella harvoin, olen kokeillut tinderiäkin mutta ei se toimi, en osaa kiinnostua pelkistä kuvista tai viestitellä kovinkaan ahkerasti joten yleensä vastapuolen kiinnostus lopahtaa. Olen kuitenkin yleensä mukava kaikille (kunnes sosiaalinen akku tyhjenee)ja joskus mun ystävällisyydestä on tehty päätelmiä että kiinnostus on molemminpuolista, mutta harvemmin on. 

Vierailija kirjoitti:

Mies tuhoaa lähimmäistensä ja naisen mielenrauhan aina tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Kun tämän ymmärtää, ja sen, että onnen tae on tuo mielenrauha, pysyy erossa tuhoavista tekijöistä.

Miten jos vaikka et ole kohdannut oikeanlaisia miehiä tai et pysty parisuhteeseen ylipäänsä? Ongelma on yleensä helppo ulkoistaa, niin ei tarvitse kohdata omaa heikkouttaan.

Minä olin tuo nainen syksystä 2017 viime vuoden kesään asti. Erosin pitkästä, teini-ikäisenä aloitetusta parisuhteesta ja ainakin vuosi kului, kun opettelin elämään yksin ja tutustuin itseeni uudelleen. Silloin en edes harkinnut uutta suhdetta tai tapailua. Sitten vähitellen aloin deittailla, ja yhden kanssa tapailu jatkui muutaman kuukauden. Kukaan tapaamistani miehistä ei kuitenkaan oikealta enkä tuntenut oloani rauhalliseksi tai levolliseksi kenenkään kanssa. Yritin liikaa ja sopeuduin liikaa ja väärissä asioissa, joten ei ihme, että en ollut onnellinen enkä voinut olla oma itseni. Nuo lyhytaikaiset tapailut kuitenkin olivat korvaamattoman arvokkaita, koska niiden myötä rakensin omaa, aikuista identiteettiäni ja opin, millaisen ihmisen kanssa elämääni jakaa ja miten. Opin myös, mitä todella tarkoittaa, että on parempi olla yksin kuin huonossa tai vajaassa suhteessa eikä suhteen tavoittelu ole lopulta niin tärkeää kuin mitä olin ajatellut. En tarvitse ketään ollakseni onnellinen ja elääkseni täyttä elämää. Minun ei tarvitse olla tai yrittää olla kenellekään sopiva ja haluttu kumppani eikä minulla tarvitse olla kumppania. Kulttuurissamme on edelleen todella voimakas parisuhdenormi eli ikään kuin parisuhteessa oleminen olisi normaalitila ja sinkkuus poikkeama, joka on väliaikainen ja josta halutaan pois parisuhteeseen. Tämän moni on sisäistänyt, minä myös, mutta oli vapauttavaa pystyä kyseenalaistamaan se. 

Sitten vuosi sitten kesällä löysin ihmisen, jonka kanssa oli heti ensimmäisistä hetkistä asti hyvä olla. Hänen kanssaan olen ymmärtänyt, että se kuuluisa kemia ei ole silmitöntä hullaantumista vaan yhteensopivuutta, turvallisuutta, arvostusta, samantahtisuutta, vastavuoroisuutta ja levollisuutta. Se on sitä, että ei tarvitse pienentää tai mukauttaa itseään. Sitä kun haluaa samoja asioita. Sitä kun pystyy ja haluaa antaa toiselle sen, mitä tämä haluaa ilman, että se tuntuu työläältä tai epämukavalta. Suhteessamme (niin kuin kaikissa suhteissa) on tekijöitä, joiden takia monet asiat vaativat järjestelyjä ja joustoja, mutta ne tuntuvat kaikki sen arvoisilta.

Kaikilla ei ole päämääränä miehen löytäminen, tai mitään kiinnostusta seurusteluun. Kaverini on tälläinen. Miehet kyllä kiinnostuvat hänestä, mutta kun häntä ei kiinnosta miehet eikä sen paremmin naisetkaan, tai seksi ylipäätään.

No ei kiinnosta agressiiviset peniseläimet. Nunnat ei masturboi joten lyttäämisesi ei ny oikein osunu. Lisäksi: mene töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että sinkkuudesta osaa oikeasti nauttia sellaiset jotka kuitenkin on joskus ollut parisuhteessa tai naimisissa. Koska sitten tietää millaista se todellisuudessa on eikä elä missään kuvitelmissa. Ikisinkuilla on ehkä liian romanttinen kuva parisuhteissa ja sitten heitä harmittaa oma tilanne.

Niillä jotka on joskus olleet, on ollut joku syy erota.

