Kun kaveri palaa erottuaan toistuvasti satuttavaan ihmissuhteeseen. Missä menee raja auttamisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan oikeassa ystävyydessä voidaan myös tarkastella asioita kriittisesti. Jos toisen käytösmallit ovat jatkuvasti haitallisia ja ei ole kykenevä tekemään muutosta, ei sellaista pidä mahdollistaa jatkuvasti. Jossakin kohtaa laitetaan rajat. Ei päihdeongelmaistakaan pidä vuosikausia vaan ymmärtää ja fasilitoida, vaan ohjata hoitoon ja jos ei suostu hoitoon ja ole valmis muutoksiin, lopettaa se mahdollistaminen.

Mitä tarkoitat mahdollistamisella? Sitäkö, että vain voivotellaan paskaa miestä yhdessä aina kun on paskaa tapahtunut?

Mitä jos se kaveri aktiivisesti yrittää rohkaista kaveria eroon samalla kun voivottelee miehen huonoa käytöstä, onko sekin mahdollistamista? Osa kavereista ottaa jyrkän kannan eli jätä se sika ja osa kavereista vain voivottelee ja ymmärtää, kuinka vaikeaa rakkaus onkaan.

Ja aina tämä nainen menee takaisin suhteeseen, kun on en

En ole lainauksen kirjoittaja, mutta voin vastata omasta puolestani. Minä tarkoitan mahdollistamisella sitä,  että annat tilanteen jatkua. Kaverin ei ITSE tarvitse tehdä mitään muutosta eikä ottaa itse vastuuta, jos sinä jatkuvasti toimit samalla tavalla kuin noin 98 kertaa aiemminkin. 

Kaverin on pakko tehdä joku lopullinen ratkaisu, kun ystävä suoraan ilmoittaa, että tämä paapominen loppui nyt.

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen keskustelu täällä. Ymmärrän toki kuormittumisen ja väsymisen jatkuviin eroihin ja yhteen palaamisiin.

Itse olin väkivaltaisessa parisuhteessa melkein 20 vuotta. Väkivallasta tiesi vain lähipiiri. Ystäville en kehdannut kertoa. Sisarelle yritin joskus avautua, mutta ei suostunut kuuntelemaan. Vähätteli kokemaani, ei selvästikään uskonut. Olin yksin vieraassa kaupungissa ilman tukiverkostoa väkivaltaisessa parisuhteessa eikä kukaan tuntunut välittävän. Meillä oli fyysistä, henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Ensimmäiset kymmenen vuotta vain kestin ja sinnittelin päivä kerrallaan. Pikkuhiljaa luin narsismista ja narsistin uhrien kertomuksia parisuhteistaan. Kaikki täsmäsi, jopa omituisen tarkasti.

Otin vastuun kaikesta. Työ, lapset, miehen passaaminen. Lopulta aloin väsyä. Raskas työ, kotona odotti raivoava mies, joka ei tehnyt mitään. Aloin kärsiä ahdistuksesta, unettomuudesta ja sain vakavia uupumusoireita. Lopulta

"Ne ihmiset, jotka väkivallasta tiesivät, eivät edes yrittäneet auttaa. " 

Kysymys sinulle: Miten he olisivat voineet auttaa sinua?

Jos he olisivat tulleet hakemaan sinut sieltä pois, kuinka nopeasti olisit rientänyt takaisin? Tämän on moni kokenut. Mikä muu keino olisi voinut auttaa sinua?

Sehän siinä onkin, että näitä naisia ei voi auttaa. He menevät aina takaisin toksiseen suhteeseen, vaikka ovat jättäneet miehensä sitä ennen. Mikään jättö ei ole lopullinen. Tämmöiset naiset eivät pääse eroon näistä suhteista muuta kuin kuolemalla tai sillä, että mies kyllästyy lapatossunaiseensa, ihastuu toiseen naiseen ja jättää kumppaninsa. 

Hyvin harvoilla naisilla on munaa lähteä lopullisesti. Mikään määrä terapiaa tai kavereiden tukea ei auta. On aivan turha puhua kaverille siinä erohetkessäkään, sillä kaveri menee aina takaisin. 

Järjen puhuminen kaverille ja hänen paapomisensa siinä kohtaa, kun suhde on taas off tilassa on täysin hukkaan heitettyä energiaa ja aikaa. Käyttäkää aikanne viisaammin. Teidän sanoista ei ole yhtään mitään apua, antakaa ystävänne rämpiä yksin siinä on off ryteikössä. Älkää ottako mitään koppia siinä kohtaa, kun ystävä on jättänyt miehen lopullisesti. Sillä vaikka kuinka ottaisitte kopin, kuuntelisitte, antaisitte järkeviä käytännön ohjeita ja olisitte seurana, niin heti kun käännätte selkänne, tämä ystävä suorastaan juoksee miehen syliin rakkauspommituksen jälkeen ja taas ollaan nollapisteessä.

