Kelan toimeentulotuen käsittelyajat myöhässä?
Onko kellään muulla kestänyt saada päätöksiä viime aikoina? Lähetin laskuja sekä uuden hakemuksen Kelaan 1.6. eikä niitä ole vieläkään käsitelty. Lain mukaan ne pitäisi käsitellä 7 arkipäivässä ja yleensä ovatkin niin tehneet, mutta ei tällä kertaa. Ovat siis 3 arkipäivää myöhässä ainakin minulla. Pakko kai hakea maksuaikaa laskuille kun eräpäivät on jo maanantaina 15.6.
Kommentit (11)
Tiistai = 1. käsittelypäivä.
7. arkipäivä on seuraavan viikon keskiviikko (jos välissä ei ole arkipyhiä).
Huomaa, että jos hakemuksesta puuttuu liitteitä, 7 arkipäivän määräaika alkaa vasta siitä, kun puuttuvat liitteet on toimitettu Kelaan.
Yleistukea hain 12.5, eikä ole vieläkään rahoja näkynyt.
Sun hakemuksesta puuttuu tiliotteet tai ootko saanut jonkun selvityspyynnön, johon et ole vastannut?
Miksi hait niin myöhään? Nopeimmallakaan aikataululla ei maksupäivä olisi osunut eräpäivään. Ensi kerralla haet sen verran ajoissa, että maksupäivä osuu kuun alkuun eikä puoliväliin.
Joo toimitin jo viime kuussa hammashoitolaskun mikä erääntyi kuun alussa. Eivät olleet edes käsitellyt sitä.
Yleensä maksan sähköt ja kaiken itse kun kelaan voi luottaa vaan siinä että mikään ei tule ajoissa. Nyt en sit tiedä mikä on laskun tilanne, terveydenhuollon laskut menee ilmeisesti aika nopeasti ulosottoon.
On kyllä annettu ohjeeksi laittaa hakemukset jopa 2 viikkoa aikaisemmin!
Vierailija kirjoitti:
On kyllä annettu ohjeeksi laittaa hakemukset jopa 2 viikkoa aikaisemmin!
Mutta entä jos ei tiedä tarvitseeko toimeentulotukea ensi kuussa?
Vierailija kirjoitti:
Yleistukea hain 12.5, eikä ole vieläkään rahoja näkynyt.
Sama homma, laitoin ilmoituksen työttömyysajasta toukokuun alussa ja ei ole vieläkään käsitelty
Kerran kelalla kesti 3 kuukautta käsitellä mun hakemus ja en saanut sitten 3 kuukauteen toimeentulotukea. Valitin siitä käräjäoikeuteen. Kela tuomittiin maksamaan minulle 5500 euroa korvauksia+ viivastyskorot ja kulut. Mun vuokrat uhkas mennä ulosottoon ja vuokranantaja oli jo aloittanut perinnän ja siitä tuli kuluja. Joutusin lainaa rahaa ruokaan ja myymään mun omaisuutta.