Helsingin päättäjät ovat sairaita. "Autoliikenteen määrään on pyritty vaikuttamaan vähentämällä pysäköintipaikkoja."
"Autopaikkojen rajaamisen on tarkoitus rajata asukkaiden autonomistamisen taso noin 200 autoon tuhatta asukasta kohden."
Vi**u kun kaikki pitää nykyään tehdä degrönien ehdoilla. Sairas kaupunki.
Kommentit (477)
"Punavihreässä ideologiassa siis sosiaaliturvalla elävä ihminen elää lopun ikäänsä sillä sosiaaliturvalla eikä siten tarvitse muuta kuin sen yksinkertaisimman "pönötä kotonasi 24/7" tason palvelut ilman mitään liikenneyhteyksiä tai parkkipaikkoja jos saakin yhtäkkiä töitä ja tarvitsee autoa. "
No just. Mahtaa olla melkoinen pääkipu, kun on noin tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on tehnyt,ja poistunut,tilalle tulee sekalainen sakki maailmalta.
Näinhän siinä vaikuttaa käyvän, kun erilaiset tuet mahdollistavat monille elämisen omaa maksukykyä arvokkaamman asumisen pääkaupunkiseudulla.
Itse tein valinnan muuttaa, kun työt eivät enää Helsingissä asumista edellyttäneet ja toisessa Suomalaisittain isoksi luokitellussa kaupungissa asuminen toi selkeitä hyötyjä lisääntyvän talouteemme jäävän rahan sekä sen myötä mukavamman elämisen muodossa. Nyt enää epäsäännöllisesti Helsingissä käydessä liikkuminen hoituu ilman auto-ongelmia, eli pääosin taksilla, ja matka sitten jatkuu lentoasemalta eteenpäin toisaalle,
Niin jos ei ole pakko asua jossakin, missä ei viihdy, on vain omaa typeryyttä jäädä sinne asumaan. Hyvä, että löysitte teille sopivan asuinpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan ihmiset valittavat, että joutuvat ajamaan ruuhkassa (=liikaa autoja) ja että pysäköinti maksaa liikaa. Pitäisikö valtion subventoida parkkihalliyrittäjiä jotta pysäköinnin hintoja saataisiin alaspäin? Mistä ne rahat otettaisiin? Halpa pysäköinti houkuttelisi ennestään ruuhkautuneille kaduille lisää autoilijoita ja matka-ajat räjähtäisivät.
Ei, pitäisi laittaa ruuhka-aikaan tuntuvat ruuhkamaksut, niin että hupiautoilijat jättävät tulematta, ja ne, joilla on hyvä syy, pääsevät perille ilman turhaa jonotusta.
Helsingistä nimenomaan puuttuu liikennettä, elämää ja ihmisiä. Sähköauto on ihmisen ystävä, ei vihollinen.
Ei tässä mitään ruuhkamaksuja vielä kaivata. Vatuustosta vaan vihervasemmisto ulos.
Nuo muutamat pahimmat ruuhkapaikat ovat vihervasemmiston enemmistöllä valtuustossa ihan tahallisesti aiheutettuja. Esim
Helsinkiläiset äänestävät demareita ja vihreitä. Siksi mikään ei muutu paremmaksi.
Tuupovaaran 5 18-vuotiasta, just ajokortin saanutta teinipoikaa kuvittelevat, että aikuiset haluavat kaikkialla liikkua autolla joka paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
"Punavihreässä ideologiassa siis sosiaaliturvalla elävä ihminen elää lopun ikäänsä sillä sosiaaliturvalla eikä siten tarvitse muuta kuin sen yksinkertaisimman "pönötä kotonasi 24/7" tason palvelut ilman mitään liikenneyhteyksiä tai parkkipaikkoja jos saakin yhtäkkiä töitä ja tarvitsee autoa. "
No just. Mahtaa olla melkoinen pääkipu, kun on noin tyhmä.
Niin, onko sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä on jo seurauksia. Helsingin keskusta näivettyy. Kivijalkamyymälät eivät pärjää ja ravintoloihin ei riitä asiakkaita kun ihmiset eivät liiku enää keskustassa. Keskustaan liikkumista autoilla on rajoitettu mutta hankaloitunut on myös julkinen liikenne lähiöistä keskustaan. Helpompi on mennä kauppakeskuksiin autolla.
Jos se on sulle helpompaa, miksi valitat täällä, ettei keskustaan pääse. Jos haluat keskustaan silti, sekin on valinta, jolloin joudut toimimaan niiden realiteettien mukaan, joilla keskustaan voi mennä. Aivan turhaa nillitystä, jolla kerää vain negatiivisuutta omaan elämäänsä.