Ei siis ole hyötyä päivitellä paskan miehen paskaa käytöstä ja rohkaista kaveria pysymään erossa. Siitä kun ei ole yhtään hyötyä, vie vain teidän energiaanne, jonka voitte suunnata omaan elämäänne. Siitä ei ole hyötyä, sillä ystävä palaa aina takaisin. Hyvin harvat pystyvät siihen lopulliseen eroon ja sekään ei muuten sitten ole kavereiden ansiosta. He pystyvät eroon ihan siksi, kun itse oman pään sisällä ovat päättäneet. Kaverit eivät voi siihen vaikuttaa siis. Joten älkää tuhlatko aika keittiöpsykolointiin.

Olet mahdollistaja.

Siis vähän kuin tarjoaisit saunakaljaa alkoholistille tai korvapuustia sokeriaddiktille. En sano, ettet olisi tehnyt hyvää työtä tukiessasi ystävääsi. Mutta jos ajattelet itseäsi mahdollistajana - sairaan addiktion mahdollistajana, ehkä uskallat sanoa, ettet enää halua kuunnella häntä tästä aiheesta. Siihen sitten vielä lisäät selityksen; suhteenne on sairas, ja pelkäät lopputulosta: Että viimeisen kerran suosittelet eroa. Että haluat olla ystävä, mutta ET ENÄÄ PUHUA TÄSTÄ AIHEESTA.

Ylipäänsä sellainen elämänohje tässä nuoremmille, että keskittykää omaan elämäänne. Opiskelkaa ja tehkää työtä, säästäjä rahaa ja sijoittakaa. Nämä ovat niitä asioita jotka vievät teitä elämässä eteenpäin. 

Kaverit ovat aika turhia loppujen lopuksi. On kiva olla ihmisiä joiden kanssa voi viettää aikaa, mutta jos nämä ihmiset millään tavalla vievät energiaa niin sitten kannattaa keskittyä enemmän omaan elämään ja antaa muiden keskittyä omaansa. 

Ylipäänsä naisilla on huono tapa liikaa sekaantua muiden elämään, se on huono tapa ja siitä kannattaa opetella pois. Yleensä sitä tekee ihmiset joilla ei ole omaa tavoitteellista sisältöä elämässä. Eli jos huomaa sortuvansa tällaiseen, kannattaa miettiä sitä omaa elämää ja omia tavoitteita ja pohtia, toteuttaako niihin omiin tavoitteisiin pääsemistä tämä nykyinen toiminta, vai ei.  

Kaverisi on läheisriippuvainen. Siihen on apua saatavissa. Lue netistä asiasta ja laita hänelle linkki. Jos haluaa muutosta, hänen on haettava itselle apua. 

Vierailija kirjoitti:

Olet mahdollistaja.

Siis vähän kuin tarjoaisit saunakaljaa alkoholistille tai korvapuustia sokeriaddiktille. En sano, ettet olisi tehnyt hyvää työtä tukiessasi ystävääsi. Mutta jos ajattelet itseäsi mahdollistajana - sairaan addiktion mahdollistajana, ehkä uskallat sanoa, ettet enää halua kuunnella häntä tästä aiheesta. Siihen sitten vielä lisäät selityksen; suhteenne on sairas, ja pelkäät lopputulosta: Että viimeisen kerran suosittelet eroa. Että haluat olla ystävä, mutta ET ENÄÄ PUHUA TÄSTÄ AIHEESTA.

On kyllä ollut silmiä avaava ketju. Olen siis yksi niistä, joka on vuosia tukenut, paaponut ja kuunnellut on off suhteessa kärsivää kaveria. Olen koko ajan rohkaissut lopulliseen eroon, puhunut paljon, yrittänyt takoa järkeä kaverin päähän. Aina hän on mennyt takaisin, aina hän on jättänyt miehen ja taas pyörtänyt päätöksensä. Mies pitää häntä täysin talutusnuorassaan, pettää toisten naisten kanssa, on henkisesti väkivaltainen ilkimys. En ole koskaan ajatellut, että olen mahdollistaja. Olen kokenut olevani auttaja, joka yrittää pakottaa kaverin pois sairaasta suhteesta. Vuosien ajan olen tätä tehnyt. Ehkä nyt on aika sanoa, että seuraavassa off vaiheessa en ole saavutettavissa. Että rämmi itse suossasi, josta et ole aiemminkaan halunnut pois, vaikka kaikki työkalut siihen olen sulle aiemmin ojentanut.

upup

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai jos sinulla on kärsivällisyyttä, niin seuraavan kerran kun eroavat, voit kertoa että tämä on viimeinen kerta kun tuet ja autat samasta miehestä eroamisessa. Että jos ystävä palaa miehen kanssa yhteen, niin sinun numeron voi poistaa samalla hetkellä. 

