Lue keskustelun säännöt.
Ovatko mielenterveysongelmat mielestäsi asia, jota tulee hävetä?
23.09.2025 |
Jos on, niin miksi? Usein mt-ongelmat ovat seurausta vuosien kiusaamisesta, joten miksi uhrin pitäisi hävetä? Ja vaikka ei olisikaan ollut kiusaamista, niin se on väärin, että ihmisen pitäisi hävetä ongelmiaan ja piilottaa oma aito itsensä.
Häpeä estää useita alkoholisteja lopettamasta juomista. Olisikin tärkeää voida puhua mt-ongelmista julkisesti ilman, että ihmiset arvostelevat ja pitävät jotenkin huonompana ihmisenä.
Kommentit (102)
Jo sanana mielenterveysongelma on vähättelevä, kun puhutaan mielen sairauksista. Toki lievissä tapauksissa, joissa mielen oireilu ei aiheuta merkittävää työ- ja toimintakyvyn alenemista, on mielenterveysongelma oikea termi. Mutta silloin kun oireet ovat niin vaikeita ja/tai pitkäkestoisia, että ne täyttävät sairauden tunnusmerkit, pitäisi puhua reilusti sairaudesta eikä vain ongelmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti tulee hävetä. Satunnaiset mt-haasteet voi itsehoitaa ryyppäämällä ankarasti.
Vierailija kirjoitti:
Minä häpeän. On sos tilanteiden pelkoa, ahdistusta, kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikeaa masennusta. Tuntuu että olen heikompi kun en "kestä" elämää vaan olen sairas ja heikko.
Ymmärrän ehkä mitä tarkoitat , elämässä monesti vaaditaan olemaan liiankin kestävä ja unohdetaan että ollaan inhimillisiä ihmisiä suuntaan ja toiseen
Ei, mut se tai huono lapsuus yms ei oo myöskää mikää mikää verho minkä avulla voi oikeuttaa oman huonon käytöksensä tai vetää jotain uhrin roolia ja leveillä ympärilleen miten sai taas rauhottavia lääkäriltä, niist on aina hyvä puhuu mut se marttyyrin esittämimen on turhaa tai kovan pojan, ketää ei kiinnosta kui syväl joku uiskentelee vaa se että oppiiko se mitään, ketää ei kiinnosta se tarina ennenku te teette sillä jotain ;)
Vierailija kirjoitti:
Ei, mut se tai huono lapsuus yms ei oo myöskää mikää mikää verho minkä avulla voi oikeuttaa oman huonon käytöksensä tai vetää jotain uhrin roolia ja leveillä ympärilleen miten sai taas rauhottavia lääkäriltä, niist on aina hyvä puhuu mut se marttyyrin esittämimen on turhaa tai kovan pojan, ketää ei kiinnosta kui syväl joku uiskentelee vaa se että oppiiko se mitään, ketää ei kiinnosta se tarina ennenku te teette sillä jotain ;)
Mä pohdin usein onko aina vastuunkantaminen mahdollista tai mitä se on lopulta ... Mitä se sisältää 🤔.. monesti ihmiset sanovat toivovansa muutosta toisessa vaikka tarkoittavat eristystä ja pakkolääkintää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ole asia mitä pitäisi hävetä, mutta helposti niitä tulee silti hävettyä. Itse olen huomannut, että suhtaudun myötämielisesti muiden mielenterveysongelmiin, mutta häpeän ja tunnen syyllisyyttä omistani.
Siksihän monet sortuvat kaikenlaisiin stimulantteihin, kuten alkoholiin tai huumeisiin, kun niistä saa hetkellisesti jotain hyvää oloa. Vaikka tosiasiassa ne ei auta, päin vastoin voi tulla paljon pahempia onglemia.
Mä tunnen taisen, jolle lääkäri oli sanonut, että tuota luomea kannattaa seurata, ettei se kehity syöväksi. No hän on nyt 30 vuotta sitä syöpää odottanut. Ja joka kerran tavatessamme hän siitä jauhaa. Vaikka olisi voinut leikkauttaa sen pois, tai vain tarkkailla silloin tällöin, onko muuttunut.
Jo sitä ei olisi , niin varmaan kuvittelisi hokkuspokkus tulevansa onnelliseksi.
Me suomalaiset olemme eläneet pitkään eristyksissä muusta maailmasta, jossa taas ollaan monesti iloisempia, vaikka sekin voi olla vain opittu tapa, ja samanlaisia huolia heilläkin on.
Ei pidä jäädä odottomaan sitä lottovoittoa tai prinssiä, joka soittaa ovikelloa ja kosii.
Itse voi lähteä etsimään onneaan, tai tyytyä siihen mitä on. Pitää yrittää lopettaa mörrimöykkyilyi tai jatkaa sitä, kukin halunsa mukaan..
Onhan niitä sananlaskuja, kuten: murehdin, kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes näin miehen , jolla ei ollut jalkoja.
Mekään emme halua nähdä miten paljon syytä olisi olla onnellinen tai vähintään tyytyväinen, jos vertaa olojamme maailman laajuisesti. Ja suurin osa meistä tietysti sen oivaltaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hehe, kyllä me tiedetään että teillä muijilla on ollut jo pidempään trendi että se joka ei käy terapiassa ei ole mitään 😂
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, enkä ole tavannut vielä elämässäni ketään, jolla ei olisi psyykkeen kanssa jotain ongelmaa. Toiset vain tunnistavat ne paremmin kuin toiset. Toisilla se myös näyttäytyy erilailla kuin toisilla. Me olemme heikkouksiemme kanssa yhdessä. Sen kun me ihmiset tajuaisimme.
