Ottaessani eron miehestäni 20 vuoden jälkeen, kerronko oikean syyn, vai en?
Olen pettänyt miestäni avioliittomme aikana noin viiden eri miehen kanssa. Suurimman osan kanssa ei ole tapahtunut mitään viestittelyä ja pusuja pahempaa, mutta viime keväänä höyrähdin yhden kanssa sänkyyn. Emme kyllä tämän kanssa pitäneet mitään yhteyttä ennen eikä jälkeen tapahtuneen, oli känninen päähänpisto.
Melkein yhtä monta kertaa kuin näitä pettämisiä on tapahtunut, olen päättänyt etten enää petä, mutta myöntää täytyy, että olen liian laiska, itsekäs, ja heikko, että lupaukseni pitäisi.
Nyt mulla kiikarissa taas uus tyyppi, jonka kanssa ei ole tapahtunut vielä mitään, mutta tunnistan ja tunnustan, että jos hän näyttää vihreää valoa, niin mua viedään taas enkä estele.
Siksi päätin, että mun pitää varmaankin jättää mieheni, hän ansaitsee parempaa. On hyvä mies, jota minä en selkeästikään osaa arvostaa enkä rakastaa, niinkuin pitäisi.
Tiedän, ansaitsen kaiken kuran, antakaa tulla vaan jos huvittaa. Ja juu, luultavasti kadun ja jään ypöyksin loppuelämäkseni, mutta olen varautunut että niin käy. Senhän minä itseasiassa ansaitsisinkin.
Mutta itse kysymys: Kertoessani että otan eron, kerronko syyn hairahduksineen? Vai sanonko vaan, että en rakasta enää tms.
Pohdin että toisaalta, jos kertoisin syyn ja petokset, mies pääsisi minusta ehkä nopeammin yli kun alkaisi vihata minua ja tajuaisi mikä hirviö oikeasti olenkaan, mutta toisaalta, en haluaisi oikeasti loukata häntä, minulla ei ole siihen mitään syytä ja toivon hänelle pelkkää hyvää... ja toki pelkään reaktiotaan jo erouutiseen, saati pettämisiin. Tekisikö jotain itselleen tai minulle julman paljastuksen jälkeen, en voi tietää...
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
En voi sanoa, että mitä sinun miehesi haluaa, mutta minä haluaisin tietää, jos minua on petetty. Se todellakin auttaisi minua menemään eteenpäin. Toki se myös romuttaisi itsetuntoni, mutta minulle totuuden tietäminen on tärkeämpää.
Etpä sinäkään osaa sellaista tietoa kaivata, ellei kumppanisi sitä kerro.
Myös ap:n mies osaa kysyä, jos haluaa tietää onko ap pettänyt ja ap voi miettiä olisiko fiksua olla repimättä toista niin totaalisesti rikki.
Ihmeellistä toisen puolesta ajattelua lähteä töräyttämään pyytämättä kaikki mahdolliset viestittelyt vuonna nakki jonkun random-tyypin kanssa. Eiköhän miehellä ole riittävästi sulattelua siinä, kun ap kertoo haluavansa eron. Joskus voi hoitaa asiat siististi ja pitää yksityiskohdat itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olen pettänyt miestäni avioliittomme aikana noin viiden eri miehen kanssa. Suurimman osan kanssa ei ole tapahtunut mitään viestittelyä ja pusuja pahempaa"
On se hurjaksi mennyt tämä irstailu nykyään. Ihme ellei taivaalta sada pian tulta ja tulkiveä uuden ajan sodomaan.
Aina tuota on ollut joka puolella, missä on rahaa ja tilaisuuksia. Jörn donnerkin oli vanha pukki.
Jörni kuule jörni ilman kumia niin että nikamat pakkuivat ja välilevyt huusivat hoosiannaa.
Viestittelyä ja pusuja my äss.
Vierailija kirjoitti:
En voi sanoa, että mitä sinun miehesi haluaa, mutta minä haluaisin tietää, jos minua on petetty. Se todellakin auttaisi minua menemään eteenpäin. Toki se myös romuttaisi itsetuntoni, mutta minulle totuuden tietäminen on tärkeämpää.
Minä taas en haluaisi tietää. Siitä tulee helposti olo, että koko liitto oli vain petosta. Ettei mitään rakkautta ikinä ollut. Jos ero kuitenkin koittaisi, niin puolestani joku monta vuotta vanha pettäminen voisi ihan hyvin vain jäädä pimentoon.
Up