Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Up

Minulle tuli akuutti PTSD väkivaltatilanteessa, jossa minun oli alistuttava ja koin suurta kipua. Tuli freeze / zone out tms. Kipu loppui sekunnissa ja minulta lähti muisti. Seuraava muistikuva on siitä, kun tekijä on jo poistunut.

Olen ollut myös useamman vuoden väkivaltaisessa suhteessa. Siitä ei jäänyt traumaa, kun koin koko ajan, että voin puolustautua enkä näin ollen ollut täysin tapahtumien armoilla. Toki lapsuudessa rakentunut dissosiaatio edesauttoi tuossa. Mutta ei tullut tietoista lisätraumaa kuten taas tuosta muutamasta minuutista tuli. 

En jaksa lukea koko ketjua, mutta oleellista olisi tietää mitä ap sanoi ennen tuota terapeutin tokaisua. Eli väistelikö ap todella vastuutaan, vai oliko terapeutti asiaton?

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta oleellista olisi tietää mitä ap sanoi ennen tuota terapeutin tokaisua. Eli väistelikö ap todella vastuutaan, vai oliko terapeutti asiaton?

Huutonaurua sinulle

kyllä ärsyttää kun täällä tulee neuvoja sellaisten ihmisten suusta jotka ei selkeästi ymmärrä traumasta mitään. karu fakta on se että se joka ei ole kokenut vastaavaa ei vain yksinkertaisesti voi ymmärtää. voi toki  olla empaattinen (tai sitten ei, niinkuin osa tässä ketjussa), voi antaa tukea, olla läsnä, mutta sellainen ihminen ei silti koskaan täysin pääse sisälle siihen asiaan jos ei itse ole kokenut sitä samaa.  vähän huono silloin antaa varsinkaan tällaisia neuvoja niinkuin täällä. traumasta ei tuosta noin vaan päästä. ja se on liian helppo toisten sanoa että uhriudut tai anna jo olla, on niitä vaikeuksia muillakin. tuttua itsellekin.

ap, olen pahoillani puolestasi, ja toivottavasti annat olla moisen kommentin. olen itse vähän samassa veneessä, menetin sisarukseni joka taas laukaisi menettämisen pelon jo sen itse traumaattisen tapahtuman lisäksi.

tuosta hoitajasta, tarkoitti sitten mitä vaan niin oli äärimmäisen kylmästi muotoiltu kommentti.

Minulla oli lapsuusystävä. Ja on varmaan satoja ihmisiä, jotka tietävät tämän tapauksen, koska se on niin surullinen ja vuosien saatossa on ollut vaikka kuinka paljon hoitokontakteja. Mutta joo. Häneltä kuoli sisarus ja se käynnisti tapahtumasarjan, missä tämän alle 10 v lapsen koulunkäynti normaalissa opetuksessa loppui siihen ja hänestä tuli loppuiäkseen invalidisoivalla tasolla mielenterveyspotilas. 

Olen joskus yrittänyt ihmisille selittää, että ei noita vastoinkäymisiä, vaikeuksia ja traumatisoivia kokemuksia oikein voi vertailla yksilöiden kesken, hierarkioimalla ja pisteyttämällä niitä ja puhumalla niistä kuin ne olisi jossain tyhjiössä ja laboratoriossa tapahtuvia asioita.

60 vuotta sitten suomalaisten oli vain selvittävä omin avuin, kun ei ollut mitään terapioita. 

Nykyään on terapioita, mutta ihmiset ei voi yhtään paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

60 vuotta sitten suomalaisten oli vain selvittävä omin avuin, kun ei ollut mitään terapioita. 

Ja tilastoista sitten näkyykin tulokset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60 vuotta sitten suomalaisten oli vain selvittävä omin avuin, kun ei ollut mitään terapioita. 

Ja tilastoista sitten näkyykin tulokset.

Niin, sen ajan ihmisten syytä että nuorten mt-eläkeläisten määrä on suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60 vuotta sitten suomalaisten oli vain selvittävä omin avuin, kun ei ollut mitään terapioita. 

Ja tilastoista sitten näkyykin tulokset.

 

 

Niin, sen ajan ihmisten syytä että nuorten mt-eläkeläisten määrä on suuri.

Entisajan työelämä oli hyvin erilaista kuin nykyinen. Ennen hyvin monet naiset olivat työelämän ulkopuolella, hoitivat lapsia kotona, tai sitten tekivät työtä kodin maatilalla. Varsinkin maaseudulla asuvilla oli hyvin yleistä, ettei perheen äiti ollut koskaan palkkatyössä kodin ulkopuolella. Eipä tuossa varmaan kukaan mielenterveydestä puhunutkaan kun äidillä oli hoidettavana neljästä kymmeneen lasta ja ehkä vielä maatilan töitä. Oli se mielenterveys sitten millä tolalla tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60 vuotta sitten suomalaisten oli vain selvittävä omin avuin, kun ei ollut mitään terapioita. 