Meidän jokaisen psyyke oireilee joskus jollain tavalla. Se on normaalia. Mutta sitten on he, joilla oireilu menee niin pahaksi, että täyttää sairauden tunnusmerkit. Heillä usein mukaan tulee häpeä. Häpeä voi olla sairauden oire, tai se voi tulla siitä, että hoitoon hakeutuessa vähätellään tilanteen vakavuutta ja lähipiiri ei usko, että olet oikeasti sairas.
Tietenkin lievätkin mielen oireilut pitää käsitellä ja hoitaa, mutta niitä ei pitäisi niputtaa samaan kategoriaan mielen sairauksien kanssa. Liian usein ajatellaan näissä mielenterveysasioissa, että se, mikä auttaa lievään oireiluun, olisi riittävä hoito vakavasti sairaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on nyt keski-ikäisenä ensimmäisen kerran elämässäni mielenterveysongelmia. En minä näitä häpeä, mutten minä silti näistä puolitutuille avaudu. Kukin toimikoot omien yksityisyyden rajojensa mukaan.
Niin, eihän se varmaan ole häpeä, joka pistää vaikenemaan. Pikemminkin mielenterveyden ongelmat tekevät ihmisestä haavoittuvaisen, joten asioita ei halua levitellä amatööreille. Eihän siitä ole mitään apua tai hyötyä, jos joku puolituttu päivittelee asiaa, ja kertoo eteenpäin. Päin vastoin, lisää vain ankeaa oloa.
Voi teitä naisia, onko itkuinen ja paha olo, kipuilette ja ja oireilette, ahdistaa ja masentaa? Hirveät keholliset traumareaktiot eivät jätä vaivaan? Pitää saada terapiaa, kissa kuoli ja v 1973 sanottiin koulussa pahasti 😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä naisia, onko itkuinen ja paha olo, kipuilette ja ja oireilette, ahdistaa ja masentaa? Hirveät keholliset traumareaktiot eivät jätä vaivaan? Pitää saada terapiaa, kissa kuoli ja v 1973 sanottiin koulussa pahasti 😢
Jaa, mulla ainakin on ihan hyvä olla. Mites itselläsi? :D
Vierailija kirjoitti:
Jo sanana mielenterveysongelma on vähättelevä, kun puhutaan mielen sairauksista. Toki lievissä tapauksissa, joissa mielen oireilu ei aiheuta merkittävää työ- ja toimintakyvyn alenemista, on mielenterveysongelma oikea termi. Mutta silloin kun oireet ovat niin vaikeita ja/tai pitkäkestoisia, että ne täyttävät sairauden tunnusmerkit, pitäisi puhua reilusti sairaudesta eikä vain ongelmasta.
Niin, mielenterveysongelmainen on mielisairas. Oikeat termit käyttöön!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työttömyys on sellainen asia jota tulee piilotella ja hävetä
Häpeä tulee siitä, että niitä sairauksia vähätellään. Kyökkipsykologit tulevat jatkuvasti kertomaan, kuinka heillä on reipas kävelylenkki vienyt pahan mielen pois, joten kyllä se auttaisi siihen psykoottiseen masennukseenkin, jos kaveri vain ottaisi itseään niskasta kiinni ja lähtisi lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Siksihän monet sortuvat kaikenlaisiin stimulantteihin, kuten alkoholiin tai huumeisiin, kun niistä saa hetkellisesti jotain hyvää oloa. Vaikka tosiasiassa ne ei auta, päin vastoin voi tulla paljon pahempia onglemia.
Mä tunnen taisen, jolle lääkäri oli sanonut, että tuota luomea kannattaa seurata, ettei se kehity syöväksi. No hän on nyt 30 vuotta sitä syöpää odottanut. Ja joka kerran tavatessamme hän siitä jauhaa. Vaikka olisi voinut leikkauttaa sen pois, tai vain tarkkailla silloin tällöin, onko muuttunut.
Jo sitä ei olisi , niin varmaan kuvittelisi hokkuspokkus tulevansa onnelliseksi.
Me suomalaiset olemme eläneet pitkään eristyksissä muusta maailmasta, jossa taas ollaan monesti iloisempia, vaikka sekin voi olla vain opittu tapa, ja samanlaisia huolia heilläkin on.
Ei pidä jäädä odottomaan sitä lottovoittoa tai prinssiä, joka soittaa ovikelloa ja kosii.
Itse voi lähteä etsimään onneaa
Eli jos on sairas, niin pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä? Nähdä elämän hyvät puolet?
Mielen sairauksille on usein ihan fysiologisia syitä. Koepa vaikka sellaiset keskiärhäkät vaihdevuodet, ja havaitset mitä kuukausien huonounisuus tekee mielenterveydelle.
Mutta toki voit yrittää olla iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on sellainen asia jota tulee piilotella ja hävetä
Miten sitten voi ikinä saada töitä, ja mahdollisuuden mennä töihin, jos ei kenellekään kerro, että olisi työtä vaille?
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä naisia, onko itkuinen ja paha olo, kipuilette ja ja oireilette, ahdistaa ja masentaa? Hirveät keholliset traumareaktiot eivät jätä vaivaan? Pitää saada terapiaa, kissa kuoli ja v 1973 sanottiin koulussa pahasti 😢
Moi psykopaatille 😂
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, enkä ole tavannut vielä elämässäni ketään, jolla ei olisi psyykkeen kanssa jotain ongelmaa. Toiset vain tunnistavat ne paremmin kuin toiset. Toisilla se myös näyttäytyy erilailla kuin toisilla. Me olemme heikkouksiemme kanssa yhdessä. Sen kun me ihmiset tajuaisimme.
*ketään naista
Tämä oli hyvin sanottu. Kiitos!