Huuteleeko muille aikuisille ikinä esiteinit tai teinit jotain ?
eli olen 31 vuotias nainen ja koulukiusattu. Itsetuntoni on heikko ja se saattaa jopa näkyä olemuksesta. välillä vieläkin ohikulkiessa teinipoika lauma luo pidempää katsekontaktia ja huutaa jotain yleensä aika harmitonta esimerkiksi kerran , että "keuli", kun poljin pyörällä.
Jotenkin itse en oikein koe tätä normaaliksi. Joudutteko muut aikuiset satunnaisesti tällaisen kohteeksi vai onkohan minussa jokin vialla D:
Kommentit (81)
kyllä huutelee, kun ei tunnehallinta toimi.
Teinit, varsinkin pojat ovat hölmöjä.
Viimeksi tällainen kohtaaminen sattui kaupassa kun heittelivät tuotteita lattialle. Huomautin asiasta ja tönivät ja huutelivat solvauksia kassajonon ohi kulkiessaan (varmaan taskut täynnä varastettua tavaraa).
Olivat sitten ulkona tupakalla, menin kysymään että miksi tönivät kassalla, ja haluavatko kenties jatkaa tällä linjalla. Nopeasti muuttui ääni kellossa pikkuroistoilla: "Sori sori ei me mitään"
Kuulin kanssa joskus tuon keulimisjutun kun ajoin pyörällä. Otin sen ihan hyvällä, olisihan se ollut näky kun olisin keulinut kolmekymppisenä mummopyörällä. Kiusattiin minuakin koulussa, mutta en jaksa uskoa että koululaisia kiinnostaa kiusata vanhempia ihmisiä. Ei ainakaan normaaleja.
Musta tuo "Keuli" -esimerkki jos ajaa ohi pyörällä ei ole pahakaan.. se on jopa ihan hauska. Eri juttu jos joku haukkuu tai arvostelee ulkonäköä, kävelytyyliä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin parikymppinen samassa naapurustossa asui yksi orvoksi jäänyt teini, noin 15v., huuteli ohi kulkeville ihmisille ihan outoja, esimerkiksi kun kävelin tätäini kanssa, huuteli että ai sä kävelet sun äidin kanssa etkö pärjää ilman äitiä.
En tiedä oliko hänen kohdallaan mennyt jotain pieleen jo tekovaiheessa vai oliko päänsä kolahtanut johonkin onnettomuudessa missä vanhempansakin kuolivat.
Tuostahan olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, ei ole normaalia eikä hyväksyttävää käytöstä että 15v huutelee ihan pöhköjä ihmisille.
Olisi joutunut tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa ja tarvittaessa vaikka otettu huostaan jos huoltajat ei olisi sa
Minä en olisi huudellut takaisin, vaan suhtautunut neutraalisti. Aikuisten kanssa keskusteltuani luultavasti lempeästikin.
Mutta meissä on se ero, että minut kasvatettiin, sinua ilmeisesti ei.
Minä olisin tehnyt vaan lastensuojeluilmoituksen niin orpo olisi päätynyt sosiaaliviranomaisten huostaan ja laitokseen, haha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kaikkea teille on huudeltu?
Ohita päiväkodin kävelylenkilläni. Sieltä todella pienet pojat huutavat aidan takaa että taas toi mummo kävelee tuolla. Enkä todellakaan ole vielä kovin vanhan mummon näköinen.
No voi oh ja hoh.
Nyt ymmärsinkin tämän ongelman. Eli tarhalapset tunnistivat sinut ja sanoivat sen ääneen. Tulkitset siis pikkulasten viattomat havainnot itseäsi vastaan kohdistuvaksi ilkeilyksi. Asia selvä. Elämäsi ei todellakaan taida olla helppoa.
Kerran S-marketissa joku poikaryhmä seuraili minua hyllyjen välissä. Sitten yksi laittoi sormet 'aseeksi' ja osoitti niillä minua ja sanoi PAM PAM. Tämä oli aika paha ja voin vieläkin omituisesti jos tämä tulee mieleen. Ei mitään tietoa mistä kysymys.
Siitä, että se oli pikkupojista has
Sitten tulet tähän päätäsi aukomaan vieraalle ihmiselle.
-Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin parikymppinen samassa naapurustossa asui yksi orvoksi jäänyt teini, noin 15v., huuteli ohi kulkeville ihmisille ihan outoja, esimerkiksi kun kävelin tätäini kanssa, huuteli että ai sä kävelet sun äidin kanssa etkö pärjää ilman äitiä.
En tiedä oliko hänen kohdallaan mennyt jotain pieleen jo tekovaiheessa vai oliko päänsä kolahtanut johonkin onnettomuudessa missä vanhempansakin kuolivat.
Tuostahan olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, ei ole normaalia eikä hyväksyttävää käytöstä että 15v huutelee ihan pöhköjä ihmisille.
Olisi joutunut tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa ja tarvittaessa vaikka otettu huostaan jos huoltajat ei olisi saaneet kuria kakaraan.
