Peilikuva vs. valokuva - hurja ero
Usein, kun laittaudun eli siistin hiukseni ja laitan hillityn meikin ja katselen itseäni peilistä, hymyilen peilikuvalle hyväksyvästi ja totean, että en ole hullumman näköinen sittenkään.
Mutta sitten, kun näen minusta otetun valokuvan, meinaan oksentaa. Tuon näköisenäkö muut minut näkevät? Omalle peilikuvalle osaa kääntää sen paremman puolen ja ottaa kasvoille parhaan ilmeen, mutta valokuva on armoton. Valokuvan nähtyäni en ihmettele, ettei minusta kukaan mies kiinnostu (ei sillä, että erityisesti kaipaisin miesten kiinnostuksia). Toivon, etten ole ihan kauheaa saastetta, kun joudun kuitenkin julkisissa paikoissa liikkumaan.
Ylipainoa ei ole, olen painoindeksinkin mukaan hyvin normaalipainon rajoissa, että mahdolliset painoon liittyvät kommentit saa jättää kirjoittamatta. Urheilen ja liikun ja pidän itsestäni huolta.
Mutta valokuvat ovat pysäyttäviä.
Muilla samoja kokemuksia? N56
Kommentit (99)
Mutta toisaalta taas on ihmisiä, jotka on onnistuvat kuvissa aina. Jos otamme meistä yhteis selfien, olen itse aivan kamala, mutta tuo toinen henkilö on upea. Viimeisestä yhteisselfiessä näytin aivan pulinaiselta. (En juo)
Jotkut kuvat minusta on suorastaan pelottavan näköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa.
Voi jeesus.
Sieltähän tuli hienot perustelut
Olet käsittämättömän tyhmä ihminen
Totean yleissivistykseen kuuluvia faktoja. Sinä triggeröidyt jostakin syystä naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista, oletettavasti miehenä, siinä määrin, että solvaat henkilökohtaisella tasolla.
Sellaiset kulttuurit joissa miesten kaunistautuminen on ollut normaalia mutta naiset eivät ole tehneet mitään ovat äärimmäisen harvinaisia.
Sillonkin ennen "50-lukua", mistä puhuit, jolloin miesten oli normaalia muka meikata (ainakin elokuvissa), naiset silti tällättiin enemmän kuin miehiä. Suurimmat miesfilmitähdet, kuten joku humprey bogart eivät sillonkaan mitään erityisen kauniita olleet. Naisia varten sen sijaan oli ihan erityisiä linssejä käytössä joilla heitä kuvattiin, jotka hälvensivät ryppyjä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa.
Voi jeesus.
Sieltähän tuli hienot perustelut
Olet käsittämättömän tyhmä ihminen
Totean yleissivistykseen kuuluvia faktoja. Sinä triggeröidyt jostakin syystä naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista, oletettavasti miehenä, siinä määrin, että solvaat henkilökohtaisella tasolla.
Sellaiset kulttuurit joissa miesten kaunistautuminen on ollut normaalia mutta naiset eivät ole tehneet mitään ovat äärimmäisen harvinaisia.
Sillonkin ennen "50-lukua", mistä puhuit, jolloin miesten oli normaalia muka meikata (ainakin elokuvissa), naiset silti tällättiin enemmän kuin miehiä. Suurimmat miesfilmitähdet, kuten joku humprey bogart eivät sillonkaan mitään erityisen kauniita olleet. Naisia va
Ymmärsit väärin tuon 1950-luku heiton. 50-luvulta lähtien mainonta ja vahva kosmetiikkateollisuus ottivat valtavia harppauksia, koska tv tuli monen kotiin. Tuolloin yhteiskunnat muuttuivat muutenkin, pitä ostaa, ostaa, ostaa. Naiset olivat tuolloin vielä pääosin kotiäitejä, joiden tehtävä oli palvella ja miellyttää miestä. Ulkonäöllisesti, meikaten ja panostaen muotin mukaiseen vartaloon ja pukeutumiseen. En siis viitannut, että miehet olisivat meikanneet tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totean yleissivistykseen kuuluvia faktoja. Sinä triggeröidyt jostakin syystä naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista, oletettavasti miehenä, siinä määrin, että solvaat henkilökohtaisella tasolla.
Sellaiset kulttuurit joissa miesten kaunistautuminen on ollut normaalia mutta naiset eivät ole tehneet mitään ovat äärimmäisen harvinaisia.