Vielä15 vuotta sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, etten koskaan ikinä missään tapauksessa muuta pääkaupunkiseudulle. No tytär tuli pääkaupunkiseudulle kouluun, vaimo sai työpaikan ja itsekin vähän sen jälkeen. Nyt, n. 13 vuotta myöhemmin, olen sopeutunut pää
Eli kun sä olet joutunut tekemään kompromissin ja muuttamaan toimimattomaan asuntoon toimimattomalle alueelle, niin kannattaa rakentaa lisää huonosti suunniteltua, että muutkin joutuvat tekemään niin? Pettämätöntä vasemmistologiikkaa, kaikilla pitää mennä yhtä huonosti kuin sillä idiootilla, joka on tyrinyt asiansa omien huonojen valintojensa vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan ihmiset valittavat, että joutuvat ajamaan ruuhkassa (=liikaa autoja) ja että pysäköinti maksaa liikaa. Pitäisikö valtion subventoida parkkihalliyrittäjiä jotta pysäköinnin hintoja saataisiin alaspäin? Mistä ne rahat otettaisiin? Halpa pysäköinti houkuttelisi ennestään ruuhkautuneille kaduille lisää autoilijoita ja matka-ajat räjähtäisivät.
Ei, pitäisi laittaa ruuhka-aikaan tuntuvat ruuhkamaksut, niin että hupiautoilijat jättävät tulematta, ja ne, joilla on hyvä syy, pääsevät perille ilman turhaa jonotusta.
Helsingistä nimenomaan puuttuu liikennettä, elämää ja ihmisiä. Sähköauto on ihmisen ystävä, ei vihollinen.
Ei tässä mitään ruuhkamaksuja vielä kaivata. Vatuustosta vaan vihervasemmisto ulos.
Nuo muutamat pahimmat ruuhkapaikat ovat vihervasemmiston enemmistöllä val
Helsinkiläiset äänestävät demareita ja vihreitä. Siksi mikään ei muutu paremmaksi.
Kaupunki on yksi suuri kolhoosi jossa liian moni saa tulonsta valtiolta tai kunnalta suoraan tai epäsuorasti esim. järjestökentän kautta.
Aikanaan helsingin työllisyysaste oli 80-luvun lopulla noin 80%, nyt se ei ole parhaimmillaankaan kavunnut kuin 74% ja nyt ollaan jo monta prosenttia siitäkin. Eli aina vaan isompi osa kaupungista ei tee töitä. Tätä tuskin korjaa se, että rakennetaan asuntoja alueille joilla ei näemmä edes kuvitella porukan tekevän töitä kun sieltä ei pääse sujuvasti töihin autolla.
"Helsinkiläiset äänestävät demareita ja vihreitä. Siksi mikään ei muutu paremmaksi."
Muistutetaan uudelleen että vielä edellisellä valtuustokaudella Helsingissä oli oikeistoenemmistö ja kokoomus selvästi suurin puolue
Vasta nyt kaudella 2025-2029 vihervasemmisto sai massiivisen enemmistön vaikka kokoomus säilyttikin juuri ja juuri suurimman puolueen aseman.
Kokoomus ajaa yksinomaan grynderien ja vuokrakolhooseilla veronmaksajia rahastavan 1% rikkaimman eliitin etua joten sattumalta niidenkin intresseissä on rakentaa massiivisia pikku kopeilla täytettyjä vuokrakasarmislummeja uuden kiskojen varassa kulkevan joukkoliikenteen syrjäisten asemien ympärille.
"Kaupunki on yksi suuri kolhoosi jossa liian moni saa tulonsta valtiolta tai kunnalta suoraan tai epäsuorasti esim. järjestökentän kautta.
Aikanaan helsingin työllisyysaste oli 80-luvun lopulla noin 80%, nyt se ei ole parhaimmillaankaan kavunnut kuin 74% ja nyt ollaan jo monta prosenttia siitäkin. Eli aina vaan isompi osa kaupungista ei tee töitä. Tätä tuskin korjaa se, että rakennetaan asuntoja alueille joilla ei näemmä edes kuvitella porukan tekevän töitä kun sieltä ei pääse sujuvasti töihin autolla. "
Tai sitten kaikille se auto ei olekaan välttämätön työmatkoihin. Mutta sehän ei autopuolueelle käy. Autopuolueen mielestä kaikkien on toimittava niin kuin he haluavat. Minkäänlaista ymmärtämystä perustellusti toisin toimivia kohtaan heiltä ei löydy, koska heidän älyllinen kapasiteettinsa loppuu kesken.
"Eli kun sä olet joutunut tekemään kompromissin ja muuttamaan toimimattomaan asuntoon toimimattomalle alueelle, niin kannattaa rakentaa lisää huonosti suunniteltua, että muutkin joutuvat tekemään niin? Pettämätöntä vasemmistologiikkaa, kaikilla pitää mennä yhtä huonosti kuin sillä idiootilla, joka on tyrinyt asiansa omien huonojen valintojensa vuoksi."