Voiko tuommoisen uhkauksen muka esittää? Mikä oikeus kaverilla on pistää kaverinsa valitsemaan miehen ja ystävyyden välillä?

Sama oikeus kun kaverillakin palata miehen luo tai olla palaamatta tai suuttua "uhkauksesta" ja pistää välit poikki vaikka ei palaisikaan. Ei kenenkään tarvitse lupaa kysyä kenen kanssa pistää välit poikki mistä syystä hyvänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en enää jaksanut kuunnella sitä jatkuvaa valitusta ja uhritumista kerta toisensa jälkeen. Pistin välit poikki. 

Mun kaverin kanssa oli siinä mielessä erilainen tilanne että hän vaikutti tosissaan uskovan että heidän rakkaus oli jotenkin niin syvää ja ihmeellistä että kukaan muu ei sitä ymmärrä koska kukaan muu ei ole sellaista kokenut, ja siksi emme ymmärtäneet miksi hän aina meni takaisin. Miehellä vain oli addiktioita kaikenlaisia ja sehän on sairaus ja sairauden takia ei saa ketään jättää vaan häntä piti/pitää tukea ja ymmärtää. Ja mies oli opettanut hänelle myös, että parisuhteen asiat ei kuulu muille kuin siinä parisuhteessa oleville jonka takia eron ollessa päällä tilanne ikään kuin normalisoitui kunnes palatessa yhteen mistään ei kuulu kenellekään kertoa. Ilmeisesti varsinkaan minulle, parhaalle ystävälle, koska yleensä kuulin kaiken ensimmäisenä mutta tämä mies oli salaisuus pitkään. Näin saa toimia, ei siinä mitään, mutta en minä sellaista ystävää tarvitse. Surullista on se ettei ystäväni noin ajatellut ennen tätä miestä, ainakaan tässä mittakaavassa vaikka miesten mukaan on aina taipunut. Ja se oli surullista että hän ei minulle kertonut että halusi ystävyytemme muuttuvan vaan tajusin sen sitten hitaasti kuukausien aikana ihmetellen mitä on tapahtunut. Vastauksena oli että hänellä on oikeus olla kertomatta. Niin on, mutta se ei sitä selitä eikä tietenkään ystävyytemme ollut enää samaa.En ole enää siitäkään surullinen vaan iloinen että tilanne ratkesi lopulta. Tosin kai se vieläkin häiritsee kun siitä kirjoittelen, mutta takaisin elämääni en häntä halua, luottamus mennyt täysin. 

"Ja mies oli opettanut hänelle myös, että parisuhteen asiat ei kuulu muille kuin siinä parisuhteessa oleville jonka takia eron ollessa päällä tilanne ikään kuin normalisoitui kunnes palatessa yhteen mistään ei kuulu kenellekään kertoa. Ilmeisesti varsinkaan minulle, parhaalle ystävälle, koska yleensä kuulin kaiken ensimmäisenä mutta tämä mies oli salaisuus pitkään. Näin saa toimia, ei siinä mitään, mutta en minä sellaista ystävää tarvitse. "

Koit siis, että ystäväsi salailee asioitaan? Pyytää kyllä tukea ja apua ja on eroavinaan, muttei kuitenkaan ollut tosissaan eroamassa ja oksensi vain pahan olon päällesi? Ja hyvistä asioista mitä miehensä kanssa tapahtui, ei halunnut puhua? Koitko, että ystävyys oli niinkuin epäaito tuon takia, kun hän salasi asioita?

No missä menee raja, kuinka paljon ystäviä voi kuormittaa? Eihän ystävyys ole syvää ja aitoa, jos puhutaan vain säästä ja oikeista asioista vaietaan.

Vierailija kirjoitti:

No missä menee raja, kuinka paljon ystäviä voi kuormittaa? Eihän ystävyys ole syvää ja aitoa, jos puhutaan vain säästä ja oikeista asioista vaietaan.

Saahan sitä puhua, kyllä tähän maailmaan puhetta mahtuu. Mutta en minä ainakaan ryhdy millään tavalla auttamaan tai kuormittamaan itseäni.

On off suhteilijat eivät hyödy yhtään ystävien puhumisesta. He oksentavat pahan olonsa päällesi erovaiheessa, jonka jälkeen palaavat takaisin miehensä luo.