Sillonkin ennen "50-lukua", mistä puhuit, jolloin miesten oli normaalia muka meikata (ainakin elokuvissa), naiset silti tällättiin enemmän kuin miehiä. Suurimmat miesfilmitähdet, kuten joku humprey bogart eivät sill

Eikö tässä nyt yritetty miesten kaunistautumisesta puhua. Oot aivan umpipihalla pystyykö sun kanssa puhumaan mistään.
Ja joo, tuo ajatus että 50-luvulla naiset olis olleet kaikki kotiäitejä on aika tajuton vääristelmä sekin. USA:ssakin 50-luvulla kolmasosa työvoimasta oli naisia, suomessa varmaan vielä useampi.
En enää edes tiedä mitä yrität jutuillas hakea takaa, et ehkä tiedä itsekään
Kaikki naista mollaava puhe, naisen omiin epävarmuuksiin ulkonäöllisesti porautuva puhe, sataa valtavan kosmetiikka- ja kauneusteollisuuskoneiston laariin. Kauneusbisneksessä ja kosmetiikkateollisuudessa, yhä edelleen, voittajina ovat miehet. Tämä on hyvä tiedostaa.
Tätä voisi verrata vähän provosoivasti koiratappeluihin tai kasinopelaamiseen, jossa talo voittaa aina. Itsekin meikkaan, ja ostan meikkejä, mutta tiedostan kuitenkin sen, kenelle rajani menevät ja miten teollisuus toimii.
Vierailija kirjoitti:
Olis kyllä mielenkiintoista nähdä joskus itsensä. Siis miten muuta näkee. Onko video kaikista totuuden mukaisin?
No videossa tulee kaikki ilmeet mukaan, joten se on melko totuudenmukainen, kuvissa räpsähtää aina vain joku ilme ja voi olla, että sellaista ilmettä ei koskaan normaalisti ole.
Peilissä et näe jähmettynyttä kuvaa vaan kuvan jossa liikut hieman, ilmeesi muuttuu jne. Kamera ottaa jähmettyneen kuvan juuri siitä hetkestä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki naista mollaava puhe, naisen omiin epävarmuuksiin ulkonäöllisesti porautuva puhe, sataa valtavan kosmetiikka- ja kauneusteollisuuskoneiston laariin. Kauneusbisneksessä ja kosmetiikkateollisuudessa, yhä edelleen, voittajina ovat miehet. Tämä on hyvä tiedostaa.
Tätä voisi verrata vähän provosoivasti koiratappeluihin tai kasinopelaamiseen, jossa talo voittaa aina. Itsekin meikkaan, ja ostan meikkejä, mutta tiedostan kuitenkin sen, kenelle rajani menevät ja miten teollisuus toimii.
Sinä täällä vedät keskustelun kosmetiikkateollisuuteen. Ehkä naiset on liian tyhmiä tajutakseen, kuinka paljon persoona ja olemus siihen ulkonäköön vaikuttaa. Eivät siis keksi muuta ratkaisua ongelmiinsa, kuin kosmetiikan/kauneusleikkaukset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totean yleissivistykseen kuuluvia faktoja. Sinä triggeröidyt jostakin syystä naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista, oletettavasti miehenä, siinä määrin, että solvaat henkilökohtaisella tasolla.
Sellaiset kulttuurit joissa miesten kaunistautuminen on ollut normaalia mutta naiset eivät ole tehneet mitään ovat äärimmäisen harvinaisia.
Sillonkin ennen "50-lukua", mistä puhuit, jolloin miesten oli normaalia muka meikata (ainakin elokuvissa), naiset silti tällättiin enemmän kuin miehiä. Suurimmat miesfilmitähdet, kuten joku humprey bogart eivät sill
Ymmärsit väärin tuon 1950-luku heiton. 50-luvulta lähtien mainonta ja vahva kosmetiikkateollisuus ottivat valtavia harppauksia, koska tv tuli monen kotiin. Tuolloin yhteiskunnat muuttuivat muutenkin, p
Eikö tässä nyt yritetty miesten kaunistautumisesta puhua. Oot aivan umpipihalla pystyykö sun kanssa puhumaan mistään.
Kyllä, viittasin miesten kaunistautumiseen. Korjasin vain väärinymmärryksesi ajankohdasta. Kiitos keskustelusta, solvauksistasi huolimatta.