Missä kirjoitin, että asun tällä hetkellä toimimattomassa asunnossa tai elämä olisi muuten vaikeaa? Sanoin vain, että matka mökille on huomattavasti pidempi. Oikeasti taidat kuvitella aika paljon sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Uskotko myös joulupukkiin?
Vierailija kirjoitti:
"Kaupunki on yksi suuri kolhoosi jossa liian moni saa tulonsta valtiolta tai kunnalta suoraan tai epäsuorasti esim. järjestökentän kautta.
Aikanaan helsingin työllisyysaste oli 80-luvun lopulla noin 80%, nyt se ei ole parhaimmillaankaan kavunnut kuin 74% ja nyt ollaan jo monta prosenttia siitäkin. Eli aina vaan isompi osa kaupungista ei tee töitä. Tätä tuskin korjaa se, että rakennetaan asuntoja alueille joilla ei näemmä edes kuvitella porukan tekevän töitä kun sieltä ei pääse sujuvasti töihin autolla. "
Tai sitten kaikille se auto ei olekaan välttämätön työmatkoihin. Mutta sehän ei autopuolueelle käy. Autopuolueen mielestä kaikkien on toimittava niin kuin he haluavat. Minkäänlaista ymmärtämystä perustellusti toisin toimivia kohtaan heiltä ei löydy, koska heidän älyllinen kapasiteettinsa loppuu kesken.
Ja taas päästiin siihen että teidän punavihreiden helsinki on suunniteltu vain ja ainoastaan yhdenlaisille ihmisille. Tunnut kiertävän kehää tuon hokemisesi kanssa.
Punavihreät ei tajua, että se mikä on hyvä heille, ei olekkaan mieleen muille. Tavallisella helsinkiläisellä ei ole enää juuri halua mennä keskustaan. Sieltä on punavihreiden toimesta poistettu kaikki houkuttelevuus ja matkakin kestää sata vuotta kun tuli ne 30 nopeusrajoituksetkin. Niissä jumittavat niin bussit kuin yksityisautotkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaupunki on yksi suuri kolhoosi jossa liian moni saa tulonsta valtiolta tai kunnalta suoraan tai epäsuorasti esim. järjestökentän kautta.
Aikanaan helsingin työllisyysaste oli 80-luvun lopulla noin 80%, nyt se ei ole parhaimmillaankaan kavunnut kuin 74% ja nyt ollaan jo monta prosenttia siitäkin. Eli aina vaan isompi osa kaupungista ei tee töitä. Tätä tuskin korjaa se, että rakennetaan asuntoja alueille joilla ei näemmä edes kuvitella porukan tekevän töitä kun sieltä ei pääse sujuvasti töihin autolla. "
Tai sitten kaikille se auto ei olekaan välttämätön työmatkoihin. Mutta sehän ei autopuolueelle käy. Autopuolueen mielestä kaikkien on toimittava niin kuin he haluavat. Minkäänlaista ymmärtämystä perustellusti toisin toimivia kohtaan heiltä ei löydy, koska heidän älyllinen kapasiteettinsa loppuu kesken.
Ja taas päästiin siihen että
Missä olen sanonut, että äänestäisin vihreitä tai vasemmistopuolueita? Aivan, en missään. Itseasiassa olen aina äänestänyt enemmän oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia ehdokkaita. Itse valitsen asuinpaikan siten, että se vastaa perheemme tarpeita mahdollisimman hyvin. Mun ja puolison pitää jatkuvasti käydä töissä, kunnes eläkeikä kohta lopettaa työnteon tarpeen. Meillä on harrastuksia, joissa haluamme käydä säännöllisesti. Sukulaiset asuvat ja mökit ovat muualla Suomessa paikoissa, joihin julkisilla tai julkisilla+taksilla liikkuminen on hyvin vaikeaa, joten autolla on hyvä päästä sujuvasti parille eri ulosmenoväylälle. Nyt asummekin paikassa, josta puolison työpaikalle on autolla/julkisilla 10-20minuuttia, ruuhkasta riippuen, kävellen 15 minuuttia ja polkupyörällä alle 10 minuuttia. Oma työmatka on autolla/julkisilla 5-10minuuttia ja polkupyörällä 10minuuttia. Harrastukset ovat kaikki 10-15 minuutin matkan päässä joko polkupyörällä/julkisilla tai kävellen. Kehä III:lle ruuhkasta riippuen 5-10 minuuttia. Toki "keskustaan" menee sitten julkisilla vähintään puoli tuntia ja normaalisti 1-2 vaihto(a) ( Yöllä suorabussiyhteys Rautatientorilta), autolla/taksilla ajoaika 20-35 minuuttia, riippuen ajasta ja paikasta mihin menee. Yleensä yksin liikkuessa valitsen julkiset tai taksin, jos kiire, koska silloin ei tarvitse maksaa pysäköinnistä, eikä myöskään etsiä pysäköintipaikkaa, kun p-hallia ei ole lähistöllä.