Ja tilastoista sitten näkyykin tulokset.

 

 

Niin, sen ajan ihmisten syytä että nuorten mt-eläkeläisten määrä on suuri.

Entisajan työelämä oli hyvin erilaista kuin nykyinen. Ennen hyvin monet naiset olivat työelämän ulkopuolella, hoitivat lapsia kotona, tai sitten tekivät työtä kodin maatilalla. Varsinkin maaseudulla asuvilla oli hyvin yleistä, ettei perheen äiti ollut koskaan palkkatyössä kodin ulkopuolella. Eipä tuossa varmaan kukaan mielenterveydestä puhunutkaan kun äidillä oli hoidettavana neljästä kymmeneen lasta ja ehkä vielä maatilan töitä. Oli se mielenterveys sitten millä tolalla taha

Koska "ennen" naiset olivat kotona?  Olen työläissuvusta, en muista yhtään kotiäitiä. Siis sota -aikana eläneissäkään.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on terapioita, mutta ihmiset ei voi yhtään paremmin. 

Tilastojen mukaan esimerkiksi itsemurhat ja perhesurmat ovat vähentyneet 1950-luvulta 2000-luvulle.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on terapioita, mutta ihmiset ei voi yhtään paremmin. 

En tiedä muista, mitä minä olen saanut terapioista paljonkin apua. Olen oppinut jäsentämään kokemaani, sanoittamaan tunteitani ja minuun kohdistuneita tekoja, nimeämään ihmisten, jotka ovat vahingoittaneet minua, persoonallisuushäiriöitä. Välttämään pahantahtoisia ja häiriintyneitä ihmisiä. Tunnistamaan henkisesti epävakaan tai manipuloivan ihmisen toimintatapoja.

Kaikki tämä on auttanut parantumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60 vuotta sitten suomalaisten oli vain selvittävä omin avuin, kun ei ollut mitään terapioita. 

Ja tilastoista sitten näkyykin tulokset.

 

 

Niin, sen ajan ihmisten syytä että nuorten mt-eläkeläisten määrä on suuri.

Entisajan työelämä oli hyvin erilaista kuin nykyinen. Ennen hyvin monet naiset olivat työelämän ulkopuolella, hoitivat lapsia kotona, tai sitten tekivät työtä kodin maatilalla. Varsinkin maaseudulla asuvilla oli hyvin yleistä, ettei perheen äiti ollut koskaan palkkatyössä kodin ulkopuolella. Eipä tuossa varmaan kukaan mielenterveydestä puhunutkaan kun äidillä oli hoidettavana neljästä kymmeneen lasta ja ehkä vielä maatilan töitä. Oli se mielenterveys sitten millä tolalla taha

Siinäpä se, elämä oli työtä täynnä, jos väsytti, oli silti tehtävä. Ei joutaneet kuulostelemaan itseään, avioon oli menty ja siinä pysyttiin. Siinä oli heillä harrastus samalla,  ryijyjen mallit, maton kuviot.  Jos suututti rivakammin heinää seipäille tai lehmille oljet alle.  Lapsikuolleisuuus oli vielä suurta joten jokaiselta melkein sisarus tai oma lapsi kuollut. Tuhkarokkokin ym saattoivat tappaa, tubi, influenssat.

"Hullut" oli siihen aikaan todella sairaita, ei vain uupuneita.   

Tämä on yleinen ja täysin väärä harhaluulo, että se trauma poistuisi johonkin kun sitä on kullekin henkilölle (tai jonkun muun mielestä) käsitelty tarpeeksi. Eihän se nyt mihinkään oman elämän historiasta häviä ja aika ajoin ihan 100% varmuudella nousee vaivaamaan tietyissä elämäntilanteissa jotka jotenkin peilaa sitä mitä aikoinana tapahtui. Se joka väittää että ontäysin toipunut, unohtanut, parantunut traumastaan käyttää kieltämisdefenssiä ja suojaa itseään sillä että väittää "ei tunnu enää missään, aivan yhdentekevä tapahtuma elämässäni". 

Miettikääpä kuinka paljon ihmiset turruttaa traumojensa aiheuttamaa pahaa oloa alkoholiin, muihin päihteisiin tai ihan jopa liialliseen pakkomielteiseen liikkumiseen /urheiluun, pelaamiseen yms. 

Vois nykyiset monet hoitajat käytös koulutukseen laittaa. 

Hoitajat joutuvat sanomaan epämieluisia asioita.  Esim lihaville ja diabeetikoille.  Joku loukkaantuu,  joku ehkä muuttaa tapojaan.  

Vierailija kirjoitti:

Hoitajat joutuvat sanomaan epämieluisia asioita.  Esim lihaville ja diabeetikoille.  Joku loukkaantuu,  joku ehkä muuttaa tapojaan.  

Yritä nyt vähän enemmän. Traumojaan käsittelevät ovat yleensä älykkäitä ihmisiä. 0/5