Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Ihan typerää yrittää vertailla omia kokemuksia toisten ihmisten traumakokemuksiin. Ne kun ei liity toisiinsa mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa mennä vaan eteenpäin. Ei ne vanhat haavat märehtimisellä kummene. Voi käydä jopa päin vastoin. Haava pysyy avoinna ja tulehtuu kun sitä koko ajan tökkii.

Et tiedä nyt mistä traumoissa on kyse. Älä louskuta turpaasi, kun et tajua käsitettä trauma.

 

Juu en, en käsitä teidän jatkuvaa kitinäänne täällä. Elämä on mitä on ja se täytyy hyväksyä ja mennä eteenpäin tapahtui mitä tahansa. Kokemuksella sanon, ettei keskustelu ja jatkuva asioiden veivaaminen mitään auta. Paras keino on elää eteenpäin, että vanhat murheet unohtuu. Myös ne traumatkin. Yhtäkään vaikeaa ja traumaattista asiaa en ole puhumalla saanut muutettua. Parasta on, että hommaa jonkun oikein inspiroivan harrastuksen niin, että se vie ajatukset muualle ja keskittyy siihen. Menneelle ei mitään voi mutta tulevaisuuteensa voi sentään paremmin vaikuttaa.

Sun neuvoistasi ei selvästi ole täällä apua, joten elä kuten saarnaat eli hyväksy asia ja jatka elämässäsi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa vaikka tsunamia, jotkut traumatisoitui  ja jotkut ei. Eikä tällä ollut mitään tekemistä sen kanssa menettikö läheisiään vain ei, vaan kyse oli niistä olosuhteista ja omista kokemuksista, mitä joutui kokemaan. Kuulemma jopa jotkut läheiset jotka odottelivat täällä Suomessa tietoja omaisistaan traumatisoitui.

Trauma ei siis ole mikään yksinkertainen asia, vaan siihen vaikuttaa moni asia.

Ainakin meidän lähipiirissä tsunami oli traumaattisempi heille, jotka joutuivat odottelemaan tietoja toista vuorokautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita alentuvasti? Tarkoititko kenties muita alentavasti?

 

Oletan jälkimmäistä. Se ei ole alentavaa, jos antaa toiselle neuvon mennä eteenpäin. Se on neuvo samaa laatua kuin opettaa nälkäiselle miten kalastaa, jotta hän ei olisi koko loppuelämäänsä toisten vallankäytön ja armeliaisuuden alla. 

onhan tuo alentuvaa, ihan kuin köyhä ei osaisi kalastaa.

Jos vilpittömästi olet sitä mieltä, että tuollainen mene eteen päin neuvo, on sinulta toista kunnioittavaa ja hyvällä sanottu, tarpeellinen neuvo, niin sinä olet valitettavasti aika tyhmä ihminen.

Minä neuvoisin sinua, ottamaan selvää siitä, miten trauma toimii ja miksi siitä ei voi noin vain mennä eteen päin, kuten vastoinkäymisestä joka ei ole oikeasti trauma.

 

Ja missä

Jos vääristelee toisen viestiä, niin ei kukaan sellaisen kanssa jaksa oikeasti keskustella muuta kuin alentumalla hänen tasolleen. 

"Ei tosiaan ollut 40-luvun pientilalla mikään auvoinen lapsuus mutten ikinä ole ongelmiani lapsuuden syyksi laittanut.  Kasvoin aikuiseksi."

Empatiakyvyttömäksi aikuiseksi. Teitä on paljon. Eikä siinä mitään, se on teidän selviytymiskeinonne, ette muuhun kykene. Me, jotka kaipaamme aitoa kohtaamista ja läsnäoloa, haemme tarvitsemamme muualta. Saatte olla ihan omassa rauhassanne.