Vierailija kirjoitti:Kyllä, viittasin miesten kaunistautumiseen. Korjasin vain väärinymmärryksesi ajankohdasta. Kiitos keskustelusta, solvauksistasi huolimatta.
Mistä keskustelusta? Eihän tässä päästy lähtökuoppaa pidemmälle. Aihe olis ihan mielenkiintoinen, jos joku siitä kykenis älyllisesti ja rehellisesti puhumaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki naista mollaava puhe, naisen omiin epävarmuuksiin ulkonäöllisesti porautuva puhe, sataa valtavan kosmetiikka- ja kauneusteollisuuskoneiston laariin. Kauneusbisneksessä ja kosmetiikkateollisuudessa, yhä edelleen, voittajina ovat miehet. Tämä on hyvä tiedostaa.
Tätä voisi verrata vähän provosoivasti koiratappeluihin tai kasinopelaamiseen, jossa talo voittaa aina. Itsekin meikkaan, ja ostan meikkejä, mutta tiedostan kuitenkin sen, kenelle rajani menevät ja miten teollisuus toimii.
Sinä täällä vedät keskustelun kosmetiikkateollisuuteen. Ehkä naiset on liian tyhmiä tajutakseen, kuinka paljon persoona ja olemus siihen ulkonäköön vaikuttaa. Eivät siis keksi muuta ratkaisua ongelmiinsa, kuin kosmetiikan/kauneusleikkaukset
Naiset massana ovat tyhmiä. Ok. Tässä keskustelussa on kirjoitettu myös muistakin näkökulmista, painottaen muita tekijöitä omakuvaan ja ulkonäköön, muttet itsekään tarttunut niihin. Mikset?

Harvemmin on hirveästi lisättävää jos on asiasta samaa mieltä. Moni noista kirjoituksista on myös varmaan ihan minun itseni kirjoittam
En lähde väittelemään ja perustelemaan henkilölle, jonka tiedän tuntevan historiansa paremmin kuin minä. Jonka tiedän myös valikoivan sieltä tuntemastaan tietomäärästä sopivat kohdat, jättäen mainitsematta ne, jotka tukisivat minun näkökulmaani. Keskustelu ei olisi reilua eikä millään muotoa älyllistä, vaan ainoa tavoite olisi sitouttaa minut siihen keskusteluun itseensä. En myöskään lähde älylliseen väittelyyn ihmisten, jotka solvaavat minua, kanssa.

Eli kädet korville vaan ja lällällällällää en kuule mitä sanot
Ei sua taida oikeasti vaan kiinnostaa koko aihe, jos tärkeämpää on keksiä syitä olla asiasta puhumatta, kuin vaan puhua siitä itse asiasta
Ehkä tiedät, että alkuperäiset väitteesi jäisivät alakynteen väkisinkin. Siis, että naisten meikkaaminen olisi jotenkin vain lähihistorian tuote, tai että miehien meikkauskin voitaisiin samalla tavalla tuoda osaksi kulttuuria vain muodin kautta. Meikkaavat miehet oli laajasti muodissa mm. 80-luvulla rokkitähtien myötä, mutta ei siitä mitään isompaa kulttuurillista juttua tullut. Yleisesti meikkaaminen nähdään fem-homoseksuaalien tai joidenkin eksentrikkojen puuhana, jollaiseksi kai nämä rokkitähdetkin voitiin laskea
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vielä 20 vuotta vanha digipokkari jossa on optinen zoom. Olen aina miettinyt tulisiko luonnollisin kuva ilman vääristymiä täysin zoomattuna vai esim. puoliväliin zoomattuna? Laajakuvakulmalla tietysti vääristää eniten, mutta esim. lähikuvia, makrokuvia ei tahdo tarkentaa zoomattuna kovinkaan läheltä, joten niistä saa paremmat telellä, laajakuvakulmalla.
50 mm:n polttovälin sanotaan vastaavan parhaiten sitä, mitä silmä näkee. Potrettikuvissa sanotaan 80-90 mm:n polttovälin tuottavan parhaan tuloksen.
Sitten sun pitäisi jostain löytää tieto, mitä polttoväliä sun kameran zoom vastaa.
Noh moni näyttää kuvissa erilaiselta kuin livenä. Ei niistä kuvista kannata murehtia.
Mutta se vasta on kauheaa, kun osallistut kokoukseen, jossa osa porukkaa etänä ja joudut katselemaan itseäsi siitä puolen seinän kokoiselta kuvaruudulta 😳