Eli ei hyötyä puhua heille järkeä, se ei auta.

uppista

Nosto

Vierailija kirjoitti:

"Ja mies oli opettanut hänelle myös, että parisuhteen asiat ei kuulu muille kuin siinä parisuhteessa oleville jonka takia eron ollessa päällä tilanne ikään kuin normalisoitui kunnes palatessa yhteen mistään ei kuulu kenellekään kertoa. Ilmeisesti varsinkaan minulle, parhaalle ystävälle, koska yleensä kuulin kaiken ensimmäisenä mutta tämä mies oli salaisuus pitkään. Näin saa toimia, ei siinä mitään, mutta en minä sellaista ystävää tarvitse. "

Koit siis, että ystäväsi salailee asioitaan? Pyytää kyllä tukea ja apua ja on eroavinaan, muttei kuitenkaan ollut tosissaan eroamassa ja oksensi vain pahan olon päällesi? Ja hyvistä asioista mitä miehensä kanssa tapahtui, ei halunnut puhua? Koitko, että ystävyys oli niinkuin epäaito tuon takia, kun hän salasi asioita?

Juu kyllä ehdottomasti koin että salaili, ja niin kokee muutkin ystävät. Apua ei koskaan tarvinnut pyytää vaan puhelinsoitosta huomasi jo äänestä, että tämä on se ihminen jonka tunnen, joka puhuu taas omalla tyylillään eikä harjoitelluilla lauseilla. Siitä tiesin että ero on päällä, ennenkuin sitä tarvitsi edes sanoa. Kun taas takaisin ollessa jopa kirjakielen käytöstä ajattelin joskus, että lukeeko hän (puhelimessa siis) etukäteen kirjoitettuja lauseita joissa puolustelee miestä - niin erikoiseksi hän muuttui ollessaan miehen kanssa, etten tunnistanut oikein häntä. Ja luulin kyllä, että tosissaan eroaa, sen verran paljon hän kertoi miehen käytöksestä. En todellakaan ajattellut että hän siihen ikinä palaisi. Mutta sinne vaan aina meni, ja sitten alkoi taas hiljaisuus. Siitä hiljaisuudesta sitten me muut "tiesimme" että on palannut taas ja arvelimme ettei kehtaa kertoa meille. Hyviä asioita en siis paljoa kuullut missään vaiheessa. Ehkä positiivisin asia oli, että arjessa mies on niin huomaavainen että ihan normi elämä on niin ruusuista ja rakastunutta. Sanoisin, että ystäväni oli epäaito, tai ainakin muuttui erilaiseksi kuin mitä minä tunsin. Sellaiseksi jonka kanssa en ystävyyttä edes aloittaisi niin eihän se silloin toimi. Eikä se toiminut hänellekkään lopulta, koska en minä koskaan ole ollut sellainen että kuuntelen vaan ja nyökyttelen ja paijjaan vaan sanon mitä ajattelen. Sitä ei kuulemma olisi saanut tehdä (enää). Ajattelen sen ehkä niin että jos seura ei kelpaa kuin silloin kun on "sinkku" niin sitten minulla on parempaakin tekemistä. 

Mun ystävä on samassa tilanteessa, ollut jo muutaman vuoden. Hänellä vielä se lisämauste, että miesystävä on kova ottamaan alkoa ja etenkin juovuksissa ollessaan muuttuu mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi. Poliisit ovat muutaman kerran hakeneet herran putkaan ystävän luota kun on rikkonut paikkoja ja lyönyt ystävää.

Ystävä vannoo joka kerta että nyt se on loppu, ei siedä enää miehen valheita ja huonoa kohtelua. Sitten menee pari viikkoa ja ystävä palaa miehen syliin ja sama ralli alkaa taas. Kerran mies jopa tyhjensi ystävän lompakonkin ja vei tämän maksukortin.

Olen päättänyt, etten enää pysty tekemään mitään enkä enää halua olla ystävän kanssa tekemisissä. Tekee niin pahaa kun hän ei tajua, että ennemmin tai myöhemmin ukko satuttaa häntä tosi pahasti. Tilanne on karu koska hän kuitenkin aina yhteenoton jälkeen soittaa ja viestittää mulle ja haluaa apua ja tukea. Mutta turhauttavaa ja tuskallista se on myös koska mikään ei muutu. Ulkopuolisten vakuuttelu siitä, ettei ystävä ole turvassa, ei ole auttanut eikä auta. Ei ole auttaneet poliisinkaan sanat kun nämä kehottivat ystävää hakeutumaan turvakotiin koska miehellä on putkasta päästyään taipumus aloittaa riehuminen uudelleen - mies on siis kaiken päälle poliisin vanha tuttu.



Olen kokenut etten pysty enää tekemään mitään, en yhtään mitään. 

Ystävät eivät voikaan auttaa. Hekin voisivat avata ne silmänsä ja ymmärtää, että puhuminen ON TÄYSIN TURHAA. Se ei johda mihinkään. Se vain tuhlaa energiaa ja aikaa.