Heikko on ihminen, jos triggeröityy jostain orvoksi tietämänsä teinin kivusta mitä huutelee ympärilleen
Ei orvoksi jääminen ole selitys tuollaiselle käytökselle. Tuolla tavalla oireileva lapsi tai teini on todella avun tarpeessa, ja jos huoltajat eivät ole yhteistyökykyisiä sosiaaliviranomaiset kanssa, voidaan teini ottaa pakkopäätöksellä huostaan, sijoittaa vaikka sairaalaan tutkimusjaksolle ja edelleen asialliseen laitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin parikymppinen samassa naapurustossa asui yksi orvoksi jäänyt teini, noin 15v., huuteli ohi kulkeville ihmisille ihan outoja, esimerkiksi kun kävelin tätäini kanssa, huuteli että ai sä kävelet sun äidin kanssa etkö pärjää ilman äitiä.
En tiedä oliko hänen kohdallaan mennyt jotain pieleen jo tekovaiheessa vai oliko päänsä kolahtanut johonkin onnettomuudessa missä vanhempansakin kuolivat.
Tuostahan olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, ei ole normaalia eikä hyväksyttävää käytöstä että 15v huutelee ihan pöhköjä ihmisille.
Olisi joutunut tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa ja tarvittae
Minä olisin tehnyt vaan lastensuojeluilmoituksen niin orpo olisi päätynyt sosiaaliviranomaisten huostaan ja laitokseen, haha.
Joo, sä vaan jatkat kaiken sanomani alleviivaamista...
Vierailija kirjoitti:
Kuulin kanssa joskus tuon keulimisjutun kun ajoin pyörällä. Otin sen ihan hyvällä, olisihan se ollut näky kun olisin keulinut kolmekymppisenä mummopyörällä. Kiusattiin minuakin koulussa, mutta en jaksa uskoa että koululaisia kiinnostaa kiusata vanhempia ihmisiä. Ei ainakaan normaaleja.
Niin siis ettei normaaleja teinejä kiinnosta kiusata vanhempia ihmisiä...
Meidän koulussa oli tuollainen orvoksi jäänyt tyttö, joka yritti kiusata toisia kaikesta. Sanottiin sille että olisit mennyt vanhempiesi kanssa, ei sinusta kukaan välitä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulussa oli tuollainen orvoksi jäänyt tyttö, joka yritti kiusata toisia kaikesta. Sanottiin sille että olisit mennyt vanhempiesi kanssa, ei sinusta kukaan välitä.
Ai niin, ja että miksi et auttanut vanhempiasi. Se kilahti.
Kerran muutama vuosi sitten, vaikka olin jo kuusikymppinen, yksi teinipoika alkoi kiljahdella jotain. Muistui tosiaan mieleen keskikouluvuodet ja yksi luokkakaveri niiltä ajoilta. Kai se vaan on niin, että tietyssä iässä ihmiset ovat samanlaisia aina.

Kiiman kiljahduksia
Kiljahtele takaisin ja esitä kiinnostunutta, oppiipahan poika olemaan
Vierailija kirjoitti:
Kuka nuita apinoita kasvattaa?
Todennäköisesti ei kukaan
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulussa oli tuollainen orvoksi jäänyt tyttö, joka yritti kiusata toisia kaikesta. Sanottiin sille että olisit mennyt vanhempiesi kanssa, ei sinusta kukaan välitä.
Hahhah, ihan oikein että jäi orvoksi
Vierailija kirjoitti:
Kun olin parikymppinen samassa naapurustossa asui yksi orvoksi jäänyt teini, noin 15v., huuteli ohi kulkeville ihmisille ihan outoja, esimerkiksi kun kävelin tätäini kanssa, huuteli että ai sä kävelet sun äidin kanssa etkö pärjää ilman äitiä.
En tiedä oliko hänen kohdallaan mennyt jotain pieleen jo tekovaiheessa vai oliko päänsä kolahtanut johonkin onnettomuudessa missä vanhempansakin kuolivat.
Jos et tuosta huudetusta lauseesta todellakaan ymmärrä asiayhteyttä,miksi orvoksi jäänyt traumatisoitunut lapsi tuollaista tuntemattomille sanoisi, olet enemmän kuin yksinkertainen,suorastaan hävettävän tyhmä ja kylmä ihminen. Lapsia sinulla tuon perusteella tuskin on ja toivottavasti ei tule olemaankaan. Häpeä!

Eihän se toisten syytä ole että hän on aikoinaan jäänyt orvoksi, katsokoon vaan peiliin ja miettiköön omaa käytöstään. Ei orvoksi jääminen anna oikeutta huudella kenellekään mitään tai muuten käyttäytyä typerästi.
Lapset haluaa olla suosittuja. Usein helpoin tapa saada suosiota on rikkoa jotain tai huutaa jotain jollekin. Oikean elämän realiteetit ei paljoa paina. Paitsi jos sattuu väärä henkilö kohdalle. Sitten voi tehdä kipeää.
Ei oikein.. vuosi sitten joku teinilauma kiinnostui mun takapuolesta ja alkoi ehdottelemaan jotain, tms.
Joskus ottavat vaan kontaktia mutta rauhassa saa yleensä olla noilta(: