Ottaessani eron miehestäni 20 vuoden jälkeen, kerronko oikean syyn, vai en?

Olen pettänyt miestäni avioliittomme aikana noin viiden eri miehen kanssa. Suurimman osan kanssa ei ole tapahtunut mitään viestittelyä ja pusuja pahempaa, mutta viime keväänä höyrähdin yhden kanssa sänkyyn. Emme kyllä tämän kanssa pitäneet mitään yhteyttä ennen eikä jälkeen tapahtuneen, oli känninen päähänpisto.

Melkein yhtä monta kertaa kuin näitä pettämisiä on tapahtunut, olen päättänyt etten enää petä, mutta myöntää täytyy, että olen liian laiska, itsekäs, ja heikko, että lupaukseni pitäisi.

Nyt mulla kiikarissa taas uus tyyppi, jonka kanssa ei ole tapahtunut vielä mitään, mutta tunnistan ja tunnustan, että jos hän näyttää vihreää valoa, niin mua viedään taas enkä estele. 

Siksi päätin, että mun pitää varmaankin jättää mieheni, hän ansaitsee parempaa. On hyvä mies, jota minä en selkeästikään osaa arvostaa enkä rakastaa, niinkuin pitäisi.

Tiedän, ansaitsen kaiken kuran, antakaa tulla vaan jos huvittaa. Ja juu, luultavasti kadun ja jään ypöyksin loppuelämäkseni, mutta olen varautunut että niin käy. Senhän minä itseasiassa ansaitsisinkin. 

Mutta itse kysymys: Kertoessani että otan eron, kerronko syyn hairahduksineen? Vai sanonko vaan, että en rakasta enää tms.

Pohdin että toisaalta, jos kertoisin syyn ja petokset, mies pääsisi minusta ehkä nopeammin yli kun alkaisi vihata minua ja tajuaisi mikä hirviö oikeasti olenkaan, mutta toisaalta, en haluaisi oikeasti loukata häntä, minulla ei ole siihen mitään syytä ja toivon hänelle pelkkää hyvää... ja toki pelkään reaktiotaan jo erouutiseen, saati pettämisiin. Tekisikö jotain itselleen tai minulle julman paljastuksen jälkeen, en voi tietää...