Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Vierailija kirjoitti:

Sitä ei myöskään voi etukäteen tietää, mikä kokemus on traumaattinen ja mikä ei. Eikä niissä välttämättä sen kummempaa logiikkaa. Esimerkiksi omassa elämässäni traumaattinen kokemus liittyi työelämään, siihen liittyi kaikkea sellaista, mikä teki tilanteesta sietämättömän, jäin yksin, enkä voinut puhua siitä. Myös mummon kuolema kun olin 17v oli todella vaikea kokemus, sattui muutenkin vaikeaan aikaan, mutta ei ehkä sillä tavalla traumaattinen.

Joku aika sitten tvssä asiantuntija (en muista kuka) sanoi, et trauma ei ole aina mitään suurta. Traumaksi sanotaan tilannetta, jossa ihminen kokee turvattomuutta ja sitä, ettei hallitse tilannetta. Se voi olla pienikin hetki, tai sitten jotain todella suurta. Kaikki traumat eivät jää hallitsemaan elämää. Mutta jos jää, ne olis hyvä käsitellä, tavalla tai toisella. Jos tuntee, ettei yksin kykene, niin sitten ilman muuta ammattilaisen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä ei myöskään voi etukäteen tietää, mikä kokemus on traumaattinen ja mikä ei. Eikä niissä välttämättä sen kummempaa logiikkaa. Esimerkiksi omassa elämässäni traumaattinen kokemus liittyi työelämään, siihen liittyi kaikkea sellaista, mikä teki tilanteesta sietämättömän, jäin yksin, enkä voinut puhua siitä. Myös mummon kuolema kun olin 17v oli todella vaikea kokemus, sattui muutenkin vaikeaan aikaan, mutta ei ehkä sillä tavalla traumaattinen.

Joku aika sitten tvssä asiantuntija (en muista kuka) sanoi, et trauma ei ole aina mitään suurta. Traumaksi sanotaan tilannetta, jossa ihminen kokee turvattomuutta ja sitä, ettei hallitse tilannetta. Se voi olla pienikin hetki, tai sitten jotain todella suurta. Kaikki traumat eivät jää hallitsemaan elämää. Mutta jos jää, ne olis hyvä käsitellä, tavalla tai toisella. Jos tuntee, ettei yksin kykene, niin sitten ilman muuta

Totta, traumaattinen kokemus ei mikään tietynlainen tapahtuma.

Up

Minulle tuli akuutti PTSD väkivaltatilanteessa, jossa minun oli alistuttava ja koin suurta kipua. Tuli freeze / zone out tms. Kipu loppui sekunnissa ja minulta lähti muisti. Seuraava muistikuva on siitä, kun tekijä on jo poistunut.

Olen ollut myös useamman vuoden väkivaltaisessa suhteessa. Siitä ei jäänyt traumaa, kun koin koko ajan, että voin puolustautua enkä näin ollen ollut täysin tapahtumien armoilla. Toki lapsuudessa rakentunut dissosiaatio edesauttoi tuossa. Mutta ei tullut tietoista lisätraumaa kuten taas tuosta muutamasta minuutista tuli. 

En jaksa lukea koko ketjua, mutta oleellista olisi tietää mitä ap sanoi ennen tuota terapeutin tokaisua. Eli väistelikö ap todella vastuutaan, vai oliko terapeutti asiaton?

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta oleellista olisi tietää mitä ap sanoi ennen tuota terapeutin tokaisua. Eli väistelikö ap todella vastuutaan, vai oliko terapeutti asiaton?

Huutonaurua sinulle

kyllä ärsyttää kun täällä tulee neuvoja sellaisten ihmisten suusta jotka ei selkeästi ymmärrä traumasta mitään. karu fakta on se että se joka ei ole kokenut vastaavaa ei vain yksinkertaisesti voi ymmärtää. voi toki  olla empaattinen (tai sitten ei, niinkuin osa tässä ketjussa), voi antaa tukea, olla läsnä, mutta sellainen ihminen ei silti koskaan täysin pääse sisälle siihen asiaan jos ei itse ole kokenut sitä samaa.  vähän huono silloin antaa varsinkaan tällaisia neuvoja niinkuin täällä. traumasta ei tuosta noin vaan päästä. ja se on liian helppo toisten sanoa että uhriudut tai anna jo olla, on niitä vaikeuksia muillakin. tuttua itsellekin.

ap, olen pahoillani puolestasi, ja toivottavasti annat olla moisen kommentin. olen itse vähän samassa veneessä, menetin sisarukseni joka taas laukaisi menettämisen pelon jo sen itse traumaattisen tapahtuman lisäksi.

tuosta hoitajasta, tarkoitti sitten mitä vaan niin oli äärimmäisen kylmästi muotoiltu kommentti.

Minulla oli lapsuusystävä. Ja on varmaan satoja ihmisiä, jotka tietävät tämän tapauksen, koska se on niin surullinen ja vuosien saatossa on ollut vaikka kuinka paljon hoitokontakteja. Mutta joo. Häneltä kuoli sisarus ja se käynnisti tapahtumasarjan, missä tämän alle 10 v lapsen koulunkäynti normaalissa opetuksessa loppui siihen ja hänestä tuli loppuiäkseen invalidisoivalla tasolla mielenterveyspotilas. 

Olen joskus yrittänyt ihmisille selittää, että ei noita vastoinkäymisiä, vaikeuksia ja traumatisoivia kokemuksia oikein voi vertailla yksilöiden kesken, hierarkioimalla ja pisteyttämällä niitä ja puhumalla niistä kuin ne olisi jossain tyhjiössä ja laboratoriossa tapahtuvia asioita.