Tunnen ihmisen joka on jäänyt orvoksi teini-ikäisenä. Vielä nykyäänkin kolmekymppisenä hän edelleen on hyvin herkillä joulun ja äitienpäivän aikaan. Suuttui kerran, kun en voinut viettää aikaa hänen kanssaan äitienpäivänä, koska oli muita suunnitelmia. Ilkeili, että niinpä tietysti, hyvähän teidän on viettää äitienpäivää äitienne kanssa. Mietin joskus, onkohan hänellä joku trauma vanhempiinsa liittyen, vai onko muuten vaan tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisen joka on jäänyt orvoksi teini-ikäisenä. Vielä nykyäänkin kolmekymppisenä hän edelleen on hyvin herkillä joulun ja äitienpäivän aikaan. Suuttui kerran, kun en voinut viettää aikaa hänen kanssaan äitienpäivänä, koska oli muita suunnitelmia. Ilkeili, että niinpä tietysti, hyvähän teidän on viettää äitienpäivää äitienne kanssa. Mietin joskus, onkohan hänellä joku trauma vanhempiinsa liittyen, vai onko muuten vaan tuollaista.

Siis jotenkin pidit mahdollisena, ettei traumaa ole, vaikka käytös on tuo? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ihmisen joka on jäänyt orvoksi teini-ikäisenä. Vielä nykyäänkin kolmekymppisenä hän edelleen on hyvin herkillä joulun ja äitienpäivän aikaan. Suuttui kerran, kun en voinut viettää aikaa hänen kanssaan äitienpäivänä, koska oli muita suunnitelmia. Ilkeili, että niinpä tietysti, hyvähän teidän on viettää äitienpäivää äitienne kanssa. Mietin joskus, onkohan hänellä joku trauma vanhempiinsa liittyen, vai onko muuten vaan tuollaista.

Siis jotenkin pidit mahdollisena, ettei traumaa ole, vaikka käytös on tuo? 

Niin omasta mielestään hänellä ei ole traumaa, koska hän on kuulemma mennyt eteenpäin ja selviytynyt hyvin.

Vierailija kirjoitti:

"Ei tosiaan ollut 40-luvun pientilalla mikään auvoinen lapsuus mutten ikinä ole ongelmiani lapsuuden syyksi laittanut.  Kasvoin aikuiseksi."

 

Empatiakyvyttömäksi aikuiseksi. Teitä on paljon. Eikä siinä mitään, se on teidän selviytymiskeinonne, ette muuhun kykene. Me, jotka kaipaamme aitoa kohtaamista ja läsnäoloa, haemme tarvitsemamme muualta. Saatte olla ihan omassa rauhassanne.

Pelkillä tunteilla pärjää työelämässä?  Itkun tyrskettä?

Mikä siellä 40-luvun pientilalla ei sitten ollut niin auvoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei tosiaan ollut 40-luvun pientilalla mikään auvoinen lapsuus mutten ikinä ole ongelmiani lapsuuden syyksi laittanut.  Kasvoin aikuiseksi."

 

Empatiakyvyttömäksi aikuiseksi. Teitä on paljon. Eikä siinä mitään, se on teidän selviytymiskeinonne, ette muuhun kykene. Me, jotka kaipaamme aitoa kohtaamista ja läsnäoloa, haemme tarvitsemamme muualta. Saatte olla ihan omassa rauhassanne.

 

Pelkillä tunteilla pärjää työelämässä?  Itkun tyrskettä?

Tai siis ei pärjää koska niin paljon työkyvyttömiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä jäin silloin lapsena yksin suruni kanssa ja tuo hoitajan kommentti nosti pintaan taas sen saman yksinjäämisen tunteen. Eikö psykiatrisille sairaanhoitajille pitäisi voida puhua lapsuuden traumoista?

Sinähän puhuit. Hoitaja on neuvonut, mutta et kuunnellut häntä. Tunteet tulevat, niiden kanssa pystyy elämään. Ne myös menevät, ja asia jää taakse, kun hyväksytty sen ja jatkat eteenpäin.

Jos ihminen on sairastunut dissosiaatioon (traumaoire), homma ei mene lainkaan noin.

Tai joku rakastaa draamaa traumasta. Varsinkin jos on rakastunut marttyyrin rooliin.