"Kaupunki on yksi suuri kolhoosi jossa liian moni saa tulonsta valtiolta tai kunnalta suoraan tai epäsuorasti esim. järjestökentän kautta.
Aikanaan helsingin työllisyysaste oli 80-luvun lopulla noin 80%, nyt se ei ole parhaimmillaankaan kavunnut kuin 74% ja nyt ollaan jo monta prosenttia siitäkin. Eli aina vaan isompi osa kaupungista ei tee töitä. Tätä tuskin korjaa se, että rakennetaan asuntoja alueille joilla ei näemmä edes kuvitella porukan tekevän töitä kun sieltä ei pääse sujuvasti töihin autolla. "
Pääkaupunkina Helsingissä luonnollisesti sijaitsee iso osa valtion viroista. Isolla kaupungilla on luonnollisesti myös paljon henkilökuntaa, vai pitäisikö esimerkiksi Helsingin ja Juupajoen peruskoululaiset opettaa samalla määrällä opettajia?
Aiemmin esimerkiksi Helsinkiin opiskelemaan tulleista moni teki osa-aikatöitä, joten ovat kuuluneet työllistyneisiin. Nykyään yhä harvempi opiskelija saa osa-aikatöitä opintojen aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan ihmiset valittavat, että joutuvat ajamaan ruuhkassa (=liikaa autoja) ja että pysäköinti maksaa liikaa. Pitäisikö valtion subventoida parkkihalliyrittäjiä jotta pysäköinnin hintoja saataisiin alaspäin? Mistä ne rahat otettaisiin? Halpa pysäköinti houkuttelisi ennestään ruuhkautuneille kaduille lisää autoilijoita ja matka-ajat räjähtäisivät.
Ei, pitäisi laittaa ruuhka-aikaan tuntuvat ruuhkamaksut, niin että hupiautoilijat jättävät tulematta, ja ne, joilla on hyvä syy, pääsevät perille ilman turhaa jonotusta.
Helsingistä nimenomaan puuttuu liikennettä, elämää ja ihmisiä. Sähköauto on ihmisen ystävä, ei vihollinen.
Ei tässä mitään ruuhkamaksuja vielä kaivata. Valtuustosta vaan vihervasemmisto ulos.
Nuo muutamat pahimmat ruuhkapaikat ovat vihervasemmiston enemmistöllä valtuustossa ihan tahallisesti aiheutettuja. Esim
Tämä olisi vauras, elävä ja kaunis kaupunki jos valtuuston vihervasemmistoa ei olisi päässyt puuttumaan liikenteeseen ja kaavoitukseen.
Tuo Hernesaaren kaava on joka tavalla täysin järjetön. Se on ilmeisesti seurausta onnettomien päätösten ketjusta jota kukaan ei ole kyennyt hallitsemaan tai ohjaamaan. Täydellistä sekoilua ja kaava on rakennusalan ammattilaisten näkökulmasta täysin toteuttamiskelvoton.
Kaupungin liikennesuunnittelunjohdon olisi pitänyt kovalla kädellä puuttua kaavan ja lähilalueiden onnettomiin liikennejärjestelyihin jo kauan ennen ennen kuin tuo kaava juuttui näihin valituksista seuranneisiin oikeuskäsittelyihin. Tällä kertaa valittaneet paikalliset asukasseurat ovat harvinaisen oikeassa siinä että Hernesaaren kaavan liikennettä ja paikoitusta ei ole suunniteltu asianmukaisesti.
Kun vielä kantakaupungin liikenneväyliä ja paikoitusta ollaan vähentämässä yhtälö on kestämätön.
Muistutan että kaikki typerät päätökset Helsingin valtuustossa on tehty nimenomaan vihervasemmiston enemmistöllä. Hernesareenkin juuri demarit olivat vaatimassa sosiaalista asuntotuotantoa eikä sen poskettomilla kustannuksilla taaskaan ollut yhtään mitään väliä.
Demarit tuhlaavat meidän kaikkien yhteisiä verorahoja kuin viimeistä päivää. Kaikken älyttömin kankkulankaivo oli Länsi-Helsingin täysin järjetön pikaraitiotiehanke jota kokoomus vastusti. Tuon hankkeen takia liikenne tulee olemaan taas vuosia aivan sekaisin keskustassa ja Munkkiniemessä.