Jotkut meistä ikisinkuista näkee lähellään myös aidosti hyviä ja onnellisia elämänkumppanuuksia, joista ei erota. Eli ei ole mitään "liian romanttista kuvaa", tosin ei nyt harmitakaan oma tilanne - eihän sille mitään voi, jos ei ole sattunut kohtaamaan ihmistä jonka kanssa kolahtaa. Muita syitä änkeä parisuhteeseen ei minun maailmassani ole.. 

 

On olemassa parempia parisuhteita kuin toiset mutta "täydellisen onnellisia" ei ole olemassakaan, koska elämä ei ikinä ole mitää Disney elokuvaa. Myös noilla sunkin lähellä olevilla pariskunnilla on omat ongelmansa, oli ne sitten pieniä tai isoja, vaikka sinä et niistä tiedäkään.

No kyllä mä sen tiedän, ettei esim. vanhemmillani, isovanhemmillani tai muilla todella, todella läheisillä pariskunnilla ole ongelmia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että nuo ihmissuhteet olisivat jotain "Disney-elokuvaa".

Älä ole typerä ja kuvittele muiden olevan noin typeriä, että edes odottaisivat suhteen olevan jotain "täydellisen onnellista Disney-elokuvaa" :D Tyhmät jutut sulla, ja pidät muita myös tyhminä. Toisilla on tosiaan hyvät suhteet, ja on parempi olla HYVÄSSÄ suhteessa kuin sinkkuna. Kaikki ei hyvää suhdetta saa, tai eivät osaa itse olla niin että voisivatkaan saada....

"No kyllä mä sen tiedän, ettei esim. vanhemmillani, isovanhemmillani tai muilla todella, todella läheisillä pariskunnilla ole ongelmia. "

Kuulostat teiniltä. Kyllä säkin vielä heräät siihen todellisuuteen että kaikilla ihmisillä on erilaisia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Usein näillä on todella kiireinen, urakeskeinen ja harrastusten täyteinen elämä, että tuskin siihen parisuhdetta mahtuu kovin helpolla. Aina siis menossa jonnekin, joko töihin tai harrastuksiin. Eikä siinä mitään, joillekin tällainen elämäntyyli sopii ja he varmasti nauttivat itsenäisyydestään.

Minulla on tämä syy. Vaativa asia tuntijatyö, harrastukset ja yliopisto siihen päälle, niinpä eipä tartte miettiä, miksi olen sinkku. Plus en käy missään baareissa. Eipä ole salilla kukaan tullut iskemään.

En saanut sitä kenet halusin, niin olen mieluummin yksin, kuin vain jonkun kanssa. Parisuhde ei ole nykyään pakollista. Ja palstan inkkelismiehelle tiedoksi, että ei ollut mikään komea chad vaan ihan tavallinen komonokkainen talliainen, johon satuin rakastumaan päätä pahkaa. Luojan kiitos elän modernissa maailmassa, eikä ole pakko pariutua. Viihdyn kyllä aika hyvin itseni seurassa.

Tiedän, heillä on masennusta. Itsekin elin sinkkuna 26-vuotiaasta 34-vuotiaaksi, tosin en ollut masentunut. Kävin treffeillä, kuntosalilla ja töissä. Se oli hyvää aikaa, mut oon onnellinen, että tapasin mieheni ja saimme kaksi lasta. 

Täydellinen virhearviointi elämässä milloin parisuhteen mahdollisuuteen olisi pitänyt tarttua. Eli tilaisuuksia olisi ollut, mutta ne menivät ohi, kun ei sillä hetkellä kiinnostanut, ja sitten kun oli itse vähän myöhemmin etsimässä, niin ei löytynytkään ketään, jota olisi kiinnostanut. Ulkonäkö tavallinen, eli ei kiinnitä huomiota ja pidän etäisyyttä ihmisiin, olen hiukan torjuva, siinä ne syyt varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Etteivät LÖYDÄ??!

Voisit ehkä kysyä mikseivät halua.

Eikä tarvitse edes kysyä, vastaus on ilmiselvä. 🥳

 

T. Nainen 

Ou jeeee 🥳👍

Joo 3. Kaikilla psykooseja. 

Tunnen pari. Toinen on masentunut, viihtyy yksin, lukee kirjoja, katsoo leffoja, ei ole koskaan halunnut perhettä. Herkkä, empaattinen, syvällinen. Toinen myös suht samanlainen, ei halua perhettä. Elää työlleen, masennusta ja ahdistusta. Erittäin älykäs, herkkä, ei ole kovin kiinnostunut ihmisistä tai seurasta, siksi emme enää näekään. 😃