Mitä rakastamista traumassa on?

Minä koin traumaattisen kokemuksen nuorena aikuisena. En saanut

Millaista apua sait ja mistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei tosiaan ollut 40-luvun pientilalla mikään auvoinen lapsuus mutten ikinä ole ongelmiani lapsuuden syyksi laittanut.  Kasvoin aikuiseksi."

 

Empatiakyvyttömäksi aikuiseksi. Teitä on paljon. Eikä siinä mitään, se on teidän selviytymiskeinonne, ette muuhun kykene. Me, jotka kaipaamme aitoa kohtaamista ja läsnäoloa, haemme tarvitsemamme muualta. Saatte olla ihan omassa rauhassanne.

 

Pelkillä tunteilla pärjää työelämässä?  Itkun tyrskettä?

Revit omasta päästäsi tällaisia outoja kuvitelmia, joilla ei ole mitään tekemistä lainaamasi viestin kanssa, ja kiihdyt niistä. Omituista.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siellä 40-luvun pientilalla ei sitten ollut niin auvoista?

Emme tule koskaan kuulemaan, koska eteen päin menijä tohtorilasten äiti haluaa vaalia traumaansa koko ikänsä, eikä siitä siksi puhuta.

Veikkaan kehityksellistä traumaa suht nuorena henkisen kehityksen pysäyttäen. Niin epäkypsäksi on henkilö jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siellä 40-luvun pientilalla ei sitten ollut niin auvoista?

Tuo on vähän sama kuin sanoisin, että 80-luvun rivarissa oli traumatisoivaa. Joo, se oli vain tapahtumapaikka. 

Psykiatrisessa hoidossa kehittyy itsekin profiloijaksi ja psykiatrian asiantuntijaksi.

Hukkaan aikaasi. Jos ihminen on tyhmä ja yksinkertainen ja vetää sankariviitan päällensä siitä, että on osannut mennä eteenpäin, kun oli köyhän yksinhuoltajan lapsi ja että ihan sellaisestakin voi vain päättää mennä eteenpäin (😂), niin ei hän tule pointtiasi koskaan ymmärtämään. Pelaat pulushakkia kyseisen henkilön kanssa. Hän on kokenut mielestään suurenkin vastoinkäymisen ja selvinnyt siitä ja ihmettelee nyt kuin hölmöläinen konsanaan, että kerta hänen suuri traumansa on selätetty, niin kyllä esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstäkin pitää päästä tuosta vaan suit sait eteenpäin.

Joo, voit olla oikeassa tuon pulushakin kanssa, mutta minä uskon että tuolla pululla on ihan muutakin taakkaa kuin yksinhuoltajan lapsena olo, mutta ei kykyä käsitellä traumojaan, muuten kuin kulissejaan ylläpitämällä, ulkokultaisena ja ylimielisenä sankarina trollaamalla. 

En usko että hänellä on helppoa lapsena ollut, kun henkinen kehitys on stopannut lapsen tasolle. Eihän me tiedetä mitä hän joutunut kokemaan, ja tuskin on tarpeenkaan.

On täällä muitakin ymmärtämättömiä kuin hän, ja voihan noista erimerkeistä joku toinen saada jotain osviittaa mistä täällä puhutaan, ja miksi kenenkään traumoja ei voi vertailla yhtäläisinä kokemuksina.

Tämä on outo keskustelu.  Mielenterveysongelmaiset nostavat itsensä jalustalle älykkäämpinä kuin muut ja kuitenkin pilkaten koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on outo keskustelu.  Mielenterveysongelmaiset nostavat itsensä jalustalle älykkäämpinä kuin muut ja kuitenkin pilkaten koulutusta.

Nyt on taas oudot tulkinnat. 

Onko tää nyt sitä tunteissa vellomista? Josta se joku lääkäri hiljakkoin ylellä sanoi, että ei normaalit elämän vastoinkäymiset kuulu lääkärin vastaanotoille medikalisoida.